Vahinko raskaus!

Vaikka olen omistanut kaneja jo pitkään, en silti tiedä, voiko kani tulla yhdestä kerrasta raskaaksi? Omistan tosiaan n. 7 vuoden vanhan kanin, jolla on ollut jo kaksi poikuetta, toinen tuli vahingossa ja toinen ihan suunnitellusti. Oltiin n. vuosi sitten ostettu pieni risteytys uros, ja on ollut harkinnassa leikata. Mutta päädyttiin tulokseen että ei leikata, koska ei niitä kumminkaan voisi enää yhdistää, kun vanhempi on jo niin kärttynen, että voisi tappaa pienemmän. Noh, koulusta tullessa uudessa häkeissään, vanhempi oli jo kaivanut pienen kuopan nurkkaan, josta pääsee uroksen häkkiin. Mutta kului ehkä tunti yii pari kun veli tuli kotiin ja sanoi niiden olevan samassa häkissä, uros naaraan selässä. En voinut aluksi käsittää tilannetta, mutta juoksin sukat jalassa ulos ja niinhän se oli. Mitä tällaisille tilanteille mahtaa, mutta en ole todellakaan enään valmis ottamaan yhtäkään poikuetta lisää. Hyvä puoli tässä on vain se että jos poikue tulee, niin se tulee kesällä sitten, jolloin on aikaa niille. Mutta tässä eniten pelottaa se, että kuoleeko vanhempi synnytykseen, jos jonkin sortin poikue on tulossa? Tiedän näistä valeraskauksista ja synnytyksen vaaroista, mutta onko nyt mahdollista että on n. 80% toden näköisyys että kani kuolee kun on jo niin vanha? Olisin todella kiitollinen jos auttaisit. Olen omistanut kanit n. 10 vuotta

2

561

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ei se välttämättä kuole onhan siinä vaara mut sille voi tulla keskenmeno jos sitä stressaa niin älä ainakaan stersaa sitä ja voitte viedä eläinlääkäriin niin sielä ainakin jossain autetaan kanin synnytys jutuissa

    • Anonyymi

      Seuraa tilannetta ja käytä eläinlääkärillä ultrassa. Kun kani synnyttää on aina uhkana, että se menehtyy, mutta jos kanisi on hyväkuntoinen sillä on aika hyvät mahdollisuudet selvitä. Eri tilanne olisi jos et olisi ennen teettänyt kyseisellä kanilla poikasia, koska ensimmäinen poikue pitäisi teettää jo noin yhden vuoden iässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      438
      1901
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1237
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      113
      1131
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      69
      1125
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      984
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe