Häiritsevä muraali

Anonyymi

Muraali tai julkinen taide

Teos on häiritsevä kun se ei ole sopusoinnussa ympäristön kanssa.

Virhe on huomattu myös ammattimaisten taiteilijoiden keskuudessa jotka saapuvat ulkomailta, jopa Amerikasta.

Voiko syy olla länsimaalaisessa yksilöllisyydessä, jossa jokainen yrittää olla erilainen.
No joo, että kaikki erilaisia yhdessä ovat samanlaisia.

Mutta kuitenkin alkutasolla nykyiset muraalit usein eivät istu kohteeseen ja hyppivät seinästä liikaa ylitse ja pahimmassa tapauksessa häiritsevät ymäristön eloa.

Taide ei ole helppo, koska yhteiskuntakaan ole helppo.
Mutta että valtio antoi helposti taiteilijoille tilaa onkin yhteiskunnallinen vahinko.
Julkinen taide kuuluisi for advanced artist ja ei aloittelijalle kuten Myyr-Yorkin katuja runsastaneelle tytölle.

Kun on paha olla niin on paha olla.

Parhaassa tapauksessa muraali ei oikeastaan kuuluisi vain yhdelle henkilölle, mutta ryhmälle.
Ryhmässä yksi tekijä on aivot ja henkilö on vanhempi kokenut henkilö.
Nuoret ovat toteuttajaa, eivät suunnittelijoita.

Nykyisellään sekin Pasilan muraalirealismi on räikeätä peeaata.
Jättimäiset kasvot keskellä katua...mitä juttua tuovat mieleen.
Isot karkkivärit vielä irottavat todellisuudelta pohjan.
Muraaleissa löytyy toisinaan hillityt värit.
Julkinen taide ei sinänsä ole opinahjo Suomen taidekouluissa.
Muissa maissa julkinen taide on oma taidesuuntansa jo historiasta lähtien.
Sinä on tyyli ja tekniikka valmiiksi mietittynä.

3

262

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      taiteella voi tehdä erittäin viihtyisän ympäristön tai erittäin luotaantyöntävän

    • Anonyymi

      Euroopan muraaliklassikko Alphons Muhan aikainen seinätaide

      ellei osia islamin seinätaiteesta

    • Anonyymi

      "Ryhmässä yksi tekijä on aivot ja henkilö on vanhempi kokenut henkilö."

      Jaa että jotain toritaidetyylistä halpahenkistä maisemamaalausta "vanhempien ikäluokkien" makuun?
      Ei kiitos. Mieluummin jotain kunnollista ja abstraktimpaa joka ei heti "kulu loppuun" eli muutu tylsäksi. Niin, ja kirkkaita värejä jotta Suomen ankea ja pimeä talvi vähän piristyy.

      Jos jotain kuusia tai järviä haluaa tuijotella, niin niitä löytyy ihan ympäristöstäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe