Pelottavaa vai vaan niin tuntematonta?

Anonyymi

Olen aina tiennyt etten ole ”normaali”. Minulla on ennetuntemuksia ja unia. Haivaitsen ympäristön energiat ja muutokset siinä herkästi. Olen psykoosin aikana nähnyt kuolleita ihmisiä sairaalassa, kävelemässä samaa reittiä edes takaisin. Osa kulkee hissillä ylös ja sitten taas hetken kuluttua alas. He näyttivät olleen hämmentyneitä, että mihin pitäisi mennä.

Nyt viime aikoina olen kokenut kuolleiden näkemisen unissa erityisen useasti. En tunne näitä kuolleita, joita tulee vastaan. Tai joskus on tullut tuttujakin, juuri kuolleita ilmoittamaan poismenostaan. Sitten saatan heitä minne he sitten menevätkään.

Noin viikko sitten koin pelottavan kokemuksen nukkuessani, kun eteeni juoksi jo tummanliilaksi ja mustaksi mennyt mies, jolla toinen silmä oli valkoinen/himmentynyt kokonaan. Toista silmää en katsonut, kun kiinnitin huomiota siihen toiseen. Hän juoksi erikoisesti hyppien, kömpelösti ja hitaasti kauppakeskuksen rullaportaissa minua kohti, selvästi kauhuissaan itsekin. Aluksi pelkäsin, mutta päätin asettua pelon yläpuolelle ja lähestyin häntä ja ojensin käteni hänelle, sillä hänen liikkumisensa oli vaikean näköistä. Hän tarttui minua kiinni, ei mitenkään kovasti vaan tunnustellen sydäntäni? Sitten heräsin.

Viime yö oli jälleen aika järkyttävä, sillä näin kahlittuja sieluja (ei ihmiskehossaan), jonossa marssimassa jonnekkin. Osa sieluista oli harmaita, osa oli jonkun muun värisiä ja osa oli tulessa. Siis sielu paloi hiilenmustana ja laavan oranssin värisenä sisältä. Kun tämä joukko marssi ohitseni tunsin kuuman lämmön lähelläni, kun tällainen palava sielu oli kohdallani. Tapahtumapaikkana oli metsä.

0

1314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        72
        2749
      2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

        Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
        Ikävä
        28
        2507
      3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        42
        2201
      4. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        13
        2026
      5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

        Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
        Maailman menoa
        111
        1507
      6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

        Tai muuten huonokuntoinen...
        Ikävä
        167
        1373
      7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

        Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
        Ikävä
        52
        1052
      8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

        Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
        Työpaikat
        28
        994
      9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

        71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
        Terveys
        16
        808
      10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        99
        791
      Aihe