Somejätit hyväksyvät räikeän juutalaisvihan!?

Israelin väkivaltaisuudet ovat olleet somekirjoittelun keskiössä pari viikkoa.

Twitterissä ja muissa somealustoissa ovat vasurijoukkiot innostuneet jopa Hitlerin ihannointiin!? Vasurithan ovat perinteisesti olleet palestiinalaisten puolella juutalaisia vastaan.

Eräs vihapuhetta valvova järjestö laski, että peräti 17 000 viestiä on levitetty Twitterissä hashtagilla #HitlerWasRight eli ” Hitler oli oikeassa”!

Kuitenkaan Twitter tai muutkaan somealustat eivät ole sensuroineet noita vihaviestejä!? Huhhuh!

Vaikka konservatiivien ja oikeistolaisten täysin vihattomia viestejä on poistettu loputtomiin viime vuosina. Ja bannia on sadellut heille jatkuvasti.

Kuinka tuollaista voidaan sallia ilman, että mikään taho ei puutu siihen?
873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niinpä.

Tosiaankin on marxilainen totalitarismi leviämässä etenkin länsimaissa. Sen ovat mahdollistaneet lännen valtamediat, somejätit ja muut nettijätit.

Mitä tehdä tuolle kauhistukselle? Siinäpä meillä pohdittavaa! Koska uusmarxistit ovat soluttaneet kaikki länsimaiden eliitit.

Äänestä
  • Lännen laatumedia taistelee nimenomaan totalitarismia vastaan,tulee se vasemmalta tai oikealta.

    Länsimainen eliitti on yleensä demokraattista ja liberaalia. Äärilaitojen kannatus on vähäistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännen laatumedia taistelee nimenomaan totalitarismia vastaan,tulee se vasemmalta tai oikealta.

    Länsimainen eliitti on yleensä demokraattista ja liberaalia. Äärilaitojen kannatus on vähäistä.

    Huhhuh!?

    Nämä vasuritollot tosiaan elävät aina vaan jotain 1970- lukua???

    Täysin toivotonta keskustella asiallisesti moisten kanssa...

    Äänestä

Miten mamuttjavasurit kehtaavat haukkua isänmaallisia suomalaisia NATSEIKSI!?

Kysymykseni oli tietysti retorinen. Koska hehän kehtaavat mitä vain...

Äänestä
  • Ei kukaan hauku isänmaallisia suomalaisia natseiksi.

    Persuja joutaa sellaisiksi haukkuakin.

    Äänestä

Jenkkien suurin vasurivalhemedia CNN veti taas pohjat!

Sen tummaihoinen homotoimittaja Don Lemon kehtasi väittää, että republikaanit olisivat maassa vallitsevaan juutalaisvastaisuuteen syyllisiä???

Voiko enää vasurien valheellisuus enää tuosta lisääntyä...

Äänestä

Huhhuh-mies ylittää taas itsensä!

Kyllä Hitlerin kannattajat löytyvät nimenomaan äärioikeiston huhhuh-miesten joukosta, ei vasemmistosta,joka taisteli Hitleriä vastaan.

Äänestä
  • Hehheh!? Niin sitä tyhmempi luulisi...😉

    Tarkoitatko niitä muutamaa kymmentä uusnatsia? Se on pieni luku verrattuna kymmeniin tuhansiin aktiiveihin punanatseihin!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Israelin väkivaltaisuudet ovat olleet somekirjoittelun keskiössä pari viikkoa.

Twitterissä ja muissa somealustoissa ovat vasurijoukkiot innostuneet jopa Hitlerin ihannointiin!? Vasurithan ovat perinteisesti olleet palestiinalaisten puolella juutalaisia vastaan.

Eräs vihapuhetta valvova järjestö laski, että peräti 17 000 viestiä on levitetty Twitterissä hashtagilla #HitlerWasRight eli ” Hitler oli oikeassa”!

Kuitenkaan Twitter tai muutkaan somealustat eivät ole sensuroineet noita vihaviestejä!? Huhhuh!

Vaikka konservatiivien ja oikeistolaisten täysin vihattomia viestejä on poistettu loputtomiin viime vuosina. Ja bannia on sadellut heille jatkuvasti.

Kuinka tuollaista voidaan sallia ilman, että mikään taho ei puutu siihen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu