Benjami Peltoniemi kohtelee asiakkaitaan todella huonosti, etenkin naispuolisia. Lyö luuria korvaan, kiukuttelee ja huutaa asiakkaalle, jos joutuu sekuntia kauemmin kuuntelemaan isännöintiin liittyvistä asioista. Ei siis suostu tekemään velvollisuuksiinsa kuuluvia tehtäviä ja myös valehtelee päin naamaa mitä "töiltään" ehtii. Tuttuni asui ennen talossa, jota Peltoniemi isännöi ja talossa saatiin säännöllisesti kuulla laittomia uhkauksia millon minkänkin tekastuin lain perusteella. Peltoniemi suosii talossa AINA osakkaita ennen vuokralaisia eikä välitä vaikka rikkoisi useampaa eri lakia niin tehdessään. Hän tulkitsee lakia nimittäin, miten itse sopivaksi näkee. Älkää missään nimessä tehkö sopimusta tämän yrityksen kanssa, sillä asiat eivät hoidu ja kaupan päälle saa vielä surkean fiiliksen. Ja vastaisuudessa sitä saakin sitten vaan kärsiä asunnon ongelmista, sillä Peltoniemihän ei niille mitään tee.
Varokaa isännöitsijä Peltoniemeä ja Hämeenlinnan isännöintipalvelu OY:tä!
Anonyymi
1
364
Vastaukset
- Anonyymi
Itse olen osakkaana joutunut aikamoisiin vääntöihin ko isännöitsijän kanssa kunnes laitoin asunnon myyntiin..ja kuinka ollakkaan kiinteistövälittäjäkin kertoi kuulleensa näistä ihan hulluista jutuista ko isännöitsijästä. EN missään nimessä voi suositella kenellekkään!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768