olette sitten

Sunnuntaiaamuna kello 09 aikaan Eerikinkadulla
kauppahallin pyäköintialueella kolme romanimiestä
ryösti turkulaismiehen.
Uhri kaatui päähän kohdistuneiden iskujen seurauksena ja menetti tajuntansa.

TS-190405 s.4
421843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Kainin jälkeläiset taas vauhdissa.

Äänestä
  • kuinka usein saa lukea et kolme maitonaamaa
    ryösti romanimiehen??

    en ole kuullut.!!

    aina menee näinpäin.

    päälukuun nähden näillä menee kyllä lujaa.

    Äänestä

  • mieleen et kirjoitti:

    kuinka usein saa lukea et kolme maitonaamaa
    ryösti romanimiehen??

    en ole kuullut.!!

    aina menee näinpäin.

    päälukuun nähden näillä menee kyllä lujaa.

    sitten vähän ovelampia, eipä heitä noin vaan höynäytetäkään/ryöstellä.
    Mutta kyllä sitä AINA saa lukea maitonaamojen ryöstelyistä ja tapoista, kohderyhmänä lapset, omansa, ulkomaalaiset, ynm ynm...!!
    Et sillai!

    Äänestä

  • onkin.. kirjoitti:

    se verikostomenttaliteetti olikaan...hih.

    Äänestä

  • kulttuurissa.. kirjoitti:

    se verikostomenttaliteetti olikaan...hih.

    Se oli sitten sen höperön mustalais aka juttuja joka teki sen elokuvan ja levitti valheita, kun oli niin katkera eräistä teille kuulumattomista syistä!
    Ja siittä elokuvastahan kaikki loukkaavat ja julmat valheet lähti romaneja kohtaan, ja jotka te suomalaiset imette oikein karkkina kun saatte lisätä löylyä kiukaaseen!
    Eli kantsii lopettaa tyhjä höpötys joka ei sitten piä pakkaasa lainkaa!
    Mutta lueppas uudelleen ylempi viesti, ei se mihkää häviä sinun höpötysten/väitteiden ja puolustelujen jälkeen.

    Äänestä

  • mikä olet!! kirjoitti:

    väitätkö ettei ole verikostokulttuuri
    teillä..??

    et olis vain jonkun mielikuvituksen tuotetta..

    siehän epeli oot.

    Äänestä

  • sinä lapsellinen.. kirjoitti:

    väitätkö ettei ole verikostokulttuuri
    teillä..??

    et olis vain jonkun mielikuvituksen tuotetta..

    siehän epeli oot.

    Ajattelimpa vain, että olipa verikosto tai ei niin ei se sinua kummiskaan koske eikä ketään muutakaan suomalista. Et ole ihan rauhassa vain.

    Äänestä

  • Taisi jäädä historian ja uskonnon tunnit koulussa väliin, vai nukuitko ne?

    Äänestä

mennää ylitte en voi muutaku onnitella ja nostaa hattua heille työ ite viette nii pitkälle ettei ihmekkää jos jollai menee hermot teille no siinäpä piette hauskanne luettelemalla jonkun tekemiset tänne forumille oiskos se sitte tasavertasta tähän jos myö altetaa teijä rikokset lajittelemaan tänne vastapainoks häh?häh?häh?
mä vähä veikkaan että jää noi romanin tekemät varjoon teijän tekosten eessä mitäpä rehellisesti oot mieltä??

Äänestä
  • puuterinaamoihin kohdistuneet rikokset
    teen puolelta moninkertaiset verrattuna
    mitenpäin vain.
    Onko niin vaikea ymmärtää.
    Viännetään rautalangasta.
    Teitä satoja kertoja vähemmän väestömäärään
    nähden.
    Suhteutettuna väestömäärään rikoksia satoja
    kertoja enemmän kuin puuterinaamoilla.
    Mieti ja mieti ja mieti.

    Ottakoon aivoon vaikka kuinka perkeleesti
    niin näin se nyt vaan on.

    Nämäkin kolme kaunistavat pian jotain tilastoa.

    Onneksi istumisaikana saa miettiä jeesuksen
    sanomaa ja olla typerien puuterinaama-akkojen
    kanssa kirjeenvaihdossa.

    Äänestä

  • mieltä et kirjoitti:

    puuterinaamoihin kohdistuneet rikokset

    niihä työ jaksatte väittää "suurin osa romaneista on rikollisia jnejnejne" paska puhetta teillä ei ensinnäkään ole todisteita koska kuulo puheet ja luulot ei lasketa!
    toisekseen on kummaa kun en itse tunne näitä rikollisia jos nuo teijä prosentti laskelmanne pitäisi paikkaansa..
    oot hyvin valistettu ...
    naurraaa päälle

    Äänestä

  • ziga kirjoitti:

    olet mik olet.

    Ymmärrystä en voi antaa,,sääliä kyllä.

    Kun on kylmää tietoa lehdet täynnä, niin vieläkö kiellät kaiken? Taisit itte olla siellä paikan päällä, kun noin rankasti kiellät tapahtuneen.

    Äänestä

  • en jaksa. kirjoitti:

    olet mik olet.

    Ymmärrystä en voi antaa,,sääliä kyllä.

    Tyhmä on tyhmä ja vielä ylpeä siitä tyhmyydestään ja näistä ryöstöistä.

    Äänestä

  • Ymmärrä ihminen... kirjoitti:

    Tyhmä on tyhmä ja vielä ylpeä siitä tyhmyydestään ja näistä ryöstöistä.

    heil koska me oomma viäneet asiat
    ite kuulemma tähän pisteeseen.
    On tosi aivoton himmee.

    Äänestä

  • Valkkari kirjoitti:

    Kun on kylmää tietoa lehdet täynnä, niin vieläkö kiellät kaiken? Taisit itte olla siellä paikan päällä, kun noin rankasti kiellät tapahtuneen.

    lehet on täynnä just teijä tekemiä rikoksia,naisten ja lasten hakkaamisia ympäri suomea joka ainut päivä kyll mää tiesin jo etu käteen ettei teillä ajatus kierra ku yhtee suuntaan ja että tyhmähä mä oon ku yritän teille kertoa ettei oo nii yksinkertasta ku työ asiat näätte......
    en kannusta rikollisuutta tai muutakan pahan tekoa en kannusta rasismia yms alentamista
    mitä te oikee haette tolla koko romani kansan syyttelyllä ootatteko että he kehen syytöksenne kohistuvat tulevat ilmoittumaan tänne teille ...

    Äänestä

  • eikö me opittu ruotsin juulista mitään,,,mielumminku suututtaa itteesä noilla lapsellisilla viesteillä niin nauretaan niille, ja kiitetää jumalaa että ite saa olla terve järkinen

    Äänestä

  • mies ruotsista kirjoitti:

    eikö me opittu ruotsin juulista mitään,,,mielumminku suututtaa itteesä noilla lapsellisilla viesteillä niin nauretaan niille, ja kiitetää jumalaa että ite saa olla terve järkinen

    Te olette kyllä juulin ja zigan kanssa jo "tervejärkisyytenne" täällä näyttäneet mies ruotsista. OLETTE TODELLA AITOJA MUSTALAISIA...HAAHHAHHHAHAHHAHHHHAA...Mitään muuta ei voi tehdä kun nauraa teidän yksinkertaisille jutuille ja urpoiluille. Jatkakaa samaan malliin....Tosi hyvät naurrut annatte. Kiitos siitä, että näytätte oman itsenne noin avoimesti ja nauratatte veronmaksajia tuolla tavalla noin makeasti.Kiitos, kiitos, kiitos...NAURATTAA RANKASTI...

    naurrataaaa aheahhaheaheee

    Äänestä

  • mieltä et kirjoitti:

    puuterinaamoihin kohdistuneet rikokset
    teen puolelta moninkertaiset verrattuna
    mitenpäin vain.
    Onko niin vaikea ymmärtää.
    Viännetään rautalangasta.
    Teitä satoja kertoja vähemmän väestömäärään
    nähden.
    Suhteutettuna väestömäärään rikoksia satoja
    kertoja enemmän kuin puuterinaamoilla.
    Mieti ja mieti ja mieti.

    Ottakoon aivoon vaikka kuinka perkeleesti
    niin näin se nyt vaan on.

    Nämäkin kolme kaunistavat pian jotain tilastoa.

    Onneksi istumisaikana saa miettiä jeesuksen
    sanomaa ja olla typerien puuterinaama-akkojen
    kanssa kirjeenvaihdossa.

    Ajatteleppas, jos tänne ruvettais laittamaan kaikki ne lehtileikkeet mitä suomalaiset tekee päivittäin, eihän täällä tila riittäis millään. Mä uskon, että samaisen päivän lehdestä varmasti löytyy, joitakin juttuja mitä suomalaiset on tehnyt tai niinsanotusti puuterinaamat. Musta toi on tosi turhaa noit juttuja tänne tuoda ja sit ruveta syyttelemään taas kaikkija. Miten monta tapausta, johtuu romanista itsestään? suhteutettuna rikosten määrään. Miksi tämä asia pitää vääntää rautalangasta, että pitää myös ottaa huomioon mistä kaikki sai alkunsa, joskus on helppo tuomita ihminen ajattelematta, mistä kaikki johtuu. Tiedän, tiedän, että on noit hölmöjä, jotka muuten vain hupiin tekee pahojaan, mutta suhteuttena rikosten määrään niitä on vähän. Miksi suomalaiset ymmärtää vain yhden puolenasiasta, miksi ne ei näe kokonaisuutta??? Mä olen monesti miettinyt mikä siinä on niin vaikeeta, katsoa kokonaisuutta??

    Äänestä

  • Valkkari kirjoitti:

    Kun on kylmää tietoa lehdet täynnä, niin vieläkö kiellät kaiken? Taisit itte olla siellä paikan päällä, kun noin rankasti kiellät tapahtuneen.

    Ihan oikeesti, oletko sä valkkari ihan pipi??? Siis lehdethän on täynnä meidän valkolaistenkin rikoksia, hyvä jos sinne muutaman romanin juttuja mahtuu aina silloin tällöin. Lueppa uudelleen vaikka lehdet viikontakaa niin tiedät mitä mä tarkoitan. Mä en ymmärrä miten voidaan ruveta osoittamaan muite ja yleistämään, kun meillä itselläkin on ihan tarpeeksi rikollisia, kyllä ne tilastot varmasti menee ihan tasan väkilukuun verrattuna ja rikollisuus senkun kasvaa. Nuoriso on heitteillä tuolla kadulla, lapset yksin koton, mutsi ja isukki milloin missäkin, yksinäiset ihmiset yksin kotona ilman yhtään ystävää. Mä voin kertoa sinulle näin kenttätyöntekijän silmin, että tilanne riistäytyy käsistä ja te viitsitte täälä jauhaa jonkun romani pahanteoista. Jos te välitätte nuorista niin menkää niitten kanssa kadulle ja huolehtikaa niistä, siellä tapahtuu paljon pahaa ei mahtais lehtien palstat riittää siihen.

    Äänestä

  • hyvä tavaton kirjoitti:

    Ajatteleppas, jos tänne ruvettais laittamaan kaikki ne lehtileikkeet mitä suomalaiset tekee päivittäin, eihän täällä tila riittäis millään. Mä uskon, että samaisen päivän lehdestä varmasti löytyy, joitakin juttuja mitä suomalaiset on tehnyt tai niinsanotusti puuterinaamat. Musta toi on tosi turhaa noit juttuja tänne tuoda ja sit ruveta syyttelemään taas kaikkija. Miten monta tapausta, johtuu romanista itsestään? suhteutettuna rikosten määrään. Miksi tämä asia pitää vääntää rautalangasta, että pitää myös ottaa huomioon mistä kaikki sai alkunsa, joskus on helppo tuomita ihminen ajattelematta, mistä kaikki johtuu. Tiedän, tiedän, että on noit hölmöjä, jotka muuten vain hupiin tekee pahojaan, mutta suhteuttena rikosten määrään niitä on vähän. Miksi suomalaiset ymmärtää vain yhden puolenasiasta, miksi ne ei näe kokonaisuutta??? Mä olen monesti miettinyt mikä siinä on niin vaikeeta, katsoa kokonaisuutta??

    suomalaiset,suomalaiset niin pakostakin
    teidät plokataan omaan kastiinne koska
    jo itsekin sen teette.Heittäkää ne kaapunne
    helvettiin ja alkakaa sulautua muuhun kulttuuriin
    niin kyllä se siitä.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Ihan oikeesti, oletko sä valkkari ihan pipi??? Siis lehdethän on täynnä meidän valkolaistenkin rikoksia, hyvä jos sinne muutaman romanin juttuja mahtuu aina silloin tällöin. Lueppa uudelleen vaikka lehdet viikontakaa niin tiedät mitä mä tarkoitan. Mä en ymmärrä miten voidaan ruveta osoittamaan muite ja yleistämään, kun meillä itselläkin on ihan tarpeeksi rikollisia, kyllä ne tilastot varmasti menee ihan tasan väkilukuun verrattuna ja rikollisuus senkun kasvaa. Nuoriso on heitteillä tuolla kadulla, lapset yksin koton, mutsi ja isukki milloin missäkin, yksinäiset ihmiset yksin kotona ilman yhtään ystävää. Mä voin kertoa sinulle näin kenttätyöntekijän silmin, että tilanne riistäytyy käsistä ja te viitsitte täälä jauhaa jonkun romani pahanteoista. Jos te välitätte nuorista niin menkää niitten kanssa kadulle ja huolehtikaa niistä, siellä tapahtuu paljon pahaa ei mahtais lehtien palstat riittää siihen.

    Rikostilastojen mukaan romanien rikollisuus on moninkertaista valkolaisiin verrattuna.

    Ei tätä vertailua voi tehdä vain ylimalkaisesti lukemalla lehtien rikosuutisia.

    Äänestä

  • magne kirjoitti:

    Edellinen kirjoittaja taisi olla näitä mustalaisten vaimokkeita tai mustalaisakkojen rakloja muuten, kun näkökenttä on näköjään rankasti hämärtynyt siitä missä totuus seisoo.

    Äänestä

  • hyvä tavaton kirjoitti:

    Ajatteleppas, jos tänne ruvettais laittamaan kaikki ne lehtileikkeet mitä suomalaiset tekee päivittäin, eihän täällä tila riittäis millään. Mä uskon, että samaisen päivän lehdestä varmasti löytyy, joitakin juttuja mitä suomalaiset on tehnyt tai niinsanotusti puuterinaamat. Musta toi on tosi turhaa noit juttuja tänne tuoda ja sit ruveta syyttelemään taas kaikkija. Miten monta tapausta, johtuu romanista itsestään? suhteutettuna rikosten määrään. Miksi tämä asia pitää vääntää rautalangasta, että pitää myös ottaa huomioon mistä kaikki sai alkunsa, joskus on helppo tuomita ihminen ajattelematta, mistä kaikki johtuu. Tiedän, tiedän, että on noit hölmöjä, jotka muuten vain hupiin tekee pahojaan, mutta suhteuttena rikosten määrään niitä on vähän. Miksi suomalaiset ymmärtää vain yhden puolenasiasta, miksi ne ei näe kokonaisuutta??? Mä olen monesti miettinyt mikä siinä on niin vaikeeta, katsoa kokonaisuutta??

    Rohkeutta on katsoa totuutta silmiin ja elää niinkuin oikein on, eikä nuoleskella toisia pelkuruudessaan.

    Mustalaiset tykkää tehdä pahaa ja nauttivat siitä. Se on faktatietoa, eikä mitään hevosmiesten tietotoimiston tietoa.

    Äänestä

  • magne kirjoitti:

    Rikostilastojen mukaan romanien rikollisuus on moninkertaista valkolaisiin verrattuna.

    Ei tätä vertailua voi tehdä vain ylimalkaisesti lukemalla lehtien rikosuutisia.

    Jos satui huomaamaan niin en tee vertailuja ylimalkaisesti lehdistä lukemalla, vaan kuten mainitsin kenttätyön perusteella, jos satut tietämään mitä se on? Mulle ei tulisi mieleenkään tehdä vertailuja luulojen perusteella, vaan ihan todellisen elämän peusteella, mitä teen joka päivä töissä. Siellä ei luuloilla pärjää, eikä lehtiä lukemalla. Ja seuraavalle kirjottajalle, en ole romanin vaimoke, enkä raklo, vaan nuorten kanssa työtä tekevä ja todellisuudessa elämää elävä. Tuolla kadulla ei katse hämärry, vaan kirkastuu katsomaan todellisuutta.

    Äänestä

  • mieltä et kirjoitti:

    puuterinaamoihin kohdistuneet rikokset
    teen puolelta moninkertaiset verrattuna
    mitenpäin vain.
    Onko niin vaikea ymmärtää.
    Viännetään rautalangasta.
    Teitä satoja kertoja vähemmän väestömäärään
    nähden.
    Suhteutettuna väestömäärään rikoksia satoja
    kertoja enemmän kuin puuterinaamoilla.
    Mieti ja mieti ja mieti.

    Ottakoon aivoon vaikka kuinka perkeleesti
    niin näin se nyt vaan on.

    Nämäkin kolme kaunistavat pian jotain tilastoa.

    Onneksi istumisaikana saa miettiä jeesuksen
    sanomaa ja olla typerien puuterinaama-akkojen
    kanssa kirjeenvaihdossa.

    Jos viittit vilkasta lehtee, niin lueppa kaikki rikokset ynm.. Saatpa yllättyä "rauta-aivo" mitenkä siellä on joka päivä vähätellysti sanottuna ainakin 10 suomipojan,tytön tekemiä rikoksia.. kuten ryöstö, murha, tappo, kidutus, kunnialoukkaus, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, vapaudenriisto, ynm, ynm..
    Ja älyätkö kun niitä on niin paljon, niin täällähän menisi ikä ja terveys meillä kun alettais niitä vatvoa ja luetella. Älysitkö?!!
    Ja eipä ole kiva saastuttaa tätä palstaa/sivua teikäläisten inihottavuuksilla!

    Äänestä

  • minäpä kerron! kirjoitti:

    te olette mallikansalaisia.

    Äänestä

  • ziga kirjoitti:

    niihä työ jaksatte väittää "suurin osa romaneista on rikollisia jnejnejne" paska puhetta teillä ei ensinnäkään ole todisteita koska kuulo puheet ja luulot ei lasketa!
    toisekseen on kummaa kun en itse tunne näitä rikollisia jos nuo teijä prosentti laskelmanne pitäisi paikkaansa..
    oot hyvin valistettu ...
    naurraaa päälle

    ..keskuudessa rikollisten osuus on paljon suurempi kuin valtaväestön keskuudessa (mustalaiset ovat väestöosuutensa nähden 22 kertaisesti yliedustettuina vankiloissa). Kyllähän tämä tilastoihin perustuva fakta on kerrottu tällä foorumilla jo aikaisemmin, joten hylkää vain sinäkin nuo virheelliset ennakkoluulosi:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000000461&posting=22000000007697058

    Äänestä

  • Jessy. kirjoitti:

    Toivottavasti luit kaikki noista jutuista, etkä vain tilasto numeroita. Miten huolestuttavaa on rasismi vankiloissa ja ihmisten turvallisuus. Noi luvuthan romaneitten vankien määrästähän ei ollut todellisia vain arvioituja, kuten varmaan jutusta huomasit. Ja sitten tullaan taas siihen kysymykseen, miksi? Miksi romaneita on vankilassa niinkin paljon ja miksi he joutuvat sinne? Onko syy yksin romaneitten vai onko rasismilla osuutta myös tähän?

    Äänestä

  • sinä luit kirjoitti:

    on se ihmeellinen asenne rikollisia kohtaan kun niitä pitäisi vielä vankiloissakin hyysäröidä,ei kai sinne ole syyttömiä laitettu,kaipa he ovat jotain rötöksiä tehneet,pitäis varmaan olla jokin varamies-järjestelmä romanien kohdalla etteivät he vain joutuisi laitokseen missä on rikollisia.kyllä he varmaan joutuvat sinne kiven sisään rasismin takia,ei voi olla muuta selitystä

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    Kuka niitä käski hyyssäämään? Ihmisarvo pitää antaa kaikille rotuun tai väriin katsomatta!

    Äänestä

  • käski kirjoitti:

    jos ei anna tupakkia nii missäs se ihmis-arvo silloin on ollut?????

    ...siellä Vaasan Läänissä...NAURAN TEILLE AVOIMESTI VILLINÄ TYTTÖNÄ..

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    jos ei anna tupakkia nii missäs se ihmis-arvo silloin on ollut?????

    Etkö sinä muuta enään keksi, kun ton tupakka jutun. Oikein oli, kun tekijä linnaan joutu, mutta sieläkin pitää ihmis-arvo muistaa, rotuun ja väriin katsomatta.

    Äänestä

  • Valkkari kirjoitti:

    Te olette kyllä juulin ja zigan kanssa jo "tervejärkisyytenne" täällä näyttäneet mies ruotsista. OLETTE TODELLA AITOJA MUSTALAISIA...HAAHHAHHHAHAHHAHHHHAA...Mitään muuta ei voi tehdä kun nauraa teidän yksinkertaisille jutuille ja urpoiluille. Jatkakaa samaan malliin....Tosi hyvät naurrut annatte. Kiitos siitä, että näytätte oman itsenne noin avoimesti ja nauratatte veronmaksajia tuolla tavalla noin makeasti.Kiitos, kiitos, kiitos...NAURATTAA RANKASTI...

    mua kyllä nauratti tuo sun juttu,,olet niin lapsellisen olone ettei pystyny olla nauramatta

    Äänestä

  • mies ruotsista kirjoitti:

    mua kyllä nauratti tuo sun juttu,,olet niin lapsellisen olone ettei pystyny olla nauramatta

    luonnonlapsina koko ikänne

    loimenalta monttuun..

    Äänestä

  • mies ruotsista kirjoitti:

    mua kyllä nauratti tuo sun juttu,,olet niin lapsellisen olone ettei pystyny olla nauramatta

    (VINKKAA SILMÄÄ...)Mustalaisten naurattaminen on näköjään aika helppoa kun olette niin yksinkertaista sakkia. (HYMYILEE LÄMPIMÄSTI...NAURAISKO VIELÄ VÄHÄN PÄÄLLE?)

    Äänestä

  • Valkkari kirjoitti:

    (VINKKAA SILMÄÄ...)Mustalaisten naurattaminen on näköjään aika helppoa kun olette niin yksinkertaista sakkia. (HYMYILEE LÄMPIMÄSTI...NAURAISKO VIELÄ VÄHÄN PÄÄLLE?)

    Teille on helppo nauraa, kun olette niin yksinkertaisia ja vielä kivemmaksi ja maittavammaksi sen naurun tekee, kun ette itse sitä edes huomaa.

    Äänestä

Nainen (valkolainen) riiteli äijänsä kanssa.
Loppu illasta ämmä ajo äijänsä yli ->äijältä lähti henki. Muijalta lähti lapset.
Ps.Toinen autoilija myös ajo miehen yli.
Sorry: Tien nimeä en muista, enkä tiukua ja en tosiaan koska tapahtu, mut tosi juttu!
Ruhjeistakaan en tiedä. Enkä tiedä kuinka kovaa se auto osu siihen mieheen tai iskut????? tai tai tai tai.....................................

Äänestä
  • jyskälässä koivuun.

    Äänestä

  • ENKÄ TIIJÄ OLINKO ITE SE KUSKI VAI JOKU MUU. ÖHÖ!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kunnostautuneet taas. kirjoitti:

Sunnuntaiaamuna kello 09 aikaan Eerikinkadulla
kauppahallin pyäköintialueella kolme romanimiestä
ryösti turkulaismiehen.
Uhri kaatui päähän kohdistuneiden iskujen seurauksena ja menetti tajuntansa.

TS-190405 s.4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu