Saimme viettää vast íkään ruotsalaisuuden päivää, joten on hyvä taas palautella mieliimme missä maailmassa me suomalaiset saamme elää. Tämä on ollut rakas maa elää. Yhteiskunnassamme on kuitenkin epäkohtia joihin tulisi pikimmiten saada korjaus. Yksi on lasten ja nuorten pakollinen , poliittisesti virittynyt pakkoruotsi.
Lapset ja Pakkoruotsi
Lapsihan on aina ollut yhteiskuntien päätösten keskiössä. Kielipuolue RKP ja heidän sairas fantasiansa pakkoruotsista nivoutuvat näyttävästi tähän yhteyteen. He(pakkoruotsittajat) käyttävät härskisti hyväkseen lapsen ja nuoren herkkää ja kypsymätöntä mieltä ja usuttavat päätöksentekijöiden taustavaikutuksella heidät opiskelemaan tarpeetonta kieltä.
Meillä suomessa pakkoruotsi alkaa siitä hetkestä kun olet 7-luokalla. Pian tulee aika jolloin tätä propagandistien fantasiaa toteutetaan jo 6:lta luokalta alkaen. Kohta kai jo esikoulusta pitäen? Kuka tietää mihin maamme on menossa tämän joukkion myötä? Heille kun ei mikään määrä ruotsia tunnu riittävän. Kokonaiset ikäluokat altistetaan jo lapsena tälle pakolliselle poliittiselle kielelle.
Sitten vielä ollaan valmiita VALITTAMAAN KOHTALOSTAAN KUN HEITÄ "Syrjitään" ja "vihataan". En yhtään ihmettele jos meille on kasvamassa sukupolvi joka VIHAA ENTISTÄ ENEMMÄN JUURI RUOTSINKIELISIÄ. Usein on niin että sitä saa mitä tilaa. Olen aidosti huolissani siitä mihin kohteluun tämä on johtamassa. Useilla viha ja katkeruus on päällimmäinen tunne kun puhumme pakkoruotsista.
Voi teitä lapsirukat Suomessa; Altistutte tälle propagandistien kielelle jo varhaisessa vaiheessa ja yhteiskunta toitottaa Yleä ja Hesaria myöten teille tasaisin väliajoin kuinka tärkeää on oppia Juuri Ruotsia tässä alati kansainvälistyvässä maailmassa.
Ruotsinkieliset ovat ikävä kyllä saaneet keskeiset poliittiset vaikuttajat tähän soopaansa mukaan ja tulokset ovat kaikkien nähtävillä. Pakkoruotsin alttarilla kallista nuoruuden aikaansa haaskaa kymmenet tuhannet lapset ja nuoret kautta maan, Hangosta Utsjoelle. Mielestäni tämä on yksinkertaisesti sekä kestämätöntä että sietämätöntä.
Lapset ja nuoret. Toivottavasti Teillä on rehelliset vanhemmat jotka ovat yhteiskunnallisesti valveutuneita ja osaavat peltata erinäisin keinoin lapsenne pois pakkoruotsin ikeestä. Sillä kielellä harva suomalainen tekee yhtään mitään. Sen on saanut moni ruotsista huippuarvosanat kirjoittanut nuorikin kokea. Puhumattakaan liike-elämässä ansioituneita henkilöitä. Toinen toisensa perään on sanonut että ruotsalainen kollegakin kääntää pian puheen englanniksi ja ymmärtää näin että liikeneuvottelussa ollaan samalla tasolla. Ei muodostu ns. "kotikenttä etua".
Kun poliittinen koneisto ei kykene tekemään asiassa mitään muutoksia kannattaa muutos ottaa omiin käsiin. Älkää nuoret suostuko muitta mutkitta(kuten minä suostuin) tähän tyhjänpäiväiseen poliittiseen kieleen. En halua kehoittaa ketään ns. laittomuuksiin jotta välttyy pakolliselta ruotsilta, mutta jokin ratkaisuhan tähän on löydyttävä. Taistelkaa!
lapsellesi pakkoruotsia /seuraukena inho
Anonyymi
0
91
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551