Tommi Saarela on kirjoittanut Pave Maijasesta elämänkertakirjan.
Nyt tulee juonipaljastuksia
Pave syntyi Lappeenrannassa 3.9.1950. Hän oli perheen kuopus. Pavella oli kaksi isoveljeä. Paven isä oli vääpeli, joten Pave sai nähdä varuskunnan ulkopuolisen maailman vasta kouluikäisenä. Pave Maijasen ura ja yksityis elämä käydään kirjassa läpi. Paven ensimmäinen soitin oli huuliharppu.Paven eka keikka oli 6.vuotiaana varuskunnan joulujuhlassa. Ekan bändikeikkansa Pave teki 13 vuotiaana. Soittimena oli rummut. Pave oli monessa bändissä. Kun vaihtui bändi, vaihtui soitin.Häneltä sujui kaikkien bändisoittimien soitto(Rummut, basso, kitara ja koskettimet.). Basso oli hänen viimeisin bändisoitin. Laulu tuli viimeisenä, vaikka Pave tunnetaankin paremmin laulajana. Musiikkijutut kiinnostaa minua kovasti. Pave kertoo kirjassa bänditouhuista 1970 - luvulla. Hammond urkujen roudaus oli tuohon aikaan bändille perusjuttu. Paven mukaan se painoi toistasataa kiloa. Ei ollut niin hienoja laitteita kuin nykyään. Kun Pave aloitti ammattimuusikon uran, ei ollut yleisön taakse laitettavaa miksauspöytää. Eikä ollut alussa keikkabussia vaan bändikamat kulki peräkärryssä. Paven sooloura alkoi 31 - vuotiaana vuonna 1981 biisillä Pidä huolta. Pave kertoo myös millaista oli Vain elämää ohjelman kuvauksissa.
Suosittelen kirjaa nille, joita kiinnostaa tietää millaista on arki musiikkkalan kulisseissa.
Pave Maijanen, Elämän nälkä
Anonyymi
0
158
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722739Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252488Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville422181Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.132016Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111507- 1671363
- 521042
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28984IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16798Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99791