nykyelämää

Meidän ikäryhmässämme on varmasti monia joiden lapset ovat perustaneet perheet, tehneet itse lapsia ja eronneet.

Kerron yhden erotarinan absurdeja yksityiskohtia.

Taphtumista on jo niin kauan että uskallan jo ottaa kantaa.

Tässä erossa naispuolinen henkilö ilmoitti miehelle että jätä kaikki omaisuus hänelle.

No, mies ei tietenkään suostunut.

Seuraava vaihe oli lastenvalvoja jossa tapeltiin verissäpäin lapsista.

Isä pyysi vuoroviikkoasumista eli siis halusi olla osa lastensa elämää. Äiti ilmoitti ei käy.

Sanoi lastenvalvojalle ettei hän voi antaa moiseen suostumusta. Jos hän sen tekee hän ei saa täyttä elatusmaksua.

Läpi meni lastenvalvojalla.

Vanhemmat eivät yhtään ajattele lapsiaan ainoastaan omaa egoaan.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikein teki lastensuojeluviranomaiset.

Kyllä ne tarkoin ottavat selville minkälainen se lasten kakkoskoti olisi ollut ja sen mukaan tekevät päätöksen, eikä vain äidin toivomuksesta saada elatusmaksut lapsistaan.
Jospa vaikka isän uusi vaimo oli joku alkoholisoitunut huntsu, joka inhosi lapsia, eikä halunnut itselleen omia. Olisi vain halunnut miehen lapset siksi, ettei mies joutuisi maksamaan ruokkoja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meidän ikäryhmässämme on varmasti monia joiden lapset ovat perustaneet perheet, tehneet itse lapsia ja eronneet.

Kerron yhden erotarinan absurdeja yksityiskohtia.

Taphtumista on jo niin kauan että uskallan jo ottaa kantaa.

Tässä erossa naispuolinen henkilö ilmoitti miehelle että jätä kaikki omaisuus hänelle.

No, mies ei tietenkään suostunut.

Seuraava vaihe oli lastenvalvoja jossa tapeltiin verissäpäin lapsista.

Isä pyysi vuoroviikkoasumista eli siis halusi olla osa lastensa elämää. Äiti ilmoitti ei käy.

Sanoi lastenvalvojalle ettei hän voi antaa moiseen suostumusta. Jos hän sen tekee hän ei saa täyttä elatusmaksua.

Läpi meni lastenvalvojalla.

Vanhemmat eivät yhtään ajattele lapsiaan ainoastaan omaa egoaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu