Kiviselän kievari.Jypin bussi kolaroi kuoliaaksi romanin vuonna 1989
Vastaukset 23
- Anonyymi
Kun Kiviselän Kievarin tienoilla tapahtui 1989 onnettomuus, niin sain jälkikäteen huhupuheen kautta siitä tiedon koska olin silloin ja myöhemminkin pitkällä ulkomaan reissulla. Huhu on epävarma tietolähde mutta olisiko täällä asiasta oikeaa tietoa omaava ja voisi kertoa siitä. Epävarmutta aiheuttaa mm. tuo edellinen maininta JYPin bussin ja romanin osuudesta sillä sellaisesta en aiemmin ole kuullut.
- Anonyymi
Kuka siinä Rekan kohdassa on menettänyt henkensä, valkoinen risti pystyssä? En ole viitsinyt vielä lähteä rämpimään ojaan mutta ohiajaessa mietityttää.
- Anonyymi
En viitsi nimeä tänne laittaa, mutta alaikäinen tyttö kuoli poikaystävänsä auton kyydissä. Itse olin ala-asteella tuolloin, eli 90 luvun alussa sattui tämä kuolemaan johtanut ulosajo.
- Anonyymi
Huh, en ole ikinä tuosta kuullut!
- Anonyymi
Seiponmäellä tapajhtui jossain talossa murha aikoinaan, oisko noin 15 vuotta sitten.
- Anonyymi
Näin on asia ja tunsin niin murhatun kuin murhaajankin, joka tappoi itsensä kun oli ensi murhannut vaimonsa.
- Anonyymi
1993 taisi notkolan kohdalla olla paha kolari, juuri ennen joulua.
Haapamäen keskustassa oli myös vakava onnettomuus vuonna 1997.
Lammasahon kohdalla oli muutama vuosi sitten kanssa pahan näköinen onnettomuus. Kaikissa em. menetettiin ihmishenkiä jos oikein muistan.- Anonyymi
Jep. Päivitetään älypuhelinlaitteita ja ajetaan ruosteisella corolalla vastaan tulijaan. Hienosti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Päivitetään älypuhelinlaitteita ja ajetaan ruosteisella corolalla vastaan tulijaan. Hienosti
ei se corolla ollut mitenkään ruosteinen, ikävä asia kertakaikkiaan. RIP
- Anonyymi
Joskus 1980-luvulla mopoilija jäi kuorma-auton alle Riitalahden risteyksessä Mäntäntiellä.
- Anonyymi
Muistelen että joku ajoi Jyväskyläntiellä Ratatien kohdalla kallioon joskus 90 luvulla ja menehtyi?
- Anonyymi
Ala-asteen luokkakaveri jäi rekan alle Ketvelniemen risteyksessä vuonna 1993, ei pyöräillyt alikulusta vaan "oikaisi." 😢
- Anonyymi
Naapurin pappa yli 80v ajoi rekan eteen stopmerkin takaa yliahon teollisuusalueelta tultaessa. Vuosi taisi olla 2004 tai 2005
- Anonyymi
Keltainen Escort osui mäntyyn, Keuruulla multialle päin?oikealle. Kartan lukija tai kuski kuoli.vauhtia oli liikaa??
- Anonyymi
tiwilla tapahtui joku onnettomuus 2000-luvun alussa. Joku jäi muistaakseni kauhakuormaajan alle?
- Anonyymi
Oliko 2007, kun nuori multialainen mies ajoin rekan kanssa yhteen Keuruu-Multia välillä.
- Anonyymi
1993? varpaansalmella mäntäntiellä joku ajoi ulos vakavin seurauksin.
Keurusselällä tapahtui vakava veneonnettomuus 90-luvulla. Pikaveneeseeen oli laitettu ilmeisesti liian iso moottori ja peräaalto tuli sisään?- Anonyymi
Joku päästi Kalettomalla mopoauton perään henkilautolla vaudilla viime marraskuussa. Mopoauton kuski kuoli siihen paikkaan.
- Anonyymi
varpaansalmella tapahtui myös 70-luvulla vakava liikenneonnettomuus. Hirvi tuli auton eteen ja corollasta kuoriutui katto irti. Kuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku päästi Kalettomalla mopoauton perään henkilautolla vaudilla viime marraskuussa. Mopoauton kuski kuoli siihen paikkaan.
Ei ollut kyllä Audi, vaan mersu
- Anonyymi
Vanhalla Keuruuntiellä joku ajoi puuhun n.15 vuotta sitten. Siinäkin menetettiin ihmishenki. RIP
- Anonyymi
Kesällä 63 hernekeittopurkki räjähti kurkiniemessä, 8-henkinen perhe menehtyi välittömästi.
- Anonyymi
Ikäviä tapahtumia.Miksi muistella .Asijat ei asianosasille mukavia
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411563- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi296820- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60587
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571