...täällä on puhetta siitä onko sijoitus ollut "aivan ilman syytä" toimittu, siis lapsi otettu huostaan ihan tuosta vain, sitä on vaikea uskoa.
Siksi olisi mielenkiintoista tietää, moniko huostaanotto on purkautunut ja lapsi palautunut omille vanhemmilleen.
Täällä vanhemmat kertoilee, että lapsi otetaan ilman syytä ja oikeudessa tavataan, mutta voidaanhan siellä tavata, mutta onko se vain bio-vanhempain uhoa, vai onko todella niin, että sossut ja viranomaiset erehtyvät niinpaljon, että ottavat väärin perustein lapsen pois, minusta se tuntuisi tälläisenä aikana, kun rahasta on kova pula, niin aivan järjettömältä toimenpiteeltä.
Kertokaa jos huostaanotto on purkautunut.
Siksi olisi mielenkiintoista tietää, moniko huostaanotto on purkautunut ja lapsi palautunut omille vanhemmilleen.
Täällä vanhemmat kertoilee, että lapsi otetaan ilman syytä ja oikeudessa tavataan, mutta voidaanhan siellä tavata, mutta onko se vain bio-vanhempain uhoa, vai onko todella niin, että sossut ja viranomaiset erehtyvät niinpaljon, että ottavat väärin perustein lapsen pois, minusta se tuntuisi tälläisenä aikana, kun rahasta on kova pula, niin aivan järjettömältä toimenpiteeltä.
Kertokaa jos huostaanotto on purkautunut.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Olen itse antanut kaksi lasta pois terveydellisistä syistä ja koko ajan hiljalleen lisätään lasten kotonaoloaikoja. Viime kesälomasta puolet, lyhyemmät lomat kokonaan, tässä kuussa kolme pitkää viikonloppua. Näiden asioiden kanssa ei auta hoppuilla. Se ei ole hyväksi kenellekään. Kaikki eivät ole pakkohuostaanotto-tapauksia. T. Bioäiti, vanhin lapsista kotona
Minulta ei ole lasta otettu ilman syytä, samoin kuin marin tapauksessa olen itse antanut lapsen huostaan, enkä kyllä ilman syytä enkä ole uhkaillut oikeudella.Sun viestistä tuli jotenkin ärtynyt olo, se oli jotenkin niin provosoiva,että oli pakko vastata.
Meillä on huoltosuunnitelmaneuvottelut 6 kk:n välein joissa sovitaan tapaamiset, kahden viikon välein vkonloppu ja lomilla pitempään.Pidemmätkin kotilomat kävisi soskuun ja sijaisperheeseen ,mutta olen itse hoidossa arkipäivät joten silloin ei pysty ottamaan.Myös tiheämmät tapaamiset kävisi, mutta hoitoni on niin rankkaa että meillä keskitytään mun hoitamiseen kuntoon, jotta lapsi voi palata kotiin.Alusta asti siihen on tähdätty ja jos paranen täysin, mikä on hyvin todennäköistä, lapsen siirtymistä kotiin aletaan toteuttaan ensi keväänä hiljakseen.
Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö meidän kohdalla tapahtuisi juuri tuo purkautunut huostaanotto.Jos ei tapahdu, niin silloin en ole tervehtynyt eikä lapsella olisi hyvä olla mun luona joten joutuisin sopeutumaan siihen, että lapseni ei koskaan asuisi kotona.Kyllä mä uskon, että me osataan yhteistyössä kaikki tahot tehdä oikeat ratkaisut ja päätökset, että lapselleni tulisi mahd. turvallinen ja onnellinen lapsuus. Tähän mennessä lapsi on asunut sijaisperheessä reilut 1.5 vuotta.
minun tapauksessa sitä ei tapahdu koskaan,lapsi ollut 10v sijaisperheessä,lomista ei hajuakaan.ei yö eikä muutkaan.ihan itkettää.en ole holista enkä käytä aineita,mielenterveysongelmiakaan minulla ei ole,enkä lapsiani ole milloinkaan lyönyt.mutta 10 vuotta kerran kuussa esikoiseni kanssa 8tuntia,jo alkaa keittää yli.kohta sanon goodbye.en tunne olevani äiti,vain henkilö joka tytön synnytti.
Siis tiedän yhden sijaisperheen, joka sai lapsen sijoitukseen 2-vuotiaana. Huostaanoton perusteita ei kerrottu heille missään vaiheessa, vaikka he sitä kyselivät. Myöskään bioäiti ei sitä saanut tietää. Sossu sanoi vaan, että äiti oli epäkypsä äitiyteen. Tämä syy ei meistä ollut riittävä huostaanottoon ja siitä puhuttiin silloin paljon. Bioäiti oli kai ihan ok. Opiskeli lähihoitajaksi ja eli miesystävän kanssa. Ei käyttänyt päihteitä, oli aika ajoin lievästi masentunut. Lapsi oli sijoituksessa 4 vuotta, kärsi kiintymyssuhde häiriöstä ja muistakin kehitysongelmista. Sijoitus purettiin ja lapsi palasi äitinsä luo, heillä menee tietääkseni ihan hyvin. Me kaikki olimme ihmeissämme, mikä tämän kaiken tarkoitus oikein oli..
maj-liin kanssa olen ennenkin keskustellut tästä tunnemylläkästä jonka sijoitus aiheuttaa sekä äidille että lapselle. itsellä sellainen tilanne että olin yksinhuoltaja, enkä jotenkin vain jaksanut arkea lapsen kanssa. lapsi oli kaupungin perhekeskuksessa n. 7 viikkoa ja nyt ollut n. 3 viikkoa sijaisperheessä. poikani on nyt 7kk. perhekeskus ei ole hyvä paikka näin pienelle lapselle, työntekijät vaihtuu ja levotonta muutenkin kun lapsia tulee ja menee. itse vastustin huostaanottoa ja vien sen kyllä oikeuteen. en uhotakseni, vaan yritän keinolla millä hyvänsä saada lapseni takaisin. tiedän että oikeudenkaan päätöksellä huostaanotot harvoin purkautuu, muistaakseni prosentti oli jotain 10-20. mutta käytän oikeuteni mikä minulla on. en minäkään ole alkoholisti tai narkkari. viimeaikoina varsin viisi lääkäriä on yrittänyt diagnostisoida tilaani, mielenterveydellistäkään vikaa ei ole. joskus olen masentunut, mutta siihenkään ei lääkkeitä ole. juuri tuota epäkypsyyttä minulla on. sitä en tiedä mistä se johtuu, lapsuudestako. mutta aina hoidin poikani hyvin, koskaan en laiminlyönyt tai fyysisesti lyönyt häntä. pidin huolen puhtaista vaatteista, kuivista vaipoista ja ruuasta. hellittelin häntä ja seurustelin lattialla hänen kanssaan. tähän koko sijoitusprosessiin en lähde mukaan. en ole tavannut perhettä, vaikka sehän olisi lapsen kannalta hyvä. en vain pysty. olen mustasukkainen perheelle koska he saavat olla lapseni kanssa. tämä kai kuuluu tähän asiaan. saan tavata lastani valvotusti n. kahden viikon välein yhden tunnin kerrallaan! mielestäni aivan liian harvoin. on kyse pienestä lapsesta, hänhän pian unohtaa äitinsä kokonaan. sossu väittää ettei unohda. mutta eikö näin pieni lapsi kiinny heihin jotka häntä syöttävät ja hoitavat? vielä poikani on minut tuntenut ja itkiessään rauhoittuu todella nopeasti sylissäni. mielestäni kiintymyssuhde on kunnossa. miksi en siis saisi olla poikani kanssa? tiedän nyt että jaksaisin ja kykenisin. jaksamista arjessa auttaisi esim. toisten äitien vertaistuki, keskustelu heidän kanssaan, ja menisin esim. perhekerhoon. tällä hetkellä elämäni on yhtä helvettiä koska ikävöin lastani niin kovasti. joka päivä. päivisin lenkkeilen koirien kanssa, teen ruokaa, siivoilen, tapaan ihmisiä ym. eikös tämä ole normaalia elämää? jos olisin masentunut kai makaisin vain sängyn pohjalla. mutta ikävä lapseen ei hellitä ikinä. usein itku tulee lenkillä tai vaikka ruokakaupassa! töihin asiakaspalveluun en oikein uskalla mennä. se miksi en halua yhteistyötä sijaisperheen kanssa (nyt joku varmasti ajattelee että se juuri on sitä epäkypsyyttä) mutta jos suostun sossun tahtoon, enkö silloin vain myönny siihen ettei minusta ole äidiksi? ja miksi sen myöntäisin kun todella pystyn lapsestani huolehtimaan. kävin perhekeskuksella päivittäin hoitamassa poikaani ja kun sijoituspäivä koitti, minulle luvattiin järjestää tukea ja apua etten ole yksin. tiesin etten näe sitten poikaani viikkoihin. tukea en kuitenkaan saanut. hirveä huoli ja hätä omasta lapsesta ja suru ja ikävä yhtä tuskaa. halusin kuolla. tiedän ettei minusta silloin ole ainakaan mitään hyötyä pojalleni mutta jotenkin ajattelin että helpompi kai hänelle on selittää että äiti on kuollut, siksi hänet on sijoitettu. tiedättekö mikä epätoivo on koko ajan yllä? no tiedätte varmasti mitä mieltä sossu oli tästä itsemurha aatoksesta. sehän vain vaikeuttaa lapsen kotiutusta. mutta en todella kestä monen vuoden sijoitusprosessia. enkä aio elää ilman pientä poikaani. oikeusaputoimistossa jo kävin ja todella toivon että saisin mahdollisimman pian jatkaa elämääni poikani kanssa. aion valittaa kaikki oikeusasteet läpi ja jos vielä hylätään, niin sitten kai pitää hakea apua itseltään presidentiltä. niinhän murhamiehetkin hakee armahdusta sieltä. uskotteko että olen oikeasti epätoivon ja surun partaalla? kukaan ei tiedä tuntemuksiani jos ei ole itse kokenut lapsensa menettämistä. tässä on tapahtunut todella suuri munaus ja vääryys.
Luinko oikein? jos luin, niin olet sittenkin PÄÄTTÄNYT tavata lastasi myös sijaisperheessä.
sillä vaikka se olisi vain tunti (joka sijaisäidistäkin tuntuu kovin lyhyeltä, meillä kun on vähintään 3h tapaamiset), niin sillä lyhyelläkin ajalla pidät itsesi lapsen muistissa. joka on tosi pitkä. lapsi muistaa syvällä aivojensa lokerossa äidin tuoksun, otteet, hengitysrytmin eikä unohda. sillä ne ovat osa lasta. luota siihen, pienikin säännöllinen yhteydenpito kantaa.
oletko saanut sossulta asiallisen selkeästi ilmaistun tiedon niintä syistä, jotka johtivat huostaanottoon? saisitko pyytämällä? sillä, kun sinulla on paperilla syyt, niin sinun on helpompi ne kumota kohtakohdalta. tai miettiä kuinka tosia ne ovat.
Onnittelen päätöksestäsi olla tapaamatta sijaisperhettä. Myöhemmin on tärkeää, että lapsesi saa tietää, ettet halunnut antaa häntä pois. Voin kokemuksestani sanoa, että sijaisperheet ovat kimpassa sossujen kanssa. Niitä lausuntoja, joita he antavat, et pysty kumoamaan millään. Jos aiot saada vauvasi kotiin, lausuntoja sinua vastaan taatusti löytyy ja oikeuden päätöksestä voit lukea, että heidän koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella lausuntoja voidaan pitää luotettavana.
On tosi hyvä päätös, ettet mene sijaisperheeseen. Älä mene tapaamisiin yksin, vaan ota mukaan joku itsellesi luotettava tuttava. Hae tietoa huostaanotoista toisilta saman kokeneilta vanhemmilta. Pakkohuostaanottoja on Suomessa tuhansittain vuodessa ja monet taistelevat niitä vastaan. Käytä mahdollisimman vähän yhteiskunnan palveluja, pyri käyttämään yksityisiä, ne ovat luotettavampia.
Sijoitus on oltava lapselle paras vaihtoehto. Vaadi sossuilta perustelut, miksi näin olisi. Sen jälkeen perustele kantasi ja valita kaikkiin mahdollisiin tahoihin. Kyllä asiat järjestyvät.
Itse tein saman ratkaisun olla tapaamatta sijaisperhettä. Olen erinomaisen tyytyväinen ratkaisuuni.
kiitos kannustavista viesteistä! en näe mitään syytä tavata sijaisperhettä koska olen itse se mitä lapseni tarvitsee. tällä hetkellä tapaamiset on siis kaupungin perhekeskuksessa valvotusti ja niissä totta kai aion käydä. perhettä en kohtaa edes näissä tapaamisissa. katsotaan nyt mitä oikeusavustajani pystyy tekemään, ja sitten mietin mitä jatkossa. huostaanoton kohdat on merkitty paperiin, mutta ne eivät mielestäni täyty. sehän tietysti riippuu kenen silmillä niitä katsotaan. sossut voivat sanoa vuodesta toiseen ettei perusteet ole purkautuneet. kerran olen poikani tavannut siis valvotusti tunnin verran. pistin heti pieniä juttuja merkille jotka mielestäni liittyvät lapsen hoitoon. kynnet olivat pitkät ja terävät, ei leikattu. korvat olivat aivan keltaisenaan töhnästä, siis ulkokorva. mainitsin asiasta valvojalle mutta hän vain sanoi että korvassahan kuuluu olla suojaava vaikkukerros...samoin sanottiin että perhe tutustuu nyt lapseen että heillä on tärkeämpää luoda suhdetta ja totutella lapsen hoitoon (vaipat ja ruoka). jos lapsella on nälkä niin eikös ruoka anneta heti eikä esim. kahden tunnin päästä. eikö samoin jos esim. korvat ovat likaiset, ne voi puhdistaa heti eikä seuraavan kerran kun on kylpypäivä. tämä kuullostaa varmaan pieneltä asialta, mutta eikö puhtaus ole olennainen osa terveyttä ja lapsen hoitoa ja hyvinvointia? niin ja neuvolassa käytin poikani n. puolitoista viikkoa tapaamisen jälkeen, samat paskat edelleen korvissa...uskotteko etten jaksa tälläistä? haluan todella poikani kotiin. ja pian ennenkuin hän unohtaa minut tai vieraantuu minusta, omasta äidistään.
Ei voi kuin toivoa, että sossut ovat rehellisesti kertoneet sijaisperheelle minkälaisesta bioäidistä on kysymys. Kun noin kovasti haluaa lapsestaan tehdä "laitoslapsen" niin antaisivat sitten olla laitoksessa, säästyy yksi sijaisperhe niille lapsille joiden vanhemmat ymmärtävät yhteistyön merkityksen.
piti vielä kysyä sinulta miten on sijoitus toiminut vaikka et ole tavannut perhettä? kuinka kauan sijoitus on kestänyt ja minkä ikäinen lapsesi on? missä tapaat lasta jos et tee mitään yhteistyötä perheen kanssa?
Aluksi minulle ilmoitettiin, ettei lapseni pääse kotiin käymään, jollen tee yhteistyötä sossujen kanssa. Sossut ja sijaisperhe tekivät kaikkensa rikkoakseen meidän suhteen. Ei onnistunut.
Minullekin tarjottiin mahdollisuutta tapaamisiin sijaisperheessä, valvotusti jossain laitoksessa yms. En suostunut. Nykyisin sovin tapaamiset lapseni kanssa suoraan, aiemmin asiaa hoiti asianajaja. Tapaamiset ovat aina olleet kotona ja kestävät viikonlopusta kahteen viikkoon.
Yhteistyöhön tarvitaan edes jonkin verran yhteistä näkemystä asioista. Meillä sitä ei ole ollut eikä tule.
Toimi nopeasti. Terveet vauvat ovat kysyttyjä näillä markkinoilla. Ennen kuin huomaatkaan voit olla tilanteessa, jossa sanotaan "lapsi on kiinnittynyt sijaisperheeseen ja on hänen etunsa vastaista siirtää häntä takaisin äidilleen". Kun lapsi on vähän isompi, otetaan käyttöön lahjonta. Jokaisessa sijaisperheessä on enemmän rahaa käytösssä kuin tavallisella yksinhuoltajaäidillä. Tämä huostaaoton maailma on valitettavan raakaa.
minä en ole kenenkään lapsta omimassa.
ja jos vanhempi ei tapaa lastaan, vain itsekkäästi omaan parhaaseensa vedoten, niin omahan on asiansa. vain lapsi siitä kärsii. en minä sijaisvanhempana.
ja kun jättää vuoden, kaksikin tapaamatta lastaan, niin oikeudessa on tosi vaikea väittää välittävänsa.
Minähän tapaan lastani useinkin, mutta teen sen omassa kodissamme ja ilman tanttavalvontaa. Sossuilla alkaakin loppua keinot selittää lapsen etua huostaanotossa.
ja lisäksi monet sijaisperheet kärsivät lapsettomuudesta ja ovat valmiita taistelemaan sijoitetuistaan päät veressä, ettei niitä oteta pois. Tiedän, että monissa kunnissa sijaisperheiden tulotaso ja velat kysytään, miksi? Että olis rahaa tapella oikeuslaitoksissa?
Olet oikeassa, että omaisuutta, tuloja ja velkoja kysellään kun aletaan sijaisperheeksi. Käsittääkseni se johtuu siitä, ettei kulukorvaus kata koko lapsen hoitoa. Täytyy siis olla taloudellinen mahdollisuus elättää osin sijoitettu lapsi, vaikkei sijaisperheellä pitäisi olla elatusvelvollisuutta toisen lapseen.
Ehkä kyseessä on myös se, että kun talous on kunnossa niin perheessä on yksi huoli vähemmän ajatellen vanhempien jaksamista.
Minulla on kaksi sijoitettua, enkä päivääkään rupee niitä elättään. Äitinsä niille ostaa mitä ostaa, vaatteita enimmäkseen. Urheilutavarat maksaa sossu. Kulukorvaus riittää juuri ja juuri kirpparivaatteisiin. Joulu- tai synttärilahjaksi joskus vaatteita ostelen ja sukulaisiltansa saavat. Hoidan ja kasvatan vaan en kustanna! PISTE.
lukea kirjoituksiasi. Minulle sosku laittoi tapaamiseen rajoituksia väittämillään, jotka on ihan avaruudesta. Olen esittänyt kirjallisesti tälle aktiivisossulle mielentilatutkimusta. Normaali ihminen ei pysty sellaisiin esityksiin, mitä tämä on puuhastellut. Esimiesten olisi pitänyt vähän peräänkatsoa ennenkuin mopo karkasi käsistä.
kurkata myös pöksyihin, ettei vaan pissa- tai kakkatahroja olisi..herranen aika, pitävät vielä likaisissa vaatteissa...
Tämän kirjoitin siksi, että tapasi on erittäin tyypillinen äideille, jotka eivät osaa ja pysty itse hoitamaan lapsiaan, mutta annas olla kun lapset otetaan pois, sitten syynätään joka paikka; täytyyhän jotain valittamisen aihetta löytyä.
Omalla kohdallani aikoinaan bioäiti väitti minun leikanneen lapsen hiukset ilman lupaa, vaikka niihin ei kukaan ollut saksien kanssa koskenutkaan, kynnet olivat liian pitkät myös ja korvat likaiset.(unohti, että ei itsekään kovin huolellinen hygienian suhteen ollut)
Mutta itse sauhutteli sisätiloissa kuin korsteeni ja haju tarttui lasten vaatteisiin ja aiheutti pahan tulehduksen keuhkoputkiin pikkuiselle, minkä takia tämä joutui sairaalaan.
Puhumattakaan niistä saastaisista vaatteista yleensä, jotka koskaan eivät olleet sopivan kokoisia, aina liian pieniä tai suuria.
toiset ei huolehdi lapsensa puhtaudesta tai terveydestä. mistä päättelet että en ole huolehtinut lpaseni puhtaudesta, vaan vain syynään toisten tekemisiä?! perhetyö joka kävi kun poikani oli kotona, mm. sanoi että hoidan lastani hyvin. samoin sukulaiset ja kodinhoitajat. en todellakaan tupakoi sisällä! kynsien leikkuu ja korvien puhdistus kuuluu normaaliin puhtauteen. kylvetin myös lastani ja oli puhtaat SOPIVAT vaatteet. ruokatahroja joskus tuli enkä vaihtanut vaatteita. samoin kerran oli kakannut yöllä ja heräsi aamulla paskat housussa, hyväntuulisena. montakohan tuntia oli paskat ollu housussa? jos nämä seikat jotenkin huonontavat äitiyttäni, niin näissä asioissa ollaan todella pahasti metsässä.
Tunnen tapauksen, jossa lapsi huostaanotettiin äidiltä ja 3 sijoitusvuoden jälkeen lapsi muutti asumaan isän luokse. Isä piti tiivistä yhteyttä koko sijoituksen ajan. Lapsi asunut isän kanssa nyt pari vuotta ja tietääkseni kaikki sujuu hyvin.
todella harvinainen. Olen itse tässä tutustunut pikkuhiljaa erilaisiin lapsiin ja nuoriin omaani tavatessa ja tullut toteamaan, että meillä on asiat harvinaisen hyvällä mallilla. On suora puheyhteys joka taholle, asiat puhutaan halki asioina ja olen saanut tutustua myös eri tahoihin, jotka on mukana tässä työssä. Ja niitä lapsia. Oikein sydämestä ottaa, kun näen ja tiedän, etteivät biot paljoa käy katsomassa ja tapaamisia rajoitetaan. En ole uksinut miksi, mutta lasten puolesta surettaa. Alkuun mietimme, miten voin tavata omaa lastani niin, etteivät muut lapset kärsi ja saa pahaa mieltä, kun yhden äiti olisi koko ajan tuppautumassa kylään. Minusta tuntuisi, että loppuisi elämä, jos en parhaani tekisi lapseni eteen. Miten sitä osaisi ollakaan huonon omantunnon kanssa?
Siksi kai ne, joilla asiat ei ole edes menossa hyvään suuntaan sortuvat juomaan tai muuta sijaistoimintaa tekemään, ettei tarvitsisi kohdata todellisuutta.
Alkuun oli minullekin kasvun paikka ja kova sellainen myöntää, etten jaksa, etten pysty. Sen yli kun pääsi, on ollut päivä päivältä helpompaa ja pystyy itkemättä eroamaan lapsista tapaamisten jälkeen. Ja kun tiedän, että lasten on hyvä olla ja kasvaa. Minä olen olemassa lähellä, puhelimen päässä ja muutenkin tapaamiset toimii.
Jaksamista kaikille bioille ja sijoitusvanhemmille.
...meillä oli tavattoman vilkas ja vaikeahoitoinen nuori ja toinen vanhempi sai sossun ja viranomaiset uskomaan, että hän kykenee hoitamaan lapsensa, oli aikamoista luovuttaa nuori, kun itse tiesi mihin se luovutetaan, mutta sanavaltaa ei ollut, mutta ikävää vain, se oli paha virhetikki päättäjiltä, saivat maksaa kalliit lunnaat nuoresta, joka istuu tällä hetkellä vankilassa.
Ei ollut kaiketi meille tarkoitettu, näin ajattelen, jos sama olisi meillä jatkunut, niin olisi ollut pilalla koko perhe.
Ei nyt kuitenkaan pidä yleistää purun vaikeutta, on päinvastaisiakin tapauksia. Eräs tuttavamme sijaispoika palautettiin kotiin, sillä sossu oli sitä mieltä että äiti on kunnossa ja pystyy olemaan äiti. Jos äiti ei pysty lapsen kotona käydessä muuta kuin syöttämään karkkia ja näyttämään videoita eikä kykene lasta tuomaan 5 km päähän bussilla, niin ei kovin lupaavata tuntunut. Tästä huolimatta lapsi kotiin palautettiin. Lapsella jo on varmaan sokeritauti ja päivänvalon allergia.
Nykyisin on muuten olemassa menetelmiä, millä voidaan tutkia kykyä vanhemmuuteen ja näitä aletaan käyttämään oikeudessa ratkaisuja tehtäessä.
Tarkoitat varmaan, että sijaisvanhemmilta pitäisi tutkia kyky vanhemmuuteen ja pohtia sitä sitten oikeudessa. Nimittäin jos viitsii hiukan lukea sijaisvanhempien kirjoituksia, olisi syytä ehdottomasti tutkia heidän kykynsä. Tuossa yllä kertoo sijaisäiti kavatuksensa tuloksesta, hänen hoidossaan ollut istuu vankilassa.
Meidän perhe on ollut tarkassa "syynissä" ja tutkimuksissa siinä vaiheessa, kun lapsen etua on selvitetty huostaanoton purkamista varten. Meidän ja biovanhempien kyky vanhemmuuteen tutkittiin, lapsen suhde molempiin vanhempiin selvitettiin yms. yms. Asian selvittely kesti yli puolivuotta. Molemmat vanhemmat tapasivat psykologin useamman kerran; keskusteltiin aikuisten kesken, psykologi ja sos.työntekijä kävivät monta kertaa seuraamassa meidän ja bioperheen arkea lasten kanssa. Joten kyllä sijaisvanhemmat tutkitaan ja heidän kyky vanhemmuuteen selvitetään myös siinä tilanteessa kun huostaanoton purkamista mietitään. Lopputuloksenhan pitää aina olla lapsen paras!
Tuo sinun systeemisi vaikuttaa siltä, että ihmisiä alettaisiin testata kuka parhaiten hoitaa lapsia ikäänkuin biologialla ei olisi mitään merkitystä. Idean tulee olla se, selviävätkö lapsen omat vanhemmat tehtävästään.
Tällä palstalla on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka sijaisvanhemmat miettivät lasten aikuistuessa, mitä näille pitäisi tehdä. Ensin tapellaan kynsin hampain ja sitten kun rahan tulo loppuu pistetään lapset maailmalle riippumatta siitä onko heillä edellytyksiä itsenäiseen elämään vai ei.
Kaikissa ihmisissä on hyviä ominaisuuksia. Kuka määrittelee mikä hyvä ominaisuus on tärkeämpi kuin joku toinen?
Kun huostaanotto on tapahtunut, ei lapsi silloin varmaankaan ole ollut riittävän vanhemmuden saajana. Tuskin kukaan huvikseen lasta hostaan ottaa, kyllä siinä - nykyään liiankin kauan asiaa viivytellään ja asiahan mutkistuu, kun se pitkittyy. Viestiketjussa puhutan myös biologisuudesta, biologisuus ei kuitenkaan saisi mennä lapsen edun edelle.
...kyseinen nuori sijoitettiin meille murrosiässä, ei pikkuvauvana ja hän tuli meille sairaalasta jossa hän oli ollut pitkään, meillä meni kuitenkin pojan kanssa niin hyvin, kaikesta huolimatta, että toinen vanhempi uskoi pärjäävänsä hänen kanssaan.
Sossut kyllästyivät, luulen niin, vanhemman uhkauksiin, että ajattelivat purkaa huostaanoton, me emme pilanneet nuorta, päinvastoin, hän kuntoutui todella hyvin, meillä hän ei voinut mennä pilalle, kun ei ehtinyt olla, kuin runsaat kaksi vuotta.
Turha ruveta syyttelemään täällä, kun ei tiedä mitään taustoista.
Halusin vain kertoa, miten hänelle kävi, yritimme auttaa ja kaikkien mielestä saimme ihmeitä aikaan, anteeksi oma kehuminen, mutta jokainen sen tietää paikkakunnalla.
Että näinkin käy, verenperintöä ei voi sijaisvanhemmat muuttaa.
kertoisitteko tuossa jotka aiemmin olette kirjoittaneet lastenne tapaamisista, oletteko siis oikeuden kautta saaneet päätöksiä? jotka tapaatte kotona lastanne pitkiä viikonloppuja tai parikin viikkoa kerrallaan? ja pystytte näin osoittamaan sossujen perusteet vääriksi. vai miten olette saaneet "luvan" nähdä lastanne noin paljon kerralla? itse en saa nähdä kuin 1 tunnin valvotusti kahden viikon välein. enkä todellakaan ole mikään väkivaltainen juoppo! tosin joskus päästin sammakon suustani sossujen kuullen että heti kun saan lapseni kotiin, niin lapsen terveyttä tai hoitoa vaarantamatta lähden lapseni kanssa pois...tarkoitin tällä sitä että otan oikeuden omiin käsiini ja näytän että pärjään lapseni kanssa. no, tiedätte mitä sossut tästä ajattelee, en saa lasta ikinä kotiin. mutta olen TODELLA epätoivoinen, se kai pistää ampumaan tämmöisiä suustani. on niin kova ikävä koko ajan lasta, ihan koko ajan. itken nyttenkin ikävääni. ja lapsi kehittyy ja kasvaa koko ajan, alkaa mm. juuri konttaamaan, en saa nähdä sitä. no, oikeuteen tämä juttu jokatapauksessa menee, toivottavasti mahdollisimman pian. joka hetki on poissa poikani ja minun yhteisestä ajasta.
Musta tuntuu et sulla menee varmaan jonkin aikaa ennenkuin voit saada pidempiä tapaamisia, mutta kyllä varmasti saat, jos et mitenkään ole vaaraksi lapsen hyvinvoinnille. Toisin sanoen, sun pitää todistaa sossuille ja muille, että olet luotettava ja vastuullinen. Se ei valitettavasti tapahdu hetkessä, koska lapsi on sinulta pois otettu. Siihen on ollut jotkin perusteet, jotka sinun tulee kumota omalla kypsällä käyttäytimisellä. Ymmärrän että on tosi vaikeeta käyttäytyä fiksusti ja aikuismaisesti silloin kun kärsii niinkin kovasta ikävästä kuin sinä, mutta se on ainoa tie. Ja varmasti on vaikeeta nöyrtyä ja todistaa kellekään mitään kun kokee, ettei huostaanotolle ollut tarpeeksi hyvää syytä. Mutta mitä nopeemmin aloitat, sitä paremmat mahdollisuudet on kasvattaa tapaamisaikoja ja jos luottamus sun kykyihis vanhempana kasvaa, saada jopa lapsesi takaisin. Ole siis lapsesi vuoksi kypsä aikuinen, jos haluat hänet takaisin!
Rohkeutta ja jaksamista sun rankalle tielle! Älä luovuta, jos se on lapsesi etu! Mutta tee kaikki mitä teet lapsen etua ajatellen!
Iloisempaa kevättä toivotellen
tunnen sut "MOMMY"!!!
Mielestäni meillä koko huostaanotto n ollut perusteeton. Näin myös esimerkiksi opettajan mielestä. Sossuilla oli selityksiä jos jonkinlaisia. Oli ongelmallista äitisuhdetta yms ja jos lapsi oireilee syy on tietenkin vanhempien.
Tässä on yksi minulle selvittämätön asia. Sossujen mielestä kotona täytyy asiat olla tosi huonosti, jos murkkuikäinen karkaa kaverien luo. Seliteltiin sitä sun tätä. Minulle tarjottiin sijaisperhettä vahtimaan kotiin, olisi pitänyt tavata lasta laitoksessa ja ties mitä. Kieltäydyin kaikista tarjouksista ja ilmoitin, että lapsellani on oikeus tavata minua ja tapaamispaikka on koti. Lapsi karkasi niin monta kertaa kotiin usean sadan kilometrin päästä, että sossujen oli pakko päästää hänet käymään kotona.
Me olemme erinomainen esimerkki sossujen hölmöläisten touhusta. Lapsella on sossujen mielestä niin kauhea äiti, että välillä oli jopa puhelukielto, mutta silti lapsi saa olla ilman valvontaa kotona jopa kaksi viikkoa. Muutoinkin hän käy usein kotona.
Meillä ei ole alkoholi-, huume- eikä mielenterveysongelmia.
Sinulla on vaikeampi tilanne, koska lapsi on vauva. Ole kuitenkin tiukkana. Lapsi kasvaa koko ajan ja on tärkeää, että sinä et ole antanut häntä pois. Lapset voivat ajatella sitä hylkäämisenä.
onpa tosiaan monien kohdalla ihmeellistä touhua sossun puolesta. usein tällä palstalla on paljon kirjoituksia sijaisvanhemmilta, hyvä välillä saada näkemystä myös biovanhempien kannalta. ja ennenkaikkea lasten. omani on niin pieni vielä ettei osaa ilmaista (sanoa) mitä mieltä asioista on. en todellakaan hylkää lastani, en vain saa olla hänen kanssaan riittävästi. kun lapsi vihdoin kiintyy sijaisperheeseen, sitten kai sossu sanoo että minulla ja lapsella on kiintymyssuhdehäiriö! tai kun lapsi alkaa vierastaa, eikä tunne minua (kun niin harvoin nähdään), niin sitten varmaan voidaan väittää että lapsi itkee minut nähdessään koska reagoi kun olen niin paha ihminen! joka kerta lasta tavatessani itken jälleennäkemisestä koska on ollut niin kova ikävä. milloinkahan tämä käännetään niin ettei lapsen ole hyvä nähdä äitiä surullisena koska lapsi aistii sen?! kyllähän sossu selityksiä keksii, onko heillä todella koulutusta edes lapsen kasvatus- tai kehityspsykologiasta? tuntuu että he vain voivat määrätä lapsen pois vanhemmilta, ajattelematta että entäpä jos heiltä tultaisiin vain oma lapsi hakemaan pois. aina ei todellakaan ole LAPSEN EDUN mukaista sijoittaa lasta.
meillä paikkaillaan edelleen bioäidin aiheuttamaa kiintymyssuhteen häiriötä ja ilmeisesti tullaan paikkailemaan vuosia eteenpäin.
Että sellaista se on kun oma "rakastava" äiti paskat välittää lapsestaan.
Ja olikohan se "kiintymyssuhdehäiriö" jossain tutkittukin ja siitä diagnoosi lääkärinlausunnossa ENNEN lapsen huostaanottamista. Olisikohan niin, että "kiintymyssuhdehäiriöt" tulevat sitten huostaanottamisen jälkeen tai ovat useissa tapauksissa sijaisvanhempien itse värkkäämiä diagnooseja ilman diagnoosin kirjoittamisoikeutta ja joista sitten vaihdetaan kuulumisia tälläkin palstalla.
Nimimerkki "esimerkki" voisi pestä suunsa saippualla, mikäli todella olet esimerkkinä lapsille.
Juu, ihan varmaan ne biovanhemmat vievät lapsensa lääkäriin kiintymyssuhdetta tai muutakaan arvioimaan, huhuu! Kun ei viety edes neuvolaan ja rokotuksiin, koska siellä "kytätään ja valitetaan siitä ettei kasva tai paino nouse, ja valitetaan mustelmista". Mitähän lääkäri olisi sanonut, kun olisi päässyt tutkimaan. Tuskin siinä mitään kiintymyssuhdehäiriötä olisi ajateltukaan. Vaan eihän sitä päissään voinut neuvoloihin ja lääkäreihin lähteä. Mutta onneksi poliisit puuttuivat lapsen pahoinpitelyyn ja lapsi voitiin huostaanottaa vuosien kärsimisen jälkeen, kun sosiaalityöntekijätkään eivät olleet uskaltaneet toimia. Ja bioäidin mukaan lapsi on aiheettomasti huostaanotettu, sijaisvanhemmat ovat ilkeitä kun huolehtivat hänen lapsestaan, sossut kyttäävät... Pidä vaan bioäiti tällaisten puolta. Kirjoituksesi ovat aivan kuin suoraan tämän lapsen bioäidiltä. Äiti on niin syytön, niin syytön...
Siis ihanko totta olet sitä mieltä, että kaikki huostaanotot ovat aiheettomia? Ihan oikeasti? Niin olet antanut ymmärtää, kun olet haukkunut täällä kaikki sijaisvanhemmat maan rakoon syyllisinä lapsien ryöstöistä, vaikka sosiaalilautakunnathan lapset ovat ottaneet huostaan ja sijoittaneet - sijaisvanhemmat avaavat ovensa muidenkin lapsille auttaakseen heitä.
Tähän toivoisin vastausta sinulta. En usko, että oikeasti "hyvä" äiti (eli lapsiaan rakastava ja niistä huolehtiva) voi ajatella, että kaikki huostaanotetut lapset on aiheetta ryöstetty biovanhemmiltaan, ja että lapselle paras olisi olla biovanhempien luona, ovat he millaisia alkkiksia, narkkareita, väkivaltaisia, pedofiileja tahansa. Ja ettei kiintymyssuhdehäiriöitä voisi em. olosuhteissa syntyä.
Ja jos otat selvää kiintymyssuhdehäiriöstä, opit senkin, että sen voi diagnosoida myös sijoituksen tapahduttua.
Tiedän, tiedän, sinulle on aivan turha vastata asiallisesti. Vastasinpa silti, ja jään turhaan odottamaan vastausta, kuten moni muukin on jäänyt - et ole vieläkään kertonut, mitkä olivat lapsesi AIHEETTOMAN huostaanoton perusteet...
Ja vielä: jos lapsesi on aiheettomasti huostaanotettu, saat hänet kyllä takaisin. Silloin pidän varmasti puoliasi. Ihan varmasti kaikkiin näihin huostaanottoihin mahtuu joku ylilyöntikin. Mutta monessa tuntemassani tapauksessa huostaanotettu lapsi on palautettu biovanhemmille, kun nämä ovat saaneet tilanteensa korjatuksi! Sehän siinä on tarkoituskin, harva biovanhempi kai kuitenkaan yrittää tarpeeksi!
oletko lukenut aiemmia kirjoituksia tässä viestiketjussa? en todellakaan väitä että KAIKKI huostaanotot ovat aiheettomia. puhun koko ajan omasta tilanteestani. ja aionkin viedä tämän oikeuteen jos se ei sinulle vielä tullut selväksi. huostaanotto onkin perusteltu noilla edellä mainitsemillasi syillä (mm. mustelmat--> pahoinpitely, juopottelu jne.) itse en lyö enkä juo, sitähän sinä et usko, mutta sitä minun ei tarvitse sinulle perustellakaan. tämä asia on myös sossujen tiedossa. ja mitä neuvolaan tulee, sieltä olen saanut kaiken parhaan tiedon lapseni hyvinvoinnista. otan neuvoja vastaan, myös muilta äideiltä ja tuttavilta. paljon lapsien kanssa tekemisissä olleena luotan myös maalaisjärjenkäyttöön. en todella yleistä koko huostaanottojärjestelmää vastaan, puhun omasta kokemuksesta. ja neuvolaan aion mennä vastakin, ja tiedätkö mitä? menen sinne selvinpäin! minua kiinnostaa lapseni kehitys.
olitkin tarkoittanut viestisi nimimerkille "bioäiti"...katsoin että minulle. oi ei.
Joo, tarkoitin tuon edellisen tekstini bioäidille. Hän on vaan tuonut niin monessa tekstissään esille, että kaikki huostaanotot ovat tarpeettomia, ja että kaikki sijaisvanhemmat ovat kamalia.
Sinun tilannettasi voisin kommentoida, vaikket ole kai pyytänytkään... muistaakseni olet siis aika nuori äiti, ja pieni lapsesi (vauva) on huostaanotettu.
Itse ajattelen niin, että olet sen verran nuori, että sossutkin tietävät, että sinulla on "toivoa". Vertaan siis tilannettasi omaan tilanteeseemme, jossa biovanhemmat ovat keski-ikäisiä ja ikänsä olleet alkoholisteja & väkivaltaisia. Elämäntapojen muutos ja siten lapsen takaisin saaminen on varmasti vaikeaa silloin.
Mutta sinä, sinulla ei ole tällaisia ongelmia, ja olet selvästikin halukas saamaan lapsesi takaisin. Ymmärrän suuttumuksesi, mutta itse uskon, että parhaiten saat homman etenemään, kun teet yhteistyötä. Se on sossuille ja sijaisvanhemmille merkki siitä, että olet aikuinen ja riittävän kypsä huolehtimaan lapsestasi (sitä kai ne ovat epäilleet, jos ei esim. alkoholismia tai väkivaltaa ole ollut?).
Olen monien sijaisperheiden kanssa toimiessani huomannut, että sijaisvanhemmatkin suhtautuvat paljon myönteisemmin lapsen palaamiseen takaisin biokotiin, kun huomaavat, että biovanhempi pystyy toimimaan "järkevästi" myös sijoituksen aikana, eli osoittaa olevansa kiinnostunut lapsesta ja haluaa tavata tätä (ilman uhkailuja tms.). Kun sijaisperhe (tai missä nyt lapsesi onkaan) tuntee, ettet ole heitä vastaan henkilökohtaisesti, he suhtautuvat myös sinuun myönteisesti, vaikka ymmärtävät, ettet sijoitusta hyväksykään. Tiedän monia tapauksia, joissa nuori äiti ottaa hyvinkin paljon osaa lapsensa elämään (lähes päivittäin), ja jos näin tapahtuu, silloin on ihan selvästi aikomuksia palauttaa lapsi. Ei tietenkään yhtäkkiä, mutta siitä se lähtee. Jos siis jaksat mitenkään toimia näiden tiettyjen "odotusten" mukaan, sinut siitä kyllä palkitaan. Ihan oikeasti, haluan kannustaa sinua tässä vaikeassa jutussa. Olen itsekin ollut nuori äiti, ja moni on minua säälien katsonut ja ihmetellyt, kun niin nuorena (19v!) olen lapsen saanut.
Jos sinulle tarjotaan tukea tai terapiaa, ota se vastaan. Tunnen sijaisperheen, johon tuli pieni vauva, kun äiti ei masennuksen takia jaksanut hoitaa. Vaikka äitiä lapsen pois antaminen ahdisti, se samalla antoi tilaisuuden "hoitaa itsensä kuntoon". Tälläkin palstalla on ollut vastaavaa juttua. Vuoden kuluttua lapsi jo palautettiin äidilleen, kun äiti koki jaksavansa (ja toki lääkäreiden ym. lausunnot tukivat tätä). Myös sijaisvanhemmat huomasivat, että äidin tilanne on parempi, ja siten puoltavat kotiin palaamista (vaikka heidänkin oli vaikea erota vauvasta). Koko ajan äiti oli tehnyt yhteistyötä sijaisvanhempien kanssa, tavannut lasta usein, ja heillä oli hyvät välit.
Jos mennään siihen, että tapaamisia on harvoin, silloin harvoille tapaamisille on usein perusteet (turvattomat olosuhteet yms.). Siksi, käytä sitä mahdollisuutta, että saat tavata lapsesi. Jatkossa pyydä tapaamisia useammin.
Itsekin toivoin, että meille sijoitetun lapsen vanhemmat olisivat ottaneet vastaan tarjotun avun (heillä tietysti oli paljon vakavemmat ongelmat), mutta he eivät sitä tehneet, vaan pistivät kapuloita rattaisiin koko ajan. Tiesin, että jos he saisivat asiansa kuntoon, lapsi voisi pian palata kotiin, ja "kaikki olisi hyvin". Mutta koska biovanhemmat eivät siihen pystyneet (juovat edelleen päivittäin eivätkä pidä yhteyttä lapseensa), tiedän, ettei palaaminen ole todennäköistä, ja että lapsen on sittenkin parempi olla meillä.
Anteeksi sekava kirjoitukseni. Yritin vain esimerkkien avulla kertoa, että sinulla on hyvät mahdollisuudet saada lapsesi takaisin. Parhaiten siinä onnistut, kun teet yhteistyötä (vaikka se pahalta ja väärältä tuntuukin) ja otat vastaan tarjotun avun (vaikka koet sen tarpeettomaksi). Sosiaalityöntekijät eivät pitkitä sijoitusta, jos huomaavat, että pystyt huolehtimaan lapsesta, sillä sijoitus maksaa kunnalle todella paljon.
kyllä tapaisin lastani useammin ja pitäisin yhteyttä. minulla ei ole edes sijaisperheen puhelinnumeroa että voisin kysellä lapseni kuulumisia! ja tavata en useammin saa. perustelu: koska lapsen täytyy rauhoittua ja kiintyä sijaisperheeseen. olen siis vain tämän "kahden viikon välein 1 tunti kerrallaan" armoilla lapseni kanssa. minusta kohtuutonta näin pienen lapsen kohdalla. kun tarkkaan mietitään, kaksikin viikkkoa on todella pitkä aika. enkä ole enää niin kovin nuori, 30 vuotias. ensimmäinen lapsi kyseessä ja suunnitelmissa on kyllä toinenkin lapsi jos Luoja suo. biologinen kello tikittää kohta minua vastaan, mutta olisi niin väärin poikaani kohtaan alkaa suunnittelemaan NYT toista lasta. häntä ei voi kukaan korvata. yhteistyöhön tuntuu todella turhalta ryhtyä koska sossu tekee kuitenkin omalla tavallaan, niinkuin on tehnyt joka sijoituksessa. minua ei juuri kuunnella. toki apua otan ja olen ottanut vastaan. etenkin lapsen hoitoon ja arkeen liittyviä neuvoja kuuntelen mielelläni muilta, sieltä aina löytyy itsellekin jotain sopivia ratkaisuja. olen itse ollut työharjoitteluja tekemässä mm. kehitysvammaisten kouluavustajana ja kerhossa, lasten psykiatrisella osastolla, toiminut tukihenkilönä näkövammaisille lapsille ja ironista kyllä, olen ollut myös kaupungin perhekeskuksessa. jonne siis nyt lapseni otettiin huostaan. jotenkin tuntuu että en voi olla täysin epäonnistunut, vaan todellakin haluan olla ja elää lapseni kanssa. sanotaan että usein äiti antaa rakkaudestaan lapsen sijaisperheeseen, mutta kyllä minä kaikesta rakkaudesta lastani kohtaan haluaisin hänet kotiin ja pitää hänestä mahdollisimman hyvää huolta parhaalla mahdollisella tavalla.
Kuulostaa todella ikävältä. Toivottavasti nyt kuitenkin jaksat, uskon siihen että saat lapsesi takaisin kun yrität oikealla tavalla. Jos olet työskennellyt perhekeskuksessa, tiedät itsekin millaista yhteistyötä sinulta odotetaan. Joka toinen viikko kuitenkin kuulostaa siltä, että "niinkin usein". Monilla tapaamiset ovat harvemmin. Käythän tapaamisissa, se on lapsellesi tärkeää, ja samalla voit osoittaa, että se sinulta onnistuu, etkä alennu mihinkään uhkailuihin tms. Jonkin ajan kuluttua, jos ongelmia ei ole, tapaamisia voidaan sitten pitää useamminkin; tottakai tavoitteena on kuitenkin kotiin palaaminen, jos kerran huostaanotolle ei ole perusteita (ja olet osoittanut omalla toiminnallasi sen ja saanut sitä tukevia lausuntoja esim. lääkäriltäsi). Huostaanoton purkaminen on tietysti pitkä prosessi jossa selvitetään asioita monelta kannalta, mutta koita jaksaa sitten se, ja pysy järkevänä vaikka kuinka ottaisi päähän, koska se on osoitus siitä että tulet toimeen itsesi ja lapsesi kanssa. Jos käyt jossain terapiassa/keskustelemassa asioista, siitä on varmasti etua omankin jaksamisesi kannalta.
Jos sosiaalityöntekijät ja sijaisperhe kokevat sinut asiallisesti suhtautuvaksi, sinulla on hyvät mahdollisuudet. Mutta jos tuhlaat tilaisuutesi esim. kapinointiin, oikeudella uhkailuun tms., sinut nähdään ihan eri valossa. Esimerkiksi meillä on juuri niin, että uhkauksia satelee ja käräjiä on käyty, mutta minkäänlaista välittämistä lasta kohtaan eivät vanhemmat ole osoittaneet (puhumattakaan elämäntapojen muutoksesta), päinvastoin, ja kyllä surettaa lapsen puolesta, kun hän on odottanut tapaamista, jota ei sitten olekaan, tai jotain muuta ikävää sattuu.
Rakkaudesta lapseesi pystyt kyllä ihan mihin vain!
Ja muista, että vaikka lapsesi on pieni ja näet häntä harvoin, et kuitenkaan ole poissa hänen mielestään. Käy tapaamisissa. Jos et käy, tuotat sillä hallaa erityisesti omalle lapsellesi, ja tietysti myös itsellesi. Sosiaalityöntekijät ja sijaisvanhemmat eivät siitä suoranaisesti kärsi (vaikka olisivatkin pahoillaan lapsen puolesta), vaikka niin haluaisitkin.
Missä olen kirjoittanut hyväksyväni "alkkikset", pedofiilit ym. lasten huoltajiksi. Mielestäni olen ollut nimenomaan toista mieltä. Mutta mutta... näitä "alkkiksia" ja "pedoja" kun mahtuu sijaisvanhempiinkin.
Tietoni mukaan kiintymyssuhdehäiriön tutkiminen edellyttää sen paikallaoloa tutkimuksessa, kehen nähden sitä tutkitaan. Suhtaudu tuohon kuitenkin varauksella, en ole perehtynyt tutkimusmenetelmään.
Kirjoitat etteivät sosiaalityöntekijät olleet uskaltaneet puuttua, minä kysyn miksi eivät, sehän on nimenomaan heidän velvollisuutensa.
Ripität minut enkä kyllä oikein ymmärrä miksi. Huostaanoton syyt on sossu kirjoittanut, mutta niillä ei todellakaan ole tekemistä minun perheeni kanssa.
En hyväksy väkivaltaa ja päihteitä missään muodossa sellaisiin perheisiin missä on lapsia. En käytä itsekään, en ole "pedo" enkä väkivaltainen. Sekö sinua harmittaa. Vai mikä.
Joka viestissäsi olet tuonut ilmi, että nimenomaan sijaisvanhemmat ovat pahimpia ihmisiä maan päällä. He ryöstävät lapset (odottavat kieli pitkällä että mistä saisivat), ja kun saavat, järkkäävät lapselle kamalat traumat kuka mitenkin, ja pyrkivät kaikin keinoin yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa kieroillen tuhoamaan bioäidin elämän. Kaiken lisäksi teemme kirjoitusvirheitä.
Ei minua harmita se, ettet tee pahaa, kiitos kysymästä. Kuvitteletko, että minua harmittaa se, että et ole väkivaltainen tai pedofiili? Tuokin kysymyksesi kertoo paljon itsestäsi. Eikö ajattelutapasi ole hiukan vääristynyt...? Lähes joka viestissäsi onkin jokin tuon tapainen kommentti, yritätkö saada meidät harmistumaan? Aina on jotain väitteitä, että sossua tai sijaisvanhempaa ottaa päähän milloin mikäkin, yleensä se kun olet niin kunnollinen ja hyvä äiti. Miksi lapsesi onkaan huostaanotettu? Aiemmin kirjoitit, että ehkäpä sossun vallanhalun vuoksi. Mutta mitä luki papereissa?
PS. Tuolla alemmissa viesteissä on aikoinaan laitettu sulle paljonkin kysymyksiä, mikset vastaa niihin? Tiedän, sinulla on muutakin tekemistä, niin minullakin on.
PPS. Kysyit, miksi sos. työntekijät eivät ole uskaltaneet puuttua. En tiedä itsekään, olisihan heillä ollut siihen mahdollisuus. Ehkä he eivät olleet vallanhaluisia sitten? Tai ehkä heillä oli kiire tehdä mieluummin aiheettomia huostaanottoja, kun meitä lapsia odottavia sijaisvanhempia on ihan jonoksi asti.
ymmärrät näköjään tilanteeni oikein hyvin. totta, että toisilla tapaamiset ovat esim. vain kerran kuussa. siitä onnellisia ollaan poikani kanssa että saamme tavata jopa kaksi kertaa kuussa...mutta minulla voimia ja rahkeita hoitaa poikaani useammin ja pitkiäkin aikoja. toki ymmärrän että myös sijaisperheen elämä on otettava huomioon. eli ettei heitä voi hyppyyttää joka toinen päivä jonnekin. eikä se olisi edes lapsen edun mukaista riepottaa joka toinen päivä eri paikkaan. sitäkin tosin ihmettelen että perhe ja lapseni tarvitsevat aikaa tutustuakseen ja rauhoittuakseen, mutta jo kolmannella viikolla perhe lähti lapseni kanssa reissuun satojen kilometrien päähän. taas maisemat vaihtuvat ja lapsi saa istua autossa. tästä sossuun mainitsin, niin perusteltiin sillä että perhehän on koko ajan lapsen matkassa. kun itse tarvitsin omaa aikaa poikani ollessa kotona, en suinkaan jättänyt häntä yksin vaan aina hoidin hoitopaikan hänelle. lähipiiristä, jotka tulevat olemaan poikani elämässä mukana, eli ukille tai mummille (vanhempani ovat eronneet, eli kaksi eri paikkaa siis). usein olin itsekin yötä ukilla tai mummilla, en siis edes jättänyt aina lastani sinne yksin. sossu kun sanoi että poikani ollessa kotona, häntä hoisi enemmän muut kuin minä itse! aika paksua teksiä. täysin perusteetonta. tästä tulee myös vanhempani mainitsemaan sossuille. muistaakseni kerran lähdin ravintolaan, laitoin poikani yöunille itse, ukki vahti häntä yön yli (poikani on nukkunut lähes syntymästään asti 10-12 tuntia yössä, joten eipä hirveästi ole yöllä vahtimista) ja vieläpä ravintolasta menin ukin luo itsekin yöksi. ja aamulla olin ihan siinä kunnossa että itse pystyin lastani hoitamaan. eli miten voidaan väittää että olen lasta riepottanut paikasta toiseen itse olematta paikalla? omituista. mutta sijaisperhe "rauhottuu" lapseni kanssa kotiin lähtemällä automatkalle päiviksi satojen kilometrien päähän.
edelleenkään en vie juttua oikeuteen uhotakseni. vaan halusta saada lapsi takaisin kotiin. en vain puhu välittäväni lapsestani ja hoitavani häntä, vaan myös toteutan ne. kaikkein pahinta lapselle olisi juuri tuo että lupaa tulla tapaamisiin muttei tule. poikani on niin pieni ettei vielä sitä ymmärrä, mutta jos ei lupauksia pidä nyt, niin entäpä sitten kun lapsi alkaa ymmärtää? sitäpaitsi todella HALUAN tavata lastani. en tee sitä vain lapsen takia, vaan meidän molempien.
siinä epäkypsyyteni juuri näkyy että sossuille olen päästellyt suustani sammakoita. uhonnutkin. mikä tietysti vain pahentaa asiaa. vihani on niin suuri viranomaisia kohtaan että tulen varmaan puhumaan heille jatkossakin ihan mitä huvittaa. tiedän, lapsellista. mutta epätoivo lapsen menettämisestä on todellinen. työtäänhän he vain tekevät, mutta entä jos joku tulisi ja veisi heidän lapsen pois? ja vielä sanoisi että saat tavata kerran kuussa tunnin. luulenpa että heilläkin äidinvaistot ja huoli ja hätä olisi äärimmillään. itse ainakin puolustan poikaani naarasleijonan tavoin, eli välillä jopa hyvin aggressiivisesti. en aggressiivisesti teoin mutta sanoin.
terapiassa kävin jo raskausaikana mutta nyt on ensimmäisen kerran tilanne josta en pysty puhumaan. yleensä puhuminen on aina auttanut. en ole koskaan kokenut tälläistä surua ja se minun on nyt käytävä vain läpi. en pysty siitä puhumaan. jostain syystä tätä surua käsitellessä puhuminen pahentaa tilannetta. menen kyllä terapeutille jos siihen tunnen tarvetta.
yhteistyöhön lähtisin jos tietäisin että kotiutus tapahtuu nopesti. mutta tällä menolla sijoitus kestää vuosia. ja jos yhteistyötä tekemällä saataisiin kompromissiratkaisuja. minuakin kuunneltaisiin. en tarkoita sitä että kaikki pitäisi mennä minun mielen mukaan. e-hei, lapsiperheessä ei yleensä voi olla niin itsekäs että kaikki menisi oman mielen mukaan. ainakin minä olen laittanut poikani tarpeet omien edelle. monta asiaa jäänyt tekemättä kun poika ei ole "antanut" tehdä rauhassa. sellaistahan se on. mutta vain minä tiedän ja tunnen poikani parhaiten ja tiedän mikä hänelle sopii. olenhan ollut hänen elämässään alusta asti ja kauimmin (paitsi tällä hetkellä poika on varmaan jo ollut muitten huostassa enemmän kuin minun). tällä hetkellä suurin toiveeni olisi saada poikani äitienpäiväksi kotiin, lauantaista sunnuntaihin. mutta tämä ei todennäköisesti toteudu. vähään olisin tyytyväinen, en tarvitse kukkia tai lahjoja, vain aikaa lapseni kanssa. se on lahjoista suurin. mikä olisi ihanampaa kuin herätä äitienpäivänä lapsi vieressä? hänhän minusta on äidin tehnyt.
Ymmärrän kovan tuskasi, koska itsellä sama tilanne. Vauva-ikäinen lapsi tarvitsisi ehdottomasti mahdollisen usein tapahtuvan tapaamisen, että kiintymys-suhde säilyisi biologiseen vanhempaan/vanhimpiin. Mutta ei, kaikin tavoin se estetään ja niin kiintymys-/luottamus-suhde saadaan sijaisvanhempiin, johon sitten myöhemmin vedotaan oikeuslaitoksissa ym. että lapsen parasta ajatellen lapsen paikka on asua sijaisperheessä joten purkua ei myönnetä. Ja tätä jatkuu ja jatkuu, vaikka miten tekisi yhteistyötä sossujen, terapian ja sijaisperheen kanssa! Lapsi etääntyy bio-vanhemmastaan ja uusi kiintymys-suhde on erittäin hankalaa jossei mahdotonta, kun tapaamiset ovat niin harvoin että lapsi ei edes muista tai tunnista oikeata vanhempaansa...
lapsia käytettiin tutkimuksissa ennen sijoitusta vanhempiensa kanssa eli suomeksi sanottuna tarkkailtiin, kuinka toimivat missäkin tilanteessa.(Ei kehumista)
Lisäksi bioäiti itse myönsi laiminlyöneensä lastaan ja jättäneensä yksin kotiin; alle 2-vuotiasta.
Että siinä sinulle esimerkkiä.
Psykologisia tutkimuksia tehtiin toki myös huostaanoton jälkeen, kun mietittiin mikä olisi parasta hoitoa bioäidin runtelemalle lapselle.
Siis asiantuntijat tekivät, en todellakaan minä.
Ja niitä reissuja tehtiinkin monta, usean vuoden ajan.
Eikä lapsi vieläkään ole aivan "normaalin" kirjoissa.
Joten sinä bioäiti voisit itse pestä suusi saippualla ja miettiä kuinka paljon pahaa yksikin välinpitämätön äiti lapselleen pystyy aiheuttamaan.
Kaikki tutkimukset joista puhuin tehtiin todellakin ENNEN sijoitusta, että huostaanotto täyttäisi lain vaatimat ehdot.
Mieti sitä.
...jaksatte valittaa jatkuvasti, että lapsi on sijoitettu sijaiskotiin ja kiintyy sinne, eikä teihin, pitäisikö sen lapsen sitten "osata" pakosta olla mieliksi teille, jotka ette ole osanneet olla hänelle oikeanlainen äiti tai isä siis vanhemmat, menkää itseenne, kyllähän bio-vanhemmissa on ihan kunnollisiakin, jostain muusta syystä heiltä lapset poisotettuja, mutta nykyään näkee niitä poisotettuja lapsia, niin kiukuksi pistää, esim. vaan fas-lapset, kenen syytä, lapset joutuu kärsimään koko ikänsä, oman äidin mielitekojen seurauksista.
Ei kannata sääliä hakea, kun nykyaikana jokaisen pitäisi tietää, mitä esim. alkoholi lapselle tekee tuhojaan ym. aineet.
Kannattaa miettiä ennenkuin niitä lapsia saattaa tänne muutenkin kovaan maailmaan.
aika rankkaa tekstiä "sijaisäidiltä". Tulee vain mieleen, että toimiiko teillä lapsen oikean ja sijaiskodin suhde mitenkään kun noin kärkkäästi arvostelet. Eikä huostaanotettujen lasten vanhemmat turhista kitise, pitää tunnistaa tosi-asiat että monet asiat tässä yhteiskunnassa pyörii vaan rahalla. Ihmettelen myös, että sinä tälläistä työtä tekevänä ehdit naputella keskustelupalstalla. Minä olisin jo varmasti lapseni kanssa ulkona tmv. Huostaanotoissa on paljon myös vääryyttä, olen perehtynyt erittäin hyvin asiaan!
Miksi ihmeessä "yksi monesta taistelijasta" et sitten ole lapsesi kanssa ulkona?
Miksi lapsesi otettiin sinulta pois?
Ihan syyttäkö?
Miksi täällä aina biot valittaa, että lapsi vietiin syyttä pois, mutta ei voi sanoa MIKSI se oli syyttä.. Kertokaa jo heti miksi teiltä on lapsi viety pois, niin on meidän kaikkien helpompi ymmärtää!
Ei kukaan voi ymmärtää jos ei kerrota syytä, siispä kysyn MIKSI?
Ei todellakaan kuulu yksityisasina selostaa kaikkiea tapahtuman kulkua. Sanotaan nyt vaikka, että huostaanotto on voinut tapahtua kun perheolosuhteissa on tullut ongelmia ja huostaanotto on pitänyt olla vain väliainen ratkaisu jollain muulla nimikkeellä, kunnes tilanne rauhottuu ja korjaantuu perheessä...
Ehei, vaan sijaisvanhempiin mahtuu yhtälailla väkivaltaisia ja päihteiden käyttäjiä kuin muihinkin vanhempiin.
En ala purkamaan ajatuksenjuoksuasi, enkä siihen pystyisikään. Kukin ajattelee mitä haluaa. Esität minun ajattelutapani olevan vääristynyt. Minä vastaan sinulle, että lähelle on pitkä matka ;).
PPS osioosi: Sosiaalityöntekijöillä ei ole mahdollisuus vaan velvollisuus puuttua väkivaltaisten alkoholisoituneiden perheiden/sijaisperheiden elämänmenoon. Kirjoituksesi loppuosasta olen kanssasi samaa mieltä. Ehkä niin on todellakin käynyt kuten kirjoitat.
Tulee kiireessä noita kirjoitusvirheitä!
Sehän tämän systeemin ongelma on, ettei vanhemmat saa itse päättää haluamastaan avusta vaan pitäisi suostua sossujen pomputettavaksi. Tervehenkiset ihmisset haluavat itse päättää asioistaan. Liian monta kertaa on vain sossujen näkemys, etteivät asiat hoidu. Pidä puolesi. Mikäli mahdollista hanki apua yksityiseltä sektorilta.
Niin, tahtoisin tietää onko kenenkään huostaanotto purettu muuten kun sijaisperheen huonosta kohtelusta tai muuten huonoista oloista esim. avioerosta johtuen!! Kertokaa jos näin on tapahtunut ja miten saitte lapsenne takaisin ja mitkä olivat perustelut huostaanoton purulle!!
Kertokaa siis bio-vanhemmat, jos näin onnellisesti on käynyt. Epäilen, ettei montaakaan vastausta tule, koska huostaanotto mielestäni perustuu lapsen kustannuksella monta kertaa vääryyksiin ja purku on mahdottomaksi tehty erillaisten laitoksien yhteistyöllä.
Olen siis sijaisvanhempi, mutta tiedän 4 perhettä joissa huostaanotto on purettu. Kahdessa tapauksessa biovanhemmat olivat kuntoutuneet eli huostaanoton jatkumiselle ei ollut tarvetta. Molemmissa tapauksissa biovanhemmat olivat olleet paljon tekemisissä lapsensa kanssa (voinnin mukaan, aluksi kai vähemmän mutta purkua lähestyttäessä enemmän) ja tehneet asiallista yhteistyötä sossujen ja sijaisvanhempien kanssa. Huostaanoton purkaminen oli tietysti aiheellista tässä tapauksessa.
Lisäksi tiedän vielä kaksi tapausta, joissa huostaanotto purettiin siitä huolimatta että biovanhempi/vanhemmat olivat edelleen alkoholisteja ja elämäntavat ja miesvieraat sen mukaiset (etenkään tässä kunnassa lastensuojeluun ei todellakaan panosteta yhtään). Lapsia on sitten sijoitettu aina vähäksi aikaa johonkin ja sitten taas palautettu. Ensimmäinen huostaanotto oli kun perheen lapset olivat vielä vauvoja, viimeisin teini-iässä (esim. kuukausi kerrallaan milloin missäkin sijaisperheessä). Tiedän tästä, koska tunnen tämän perheen muusta syystä(meille ei ole näitä sijoitettu kuitenkaan).
Yhdestä perheestä en muuta tiedä muuta kuin nimen, ja että sen perheen äiti soittelee meille joskus aivan kännissä haukkuakseen meidät (emme ole koskaan edes tavanneet ja asumme eri puolella Suomea!) Hän on saanut ilmeisesti meille sijoitetun lapsen bioäidiltä (alkoholisti hänkin) meidän puhelinnumeromme. Tämä täti soittelee meille päissään, haukkuu meidät kun olemme ryöstäneet lapsen (emme kuitenkaan häneltä) eli koska satumme vaan olemaan sijaisvanhempia. Ja kertoo että hän on saanut pienet lapsensa takaisin. Ja joka soitolla ollut niin sekaisin ettei sanoista saa selvää... Ja hänelle siis lapset on palautettu.
Onko nimimerkki "tahtoisi tietää" sitä mieltä, että nämä kaksi viimeistä tapausta ovat vääryyttä? Entä nuo ensimmäiset?
Ja mainitsen vielä, että tunnen todella vähän sijaisperheitä. Ehkä korkeintaan neljästä perheestä tiedän sen verran, että paljonko heillä on lapsia ja onko huostaanottoja purkautunut (kahdella siis oli). Ja nämä purku ei siis ollut tapahtunut sijaisperheen huonon kohtelun tai avioerojen takia, vaan sen, että biovanhemmat tekivät töitä sen eteen, että saivat rakastamansa lapsen takaisin. Kaikista ei siihen ole. Haukkujia ja uhoajia kyllä riittää.
Ja noissa ikävämmissä tapauksissa purku tapahtui ilmeisesti kunnan sossujen säästöinnon tai asiantuntemuksen puutteen takia.
Meillä lapsi siirrettiin toiseen hoitopaikkaan, koska sijaisperheessä oli niin huono kohtelu. Lapsi ei nukkunut öitään, yritti itsemurhaa ja karkasi lukemattomia kertoja kotiin.
Sossut valittivat, ettei äiti anna lapselle lupaa kiinnittyä sijaisperheeseen. En suostunut millään muotoa tukemaan sijoitusta. Mielestäni, jos kotona on ongelmia, lapsi rauhoittuu sijaishoidossa. Jos kotona on rauhallista, lapsi tulee levottomaksi, kun hänet siirretään pois. Meille kävi juuri näin.
Lapsi on täysin terve ja menestyy koulussa hyvin.
..ovat meiltä palanneet takaisin biovanhemman (molemmat yksinhuoltajia) luo eli huostaanotto on purkautunut. Molemmissa tapauksissa huostaanoton syy on ollut päihteiden väärinkäyttö, ja kun biovanhempi on jättänyt päihteet ja laittanut elämänsä muutenkin järjestykseen, on lasten huostassapito lopetettu. Vanhemmilta on edellytetty vähintään kahden vuoden raittiutta, joka on pitänyt todistaa säännöllisillä testeillä, ja tietenkin asteittain yhä suurempaa vastuunottoa lapsista.
Vaikka useat biovanhemmat tuntuvat toisin kuvittelevan, niin ihan oikeasti on sijaisvanhempia, joilla työn tavoitteena on perheiden yhdistyminen, jos se suinkin on lasten edun mukaista! Me ainakin työskentelemme sen eteen, vaikkakin perheessämme on myös sisaruksia, joiden sijoitus jatkuu täysikäisyyteen asti.
On myös todettava, että tietynlainen "nöyrtyminen" biovanhemmalta, omien ongelmien myöntäminen, kohtaaminen ja avuntarpeen tunnustaminen ovat hyviä lähtökohtia myös yhteistyöhön sijaisvanhempien kanssa. Me emme ole huostaanottaneet lasta, me emme pyri olemaan yli-ihmisiä, emmekä missään nimessä aio ryöstää lasta keneltäkään.
ja se vaatii kaikilta osapuolilta osallistumista, kuten tässä joku mainitsi. Bio tai biot, sossut ja sijaisvanhemmat tai laitos, psykologit ym. Koulut, tarhat jne. Eli bion on tultava toimeen koko lauman kanssa ja ennen kaikkea lapsensa kanssa. Työtä oman terveyden ja olon eteen, työtä, että jaksaa hoitaa näitä kaikkia "suhteita" asiallisesti. Ja kotilomilla sitten testataan kuinka sujuu. Jos sujuu hyvin pidennetään lomia niin kauan kunnes siintää kotiinpaluu lapselle. Ja vaikka olen bio, olen sitä mieltä, että sijoitusperhe on perhe lapselle ja tulee olemaankin. Lapsella on vain kaksi kotia. Nyt on ykköskoti sijoitusvanhemmilla ja äidillä kakkoskoti. Ja jos hyvin menee, kääntyy ykkönen kakkoseksi ja päinvastoin.
Olisinkin kysynyt mistä lomista kerroit?
Ovatko tunnin parin pituiset pikaiset näkemiset mielestäsi lomia? Tarkoitit varmasti että itselläsi on tälläinen tilanne.
Tilanteenissani ei ole alkoholin eikä muittenkaan aineitten käyttöä, kaikki asiat ovat kunnossa ja lapsella olisi kaikkien (ystävien ja sukulaisten) mielestä kotona parempi. Hän vaistoaa sen ja oirehtii jatkuvasti sijaisperheessä erillaisilla flunssilla ja ihottumilla ja kärttyisyydellä ja sitä on todella vaikea katsoa "sivusta". Minulla on ennestään lapsia ja yksikään ei ole sairastellut noin eikä muutenkaan ollut rauhaton lapsi.
Mitään syytä kotiinpaluun estolle ei siis ole, kiintymyssuhdetta ei anneta muodostua kuin sijaisperheeseen. Perheessä on omiakin lapsia ja kutsuvat lastani pikkuveljeksi jonka haikara toi. Perheen äiti kutsuu varmasti myös itseään äidiksi. Riippuu siis kunnista miten lapset palautetaan eli sillä ei siis ole merkitystä millaiset ovat lasten olot!
Totta kai lapsella täytyy olla paikka missä hänestä pidetään huolta ja rakastetaan, mutta se voi olla oikea koti ja siihen pitäisi antaa jokaiselle mahdollisuus. Ja J.P Roos kirjoittaa myös hyvin huostaanotosta.