Kivinokan kesäteatteriin tuleva Uppo-nalle esitystä muutettiin kun siinä oli rokotekohtaus ja mikä oli syy? Uutisen mukaan syy oli viha jopa uhkailu!!’ Ketkä vihasivat ja uhkailivat?
No roketevastaiset ääri-idiootit tietenkin. Kyllä on joltain mennyt pää sekaisin kuin seinäkello. Nämä pandemia myönteiset persujen ja vassareiden kannattajat ovat tulppa kehityksen perseenreijässä. Artikkelin mukaan uhkailtu joka pesäpallomailoilla huh huh. Asian ei tarvitse olla suuri kun kulkutautimyönteiset huutavat kurkku suorana ja uhkailevat väkivallalla. Minä olen valmis taistelemaan näitä väkivaltaisia ääliöitä vastaan vähintään samoilla aseilla jos tiukka paikka tulee, mutta en ihan pikkujutuista kuten nuo edesvastuuttomat hullut ja uskon että jos kansa jaetaan kahtia rokotevastaiset ovat ylivoimaisesti alakynnessä niin tässä kuin kaikessa muussakin, mutta eihän heillä ole edes itsesuojeluvaistoa. Kadulla tavataan jos tarvitaan
Kivinokan kesäteatteri uppo-nalle
2
1139
Vastaukset
Moi,
mä jotenkin ajattelen ettei pahaa voiteta pahalla, väkivaltaa väkivallalla eikä pelkoa väkivallalla. Ei se väkivaltainen väkivallan estäminen auta kuin hetken aikaa kunnes toisen puolen pitää nostaa panoksiaan. Mielestäni on ok pelätä kaikkea vierasta, oli kyseessä muukalaiset, karjalan evakot tai rokotteet. Mutta väkivallalla uhkaaminen ei ole ok. Oma pelko on oma pelko ja jokaisen omalla vastuulla eikä sen takia saa uhata muita.
Mites, tykkäskö kukaan siitä Uppo-Nallen esityksestä ?- Anonyymi
Kivinokan kesäteatteri on kaikkinensa hyvä,
se ei petä, hyviä kokemuksia.
Lahjakkaat näyttelijävalinnat. Taitava ohjaus toimii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä12611114Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15610314- 268030
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1846524Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.505602- 735051
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1464374Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai254236Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas704057Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1333614