Toipuuko matkailuelinkeino ja mille tasolle.

Anonyymi

Matkailuelinkeino on vaikeuksissa kaikkialla. Kanarian matkailu kiinnostaa muutamia tämänkin palstan lukijoita. Lähinnä oman matkailun, eikä kanarialaisten tai muiden matkailuun liittyvien palvelujen talouden vuoksi. Jää nähtäväksi, mille tasolle matkailu "toipuu", kun koronapandemia on satu hallintaan, eli rikkaat maat ovat saaneet rokotuskattavuuden laumasuojan tasolle. On selvää, että ne/me, joilla on vakiona ollut vuosittainen talvehtiminen tai pitkät oleskelut Kanarialla tai muissa etelän kohteissa, jatkavat aiemman mallin mukaan, koska matkustaminen ja oleskelu ei ole vakiintuneilla eläkeläisillä taloudesta kiinni. Toisin tulee ilmeisesti olemaan heillä, jotka kyttäävät halpalentoja ja tarjouslähtöjä.

32

866

    Vastaukset 32

    • Anonyymi

      Kyllä me varakkaat eläkeläisetkin kytätään halpalentoja ym. Monesti tekee pienen pörssikaupan ja maksaa sillä koko reissun kulut. Ostaa reissussa ja myy samalla reissulla pois. Usein ei perillä säästellä rahaa, eikä vaivauduta laittelemaan ruokia ja juomatkin maistuu baareissa paremmalta. Varttuneemmatkin naiset näyttää usein näteiltä.

    • Anonyymi

      EU masinoi helpotuksia matkailuun,rokotepasseja sun muuta ja on jopa valmis kustantamaan ilmaisia koronatestejä mutta siitä huolimatta matkanjärjestäjät suomessa karsivat rajusti matkoja,miksiköhän,onko niillä epäily ettei suomessa oteta helpotuksia käyttöön.Maksuttomia testejäkin suomen valtiovalta vastustaa

      • Anonyymi

        Monet ekonomistit sanovat, että vuosittain tai useasti vuodessa matkusteleville on jäänyt kornarajoitusten aikana rahaa syrjään niin paljon, että se pannaan haisemaan heti kun on turvallista. Toivon niin. Vielä pystyssä olevat halpalentoyhtiötkin (kunten Finski) hakevat lähi-idän kentillä naftaliinissa olevat koneensa käyttöön. Silloin meikäläiselläkin, räntäsateessa kipuilevalla ukolla on mahdollisuus mennä taas reumatismisen vaimonsa kanssa Kanarian lämpöön talven pimeimmiksi ja kylmimminksi kuukausiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkailuala toipuu hitaasti, ei hetkessä. Entiselleen pääsy vie muutaman vuoden. Ellei sitten takapakkia tule vakavan muunnoksen, tai kokonaan uuden viruksen muodossa. Herkässä tilassa on siis matkailu. Parhaimmatkaan asiantuntijat eivät osaa sanoa mitään varmaa.
        Jos on ollut kiinnostusta nähdä maailmaa, on varmasti iloinen niistä jo tehdyistä reissuista. Lisäksi kaikille tulee ikää lisää uskomattoman nopeasti. Vanhempana onkin jo parasta asettua vähän lähemmäksi, vaikkapa Kanarialle. Siihen tuttuun, turvalliseen ja helppoon.

        Se on selvää, että rahaa on jäänyt jemmaan yhdeltä jos toiselta. Sitä on käytetty kotimaan matkailuun, kodin sisustamiseen ja remontteihin.
        Me olemme optimisteja ja varasimme Finnairilta edulliset lennot Teneriffalle loppusyksylle. Saa nähdä toteutuuko.
        Toivossa on hyvä elää, sano...😉

    • Anonyymi

      Hallituksen strategia tuntuu olevan että suomeen voi melko helposti tulla tautia levittämään muuta suomalaisten matkustus ulkomaille halutaan kaikin tavoin estää ja jos joku uskalias on lähtenyt niin kotiin palatessa on testausarmeija vastassa

      • Anonyymi

        Jos menee rokotettuna terveyspassien ja todistusten kanssa taas tuttuun paikkaan kolmeksi -neljäksi talvikuukaudeksi, ei takaisin tullessa olevat kristakiurut pelota, testauskustingit kuitenkin ovat marginaalisia. Kokemukseni muutamanna talvena lääkäri- ja hammaslääkäripalveluiden saamisesta Teneriffalla ovat positiiviset. Sain apua välittömästi ja hinta oli minimaalisen pieni, koska matkavakuutukseni toimi. Myös euroopplainen sairasvakuutuskortti toimii. Lisäksi useimpien lääkkeiden hinnat on vajaa puolet Suomen hinnoista. Kanarialla ei ole kuultu sotesta, joten siellä lääkäripalvelut toimivat. Tämä kannustukseksi siis niille, jotka epäilevät terveyspaveluiden saatavuutta Kanarialla, myös suomenkielellä.

    • Anonyymi

      Seitsemän asiallista kommenttia. Taitaa olla tämän palstan kauden ennätys. Tästä on hyvä jatkaa.
      Lomalaskuri näyttää 179 päivää lomaan.

      • Anonyymi

        Ei noi vanhat kävyt tajuu mitään oikeesta elämästä. Ne elää kuolemaa odotellen ja on niin olevinaan kun elää muiden siivellä porsastellen jossain taka pajuisessa Kanarialla. Ihme jengii noi. Eikä niin oo mitään elämää

      • Anonyymi

        Suunnilleen saman verran on meidän kammassa.

      • Anonyymi

        Todellinen asia kirjoittaja ja sisällön tuottaja paskoo sisältöä palstalle

    • Anonyymi

      TEKISITTE TUOTTAVAA TYÖTÄ, ETTEKÄ JOUTAVAA MATKALE.
      Tietänette mitä on tuottava työ, se sitä josta tulee hyvinvointi ja elintaso nousee, siitä tulee sitä, jota köyhät sanovat rahaksi.
      Mitä Sanna Marin nyt hamuaa velkojensa maksuun ja levittelee maailman erimaillekin ja lupailee duunareille vappusatasina.

      • Anonyymi

        Älä mäkätä. Marinin hallitus on keksinyt sammon. Joka viikko painetaan rekkakuorma 50 eur seteleitä ja laitetaan liikenteeseen, eikä vanhoja poisteta läheskään sitä vauhtia. Siitä se varallisuus kasvaa kun rahaa jaetaan vastikkeetta.
        Kohta taas matkustetaan ja paremmassa kategoriassa. Minäkin sain juuri vähän toistakymmentätonnia avustuksia.

        Tjaa...no sittenhän valtakunnassa on kaikki hyvin kun rahnaa riittää kaikille.
        Kyllä se Mariini on etevä kun tuon keksi jotta fyrkkaa rekkakuormittain jakoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tjaa...no sittenhän valtakunnassa on kaikki hyvin kun rahnaa riittää kaikille.
        Kyllä se Mariini on etevä kun tuon keksi jotta fyrkkaa rekkakuormittain jakoon.

        Maailman laajuinen sosialismi jyrää. Käykää taistoon siskot ja veljet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä mäkätä. Marinin hallitus on keksinyt sammon. Joka viikko painetaan rekkakuorma 50 eur seteleitä ja laitetaan liikenteeseen, eikä vanhoja poisteta läheskään sitä vauhtia. Siitä se varallisuus kasvaa kun rahaa jaetaan vastikkeetta.
        Kohta taas matkustetaan ja paremmassa kategoriassa. Minäkin sain juuri vähän toistakymmentätonnia avustuksia.

        Pitää paikkansa. Espanjaan, Italiaan ja Kreikkaan lähti EU:n keskuspankin toimeksiannosta kymmeniä raharekkoja huomiota herättämättä ja merkinnällä "koneita ja laitteita". Puulaatikot olivat täynnä seteleitä. Niillä rahoilla elvytetään eikä niitä makseta koskaan takaisin.
        Serkkupoikani on trukkikuski ja hän oli kuormaamassa raharekkoja. Salaista ja hyvin vartioitua hommaa. Ei voinut kertoa missä tämä tapahtui. Rekkakuskit eivät tiedä mitä kuljettavat.
        Olen kuullut erään entisen suomalaisen poliisin organisoineen tämän kuljetuksen. Olisiko ollut joku Aarnio, en nyt ihan varmasti muista nimeä, mutta jotain siihen suuntaan.

    • Anonyymi

      Kyllä se siitä toipuu matkailuelinkeino pikkuhiljaa, mutta tuskin enää entiselleen.
      Maailma on muuttunut pysyvästi.

    • Anonyymi

      Olisihan se mukava päästä reissuun lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Siellä ollaan suomalaisissa paikoissakin samaa porukkaa vuodesta toiseen niin köyhät kuin rikkaatkin. Sitä vaan pitää ihmetellä ja nuoremmille tiedoksi, että samassa suhteessa kun itselle tulee ikää lisää, niin myös naiset alkavat näyttää näteiltä, vaikka ikää kertyy myös samalla käyrällä naisille. Ennen noiduttiin kun Apilaniityssä näyttivät naiset niin vanhoilta. Nyt näyttävät jo ihan näteiltä.

      • Anonyymi

        Siellä kierretään suomalaiset paikat kaukaa ja tutustutaan muihin kulttuureihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kierretään suomalaiset paikat kaukaa ja tutustutaan muihin kulttuureihin.

        Juuri näin tekevät monet pariskunnat. Sitten kuitenkin kun puoliso jää leskeksi tai muutoin yksin, niin nämä naiset ovat suomalaisissa paikoissa hienosti puettuina illasta toiseen. Käydään kyllä näidenkin naisten kanssa monesti pyörähtämässä taksilla myös ruotsalaisten ja norjalaisten paikoissa. Saksalaiset eivät oikein sytytä. On tuota kulttuuria ehtinyt katsoa ympäri maailmaa ja Kanarialta sitä ei kyllä löydä. Mitä noista naisista mainitsin, niin pitää todella paikkansa ja on tullut tarkkailtua jo yli 30 vuotta. Toivottavasti oma terveys ja hormoonit riittää, jolloin naiset eivät kyllä lopu kesken.

      • Anonyymi

        Olisi tosiaan kiva päästä ensi talvea vähän lyhentämään. Meille tärkein pointti siinä on lenkkeily (Teneriffan) upeissa maisemissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin tekevät monet pariskunnat. Sitten kuitenkin kun puoliso jää leskeksi tai muutoin yksin, niin nämä naiset ovat suomalaisissa paikoissa hienosti puettuina illasta toiseen. Käydään kyllä näidenkin naisten kanssa monesti pyörähtämässä taksilla myös ruotsalaisten ja norjalaisten paikoissa. Saksalaiset eivät oikein sytytä. On tuota kulttuuria ehtinyt katsoa ympäri maailmaa ja Kanarialta sitä ei kyllä löydä. Mitä noista naisista mainitsin, niin pitää todella paikkansa ja on tullut tarkkailtua jo yli 30 vuotta. Toivottavasti oma terveys ja hormoonit riittää, jolloin naiset eivät kyllä lopu kesken.

        Noin on, että kulttuurin takia ei Kanarialle kannata mennä.
        Ne kokemukset löytyy ihan muualta, kuten kuvataiteet ja konsertit, jne.
        Toki tutustuminen paikallisiin on kulttuuria myöskin, mutta se vaatii kielitaitoa. Nyt on ollut hyvää aikaa opiskella espanjaa.

        Monella suominaisella on canarialainen nuorempi mies odottamassa. Niistä ei huudella sen kummemmin.
        Saman kaverin kanssa seurustelua 10 vuotta ja silleen ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin on, että kulttuurin takia ei Kanarialle kannata mennä.
        Ne kokemukset löytyy ihan muualta, kuten kuvataiteet ja konsertit, jne.
        Toki tutustuminen paikallisiin on kulttuuria myöskin, mutta se vaatii kielitaitoa. Nyt on ollut hyvää aikaa opiskella espanjaa.

        Suosittelen lämpimästi oppimaan espanjaa. Nykyään se on niin helppoa, lataa vaan ohjelman puhelimeen. Pari,kolme vuotta ja pärjää jo mukavasti. Alkaa jutella paikallisten kanssa niin siitä se lähtee...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin tekevät monet pariskunnat. Sitten kuitenkin kun puoliso jää leskeksi tai muutoin yksin, niin nämä naiset ovat suomalaisissa paikoissa hienosti puettuina illasta toiseen. Käydään kyllä näidenkin naisten kanssa monesti pyörähtämässä taksilla myös ruotsalaisten ja norjalaisten paikoissa. Saksalaiset eivät oikein sytytä. On tuota kulttuuria ehtinyt katsoa ympäri maailmaa ja Kanarialta sitä ei kyllä löydä. Mitä noista naisista mainitsin, niin pitää todella paikkansa ja on tullut tarkkailtua jo yli 30 vuotta. Toivottavasti oma terveys ja hormoonit riittää, jolloin naiset eivät kyllä lopu kesken.

        Kulttuuria on muukin kuin taide tai musiikki. Paikalliskulttuuria 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulttuuria on muukin kuin taide tai musiikki. Paikalliskulttuuria 👍

        Homo kulttuuri on rikkaus mikä kannattaa kokea Kanarialla. Ette uskotaan kuinka ihanaa poika rakkaus oikeasti on. Aivan mahtavaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homo kulttuuri on rikkaus mikä kannattaa kokea Kanarialla. Ette uskotaan kuinka ihanaa poika rakkaus oikeasti on. Aivan mahtavaa

        Homokulttuuria on kaikkialla ei vain Kanarialla. Espanja on aina ollut sateenkaarivähemmistöjen suhteen suvaitsemainen, mutta ei se saarineen mikään sateenkaari- tai edes homomiesten mekka ole. Yhtä lailla muuallakin on sateenkaari-ihmisten suosimia baareja, rantoja, tapaamiskohteita eli ei Kanaria, ei edes Ingles ole millään lailla poikkeus. Tämän palstan trolli osoittaa tietämättömyytensä asiasta eli asialla lienee kieroutunut murrosikäisen teinin henkisellä tasolla oleva ihmisreppana. Säälin.

    • Anonyymi

      Minun mielestäni meno ei ole ollut mahdotonta. Sanoisinko pikemminkin, että meno on ollut hurjaa.

      Nyt hyvää päivänjatkoa kaikille

      • Anonyymi

        Asian tuntija ja home matkailija on matkaillut kaikkiin ingleksiin ja homo myöteisimpään inglesiinkin hän on tehnyt jopa kymmeniä matkoja. Tosi hyvää asian tuntemusta. Homo vastaisissa ingleksissä hän ei ole viihtynyt koska poika rakkauden pieni puna päinen lähetti ei ole niissä paikoissa nostanut punaista päätään.

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1348
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      94
      457
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe