Toisten mielipiteiden omaksuminen

Anonyymi

on ihan luonnollista saada vaikutteita keskusteluista, mutta suoranainen kopiointi on aika törkeää. varsinkin jos alkuperäisen asian esittäjän päälle heitetään kaikki negatiiviset seuraukset ja kopioija kerää rahat ja saa kerättyä valtaa itselleen.

Kun asia on ajankohtainen kannattaa siihen tarttua heti, kun asiaan ei enää voi vaikuttaa on turha enää sitä vatvoa. Tämä ei ollut millekään puolueelle. Jos jollekin vielä voitiin tehdä jotain, olivat kaikki hiljaa, kun ei enää jatketaan vain. Tulos ei tuta mitään muuta kuin huonoa.

Olen huomannut tämän ilmiön olevan aika yleistä ihmisporukoissa. Usein liian myöhään herätään asiaan ja sitten se onkin jo turhaa.

Väsyttää olla joku edelläkävijä tuomassa jotakin asiaa esille koska huomaan, että juuri silloin kun asialle voisi tehdä jotain ei tehdä. Huomaan silloin, että se uudistus tai ajankohtainen akuutti asia jätetään vain muutaman harteille.

Yhteiskuntamme on muuttunut tuntuvasti kymmenessä vuodessa. Ihmisluonne ei.
Se mikä olisi ratkaissut asiat kymmen vuotta sitten ei enää toimi. Tai ainakaan minä en uhraa elämääni enää niiden asioiden ajamiseen koska minulle riitti se kiittämättömyys mitä siitä sai palkakseen. Yleensä "santuojalle" ei hyvin käy.

En ole enää kiinnostunut politiikasta, enkä anna itseäni sotkettavaksi siihen.

Koska en kelvannut esim. jonkun poliitikon avustajaksi ( en tosin ehtinyt pyrkiä ). Kyllä olisin halunnut olla sitä. Tämä olisi ollut ihan paikallaan koska minua kuitenkin monet politikkojen avustajat kopioivat.
mutta en nyt. Kyllä nyt haluan tehdä muuta!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kyllä, annan muille rauhan tehdä omaa politiikkaansa, mutta en halua sotkettavaksi siihen.
Aikansa kutakin.

0

1474

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Olivia Oras kuollut

        Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
        Kotimaiset julkkisjuorut
        93
        2576
      2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        15
        985
      3. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        54
        822
      4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

        Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
        Haapavesi
        46
        761
      5. Sukunimesi eka kirjain?

        🤗
        Ikävä
        50
        744
      6. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        47
        664
      7. Kerro vain.

        Lipsauta johtolanka...
        Ikävä
        80
        616
      8. 50
        605
      9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        68
        596
      10. Tönölän hukkaputki

        Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
        Kuhmo
        35
        594
      Aihe