Paineita luostarissa

Anonyymi

Mikael havahtui hereille säpsähtäen. Alushousuissa puristi. Syke korkealla hän laski niitä alemmas ja nuoren miehen kivikova kulli sai seistä vapaana. Taas sama uni. Ihme ettei hän ollut tullut nukkuessaan. Parempi olisi niin, ehkä tämä piinaava olo olisi poissa.
Oliko siitä nyt kaksi viikkoa jo? Isä Jeremiaalle hän oli syntejään tunnustanut, salattuja ajatusten syntejä, himojaan ja halujaan, kiusauksia, jotka häntä ahdistivat. Siinä hän oli ripillä kaiken kertonut, pyytänyt Jeremiaalta rukousta, neuvoja, tukea. Veljiä he täällä luostarissa kaikki toki olivat, mutta rippi-isän virkaa Jeremias oppineimpana ja hurskaimpana toimitti, ja hänen puoleensa muut kääntyivät milloin kiusausten kanssa kamppaillessaan, milloin uskolleen vahvistusta kaivatessaan.
Jeremias oli kuunnellut, lohduttavasti vastaillut. Oli kysellyt lisää, kysellyt tarkemmin. Kylän neidotko nuorta miestä houkuttivat? Kyllä, mutta enemmän oli Jeremias udellut ja tunnustamaan saanut. Oli pahempiakin ajatuksia, Sodoman ja Gomorran hirvittäviä kiusauksia, halua myös toisiin miehiin. Kuitenkin oli rippi-isä ollut ymmärtäväinen ja vakuuttanut kaikkien meidän niin monin tavoin kiusattuja olevan ja ettei hänkään, tokko kukaan veljistä, täysin puhdas tässäkään mielessä ollut. Jeremias oli myöntänyt ruumiillisen työn karaiseman miesvartalon komeuden ja oikein kuvaillut, kuinka luoja miehenkin kauniiksi on luonut. Yhtäkkiä oli hän pyytänyt nähdä Mikaelin jalkovälin, kuulemma ongelman tarkemman tutkimisen tähden. Vyötärönkorkeudella avautui luukku tunnustajan ja rippi-isän välillä.
Mikael oli kovasti empinyt, mutta koska Jeremias myös hoiti lääkärinvelvollisuuksia veljeskunnassa, oli nuori mies lopulta myöntynyt ja riisunut kaavun yltään. Vielä epäillen hän hitaasti laski alushousunsa ja katseli luukkua, pyöreää luukkua, johon Jeremias nyt kehotti häntä peniksensä työntämään.
Lopulta Mikael astui hieman eteenpäin kohti luukkua. Kauhukseen hän huomasi joutuvansa taas kiihotuksen valtaan. Penis nytkähteli jo puolikovana ja oli alkanut vähitellen saada purppuraista väriä. Häpeänpuna poskillaan Mikael työnsi terskansa aukon toiselle puolen täristen jännityksestä ja kiihotuksesta. Samantien hän tunsi, kuinka toisella puolen lempeä mutta varma käsi veti nuorta kullia enemmän toiselle puolen. Toinen käsi hapusi kiveksiä ja nyt oli kaikki toisella puolen, Mikael seinää vasten painautuneena.
Kädet tutkivat, kuin punniten, mittaillen, hyväillen suorastaan! Kivekset lepäsivät toisella kämmenellä, joka niitä kevyesti puristeli ja koetteli, penis oli toisessa kädessä, joka hitaasti silitteli vartta, välillä liikutellen esinahkaa ylös, alas. Mikael tunti sydämensä hakkaavan ja ajatusten sekasorron pyörivän hänen päässään, syyllisten ajatusten, himokkaiden ajatusten.
Ja silloin hän oli hätkähtänyt - oli tuntenut jotain lämpimän kosteaa terskansa ympärillä, oli tuntenut Isä Jeremiaan huulet ja kielen, koko suun. Kuin vaistomaisesti oli Mikael vetäytynyt poispäin, mutta varma ote oli hänestä kiinni pitänyt ja huohottaen oli hän periksi antanut ja taas painautunut entistä lujemmin seinään kiinni. Nyt oli alkanut toiselta puolen kuulua kosteaa maiskutusta! Jeremias nuoli, imi, ahmi tuota nuorta ja nyt kivikovaa kyrpää! Käsi puristeli kiveksiä niin, että melkein teki kipeää, toinen liukui edestakaisin kullin tyveä pitkin. Kuului kostea maiskahdus ja terska oli hetken vapaana suun hekumallisesta otteesta.
Jeremias tarkkasi tyytyväisenä nuorta makupalaa. Oli hän isompaakin imenyt, mutta harvoin näin kovaa, ja olihan nautinto hänelle aina suurin, kun sai uutta nuorukaista ensi kertaa maistella. Ja uudelleen kävi hän kimppuun, tällä kertaa ottaen kyrvän niin syvälle suuhunsa, kuin vain sai, sen jälkeen hitaasti liu'uttaen huuliaan takaisin pitkin vartta, kunnes sykkivä terska taas maiskahti huulten välistä ulos. Ja taas ja uudelleen ja uudelleen! Hetken taas antoi Jeremias hengähdysaikaa Mikaelille nuoleskellen kevyesti noita puristeltuja pulleita kiveksiä.
Jeremias oli hellentänyt otettaan kalleuksista juuri sen verran, että jos Mikael niin tahtoi, niin oli hän toki vapaa tämän kaiken keskeyttämään. Mutta niin liki kuin mahdollista, oli nuorukainen painautunut.
Silloin oli Jeremias aloittanut himokkaimman hyökkäyksensä terskaan kimppuun ja ahminut sitä hillittömällä vimmalla. Sitä koko ajan suussa pitäen oli käyttänyt kieltään ja huuliaan sellaisessa kiihkeässä yhteistyönssä, että Mikaelilta oli värisevä huudahdus päässyt. Nuori mies voihki ja huohotti, rippi-isä lutkutti minkä pystyi. Voimakas nytkähdys, toinen, kolmas ja Jeremiaan suu täyttyi lämpimästä spermasta. Uusi sykäys, ja taas, ja koko ajan pysyi sykkivä terska osaavan imijän suussa. Terska pysyi suussa vielä tovin, ei enää vimmaisesti imettävänä, vaan hellästi hyväiltävänä, niin kauan, kuin kyrpä vielä vähänkin nytkähteli. Sitten päästi Jeremias puolikovan kikkelin suustansa ja kehotti nuorukaista rientämään päivän askareisiin.

1

2831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muutenhan tuo oli hyvin kirjoitettu, mutta yhtä pötköä on hankalaa lukea. Hiukan kappalejakoa kaipailin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe