JS: Kaupunginhallituksen erottamista puineen tilapäisen valiokunnan lausunto on valmis.
Lausunnossa todetaan, että asianosaisten kuulemisessa kritiikki kohdistui hallituksen jäsen Pekka Laaksoseen. Hänen koetaan toimivan epäkunnioittavasti viranhaltijoita ja toisia luottamushenkilöitä kohtaan. Hänen on myös sanottu toimivan epäasiallisesti ja hänen käytöksensä on koettu uhkaavana.
Asiaa kommentoiva Laaksonen kiistää kaiken. Kiiski rimpuilee muikkuverkossa tekosyitä etsien. Aiemmin mielipidekirjoituksessa väitti eronneensa hallituksesta jo joulukuussa - ei eronnut. Nyt sanoo olleensa hallitustyöstä poissa joulukuusta maaliskuuhun - pöytäkirjojen mukaan on ollut läsnä niin joulukuussa kuin maaliskuussakin.
Laaksonen puhuu valiokunnan puheenjohtajasta kun käsiteltävänä on tilapäisen valiokunnan lausunto. Kertooko tämä kaikki alentuneesta todellisuudentajusta?
Lausunnossa todetaan, että asianosaisten kuulemisessa kritiikki kohdistui hallituksen jäsen Pekka Laaksoseen. Hänen koetaan toimivan epäkunnioittavasti viranhaltijoita ja toisia luottamushenkilöitä kohtaan. Hänen on myös sanottu toimivan epäasiallisesti ja hänen käytöksensä on koettu uhkaavana.
Asiaa kommentoiva Laaksonen kiistää kaiken. Kiiski rimpuilee muikkuverkossa tekosyitä etsien. Aiemmin mielipidekirjoituksessa väitti eronneensa hallituksesta jo joulukuussa - ei eronnut. Nyt sanoo olleensa hallitustyöstä poissa joulukuusta maaliskuuhun - pöytäkirjojen mukaan on ollut läsnä niin joulukuussa kuin maaliskuussakin.
Laaksonen puhuu valiokunnan puheenjohtajasta kun käsiteltävänä on tilapäisen valiokunnan lausunto. Kertooko tämä kaikki alentuneesta todellisuudentajusta?
Vastaukset 86
Vanhimmat
Toi olisi erittäin pätevä kirjoitus. Jos kirjoittaja olisi uskaltanut kirjoittaa omalla nimellä. Mutta hyvin on perillä nimistä? Mistä lie saanut noi tiedot? Asiat muuttuu.....Ja sekös murentaa sitä "vallanpitävää" porukkaa. ?
Asiat muuttuu?
Huonosta käytöksestä tulee uusi normaali?
Yhteisten asioiden hoito kuuluu vain henkilöille jotka suostuvat sietämään huonoa käytöstä ja aiheetonta arvostelua?
Aika surullista luettavaa. Kun useat kokevat yhden käyttäytymisen huonona, niin luulisi tuolla johtajakokemuksella osaavan jo katsoa peilinkin suuntaan.
Pekka unohtaa ja kylmän viileästi ohittaa tyystin toisten ihmisten kokemuksen huonosta kohtelusta. Aivan kun tässä olisi joku peli tai leikki kyseessä.
Kun joku sanoo normaali maailmassa tai vaikka työelämässä, missä tahansa tilanteessa toiselle, että "sinä käyttäydyt nyt huonosti", niin ei vastaus siihen ole, että "haasta oikeuteen, jos koet kokeneesi vääryyttä!", vaan "Anteeksi ja suuret pahoittelut, jos olet kokenut näin".
Jos uusisuuntalaisissa olisi kykyä itsenäiseen ajatteluun, tehtäisiin siellä nyt selkeä irtiotto tähän häirikköön.
Onko koko US kontaminoitunut?
Kyllä on Kokon slogan aikamoista sanahelinää. Kun on tehty virhe, sitä ei todellakaan tunnusteta, vaan vaietaan kaikessa hiljaisuudessa. Vai onko joku nähnyt, että olisi toimittu kuten julistetaan?
Koko pulju kaatuisi, jos herra isoherra poistuisi näyttämöltä. Jämsälle tämä olisi suuri voitto.
Onko herran pelko tässäkin asiassa viisauden alku? Jos hän on omiensa keskuudessa yleisnero, niin kaikilla on oikeus hurrata hienoista palstatilasaavutuksista ja upeista työskentelytaidoista, eikä muilla ole siihen mitään sanomista.
Mutta toki vaalipäivänä kannattaa tämä huomioida, jos huomioitavalta aiheelta tuntuu.
Venettä ei saa keikuttaa eikä kabineteissa sovittuja asioita kyseenalaistaa?! "Luottamushenkilö syö nyt kahvipullansa ja nyökyttelee, eikä kritisoi viisaiden puolueiden päätöksiä ja häiritse virkaväkeä kysymyksillä."
Toki esiintyminen voi olla monenlaista, mutta kuka vaan hermostuu, jos oikea asia ei saa vastakaikua vaan perinteistä kiinni pitävä porukka liittoutuu.
Politiikassa ja julkisissa viroissa pitää sietää keskimääräistä enemmän.
Jos on oikeasti ongelmia, saati rikollista menettelyä, niiden käsittelemiseen on menettelyt.
Tv. Sivusta seuraava
Nyt on juuri menetelty kuten laki edellyttää. Kuinka paljon on keskimääräistä enemmän?
Sivusta seuraavalle, Ei oikeasti pelkästään rikollinen menettely voi olla huonoa käytöstä määrittävä tapa. Se olisi aivan kiero ja täysin todellisuudesta irtonainen näkökulma.
Ei koulussakaan oikeuteen lähdetä jokaisesta tilanteesta, joka koetaan epämiellyttävänä, eikä varsinkaan päästetä kiusaajia pompottamaan koko koneistoa. Ne selvitetään. Mutta tässä kaupungissa mikään selvitys ei riitä. Tuskin edes korkein hallinto-oikeus, jos päätös ei vaan miellytä.
Kaupasta/ ravintolasta häirikkö poistetaan, jotta muille ei tule vaaraa. Yhdistyksestä häirikkö erotetaan. Yhtiöstä häirikkö saa potkut tai sitten työntekijät lähtevät, useimmiten jos häirikkö omistaa yrityksen.
Luottamushenkilö kietoo järjestelmää sormensa ympärille eikä osoita mitään merkkejä, että olisi korjaamassa tilannetta tai edes ymmärtäisi mistä on koko kevät keskustelua käyty.
Jos US porukka ja PS ja vasemmisto myös jakavat todella tämän arvomaailman, niin sitten varmastikin he todella ansaitsisivat päätyä joko diktaattorina valtaan tai pihalle koko järjestelmästä. Joka ainoa.
Kaupunginhallituksesta huonokäytöksinen peesaajineen sai potkut. Tätä arvostan.
Kyllä tämä koko soppa haiskahtaa niin pelolta. Siltä pelolta, että ääniä ei enää tule ns. perinteisille puolueille. Nuoretkin jo ymmärtää valita uutta suuntaa ja systeemiä mitä ei pidä hallita pelolla, uhkailulla ja suhmuroinnilla ja "kabinettien päätöksillä". Koko ajojahti ei ole pelkästään Laaksosta kohtaan vaan Uutta suuntaa. Näin toimitaan, kun on pelko ettei tahtipuikko pysy enää käsissä.
Varmaan jokainen ymmärtää mitä ja ketä tarkoitan.
Uusi suunta vie tästäkin pisteet kotiin, katotaan vaan!
Tsemppiä koko porukalle!
Tämä homma ei ole haissut äänestäjiltä missään vaiheessa. Eikä perinteiset puolueet voita yhtään mitään, koska toinen Pekka, eli puupekka on tämän seikkailun voittaja.
Hän ei kuulu perinteisiin puolueisiin. Mutta tämä koko kevään mittainen radiohiljaisuus persuilta kaikissa kanavissa vaalien alla on varmastikin jo Suomen ennätys. Onko jossain nähty persujen vaalikampanjaa, joka perustuu hiljaisuuteen? Ja toimii.
Mutta toinenkin Pekka kannattaa käydä tarvittaessa päiväkodilla opettelemassa käyttäytymistä.
Voi vain kuvitella sen paineen, jonka Pekka L on kohdistanut paikallislehteen.
Ainakin hän on saanut oman versionsa ja näkemyksensä tapahtumista kerrotuksi viivytyksettä ja palstatilaa säästelemättä. Perjantain Jämsän Seudussa vieläpä tuplana. Samat tarinoinnit sekä toimitetussa uutisoinnissa että mielipidekirjoituksessa.
Mielipidekirjoituksesta loistaa eräs tilannetta hyvin kuvaava yksityiskohta. Pekka puhuu itsestään kolmannessa persoonassa! Myös se on erään asian ilmenemismuoto, mutta päätyy sensuuriin jos kirjoittaa enemmän. Googlatkaa.
Voi hyvää päivää! Kukahan olisi Laaksosen mielestä ei- puolueeton henkilö.
Sitten toistetaan joka väliin samaa parin kuukauden poissa oloa kaupunginhallituksen kokouksista... Tuskin nämä ongelmat ovat hallituksen kokousten aikana tapahtuvia olleet, kun ongelmaa on käsitelty jo viime vuoden puolella.
Olisi reilusti ja avoimesti kertonut, että mistä suosaari on tehnyt hänestä rikosilmoituksen, jos näin on.
Laaksonen vetoaa lakiin ja rikosoikeuteen joka tekstissään. Eikös tuollaiset rikosilmoitukset väärin tehtynä ole tuomion paikka? Ja tämän Pekka kyllä tietää.
Jos hänellä taskussa olisi mahdollisuus haastella suosaari väärästä ilmoituksesta, niin kovasti epäilen, että se olisi jo marttyyri- ja kiusaamislapun kanssa yhdessä laitettu pöytään (..tai Jämsän seutuun) jo kauan sitten..
Paikallislehdessä kommentoija kysyy:
"Olisiko jatkon kannalta ollut parempi vaikka istuttaa kiusaaja samaan pöytään kiusattujen kanssa ja sopia asia?"
Viime syksystä asti ongelmia on yritetty ratkoa sisäisesti. KH Pj, niinsanottu Puheenjohtajisto, Valtuustoryhmien pj:t. Tuloksetta. Ei auta palaute, ei keskustelu, ri nuhteet, ei toimi eettiset ohjeet tai kh pelisäännöt jos niihin ei UJ sitoudu. Yritetään istua samaan pöytään, Herra ei suostu saapumaan.
Pelleilee kh eronsa kanssa, mutta ei eroa ja käy kokouksissa edelleen.
Ei tämän tyypin kanssa normaali puhe toimi. Ei hän tunnista tehneensä mitään väärin. Hän kokee olevansa poikkeusyksilö, yli-ihminen.
Kun johtavat viranhaltijat alkoivat tippua sairaslomille ymmärrys Laaksosen sirkukselle loppui.
Olisi pitänyt loppua aiemmin.
Ehkä tämä onkin sellainen.. isojen poikien leikkikenttä tai peli.
... Pelinappuloina oikeat ihmiset töissään ja luottamushommissaan...
Päiväkodin tädit tietävät varsin hyvin miten käy kun joku ei noudata pelissä sääntöjä.
Eikä ratkaisu ole myötäillä jokaisen mielihaluja vaikka vanhemmat näin vaatisivat omalle piltilleen.
Js"Syrjäläinen14:54
Ettei totuus unohtuisi, niin Laaksonen jäi juuri häneen kohdistuneen vähättelyn ja kiusaamisen takia pois kaupunginhallituksen toiminnasta loppusyksyllä 2020. Maaliskuun lopulla 30.3. Jämsän Seudussa.."
Kova on pokka Pekan puolustajilla.
Jos istuu kaikki Joulukuun 2020 kh kokoukset, kuten Pekka, niin onko silloin jäänyt pois "loppusyksyllä"?
Onko ollut pois kh työskentelystä joulukuusta maaliskuuhun, jos on sekä joulukuussa että maaliskuussa osallistunut kahteen kh kokoukseen.
Onko Pekka ollut pois hallitustyöstä ennen virkajohdon virkavapauksia, jos juuri ennen niitä hän on ollut läsnä kahdessa kh kokouksessa.
Typerää vääntöä selkeistä pöytäkirjafaktoista.
Tulevasta valtuuston kokouksesta jo ennalta. Ei päätöksiä voi nimittää vääriksi, koska on jäänyt mielipiteineen vähemmistöön. Miksi tämä demokratian perusprinsiippi ei mene kaikilla kaaliin?
Matematiikkaa.
330 x 3 = Pekalla 2000 (ei ole oikaisua näkynyt)
330 x 3 = 990, ala-asteelta eteenpäin kaikilla muilla
Mitä pitäisi ajatella anarkistisesti US ryhmästä, joka edelleen yhtenäisesti tukee kaupungin toimintaa halvaannuttanutta jäsentään. En ainakaan ole huomannut yhtään poikkipuolista sanaa Pekkaa vastaan omien joukosta.
Ajatellaanpa vaaleja ja sen jälkeistä aikaa. Mikään ei estä US ryhmää työntämästä Pekkaa vaalien jälkeiseen hallitukseen. Vaikka hänen oma äänisaaliinsa ei olisi kummoinen, niin kyllä esim varavaltuutettu voidaan laittaa hallitukseen. Menisi taas vuoden verran ennenkuin hallitus saataisiin putsattua tästä äijästä. Hirveää ajan ja energian hukkaa.
Tämä kauhuskenario voidaan estää vain äänestämällä oikein.
Nyt saa äänestäjät tuoteinformaatiota paikallislehdessä.
US ryhmän äänikuningatar myöntää lopulta oman ryhmänsä häirikön pilanneen kaupungin johdon työilmapiirin. Tätä samaa - El-Sayedin kuvailun mukaan - julkeaa, karkeaa, itseäänkehuvaa ärsyttävää tyyppiä saa toki äänestää jatkossakin, sillä hän ei opi eikä muuta tapojaan.
Onkohan SES itse kovasti ylpeä, kun hänen äänillä nostettu ryhmä on saanut niin paljon mukavaa ja innostavaa julkisuutta?
Taitaa tuossa ryhmässä kaikki kukat kukkia vaan eikä kukaan sano koskaan poikkisanaa.
Huono käytös ja yhteistyökyvyttömyys eivät sovi demokraattisesti valitulle luottamusmiehelle; diktaattorit ovat sitten asia erikseen. Demokratiassa on siedettävä vaikka huonojakin päätöksiä ilman draamaa ja uhkailuja, viranomaisten työtä soisi tuettavan eikä vaikeutettavan. Nyt peilin eteen, joka ei demokratian pelisääntöjä kiukuttelematta suostu noudattamaan.
"Nyt peilin eteen, joka ei demokratian pelisääntöjä kiukuttelematta suostu noudattamaan."
Mutta, kun peilikin on voimaton:
Mä osaan tän mä osaan ton,
oon jätkä mahdoton.
Minimaalinen on määrä mua parempien.
Tasoisiani on turha ees täältä alkaa kattelee,
joku päivä peilin kanssa naimisiin mä meen. (Klamydia)
Toinen uj insinööri blogissaan on vahingossa kirjoittanut mitä ajattelee.
.. onko se silloin oikeaa demokratiaa, jos enemmistö äänestää väärin ..
.. olen ainoa rehellinen valtuutettu ..
Nämä tyypit eivät edes ymmärrä missä kohtaa heidän ajattelunsa hirttävät väärille jengoille.
Meillä on, ainakin ollut ajatus ja arvokin, että mitä tärkeämpi paikka, sitä parempi käytös.
Kunnallista päätöksentekoa ja eduskuntaakin on aikaisemmin pidetty hyvin tärkeinä ja arvokasta käytöstä edellyttävinä paikkoina.
Jämsän valtuusto päättää 100 000 000 euroa yhteisiä rahoja eteenpäin vuodessa.
Miksi tässä yhteisössä saisi kaiken maailman öykkärit yrittää olla enemmän, kun äänisaaliinsa arvoisia huonolla, mutta kuuluvalla ja näkyvällä käyttäytymisellään?
Valtuutettuja on monentasoisia. Yhtenä lenkkinä järjestelmää jolla kaupunkia pyöritetään. Myös merkittäviä rahamääriä. Pelottava ajatus kun katsoo paikkakunnan persuainesta.
Kyllä tietyt rajat huonolle käytökselle pitää olla. Kaikille kuspäille pelkkä puhe ei tehoa. Kuntalaki on kankeaa näihin ongelmiin. Valtuutettu ei ole työsuhteessa, joten työ- ja työnantajalainsäädäntö ei anna toimintatapoja.
Kun ei kerran ole kunnon sanktioita niin sitten tilannetta käytetään hyväksi.
Vaalikauden loppuun ajoittunut hallituksen mätämunan poisto ei tietysti ollut "tarkoituksenmukaista" kaikin kriteerein, mutta ei mul##ujen saa antaa voittaa.
Ajankohtainen kotimaan uutinen, joka olisi voinut olla aivan hyvin myös Jämsästä:
"Kiusaaja voi lamauttaa pienen kunnan
Puolangan kunta joutui sinnikkään kiusaajan kohteeksi. Samanlaisia tapauksia riittää muuallakin."
" noin 60-vuotias mies on yli kymmenen vuotta kiusannut Puolangan kunnan työntekijöitä jatkuvilla valituksillaan, vaatimuksillaan ja halventavilla viesteillään.
Häirintä ei loppunut, vaikka mies tuomittiin vuonna 2020 ehdolliseen vankeuteen törkeistä kunnianloukkauksista. Toissa viikolla hän sai uuden tuomion muun muassa törkeistä kunnianloukkauksista, pahoinpitelyistä ja julkisrauhan rikkomisesta. Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.
Puolangan tapaus on ääriesimerkki valitettavan tutusta ilmiöstä. Esimerkiksi virkamiehet ja opettajat tuntevat liiankin hyvin ihmistyypin, joka on omasta mielestään aina oikeassa ja jolle mikään asia ei ole liian pieni valittamiseen. Sellaiset ihmiset voivat ajaa mahdottomaan tilanteeseen muutkin kuin pienen ja pessimistisen Puolangan.
Puolangan pormestari Harri Peltola puhui asiaa ehdottaessaan, että tämän tyyppinen virkamiehiin kohdistuva kiusanteko tehtäisiin virallisen syytteen alaiseksi."
Jämsässä vastaavantapaiseen häiriökäytökseen on yritetty puuttua, mutta tuloksetta.
Kaupunginhallitusjäsenyyskin jatkui oman "epäpoliittisen" poliittisen ryhmän tuen turvin. Piina voi jatkua loputtomiin, jos henkilö ei itse ymmärrä, eikä varsinaisia sanktioita ole.
Ikään kuin paikallispolitiikassa ei olisi oikeitakin asiaongelmia.
Tämä jämsäläisyys on yhtä riitelyä ja ihmisten jahtaamista.
Ja koko US on yhtä riitelyä ja omien rivien puolustelua. Kuinka se vetääkin riitapukareita puoleensa, kaikki ketjussa mainitut mukaanlukien.
Kannattaa lukea nopeasti koska iltapäivällä tai viimeistään huomennama mahdollisesti kaikki pekatovatkadonneet. Tällä palstalla on tiettyjen erisnimien pysyvyys hyvin huonoa.
Demokratiaan kuluu vapaus arvostella ja mahdollisuus vastustaa tehtäviä päätöksiä. Jämsässä halutaan noudattaa puolueiden ryhmäkuria ja hiljentää opposition puheet
Minkä ihmeen opposition?! Ei kuntapolitiikassa ole oppositiota.
Kuntapolitiikkaan kuuluu kai tarkoitus tehdä aivan ensimmäisenä päätöksiä.
Ei tarkoitus pitäisi kellään olla vain vastustaa tehtäviä päätöksiä.
Demokratiaan kai kuuluisi myös enemmistön päätösten kunnioittaminen?
Jämsän Uusi Suunta ja riitoja, kuka oli yllättynyt!
Ei näytä tämä tilapäisen valiokunnan osoittama henkilö ja hänen poliittinen ryhmänsä ottaneen opiksi.
Kaupungin johtoryhmän työsuojelutarkastuskertomus paljastaa Epäasiallisen käytöksen yhä jatkuneen.
Miksi olisi loppunutkaan, jos häirikkö ei itse tunnista ja tunnusta ilmapiiriä myrkyttävää käytöstään. Eikä hänen poliittinen ryhmänsä ymmärrä vastuutaan, vaan nostaa ongelmahenkilön jatkamaan riidan- ja kostonhaluista toimintaansa.
P L todistaa kaiken häneen liitetyn todeksi kommentoimalla paikallislehden uutista, jossa kerrotaan häirikön jatkaneen entiseen tapaansa toimenpiteistä huolimatta.
Kun henkilö ei ymmärrä loukkaavansa puheillaan, teoillaan ja toimillaan toisia, eikä pysty olemaan kommentoimatta edes uutista, jossa tästä kerrotaan niin, ettei ylitä soveliaisen käytöksen rajoja niin onhan se säälittävää.
Jos epäasiallista käytöstä on, se käsiteltäköön kuten laki edellyttää. Turhaa narinaa kaikki tyynni. Politiikkaan kuuluu paksunahkaisuus ja erilaisten mielipiteiden sietäminen.
Sauli Niinistö paheksui eräässä yhteydessä, kun henkilö ei osoittanut "tehokasta katumusta".
Näin myös Jämsässä. Tämä käytöksestään ojennusta saanut henkilö ei todellakaan ole osoittanut minkäänlaista katumusta. Päinvastoin ylpeilee ja röyhistelee, samoin kuin taustaryhmänsä, kyvyllään aiheuttaa epäluottamusta ja yhteisön lamaantumista.
Jokainen yhteisö saa mitä ansaitsee. Eli valitsee.
Naapurissa ottaa kansa osumaa poliittisen eliitin hölmöilyjen takia. Sieltä saa kansa aikanaan synninpäästön, kun eihän sitä eliittiä ollut vapailla vaaleilla valittu.
Mutta täällä. Täällä valitaan poliittiset hölmöt omasta toimesta uudestaan ja uudestaan sotkemaan yhteiset asiat. Kai se sitten on ihan oikein, kun varmasti olisi ollut tilanne mennä toisinkin, jos tällainen huonompi toiminta olisi vaikka us puolueen piirissä koettu jotenkin yhteisöä... haittaavana. Mutta kun taitavat kaikki olla enemmän tästä tilanteesta ylpeitä, muut eipoliittiset edustajamme..
No. Jämsähän on suuri vitsi yleisellä tasoilla, ainakin keskeisen suomen kunnissa ja kaupungeissa.
Ei yllättynyt. Ei vanha koira opi uusia temppuja, ei näköjään sitten millään. Tokkopa edes haluaa oppia.
On spekulointia siitä, riitelevätkö asiat vai henkilöt.
Erimielisyys asioista ratkaistaan demokratiassa tarvittaessa äänestämällä ja sitten pulinat pois. Tämä pitäisi päätöksenteossa mukanaolevien hyvin ymmärtää. Paitsi tämä yksi änkyrä. Jos hänen näkemyksensä ei voita niin kaikki muut ovat tyhmiä, ymmärtämättömiä ja ammattitaidottomia ja tämän vuoksi tämä ylivertainen erityisyksikö katsoo oikeudekseen haukkua ja nälviä kaikkia hänen kanssaan eri mieltä olevia.
Hän on "toisinaaan karkea käytöksinen", mutta silti niin pätevä. Jotenkin näin puolustava luonnehdinta vuosi sitten meni.
Jospa kaupunki palkkaisi pari mahdollisimman karkea käytöksistä ja ihmissuhdetaidoiltaan huommatavan rajoittunutta virkamiehestä. Vaikka toinen tekemään kaavoitusasioita ja toinen rehtoriksi. Hyvin päteviä, mutta täysin pitelemättömiä ihmisten kanssa. Sitten todetaan, että päteviä ovat, ei voi tehdä mitään.
Muistetaanpa miten mielikuva henkilöstä PL muodostuu.
Henkilö kirjoittaa itse itsestään kolmannessa persoonassa mielipidekirjoituksia ja antaa lehtijuttuihin arviot itse itsestään ja toiminnastaan.
Jos henkilö on todella niin ylivertaisen pätevä, niin miten hän päätyy tällaiselle sivuraiteelle toistuvasti?
Kehitelläänkö tälle tyhjälle palstalle uusia avauksia, että oikeat "häviäisivät"?
Kriisiviestinnän perusoppien mukaan, kun kiistää kaiken ja antaa tapahtumien paljastua tipoitellen, niin pääsee paistattelemaan julkisuudessa pidempään.
Työturvallisuuskeskuksen Epäasiallisen käytöksen käsitteleminen luottamuselimissä -opas
Epäasiallista käytöstä on:
• Esitän loukkaavia kommentteja, myös halventavia ilmeitä ja eleitä
• Ohitan muiden mielipiteet ja jätän ne huomioimatta
• Eristän sosiaalisesti, en puhu, en kuuntele, kohtelen kuin ilmaa, jätän tiedonkulun ulkopuolelle
• Levitän perättömiä juttuja ja juoruja
• Harrastan mustamaalaamista
• Nöyryytän, pilkkaan ja saatan naurunalaiseksi
• Annan kohtuuttomia aikatauluja ja vaadin kohtuutonta työmäärää
• Vähättelen toisen työtä ja osaamista muun muassa vaatimalla kerta toisensa jälkeen perusteetta työn uudelleen tekemistä
• Mollaan julkisesti muun muassa kommentoimalla epäasiallisesti sosiaalisessa mediassa
• Huudan, solvaan ja haukun
• Mitätöin, arvostelen aiheettomasti ja esitän vääriä syytöksiä, kuten aiheettomalla kiusaamissyytöksellä
• Käyttäydyn uhkaavasti
• Rikon toisen henkilön henkilökohtaista koskemattomuutta ja rikon rajoja
• Häiritsen sukupuolisesti, seksuaalisesti tai rasistisesti
Reilu vuosi takaperin asetettu tilapäinen valiokuntakin jo totesi: naamiot on poistettu, vain kiusaajan kylmät kasvot näkyvät.
Ei mennyt viesti perille Uusi Suuntassa.
Sama mies, sama tilanne jälleen.
On koronaa, sotaa, tehdaslakkautus, soteuudistus. Oikeita tärkeitä asioita, ja kuntapäättäjämme joutuvat käyttämään aikaansa narsissin kitkemiseen puutarhasta.
Uusi Suunta. Te aiheutitte tämän, katsokaa peiliin.
Seijakin on suoraselkäisesti kertonut näkemyksensä, kuinka hienoa on katsella hieman "karkeaa", mutta niin ammattimaista käyttäytymistä omien joukosta, yhteisön eteen.
.. vai onko sanonut sanaakaan, missään? Niin.
Entä jykä koo, yhtä hienosti työntänyt pään... pensaaseen.
Luulisi löytyvän taitoa puolustaa omiaan, jos sellaiseen kokee olevan paikkaa. Ja toisaalta jos ei, niin olisiko silmien aika avautua?
Jyrki teoretisoi blogissaan ylätasolta kuinka virheiden tunnustaminen on viisauden alku.
On se kumma ettei yhtä L-nimistä nyt mikään instanssi saa kuriin, kaikkien näiden vuosia jatkuneiden tapahtumien jälkeen.
Tätä samaa mietin. Luotan siihen, että omat (vain vähän yli 10 aktiivia) lopulta hylkäävät "johtajansa".
Miten te kehtaatte haukkua ainoaa päättäjää, joka uskaltaa olla eri mieltä ja pitää kuntalaisten puolta?
No niin tuliko peräti L itse tänne puolustamaan toimintaansa.
Ei, enkä ole edes häntä äänestänyt. Ihmettelen vaan noin massiivista reagointia, kun kerrankin joku tekee ja sanoo eikä vaan nyökyttele.
No paljonko tuolla yhteistyökyvyttömällä karkealla käytöksellä ja jälkiviisastelulla on saatu aikaiseksi?
Muuta kuin pilattu työilmapiiriä ja teetetty täysin turhaa työtä.
Huomenna tämä asia edistyy kaupunginhallituksessa:
https://jamsa10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2022143-15
Toimittaja voisi kyllä pyytää PL lausuntoa tämän hänen väitetyn "väistymisen salaamisen tarpeesta" ja sen ajatelluista hyödyistä sekä siitä miten tämä toteutumattoman salaamissuunnitelman "paljastaminen" palvelee esittäjän etua. Melko kieroa on kulissipeli.
Keskisuomalaisessa on kommentteja eri tahoilta.
Lisää:
https://www.jamsanseutu.fi/uutiset/art-2000008821715.html
Viimeisin tuotantokausi Laaksosen seikkailuista kunnallispolitiikkassa lähestyy kesätaukoa.
Reilu vuosi sitten PL ei suvainnut edes oman nimensä julkistamista häiriköintiraportin yhteydessä.
Kuluvana vuonna hän olisi halunnut tehdä diilin, jossa hänen nimensä edelleen pidettäisiin perunakellarissa.
Viimeisistä päätöksistä on vielä valitusajat voimassa, Pekka voi perua eropäätöksensä hallituksesta tai jotain muuta jekkua voi Uudella Suunnalla olla vielä takataskussa.
Kaupunginjohtaja on joutunut Uusi Suunnan mustamaalauksen kohteeksi. Syynä on anteeksiantamaton majesteettirikos: KJ keskeytti Laaksosen rienaavan puheenvuoron.
Eihän Uusi Suunnalla tähänkään asiaan ratkaisua ole. Jos kaupunginjohtaja lähtisi, ei Laaksonen tälläkään kertaa pääsisi kaupunginjohtajaksi. 70 vuotias ei edes voisi työskennellä kunnan viranhaltijana.
US voisi kampanjoida pormestarimallin puolesta ja nostaa insinöörineronsa pormestariksi.
Paikallislehti kirjoittaa asiallisesti, että muut puolueet irtisanoutuvat PL:n toiminnasta, kuten fiksujen ihmisten tuleekin.
Ks:
https://www.jamsanseutu.fi/puheenvuoro/art-2000008856966.html
Kaupunginhallitus esitti Laaksosen erottamista kaupinginvaltuustolle kokouksessaan:
https://www.jamsa.fi/ajankohtaista/tiedotteet/kaupunginhallituksen-paatoksia-6-kesakuuta-2022/
Insinöörin todellisuuden taju on pahasti häiriintynyt. Nyt kaupunginjohtaja on joutunut Uusisuuntalaisten maalittamisen kohteeksi kun oli kokouksessa keskeyttänyt insinöörin rienaavan puheenvuoron.
Insinööri oikeustajulla ja logiikalla päätellen ukrainalainen baabuska pitäisi viedä tyrmään, jos hän menee kysymään venäläisen hyökkäysarmeijan sotilaalta "miksi potkit tuota maassa makaavaa naista?"
Insinöörin todellisuuden taju Mikä se on?
Eläävät aivan omaa maailmaansa ja ovat
aina olevinaan oikeassa.
PL on nyt erotettu, hieno juttu. Koko ryhmällä on se valittajan jne. maine eikä se varmasti muutu.
Ja varamiespalvelusta korvaaja.
Korvaajaksi lähtevältä ei paljon vaadita, muistaa valittaa vain kaikesta.
Ei kai nyt sentään, edes täällä.
Eikös päätöksiä mennyt juuri sen takia uusiksi.
Lukekaa valtuuston pöytäkirja 30,5 siellä
selviää jääviys ja kuka se jäävättävä oli.
Sukulaisuus suhteet voimaan jämsässä.
Jämpsän Seudun uutista kuvan kanssa kunniajäseneksi nimittämisestä odotellessa, hehän oudosti antavat palstatilaa PL:lle ...
Ero kaupunginhallituksesta on tapahtunut.
Nyt tämä besserwisseri haluaa erota kaupunginvaltuustosta.
Mutta kun ei se yhteiskunta pyöri sillä tavalla, että eroillaan kun ei huvita. Mieshän pilkkaa omia äänestäjiään.
Joka tapauksessa hyvä päätös kun eroaa.
Muut vastuuntuntoiset jatkavat.
Tuli mieleen tästä Pekan tapauksesta käsite uhriutuminen. Wikipedian mukaan se on psykologinen tila, jossa ihminen ajattelee olevansa muiden ihmisten, olosuhteiden tai elämän uhri. Hän sysää vastuun elämästään muille tai yhteiskunnalle.
Hyvää jatkoa Pekalle, mikä ikinä uusi suunta onkaan!
Eron myöntämiseen tarvitaan pätevä syy.
Harmitus ei sellainen ole.
Yleisenä elämänohjeena viisaampi väistää. Sallitaan valtuuston käyttää viisauttaan myöntää ero, vaikka päteviä perusteita ei näytä olevan.
Tosin voihan asianosainen sitten vaikka valittaa, kun hänelle myönnetty, hakemansa ero, on tehty kuntalain vastaisesti?
Pekka: "En aio äänestää ikinä."
Voi, voi Pekka. Olet lapsellinen mies. Ei minulla muuta.
Olisi voinut julkisesti kiittää kaikkia rinnalla jaksaneita ryhmäläisiä, aatetovereita, jotka ovat kulkeneet perässä ja aivan varmasti keränneet romua johtajan kolistellessa karmit kaulassa episodista toiseen.
Niin monet muut pystyvät kulkemaan asioiden maailmassa ilman alituista riitelyä, Onneksi näin on.
Tulevat ajat näyttävät minkälainen yhden vaikutus oli.
Kiitosta ei liene näkynyt.
https://www.jamsanseutu.fi/uutiset/art-2000008997482.html
Valtuusto salli Pekan erota valtuutetun tehtävästä.
Missä pidetään pekan peijaiset?
Jämsän suunnan ja kokoomukseen liitto on päivä päivältä lähempänä toteutua.
Uusi Suunnan historiallinen koti on Jämsänkosken populistisosialisteissa.
Kauas on uitu siitä kohti nykyistä kokkari insinööri habitusta.
Vaikka olisi kokoomuksen seinät leveällä ja katto korkealla, niin närästyslääkettä menisi puolin ja toisin ennen näiden yhteenmenoa.
Vaalien jälkeen loppukin kuihtuisi kun villiä populistiryhmää aiemmin äänestäneet menettäisivät ainoan perusteensa äänestää.
Mutta olisihan se somaa kun tarkan markan kokoomusryhmä puolustaisi Koskenpään siltarumpuja.
Käy kuten Harkimonkin. Liike Nyt palaa myös kokoomukseen. Ei oikein taso riitä.