Iisakki 5/2021

Anonyymi

Onkos täällä muita Iisakin ratkojia? Olen yllätyksekseni huomannut, että tämä kerran kuukaudessa ilmestyvä lehti pyyhkii vaikeudessa PuPella lattioita. Siinä missä PuPen vaikeimmat ristikot täyttyvät suht vaivatta Iisakin ristikot pistävät pääparan ihan sekaisin.

20

847

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minulla ei suuremmalti ole kokemusta Iisakista, mutta kerron niistä lehdistä, joita olen ratkonut. Iisakin kahdesti vuodessa ilmestyvä albumi oli hyvä kokemus.

      Se, miksi Iisakin ristikot ei oikein innosta verrattuna IS:n ja PuPe:n ristikoihin, on ulkoasua alkeus. Ratkontakokemusten etsimisen suhteen ihan toissijaista.

      Sanariksen foorumissa on tullut esille, että Iisakin ristikoissa on PuPea vaikeampia ristikoita. PuPe:n kohdalla Sanaris voisi luopua mainostamasta lehteä Suomen visaisimpana ristikkolehtenä, sillä se ei PuPe 6/2020 - PuPe 2/2021 suhteen ainakaan pidä lainkaan paikkaansa.

      Sen lisäksi, että Iisakissa on haastavampia ristikoita, kaksi IS:n Antti Skytän kovista olivat minusta samalla ajanjaksolla haastavampia kuin yksikään PuPe:n kuvaristikko. Vain yksi Lähteenmäen tavuristikko oli haastavuudeltaan samaa luokkaa kuin Skytän kaksi ristikkoa.

      PuPe 6/2020 - PuPe 2/2021 taisivat olla vasta Suomen kolmanneksi haastavimpia ristikkolehtiä tai ehkä neljänneksi haastavin, jos otetaan lukuun Sanaseppojen jäsenlehti. Se ei ole kuitenkaan ihan vertailukelpoinen, sillä se ei ole marketista löydettävä.

      Hyvähän tässä on olla kilpailua - se voi tosin johtaa, että haastavuus menee överiksikin.

      Julistautuminen haastavimmaksi on minusta tyhmästi tehty, koska sitä ei voi taata. Ehkä Iisakin voisi julistaa haastavimmaksi lehdeksi juuri nyt, mutta sitäkään ei ole viisasta tehdä.

      • Anonyymi

        Tuota, ketjun aloittaja kyseli Iisakista. Sinä päätit kirjoittaa pitkän viestin muista lehdistä. Tuli ihan Kummeli ja ohjeistamispäällikkö Parantainen mieleen. Luulin, että hän oli kuvitteellinen hahmo, mutta ei näköjään ollutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhumattakaan siitä, että samat asiat pyörii viikosta toiseen joka langassa pitää päsmätä.

    • Anonyymi

      Tuli kirjoitettua muistakin lehdistä siksi, että säikeen aloittaja itse vertasi Iisakin ristikoita Punaisen Pelikaanin ristikoihin. Laajensin tätä vertailua hieman. No tämä vertailu olisi järkevä jättää tähän.

      En ole ostamassa lehteä, mutta jos joku on saanut täyteen vähintään kaksi kolmannesta ristikkoa voisin kokeilla, saisimmeko ristikon yhdessä loppuun. 

      Lähetä koko ristikko mahdollisimman siististi skannattuna tai valokuvattuna minulle seuraavan sivun lopussa olevaa lähetystoimintoa käyttäen:

      https://www.sanaristikkofoorumi.net/wordpress/forums/topic/iisakin-ristikot-2021/

      . Jos pystyn, annan julkisesti vinkkejä. Ratkaisusanoja en anna ja toivon, että kysyjäkään ei ratkaisusanoja paljasta.

      Tosin olen rasittanut aivojani nettisuunnitteluun liittyvillä asioilla niin paljon, että en ole varma saanko käännettyä ne riittävästi ristikonratkontapulmia käsitteleväksi. Minulla on taipumus siihen, että joku asia ottaa "prosessoritehosta" hyvin suuren osuuden. Kun akuuttia ongelmaa ei ole, ehkä se onnistuu.

      • Anonyymi

        No nyt meni tämäkin aihe Huuhaan pään sisällön selittelyksi. Mitä jos et kirjoittaisi näitä juttuja joka paikkaan. Eivät ne saa väkeä siirtymään sivuillesi, päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt meni tämäkin aihe Huuhaan pään sisällön selittelyksi. Mitä jos et kirjoittaisi näitä juttuja joka paikkaan. Eivät ne saa väkeä siirtymään sivuillesi, päinvastoin.

        Joku kirjoitti joskus, että Parantainen ei harrasta ristikoita vaan niistä nettiin kirjoittelua. Taisi olla oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku kirjoitti joskus, että Parantainen ei harrasta ristikoita vaan niistä nettiin kirjoittelua. Taisi olla oikeassa.

        Tälle aiheelle on joku peukuttanut. Lähihistorian ensimmäinen peukku.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No nyt meni tämäkin aihe Huuhaan pään sisällön selittelyksi. Mitä jos et kirjoittaisi näitä juttuja joka paikkaan. Eivät ne saa väkeä siirtymään sivuillesi, päinvastoin.

        Tarjoasin oman kokemukseni, mutta sillä ei näemmä ole arvoa. No maaliskuussa joku käytti TapChattia paljonkin PuPen tehtävien parissa.

    • Muutaman kerran joku kysyi TapChatissa Iisakin ristikoistakin. Minä nyt vain voin niissä auttaa vain, jos saan ristikosta lähetetyn kuvan foorumini kautta.

      • Ja jos on merkittävästi nykyisiä PuPeja vaikeampia tehtäviä, en välttämättä osaa auttaa ollenkaan. Hieman nykyisiä PuPeja vaikeampia tehtäviä on tullut ratkottua.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Ja jos on merkittävästi nykyisiä PuPeja vaikeampia tehtäviä, en välttämättä osaa auttaa ollenkaan. Hieman nykyisiä PuPeja vaikeampia tehtäviä on tullut ratkottua.

        Tässä on muuten loistava esimerkki siitä miten ohjeistamispäällikkö omii säikeen. Hän ei ratko Iisakkeja, mutta tarinaa riittää - juttelee vaikka yksin.

    • Viimeissä kommenteissa toin vain esille sen, miten saattaisin voida auttaa, vaikka en ole lehteö ostanutkaan. On minulke joku joskun Iisakin ristikot -lehden ristikon lähettänyt. Muutaman kehden kohdalla olen jotakuta auttanut ratkomaan ristikon loppuun asti. Kun en lehteä ole ostanut, ainut taoani auttaa on ohjata sivuilleni.

      • Anonyymi

        Katsos kun alustaja kyselikin Iisakin ratkojia. Iisakin ratkojat tietenkin tilaavat tai ostavat lehden. Ei kukaan edes pyytänyt apuja, mutta sinä olet niitä heti tyrkyttämässä. Oikeat ratkojat eivät heti ole kerjäämässä helpotusta.

        Ohjeistamispäällikkö kirjoittaa kaikki viestinsä vain aidosti auttaakseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Katsos kun alustaja kyselikin Iisakin ratkojia. Iisakin ratkojat tietenkin tilaavat tai ostavat lehden. Ei kukaan edes pyytänyt apuja, mutta sinä olet niitä heti tyrkyttämässä. Oikeat ratkojat eivät heti ole kerjäämässä helpotusta.

        No niin tyrkytin. Tarjosin vähän samaan tapaan apua kuin patsastelulangoissa, mutta en sentään pyytämättä tarjonnut ratkaisusanoja.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        No niin tyrkytin. Tarjosin vähän samaan tapaan apua kuin patsastelulangoissa, mutta en sentään pyytämättä tarjonnut ratkaisusanoja.

        Mistä sinä ne Iisakin ratkaisusanat olisit kerrottavaksi löytänyt?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä ne Iisakin ratkaisusanat olisit kerrottavaksi löytänyt?

        21.05.2021 08:30 mainitsin, mistä voisi lähettää ristikoita minulle. En kyllä ole juuri nyt kovin skarpissa ristikkoratkontakunnossa. Vähän väsyä pukkaa koodaamisen jälkeen. Ainakin vaikeimmat tehtävä olisiva juuri nyt varmasti ylivaikeita. Mutta ehkä joku toinen kerta.

    • Anonyymi

      Olipahan Antti Skytän ja Kaarina Löfgrenin aukeaman täyteen saaminen ponnistelun ja pinnistelyn takana. PuPe jää jälkeen niin, että paukkuu.

      • Anonyymi

        Saman olen kokenut kahden Antti Skytän IS:n ristikon kohdalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saman olen kokenut kahden Antti Skytän IS:n ristikon kohdalla.

        Niin on useasti sanonut Tapiokin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1555
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      961
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      762
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe