Olen nyt vitosella, ja en tiedä pitäisikö hakea yksityiseen kouluun yläasteelle. Tässä on aikaa vielä miettiä, koska pääsykokeet ovat vasta kutosen puolivälissä. Kuitenkin en tiedä pitäisikö jäädä vai vaihtaa uuteen kouluun (jos siis pääsen sinne). Nykyisessä koulussa kaikki on suhtkoht hyvin, mutta välillä kaveriporukan ilmapiiri on aivan hitusen toxinen. Omistan parhaan kaverin, mutta joskus tulee olo, että hän käyttäisi minua hyväkseen. Toinen erittäin läheinen kaveri on nyt lähdössä sinne samaan kouluun kutoselle (tosin eri luokalle). Joten jäljelle jää vain yksi läheinen ystävä samaan kouluun.
Jännittää jotenkin super paljon, että tulenko edes samaan kavereita sieltä, sillä olen hyvin ujo ihminen. Tosin voisin aloittaa aivan puhtaalta pöydältä, sekä luoda parempia ihmissuhteita kuin ennen.
Muutenkin osa luokkani tytöistä on vaihtamassa koulua yläasteelle, joten miksi en minäkin vaihtaisi? Ihmissuhteet ovat kuitenkin aina olleet suuri osa elämääni ja olen aina pälännyt syrjäytyväni.. Enkä myöskään tiedä, että miten paras ystäväni reagoisi tähän kaikkeen. Menisikö välimme poikki vai pysyisimmekö silti yhdessä? Löytäisikö hän korvikkeen minun tilalleni? EN YKSIKERTAISESTI TIEDÄ! Ja se juuri pelottaa minua..
Perheeni ja koko sukuni varmasti kannustaisivat minua vaihtamaan koulua, mutta pelkään menettäväni kaikki nykyiset ystäväni.. en haluaisi luopua heistä :(
Onko teillä kokemuksia koulun vaihdosta? Varsinkin jos aiemmassa koulussanne teillä on ollut kavereita. Olisin hyvin kiitollinen jos kertoisitte juttuja koulun vaihtamisesta! Kuten: Saitteko kavereita? Millaisia ekat viikot oli? Millaisiksi vanhojen kavereittesi ihmissuhteet menivät?
Sekä tärkeimpänä: Pitäisikö minun vain kohdata pelkoni ja olla välittämättä muista? Pitäisikö vaihtaa koulua? Pliis auttakaa!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.