Olen tällä kadulla pelkkä pää. Olen yrittänyt irroittaa itseäni laihoin tuloksin jo pitkään. Minussa palaa jokin halu muuttaa kuvakulmani toisenlaiseen, nähdä tuon kadunkulman taakse, vaikka siellä tuskin on mitään sen suurempaa ihmeellisyyttä nähtävänä kuin tässäkään. Silti minussa palaa jokin minua korventava tuli kurkussani.
Olen nähnyt unta suurista sotaretkistä ja palavista puheista suurille joukoille. Olen unissani nähnyt meren ja sen myrskyt, viidakon kuumuuden ja aavikkohiekan ratinen hampaissani. Olen puhunut tuhansien ihmisten kanssa heidän omalla kielellään tuntemattomien ihmisten asioista käsi kädessä itkien.
Olen unissani rakastanut ja polttanut rakkauden kuin roskan maailman loputtomiin tuuliin.
Vieläkin uneksin vihan jaloista, joilla juoksen keveästi kuin tuhatjalkainen ylitse mätänevän maailmanruumiin löyhkän.
Yöllä tähän syntyy jälleen taksijono johon joudun aivan syyttäni. Kukaan ei voi käsittää sitä yksinkertaista tosiasiaa, että minä olen osa katua, eikä minun ole mihinkään liikkuminen. Sitten he vitsailevat päättömästi ja joku ilkimys vielä kopauttaa minua kengänkärjellä takaraivoon, juuri siten, etten itse häntä kykene näkemään.
Yksinäinen ja ahdistunut juoppo avaa edessäni sepaluksen ja virtsaa päälleni. Jos tuijotan heitä silmiin tyrehdyttääkseni heidän intonsa, niin he suuttuvat ja potkaisevat minua suuhun.
En koskaan katso heitä silmiin, nöyryytys on tervetulleempaa kuin kipu.
Mutta ei niin pahaa eikä ilkeää, etteikö jokin ystävällinen sielu minulle joskus tarjoa osaa hampurilaisestaan, juomastaan tai savukkeestaan. He kiiruhtavat takseihinsa ja jättävät minut kadulle, ylleni kaatuvaan yöhön, ympärilläni elämän toivioretken roskat.
Varikset istuvat kiviaidalla vierelläni, hakevat nokkaansa kaiken minulta jääneen, ystäväni mustasiivet, he eivät ole ystäviäni.
Kuumissa siivissä vain kylmät silmät. Ehkä ihmisen sydäntä ei olekaan luotu lentämään, se vain luulee niin.
Olen nähnyt unta suurista sotaretkistä ja palavista puheista suurille joukoille. Olen unissani nähnyt meren ja sen myrskyt, viidakon kuumuuden ja aavikkohiekan ratinen hampaissani. Olen puhunut tuhansien ihmisten kanssa heidän omalla kielellään tuntemattomien ihmisten asioista käsi kädessä itkien.
Olen unissani rakastanut ja polttanut rakkauden kuin roskan maailman loputtomiin tuuliin.
Vieläkin uneksin vihan jaloista, joilla juoksen keveästi kuin tuhatjalkainen ylitse mätänevän maailmanruumiin löyhkän.
Yöllä tähän syntyy jälleen taksijono johon joudun aivan syyttäni. Kukaan ei voi käsittää sitä yksinkertaista tosiasiaa, että minä olen osa katua, eikä minun ole mihinkään liikkuminen. Sitten he vitsailevat päättömästi ja joku ilkimys vielä kopauttaa minua kengänkärjellä takaraivoon, juuri siten, etten itse häntä kykene näkemään.
Yksinäinen ja ahdistunut juoppo avaa edessäni sepaluksen ja virtsaa päälleni. Jos tuijotan heitä silmiin tyrehdyttääkseni heidän intonsa, niin he suuttuvat ja potkaisevat minua suuhun.
En koskaan katso heitä silmiin, nöyryytys on tervetulleempaa kuin kipu.
Mutta ei niin pahaa eikä ilkeää, etteikö jokin ystävällinen sielu minulle joskus tarjoa osaa hampurilaisestaan, juomastaan tai savukkeestaan. He kiiruhtavat takseihinsa ja jättävät minut kadulle, ylleni kaatuvaan yöhön, ympärilläni elämän toivioretken roskat.
Varikset istuvat kiviaidalla vierelläni, hakevat nokkaansa kaiken minulta jääneen, ystäväni mustasiivet, he eivät ole ystäviäni.
Kuumissa siivissä vain kylmät silmät. Ehkä ihmisen sydäntä ei olekaan luotu lentämään, se vain luulee niin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei osunut silmään mikä pää, patsas vai tolpan pää? Ei voi jättää lukijan arveltavaksi.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä päätön 7
T Sherlokki