Betoniteollisuuden tuore tilasto kertoo Lammin myynnin lähes pysähtyneen edellisvuosiin verrattuna. Mikä mahtaa vaivata? Ei sitten tullutkaan "markkinajohtajaa", vaikka etukäteen kehui sitä olevansa! Ja miksi ylipäätään moinen markkinointitapa?
Lammi hiipuu?
Mies maalta
226822
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
kertoo taas sen että suurin osa Lammia mollaavista kirjoituksista on kirjoittanut persaukiset puutaloasujat. Älkää ihmiset vaivautuko vastaamaan ennenkuin saamme lähteen tähän betoniteollisuuden "tuoreeseen" tilastoon.
Mikko
Ja löytyy betoniteollisuuden kotisivuilta. Kyllä minä siihen enemmän luotan kuin Lammin mainoksiin - ja myyntipuheisiin, mitkä kokemukseni mukaan kaksi vuotta sitten perustuivat täysin muiden valmistajien haukkumiseen.
Mistä sieltä löytyy sellainen tilasto. Löysin vain vuoden 2004 ja vanhemmat tilastot joissa Lammi on ollut koko ajan noin 15. valmistajien joukossa ja myynti hieman kasvanut koko ajan.
Katsoin tilastoa minäkin. Vaikka mukana näyttää olevan koko myyntiskaala, euromääräinen betonituotteiden myynti vuonna 2004 on jäänyt lähes edellisvuoden tasolle. Osa kasvusta selittynee nimittäin hintojen nousulla. Aikaisempien vuosien nopea kasvu on joka tapauksessa selvästi tasaantunut.
Helsingin seudulla vaan yksi ylityöllistetty myyjä. Jos se tökkii siitä. Tuotehan on haluttu.
Minulla Lammi jäi pois, kun ei saanut palvelua. Ei sillä, että palvelu olisi ollut huonoa; myyjä ei vaan ehtinyt.
"kuin Lammin mainoksiin - ja myyntipuheisiin, mitkä kokemukseni mukaan kaksi vuotta sitten perustuivat täysin muiden valmistajien haukkumiseen."
Hmmm... olen käynyt jämerä kivitalojen esittelyissä hakemassa sisustus ja pinnoitusideoita lammitalooni. Todella ihmeellistä on se jämerämyyjien kovaääninen Lammin haukkuminen.
...lauluja laulat, kenen leipää syöt. Myyntimiesten teknisiin juttuihin voi luottaa kuin taksareiden pörssivinkkeihin, riipumatta siitä minkä tehtaan renkejä sattuvat olemaan. Itselläni on tapana alkaa avoimesti aukomaan päätäni kun tapaan myyjän joka myy mollaamalla muita. Mutta kuitenkin, kyllä niitä hyviä talomyyjiä kuitenkin on suurin osa ja he vielä osaavat asiansa.
...mielenkiintoinen kommentti...kun omaa projektia käynnistelin, niin kävin suurin piirtein kaikki kivi-myyjät pääkupunkiseudulla läpi. Ihmeellisintä oli, että kaikki haukkuivat enemmän tai vähemmän sipo-taloja, lammin myyjät enemmän. Tämä laittoi todellakin ajattelemaan....viimein päädyin sipoon, pakostakin siinä oltava paljon hyvää, koska kaikki kilvan sitä mollaavat! Ja onhan se niin, että se on ainoa muista poikkeava rakenne, muut ovat keskenään samaa "tavaraa" eri nimillä. Lopputulokseen olen ollut erittäin tyytyväinen!
Saahan sitä mollata, tosiasiassa se on kunnon talo. Mutta se vaan on köyhien ulottumattomissa ja keskiluokkaiset joutuu sen tekemään veren maku suussa monta vuotta.
On se varakkaiden talo. Pelkästään ulkorappaus maksaa enempi kuin puurunko ikkunoineen ja vesikatteineen.
Ilman sen suurempia kiihkoiluja, hyvä ja tukeva talo se on ja helppo suunnitella väliseinät, kun lujuutta löytyy eikä kantavia väliseiniä yleensä tarvitse. Joka talolla on omat hyvät ja huonot puolensa, Lammilla se voisi olla mielestäni ylimitoitettu raudoitus harkkojen sisässä (sen enempää perustelematta), meinaan onhan se umpeenvalettua seinää. Myyntimiehet on aina myyntimiehiä ja kannattaa kysellä kiviä esim. Rautiasta tai suoraan tehtaalta jos alkaa Lammin myyjät jurppimaan, hyvä heillekin Lammin Betonissa, jos saavat surkeista rahat pois ilman vastinetta taloasiantuntijoista palautetta. Mullekin yksi Vaajatalomyyjä suunnitteli autotallin johon ei ikäpäivänä olisi autoa mahtunut, luottamus loppui siihen, samansuuntaisia kokemuksia on varmaan monilla. Valitettavan usein nämä talomyyjät ovat siis vain puutavara ja kivimyyjiä, joiden on vain tarkoitus saada nimi mainosplakaattiin tontin kulmaan ja turhat eutot pois rakentajilta. Ja kyllä kohtuu köyhäkin talon voi Lammin kivistä rakentaa, jos siis rakentaa sen itse, aloitin vajaa vuosi sitten ja nyt tasoitusvaihe meneillään.
lammiin ihastunut sen eduista huolimatta, perinteiset harkot ajaa saman asian helpommin.
Rakennusteollisuus RT:n Betoniteollisuus tilastoi betoniteollisuuden tuotannon. Tilastomme mukaan betoniharkkojen tuotanto on kasvanut 2003-2004 19%. Lammin betoni on markkinajohtaja betoniharkkojen osalta ja heidän tuotansa muutos vastaa harkkotuotannon yleistä kehitystä.
Tietoa janoaville lisää tietoa on saatavissa www.betoni.com sivustolta ( tietoa betonista - tilastot )
taitaapa vain olla niin, että Lammi on käytännössä ainut eristettyjä valumuotteja tekevä puulaaki....
UH/rakennus tekee saman tyyppisia harkkoja. En tosin tieda myyvatko niit a harkkoina ulos vai onko aina ostettava valmis seina. UH:n kulma harkko on my;s oikeasti kulma.
Saahan sitä tuottaa niin paljon kun ehtii ... kysymys olikin nyt myynnin kasvun tasaantumisesta eli paljonko rakentajat ovat harkkoja ostaneet.
Markkinajohtajuudesta taas sen verran että ovat mainostaneet olevansa kivitalojen markkinajohtaja, mikä on ihan eri asia kuin betoniharkkojen markkinajohtaja. Maassa on kyllä paljon ansioituneempia kivitalotehtaita kuin Lammi, oli mittari mikä tahansa.
Minä ostin harkkoni sellaiselta taholta, joka ei voi sanoa olevansa markkinajohtaja tai edes pitävänsä parin prosentin osuutta harkkomarkkinoista, mutta harkot oli ok ja palvelu pelasi.
En näe mitään lisäarvoa "markkinajohtajuudella".
Mikäs se sellainen paikka on mistä sais laatua halvemmalla, kuin esim.lammi... Ei ole toimittajalla niinkään väliä kuin laadulla. Vastaas mulla Heh heh!
kokemuksella voi sanoa, että kaikki harkot ovat olleet ok merkistä riippumatta. Joskus on tullut lava huonoja kulmia tai pari lavaa murkeena olevia väliseinä harkkoja mutta edelleen toimittajasta riippumatta asia on saatu kuntoon yhdellä puhelinsoitolla. Siksi en näe mitään arvoa "markkinajohtajuudella". Tietysti suomalainen on usein ostanut autoksikin korollan ettei tartte naapurille selitellä. Sellaisella mielenlaadulla olevalle Kastelli, Sipo tai Lammi on helppo valinta, kun naapurilla on suuremalla todennäköisyydellä myös "markkinajohtajaa".
saamieni tietojen mukaan tehtaan kapasiteetti on ollut tapissaan jo pitkään. Esim meillä se näkyi huomattavan suuressa rikkoutuneiden harkkojen määrässä (joiden tilalle tietenkin saimme ehjät).
Josko tuotannon kapasiteetti jo jarruttaisi myyntiä?
Kuulin sellasta huhua että viimevuoden olivat joutuneet myymään eioota mutta vuodenvaihteessa olisi uusi tuotantolinja valmistunut ja kapasiteetti tuplaantunut joten tänävuonna ei pitäisi tuotannon rajoittaa myyntiä.