Kunta-Kintte kokeilu

Olen suuren tem hallinnon alamainen, siis suomi kunta-kinttenä tässä. Ja kai se kuntakokeilukin ja aktiivi malli, jne työllisyyspolitiikka toimet ovat juuri nyt kiivaimmillaan. Kliimaxissa?
Niinpä olisi kiva kun munaani kuntouttaisi toimelias nainen vaikka kuntasekoilu puuhissa. Siinä mies vetreytyisi. myös 60v. mies tarvitsee kuntoutusta kun oman ikäiset naiset ei sitä juuri tarjoa noin luomuna. ovat kai jo lemmen työkyvyttömyyseläkkeellä?
No kumminkin kuntakokeilussa voisi näin saada kohtaanto-ongelmaan tyydytystä?

Lisäksi minäkin, pääministerin tavoin, tartteisin aamupalarahaa sen 350e/kk. kun olen työttömänä ja työmarkkinatuella saan vain noin 500e /kk. Niin lisätuki olisi tarpeen.. Voisi olla vaikka työttömän aamiais investointi, hehtaari ek mtk tuki nimellä se tuki? tai kallis kela loma, kotoutus loma ilmais tuki ?
1342658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 134

Vanhimmat

etkö ymmärrä, nainen on korotettuna valtaan, nainen, jolla on elämäntehtävä oman lapsensa kanssa, ei voi aiheuttaa välinpitämättömyydellään kansalle kuin haittaa, eikä tuo haitta ole mitään, mitä käytännössä voidaan ilmoittaa sanalla murha.
ole rauhassa, Jeesus Kristus on Kuningas
kauas olemme tulleet, et arvaa kuka, muu muka....
https://www.youtube.com/watch?v=wBZi7JIdSps

Äänestä
  • Kuntouttavan työtoiminnan ei ole ihminen keksinyt, oli Sippilä vai ketä sen jalosti koko s.atanan aktiivimallin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuntouttavan työtoiminnan ei ole ihminen keksinyt, oli Sippilä vai ketä sen jalosti koko s.atanan aktiivimallin.

    se oli marinin aamiaiset noin tonni kuukaudessa !! parhaimmillaan yli tonnin. Siis aikamoisia kalliita kylmiä herkkuja nautti se työväen edustaja tukiryhmineen !
    Nyt sanna kuvissa näyttää jo anorektikolta.
    Onkohan jotenkin henkisesti down tai nyrjähtynyt ?
    Hitlerkin satsasi kasvisruokaan, ja ajatuskyky siinä katosi.

    Toi sipilä oli selvästi väärä profeetta joka toimillaan uhrasi oulun lapset ja sai aikaan turun toriteurastuksen ja yleisen turvattomuuden.
    Se sälli sipilä esiintyi myös hyväntekijänä verovaroin, ja omat yritystukikavalletut rahat piilotti vakuutuskirjekuoriin !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuntouttavan työtoiminnan ei ole ihminen keksinyt, oli Sippilä vai ketä sen jalosti koko s.atanan aktiivimallin.

    "Kuntouttavan työtoiminnan ei ole ihminen keksinyt, oli Sippilä vai ketä sen jalosti koko s.atanan aktiivimallin."

    Peräreikätantta (ääsdeepee) Filatov v. 2001
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Lipposen_II_hallitus

    Äänestä

Elämänhallintaa joka päiväisessä arjessa Kelan maksamilla tuilla munan kuntoutusta kuntouttavalla työtoiminalla


kiva kun munaani kuntouttaisi toimelias nainen vaikka kuntasekoilu puuhissa. Siinä mies vetreytyisi. myös 60v. mies tarvitsee kuntoutusta kun oman ikäiset naiset ei sitä juuri tarjoa noin luomuna. pitää löytää rehevä isotissinen nainen aktivoitumaan sänkykamarin iloksi kuntoutusta tämäkin. siinä työtön mies kiihotuisi kunnolla

Äänestä
  • Mene töihin vitun luuseri tienaamaan elantosi.

    Äänestä

- alkoi noi politikot kehittää omia etuja!! - mutta luiskahti vahingossa edut julkisuuteen, niinpä nyt marinkin joutuu veronmaksuun, ja tax free ateriat . liian kalliit loppuu!! sosialismi tällai puraisee rikkaita politrukkeja silloin tällöin.

- Nyt pitäisi saada viel se marinin työtön mies maksamaan suuret velkansa ja busines finland ilmais-tuet takaisin yhteiskunnalle!! Jotta ei mene veronmaksajien maksettavaksi sekin vastuuton, osaamaton, konkurssi yritystoiminta.. Vastuuta nyt marinille ja konkurssimielle!!

Äänestä
  • köyhät kunta kinte orjuus kokeiluun, politikoille lisää etuja!!
    se nomenklatura voi hyvin ja rikastuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    köyhät kunta kinte orjuus kokeiluun, politikoille lisää etuja!!
    se nomenklatura voi hyvin ja rikastuu!

    Muut uhrataan, ja väärä messias jatkaa ? kuin mona salin sverige sdp?
    - family marin, saatu aamiaisiin tax free 850e /kk.
    Joka olisi on noin2000e /kk verrollista tuloa. törkeää !

    veronkiertoa siis, ja liian suuria etuja. Sekä ison rahan menetys välimerelle, huonoilla sopimuksilla! .
    Ei ihme että marinin otsa menny jo kurttuun, kuin aikoinaan hikisellä kataisella
    ( sähkönsiirtomaksu-kreikkatuki..). ja uuniperuna, tuppeensahattu vanhasella....
    Tai sipilä naivismi, oulu lastenraiskaus, turun tori teurastus..

    Mutta ajatelkaa, se ministeri ike kokoomus, sai potkut kun textasi tai muna kuvia lähetteli? Ja Marin on laittanu koko-vartalo kuvia vogueen, yms. jukaisuihin....

    Ja Kuka maksaa marinin perheen konkurssi-miehen velat ja lainat ja ilmaiset busines finlandin korruptio rahat? ----ei kai veronmaksaja joudu maksamaan niitäkin !!
    Liiallisen, osaamattoman, ja yli varojen elämisen maksajana veronmaksajat -miksi?
    joutuuko jeppe kuntouttavaan kuten muutkin ?

    Äänestä

Kunta Kinte ja Emmanuelle legendat.

Äänestä

Se kuntakinte kokeilu on osa työllisyysohjelmaa, kuten aktiivi gulag malli. Haatainen hoitaa tätä kuviota.

Kun konkurssissa talous menee tiukille, niin Marinin perhe voisi hakea ruoka-apua, vanhaa ruokaa hurstin laupeudentyöstä, tai myllypuron 1000 ihmisen leipäjonosta. Kun miehelläkin nyt on aikaa.

Joutuuko marinin mies typ asiakkaaksi ja kuntakinte kokeiluun, , kurn muutkin ? kun teki konkurssin ? ettei nyt heti syrjäytyisi, niin menisi nyt filatovin ohjeiden mukaan heti kuntouttavaan työtoimintaan.
ja maksaako takaisin busines finland ilmaisrahan? ja suuret yrityslainat? Vai jääkö nekin veronmaksajille maksettavaksi, aamiaisten lisäksi ?
Nyt kaikki kiltisti näihin kuntakinte kuntoutus avo-leireihin, näin työttömyys poistuu.

Äänestä

yksilahkeisten hallitus tuli huijjatuksi eu-rahapelissä!! pahasti.
eu-illalliset eu-jakkupuvussa eivät korvaa miljardien raha-vuotoa suomesta ulos!!

myös keisarin aamiaiset 850e /kk kertoo osaamattomuudesta, ikävä kyllä.
Mitenhän marin selviää miehensä yritysveloista ja konkurssista ja maksaako ilmaiset suuret busines finland rahat takaisin?
Noilla busines finland rahoilla olisi ollu varaa syödä hyvin, ilman taxfree aamiaisia.

Äänestä

miten se marinin perheen raha-asiat, miten yrityskonkurssi etenee ? aikooko ne maksaa takaisin ilmaiset busines finland koruptio rahat? ja suuren yrityslainan?
Ilmeisesti on ollu liian kallista ja kuluttavaa elämää, niin rahat ei riitä, ylivarojen eläen tulee konkurssi..
Vai jättääkö kaikki velat veronmaksajille?
Joutuuko se mies tasa arvoisesti, kuten muutkin, kuntakokeiluun, se mariinin työtön mies, Typ toimintaan ja kuntouttavaan työtoimintaan? ettei heti syrjäydy.
Niin silloin samalla voi se työtön mies hurstin leipäjonosta hakea perheelle aamiaiset.
Ei se sanna huomaa vaikka olisi vanhat päiväykset.

Äänestä
  • Hursti ottanut jo koppia Samariinin perheestä.

    Äänestä

-niin,, vakava ongelma kun työmarkkina tuhotaan tuomalla ulkomailta halpatyövoimaa!! esim. ns. lähetetyt työntekijät, alihankinta ketjut yms. veivaus, eivät verojakaan maksa suomeen.
-maataloudessa halutaan ulkomaista halpatyövoimaa.
Ja Suomessa on massa työttömyys, ja palkkka-taso romantanut monilla aloilla.

Maa velkaantuu, maksetaan verot välimerellekin. ja Suomessa on paljon pakolaisturisteja lepo lomillam niin verotaakka kasvaa ja kasvaa. Kaikkine kuluineemn, täysylläpito Pakolaisturismi maksaa useita miljardeja e /vuosi !!.

Ei ole oikein järkevää enää maksaa veroja kun veroraha tuhlataan.
Itsekin maksaisin veroja, jos tietäisin, ettei raha katoa ulkomaille, vaan menee esim. kotimaan vanhusten terv. hoitoon, ja hyvinvointiin. (tasa-veroja joudun vähän maksamaan, mutta kulutan vähän, niin alv ja trafi verot on siksi pienet )

Ulkomaisten kela lomailijoiden kuluja en halua maksaa.

Äänestä
  • se tässä huvittavaa onkin, että kun matu tulee kela lomille suomeen, kaikki ilmaista, ja sitten vielä saa takuueläkkeen kun ikää tulee. - ja tämä takuueläke on yhtä suuri kuin suomalaisella pienpalkkaisella veronmaksajalla, joka ikänsä on tehnyt huonopalkkaisia töitä !!

    Palkinto suomalaiselle tyhmälle veronmaksajalle on huono eläke, ja töissä ollessaan velvoite maksaa erittäin kalliin pakolais turismin kuluja!! ja nyt veroja myös välimerelle!
    Outoja aikoja eletään, rahaa riittää vaikka isis tappaja terroristien lomiin suomessa.
    Ja suomi köyhä on se pakkomaksaja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    se tässä huvittavaa onkin, että kun matu tulee kela lomille suomeen, kaikki ilmaista, ja sitten vielä saa takuueläkkeen kun ikää tulee. - ja tämä takuueläke on yhtä suuri kuin suomalaisella pienpalkkaisella veronmaksajalla, joka ikänsä on tehnyt huonopalkkaisia töitä !!

    Palkinto suomalaiselle tyhmälle veronmaksajalle on huono eläke, ja töissä ollessaan velvoite maksaa erittäin kalliin pakolais turismin kuluja!! ja nyt veroja myös välimerelle!
    Outoja aikoja eletään, rahaa riittää vaikka isis tappaja terroristien lomiin suomessa.
    Ja suomi köyhä on se pakkomaksaja!

    Suuri ongelma on se kun etelä suomen lähiöt on asutettu täyteen jouten lepääviä pakolais turisteja, ja se nyt maksaa paljon!!
    Tämä nyt kela lomilla jouten lepäävä suuri ihmis massa tulisi saada töihin. Veroa maksamaan. Mutta kun ne ei mene, kun kela lomilla kaikki on ilmaista!! eivät mene töihin kun joutuisi itse maksamaan asunnon ja ruokansa ! ja hikinen työ ei sovi pyhille miehille. Kotimaasta on juuri lähdetty pakoon sitä hikistä työtä.
    Nämä turistien Kela lomat, täys ylläpito maksaa jo useita miljardeja e/ vuosi.
    Ja pakolaisturistit kuluttaa jo 1/3 osan sosiaalirahoista Suomessa.
    Törkeä tilanne.

    Äänestä

Mannerheim kuuli Hitlerin saapuvan syntymäpäiväjuhliin: – ”Vad i helvete gör han här?”

Äänestä
  • hitler sentään toi omat ruuat, ja ddr marin söi toisten eväät !

    Äänestä

pääministeri veti palkkansa päälle taxfree, parhaimmillaan 1380e /kk !!
Ei ole pikkuraha aamiaisista!!

Nämä tuppeensahatut kylmät ateriat on selvää ylimielisyyttä. Kuten on marin perheen busines finland rajat pöytälaatikko yitykselle ja suuret yrityslainat pöytälaatikkoyritykselle,, jotka nyt ilmeisesti ollaan haluttomia maksamaan takaisin. Tuhlattu liian kalliiseen elämään muiden rahoilla.
Vai näinkö saatiin rahaa yli kalliisiin asuntoihin ?

Äänestä

Emmanuelle 2, kypsynyt ja vahvistunut Emmanuelle.

Äänestä
  • jotenkin skitso ja ruma tloi emmanuelle, ei sitä viitsisi vetää...

    Äänestä

Syksyllä tulee eduskuntaa aktiivi malli 2. ja näin kyykytys tehostuu.
Mutta uusien palkka töiden luontiin hallinto ei ole kykenevä. '
Pelkästään halu ja kyky on työttömien rankaisuun.

Äänestä
  • tuleeko nyt työttömälle massalle valvontaan joku jalkapanta, tms ? niin tiedettäisiin aktivoida ?

    Historiassa, Kauan sitten oli pakkotyöt ja myös oikeita töitä luotiin valtion yhtiöihin, siis aivan oikeita palkkatöitä!!
    Sitten oli koulutus mantra, ja niin työttömiä koulutettii huuhaa koulutuksissa, tilastoja peiteltiin jne,, eri koulutukset synnytti töitä vain kouluttajille...
    sitten työttömiä alettiin tarkastella sairaina, mielen vikaisina, jne, etsittiin vikaa, medikalisoitiin ja herjattiin sairaiksi syrjäytyneiksi.
    Sitten alkoi aktiivi mallien aika, jolloin työttömiä kyykytetään.
    Sitten voisi olla nyt seuraavaksi valvonnan aika kun tekniikkaa on !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tuleeko nyt työttömälle massalle valvontaan joku jalkapanta, tms ? niin tiedettäisiin aktivoida ?

    Historiassa, Kauan sitten oli pakkotyöt ja myös oikeita töitä luotiin valtion yhtiöihin, siis aivan oikeita palkkatöitä!!
    Sitten oli koulutus mantra, ja niin työttömiä koulutettii huuhaa koulutuksissa, tilastoja peiteltiin jne,, eri koulutukset synnytti töitä vain kouluttajille...
    sitten työttömiä alettiin tarkastella sairaina, mielen vikaisina, jne, etsittiin vikaa, medikalisoitiin ja herjattiin sairaiksi syrjäytyneiksi.
    Sitten alkoi aktiivi mallien aika, jolloin työttömiä kyykytetään.
    Sitten voisi olla nyt seuraavaksi valvonnan aika kun tekniikkaa on !

    Ei sellaista tarvita koska suurin osa työttömistä ilmoittaa te-toimistoihin tai omavalmentajille puhelinnumeronsa.

    ( vaihtoehtona ilmoittaa ettei omista puhelinta koska kallis )

    Ammattityöttömät ei kyseiseen virheeseen erehdy.. 😉

    Ammattityötön: yli kymmenen vuotta työmarkkinatukea nauttiva ja ei ilmaisorja vaan vapaa henkilö. 😉

    Äänestä

  • mutta ei kerkeä tämän hallituskauden aikana työohjelmat, vaan jää seuraavalle hallitukselle koko pska..
    Ainoa mihin nopeasti kerittiin, oli rahan lahjoitus välimerelle yli 7miljardia e,, ja vastuineen useita kymmeniä miljardeja!!

    Nyt niiden ei itte tarvi veroja maksaa siellä väimerellä, kun on niin huono ilmastokin. Hienoa toimeliaisuutta, sdp-vihreä-vas -kepu-rkp hallitukselta!!
    Raippaa kotimaahan ja rahat ulkomaille!
    Ei ihme että Suomessa on talouskasvu alhaisinta koko eu-alueella!!

    Äänestä

työttömät ja köyhät aktiivi malli jalkapuuhun. Aktiivi 2. on suunnitteilla!
Mutta, miten se marinin perheen raha-asiat, miten yrityskonkurssi etenee ? aikooko ne maksaa takaisin ilmaiset busines finland koruptio rahat? ja suuren yrityslainan?
Ilmeisesti on ollu liian kallista ja kuluttavaa elämää, niin rahat ei riitä, ylivarojen eläen tulee konkurssi.. Pöytälaatikkoyrityksellä on saalistettu rahaa paljon !!!
Vai jättääkö kaikki velat nyt veronmaksajille?
Joutuuko se mies tasa arvoisesti, kuten muutkin, kuntakokeiluun, se mariinin työtön mies, Typ toimintaan ja kuntouttavaan työtoimintaan? ettei heti syrjäydy.
Niin silloin samalla voi se työtön mies hurstin leipäjonosta hakea perheelle aamiaiset.
Ei se sanna huomaa vaikka olisi vanhat päiväykset.

Äänestä

Suomalaisten kyyktys lisääntyy. Rahaa tarvitaan hukattavaksi poliittisiin toimiin.
Suomi velkaantuu rajusti, ja se kohottaa rikkaiden elintasoa!!
Suomesta myös virtaa pakolla raha ulkomaille.
Omaa kansaa riistetään kohoavilla maksuilla, tasa-veroilla, elinkustannuksilla ja tietysti muulla verotuksella. Maksetaan nyt verot välimerellekin.
Suuret pakolais-turisti massat on ilmaisilla täys ylläpito kela lomilla Suomessa. Jouten!
Syövät jo 1/3 osan sos.kuluista!! Kallista turismia se.

Raha siis katoaa, ja elintaso tavallisilta ihmisiltä laskee Ja samaan aikaan omistava luokka saa omistamisen tukea.
Varmaan rahan puutteen vuoksi nyt aletaan kerätä lisätä kiinteistöveroa, jokaisesta rakennuksesta hieman lisää, rakennukset ilmakuvataan, niin riittää sitten rahaa välimerelle ja pakolaisturismi lomiin!
Lisänä on vaanimassa maakuntavero, jolla kallista hallintoa tulevaisuudessa ylläpidetään.

Äänestä

Tiedä tuosta sitten lisääntyykö kyykytys.

Asia on pikemminkin niin päin, että lakien ja kansainvälisten sopimusten ehdot alkaa hiljalleen ylittymään, ja siinä vaiheessa pitää uneliaammankin poliitikon jo alkaa valveutumaan etenkin jos on minkäänlaista yhteyttä ministeritehtäviin. Ministerin hommissa kun ei voi ihan kaikkea valehdella kansalle päin naamaa, kuten rivipoliitikot voi tehdä.

Tulee pikemminkin kiire miettiä, mitenkähän raha saataisiin siirtymään uusia työpaikkoja ja palkkauksia aikaansaamaan, voi olla pian käsillä tilanne jossa palkkoja palkkahaitarin alapäässä voidaan joutua nostamaan tuntuvastikin, koska markkinat sanoo niin.

Markkinoilla ja yksityisellä kansalaisilla on työstä tehtäviin sopimuksiin paljon enemmän sananvaltaa kuin maan hallituksella, hallituksen tehtäviksi jää verotus joka on sen yksinoikeus. Sitten vain maan hallitus veroukaaseineen elinkeinoelämän toimistoon ilmoittelemaan että elinkeinot saattaa loppua jos palkanmaksut ei ala kiinnostamaan. Myös elinkeinojen sääntelyyn on hallituksella oikeudet.

Äänestä

Hookookin on eronnut jo monesti vain palatakseen.

Äänestä

Aiheesta on oikeus asiamiehen kannan otto kuntoutuksen peruteisiin liittyen,jossa mainitaan seuraavasti: "Yhdyn sosiaali- ja terveysministeriön näkemykseen myös
siinä, ettei pelkästään se, ettei sopivia julkisia työvoimapalveluita ole tarjolla, ole riittävä peruste päätyä ohjaamaan asiakas kuntouttavaan työtoimintaan. Myöskään pelkästään se seikka,
että työttömyys tai työmarkkinatuen maksaminen on jatkunut pitkään, ei oikeuta päättelemään,
että henkilöllä olisi työ- ja toimintakyvyn asettamia rajoituksia."

Tuossa linkki josta itse voi tarkastella ja vetää omat johtopäätöksensä:

https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/5424/2017

Äänestä
  • Samaa asiaa toistetaan vuosi toisensa jälkeen:

    "Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan aktivointisuunnitelmaan tulee sisältyä kuntouttava työtoiminta, jos työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja henkilö yhdessä arvioivat, että henkilö ei työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön."

    JOS työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja HENKILÖ YHDESSÄ arvioivat.

    Mikä siinä on niin vaikeata kun ei tunnu työttömän sana kuuluvan missään? Sitten väitetään että on kieltäytynyt tekemästä suunnitelmaa, jos et ole samaa mieltä te-toimiston ja kunnan ilmaistyötoiveiden kanssa.

    Aika hävettävä systeemi, mitähän jos tämä systeemi päätyisikin Euroopan Unionille tiedoksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa asiaa toistetaan vuosi toisensa jälkeen:

    "Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan aktivointisuunnitelmaan tulee sisältyä kuntouttava työtoiminta, jos työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja henkilö yhdessä arvioivat, että henkilö ei työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön."

    JOS työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja HENKILÖ YHDESSÄ arvioivat.

    Mikä siinä on niin vaikeata kun ei tunnu työttömän sana kuuluvan missään? Sitten väitetään että on kieltäytynyt tekemästä suunnitelmaa, jos et ole samaa mieltä te-toimiston ja kunnan ilmaistyötoiveiden kanssa.

    Aika hävettävä systeemi, mitähän jos tämä systeemi päätyisikin Euroopan Unionille tiedoksi?

    Pitäisi päätyä ja toimineen, kansainväliseen oikeuteen aktiivimalleineen. Katsottaisiin kuinka suu sitten pannaan ja kuultaisiin kootut selitykset jotka kaikuisivat seinille nuijan paukuttaessa tuomiota pöytään.

    Äänestä

Suomi on selvässä alasajossa.
Suomi on Yliverotettu, nettomaksaja maa, ja työ on liian kallista.
Rikkaat syö suoraan kuormasta. Massa-työttömyys on päällä.
Tuloerot kasvaa. jne..
Maata tuhotaan, lisäksi myös kulttuuria tuhotaan, ja rakennetaan turvatonta kyykkypska valtiota. lyhyessä ajassa esim. helsingistäkin on tehty kuin joku afrikan tai lähi-idän, kela lomilla lepäävien joutilaitten hengaus paikka.
Kun sos.turvalla elävä väestö lisääntyy maa muuttuu turvattomaksi ja köyhtyy.

Äänestä

Kyllä se niin on, että vaimoille pitäisi palkkapäivänä tili antaa. Vaimo sitten päättäisi voisiko viikonlopuksi vaikkapa kympin antaa pariin kaljaan.

Äänestä

Olisihan se kullin herkkua jos työkokeiluissa pääsisi naisten kireitä pimppejä panemaan. Miksi tuollaista ei kokeilla.

Äänestä
  • kohtaanto ongelmaa, työttömän miehen kova muna ei kohtaa te virkasisaren tai typ lotan hetulaa.

    Äänestä

Pakollisilla Mummojen pissasäiliöillä ei kepu vihreät päässyt rahastamaan niin paljoa kuin olisi halunneet!! mutta sähkönsiirto maksut lobattiin veroksi sähköyhtiöille. Varmaan olivat sähkönsiirto yhtiöt maksaneet puoluetukea?
ja sen aikaset politikot on saanu suojatyö virkoja, yms. etua!!
etuja, kuin kreikkatuki politikot, urpilainen, katainen....

Nyt sdp-vihreä-rkp-kepu-vas haluaa lisätä verotusta. Rahat lopussa. Nyt Mummojen halkoliiterit kuvataan, ja näin verotulot kasvaa. Näin voidaan entistä enemmän lähettää rahaa välimerelle ja asuttaa lepoloma turisteja helsinkiin lomailemaan täys-ylläpitoon kela-lomille.

Äänestä
  • Ja se raha mitä mummoilta jää jäljelle, kun pissasäiliöt, sähkönsiirtomaksut sekä maksamattomat kiinteistöverot on maksettu, sijoitetaan rahapelikoneisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja se raha mitä mummoilta jää jäljelle, kun pissasäiliöt, sähkönsiirtomaksut sekä maksamattomat kiinteistöverot on maksettu, sijoitetaan rahapelikoneisiin.

    Moni ostaa vanhaa halvempaa laputettua ruokaa tarjouksesta. ei ole varaa pelikoneisiin yms....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moni ostaa vanhaa halvempaa laputettua ruokaa tarjouksesta. ei ole varaa pelikoneisiin yms....

    "Moni ostaa vanhaa halvempaa laputettua ruokaa tarjouksesta. ei ole varaa pelikoneisiin yms...."

    Miksipä ei hyödyntäisi tarjouksia tai alennusmyyntejä. On kyse sitten vaatteista tai vaikka ruoasta.

    Suomessa on arviolta (THL) yli 100 000 rahapeliongelmaista, joista monet ovat pienituloisia eläkeläisiä. Miten luulit termin "mummorulla" syntyneen?

    Äänestä

Historiallisesti orjuuden on arveltu syntyneen siinä vaiheessa, kun maanviljelyksen kehittymisen myötä tuli kannattavammaksi pakottaa sotavangit työhön kuin tappaa heidät. Mahdollisesti ensimmäistä kertaa tämä tapahtui Mesopotamiassa noin 3000 eaa., missä sumerilaiset tarvitsivat orjia kastelujärjestelmien rakentamiseen.

Äänestä
  • Pakkotyö ei sovi kovinkaan hyvin kansanvaltaiseen demokratiaan - ei etenkään talouteen pohjautuvilla perusteilla koska maan johdolla itsellään on kaikki taloudellinen valta.

    Työ ja siihen kuuluvat sopimukset kuuluvat syystäkin kansalaisten itsensä päätettäviksi asioiksi, ja eduskunnan tehtävä on sopeutua (ja sopeuttaa) niihin päätöksiin.

    Kuningaskunnat ja diktatuurit sitten asia erikseen, niissä ei kansalla ole valtaa vaan kansa on käskytettävä alamainen.

    Äänestä

kunta kinte kokeilussa ihmisiä ajetaan iloiseen työkokeiluun, näin velttokin sohva työtön kuntoutuu ansaitsemaan kapitalisteille lisää omaisuutta.
Orja juoksee ja isäntä saa edun.
Näin se on aina ennenkin ollut!

Esim täysin jouten vuosikymmenien ajan jo levänneille pakolaisturisteille tarvitaankin selkeä työvelvollisuus, että veronmaksuun ja omien kulujen maksuun,, hopi hopi...

Äänestä

Piiskaa työttömille. Huutaa hallitus. Nyt budgettiriihessä uusia toimia, joilla velttoilevat pakolaismassat saadaan töihin?

Äänestä

Selvällä pyyllä ei tarkoiteta alkoholista kieltäytynyttä kanalintua.

Äänestä

Rahaa näyttää olevan, ( velkarahaa..), kaikkeen muuhun kuin suomalaisten asioiden ja etujen kehittämiseen!

Meillä on pölvästi, hölmöläis hallitus ja ministerit taas kerran.
Kamalaa rahan tuhlausta ulkomaille ja ulkomaalaisiin! Oikeastaan pervoa idealismia.
Onkohan näilläkin minitereillä niin huono itsetunto, että matelevat ulkomaalaisten asioissakin ja vihaavat omaa kansaa...
Tuhlaavat verorahat hukkaan.

Äänestä

Tätä ulkomaille ja ulkomaalaisille pakolaisturisteille rahan siirtoa olen ihmetellyt jo vuosikymmeniä. Täysin hukkaan menevään kela-lomailuun Suomessa kehitysapuun maailmalle on syydetty miljardeja.. Samaan aikaan kotimaassa on leipäjonot, massa-työttömyys..... eläkeläis köyhyys...
Hlvetillistä menoa on suomen hallinnossa ollu jo pitkään!!

Äänestä

vallassa on ollut kuspää hallituksia jo pitkään. Raha katoaa ulkomaille ja ulkomaalaisten kela-lomiin suomessa.
Kuspää hallinto vihaa omaa kansaa, ja verorasitus kasvaa.
Suomessa Leipäjonot pitenee, massa-työttömyys on jatkunut vuosikymmeniä!
Silti leikitään velka rahalla nettomaksajaa ja hyväntekijää ulkomailla !!
Kuspää hallinto elää itse korkeassa elintasossa, ja leikkii laupiaita,
verovaroin!

Äänestä
  • Rahaa tuntuu olevan ulkomaalaisten hoivaan! ja ei hiilijalanjälki yhtään meinaa vihreille. Lentokoneilla lennätetretään turisteja luvatuille 4v. ilmais lomille!!
    Piti alunperin olla 170 kpl, nyt on jo 400!!
    Rahaa siis on!!
    Yksi matu maksaa veronmasksajille 4000e/kk.
    Erikoistapaukset vielä enemmän...
    Maksakaa veroja !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahaa tuntuu olevan ulkomaalaisten hoivaan! ja ei hiilijalanjälki yhtään meinaa vihreille. Lentokoneilla lennätetretään turisteja luvatuille 4v. ilmais lomille!!
    Piti alunperin olla 170 kpl, nyt on jo 400!!
    Rahaa siis on!!
    Yksi matu maksaa veronmasksajille 4000e/kk.
    Erikoistapaukset vielä enemmän...
    Maksakaa veroja !

    Ja Syvä Tyhmyys heikentää hyvinvointivaltion nopeasti!
    Suomessa Naiivi idealismi Vallankumous kaaderit tekee vallankumousta, kulttuuri vallankumousta. Suomesta rakennetaan pakolla kehitysmaa !! turvaton kehitysmaa.

    - esim. ns. perusturvaa Suomessa joudutaan laskemaan tulevaisuudessa.
    Samoin entistä hyvinvonintivaltiota ajetaan muutenkin alas.
    Koska raha virtaa maasta ulos. esim eu toimiin.
    Ja heikentämisen Syy on myös kallis laaja pakolais turismi, joka jo nyt maksaa liikaa ja pakolais turisti kuluttavat jo nyt 1/3 osan sos. rahasta!!

    Siis näin toimien suomalaisten edut jatkuvasti heikkenee kun tämä laaja pakolais turismi, kela turismi jatkuu ja laajenee. Rahat ei riitä!
    Yksi pakolainen maksaa keskimäärin jo 4000 e/kk. 12x 4000 = 48000 e/v.

    - Osaamispulaa on, esim. Ymmärtämätön Sisäministeri ja ulkoministeri toi verovaroin, n. 500kpl turisteja afganistanista lisää !! ja lupasi 4 vuoden kela lomat, verovarooin...!! ( puhuneet myös määrien nostosta - vastuuttomasti..).
    - esim tämä 500kpl , jo maksaa 500 x 48000 = 24 000 000. vuodessa!!
    Ja 4-vuotta x 24 000 000 = 96 000 000e.

    Ja Meillä on e-suomen kaupungit täynnä jo ennestään lepääviä , jouten olevia kela-lomalaisia!! Sosiaali turvaa on siis pakko alentaa!
    Verorasitus kasvaa !

    Äänestä

Tuhon politiikkaa.
Ulkomailta tuodaan rasitteeksi ketä tahansa, esim. rikollisia, terroristeja, turvattomuutta ja kela lomilla lepäävää työvoimaa. kuluttavat jo 1/3 osan sos.rahasta.
Sitten ihmetellään sos.rahan menoa! ja turvattomuutta.
Suomalaisten Elämää pyritään myös hankaloittamaan. omilla päätöksillä ja veroilla,
on esim. autoilu, asuminen, ja liikkuminen on Suomessa tehty köyhille mahdottomaksi ja rikkaille halvaksi! sähkönsiirto maksut, jne jne...
Tasa-verot ja maksut on pirullisia!

Ja suuri ongelma on kun raha ja työt virtaa maasta ulos, ja verorasitys kasvaa ja elintaso laskee. ja maata urakalla rakennetaan turvattomaksi kyykkypska landiaksi.

Äänestä
  • Kysehän on nyt siitä, kun kantasuomalaisia sosiaalietuuksilla makoilijoita ei saada karkotettua pois maasta.

    On ehdotettu, että Suomen vankeinhoito ja kuntoutus ulkostettaisiin Venäjälle, joten tulisiko myös sosiaalipalvelut
    ulkoistaa Venäjälle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysehän on nyt siitä, kun kantasuomalaisia sosiaalietuuksilla makoilijoita ei saada karkotettua pois maasta.

    On ehdotettu, että Suomen vankeinhoito ja kuntoutus ulkostettaisiin Venäjälle, joten tulisiko myös sosiaalipalvelut
    ulkoistaa Venäjälle?

    monet politikot voitaisiin laitaa ja lahjoittaa venäjälle kaivoksiin töihin, niin ilmapiiri Suomessa tervehtyisi !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    monet politikot voitaisiin laitaa ja lahjoittaa venäjälle kaivoksiin töihin, niin ilmapiiri Suomessa tervehtyisi !

    Sinnehän ne persut kuuluisivat, koska ajavat Venäjän etua, kuten mm. EU:n heikentämistä ja siitä eroamista, jota myöten tiiviimpään yhteystyöhön Venäjän kanssa. Samaa tyyliä kuin venäläisen öljyn ostaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinnehän ne persut kuuluisivat, koska ajavat Venäjän etua, kuten mm. EU:n heikentämistä ja siitä eroamista, jota myöten tiiviimpään yhteystyöhön Venäjän kanssa. Samaa tyyliä kuin venäläisen öljyn ostaminen.

    eu pettureiden kuntoutukseen sopisi juuri suolakaivokset siberiassa, ja suomen vihreätkin saisi siellä luontokokemuksia, ja ilman huumeita!
    Marin laihtusi kun aamiaset olisi itse kerättävä luonnosta. Pulska afrikka jutta laihtusi rantakuntoon, tytti tuppuraien kyllä kuihtusi eu jakupuvuissaan pakkasissa. Jos tuppuraiselle anetasiin paljon eu-säkkejä puketumiseen pakkasiin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eu pettureiden kuntoutukseen sopisi juuri suolakaivokset siberiassa, ja suomen vihreätkin saisi siellä luontokokemuksia, ja ilman huumeita!
    Marin laihtusi kun aamiaset olisi itse kerättävä luonnosta. Pulska afrikka jutta laihtusi rantakuntoon, tytti tuppuraien kyllä kuihtusi eu jakupuvuissaan pakkasissa. Jos tuppuraiselle anetasiin paljon eu-säkkejä puketumiseen pakkasiin ?

    Toppa asut suomen hallitukselle ja siberiaan, pitkille työlomille. ensin vaikka 4v. kuntouttavaa siberia kela kaivoksilla.
    Kun osamattomat idealistit olisi siberiassa, niin sillä aikaa Suomea voitasiin kehittää taloudellisesti ja itsenäiseksi lujaksi, turvallisksi kulttuurimaaksi.
    Ja näin loppuisi tämä suomen alasajo ja kehittämien turvattomaksi kehitysmaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toppa asut suomen hallitukselle ja siberiaan, pitkille työlomille. ensin vaikka 4v. kuntouttavaa siberia kela kaivoksilla.
    Kun osamattomat idealistit olisi siberiassa, niin sillä aikaa Suomea voitasiin kehittää taloudellisesti ja itsenäiseksi lujaksi, turvallisksi kulttuurimaaksi.
    Ja näin loppuisi tämä suomen alasajo ja kehittämien turvattomaksi kehitysmaaksi.

    Venäjä- ja kiinamyöteiset persut eivät istu hallituksessa. Silloin kun istuivat, tuli Suomeen valtava pakolaisvyöry.

    Nyt huutelevat oppositiosta, että Afganistanista olisi pitänyt lennättää Suomeen enemmän pakolaisia.

    Äänestä

Velkamaa Suomi. Toimii kuitenkin nettomaksajana! Raha virtaa ulos maasta. Ollaan otettu muiden veloista lisävastuita eu-puuhissa. Ei olla energia omavaraisia edes.
Sähkökin on tuonnin varassa, ja oma turve energia käyttöestossa!
Maahan tuodaan kela-lomille lisää väkeä. Sisäministeri lupasi jo uusille tuoduille 4v. kela lomat! ilmaiseksi!
Lentokoneella hoidetaan turismia, kalliin pakolaisen hiilijalanjälki ei tule mieleen.
Verotus kovaa, tasa-verot suuret. Suomalaisen verorasitus kasvaa, kun maksetaan ulkomaalaisten elätys ja verot välimerelle myös.
Työ Suomessa on liian kallista. Työn sivukulut liian suuret.
Massa-työttömyys vaivana edelleen.

Millaisia kehitysnäkymiä tässä tilanteessa odotatte?
Onkohan budgetti riihessä keskustelua näistä ongelmista?

Äänestä
  • Suomalaisten rahat päätyvät Kiinaan ja Suomeen jää vain jätettä.

    Äänestä

Kuntakinttenä ittekin ollu, mm. moniammatillisessa typ hoidossa. Sekä lukuisia vuosia te hallinnon, te toimiston asiakkaana.
Töitä palkalla ei ole löytynyt. Karensseja vain on tullut.

Idea näytää olevan vain työllistää virkamiehiä suureen kalliiseen te hallintoon.

Äänestä
  • Joo, samoja kokemuksia. Pelkkää pelleilyä ollu, Ja virkailjoille siistejä sisätöitä!
    Meillä on niin paljon turhaa hallintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, samoja kokemuksia. Pelkkää pelleilyä ollu, Ja virkailjoille siistejä sisätöitä!
    Meillä on niin paljon turhaa hallintoa.

    ei kai ole mitään tehtävissä?
    Kun tuloa ja työtä ei haluta jakaa kaikille.

    Vastuussa ovat ahneet eturyhmät, ek, mtk, sak ja muut keinottelijat.
    Jotka haluaa pitää tilanteen ennallaan.
    Mikään ei siis muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei kai ole mitään tehtävissä?
    Kun tuloa ja työtä ei haluta jakaa kaikille.

    Vastuussa ovat ahneet eturyhmät, ek, mtk, sak ja muut keinottelijat.
    Jotka haluaa pitää tilanteen ennallaan.
    Mikään ei siis muutu.

    Niin, tulonjaosta on kysymys,, tulon ja työn jaosta.
    Mutta kaikkea kummaa selitystä ja syyllistämistä vain harjoitetaan.
    Ahneuden syntiä ja ylimielisyyttä peietellään monin selityksin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, tulonjaosta on kysymys,, tulon ja työn jaosta.
    Mutta kaikkea kummaa selitystä ja syyllistämistä vain harjoitetaan.
    Ahneuden syntiä ja ylimielisyyttä peietellään monin selityksin.

    Jaetaan tasan, eli sinulle työt ja minulle tulot.

    Työstä saat hyvää mieltä ja minä voin kantaa rahan aiheuttamat ongelmat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaetaan tasan, eli sinulle työt ja minulle tulot.

    Työstä saat hyvää mieltä ja minä voin kantaa rahan aiheuttamat ongelmat.

    Noin se menee. Osalla kansaa yli-suuret huippupalkat ja huippu-eläkkeet!!

    Oikeastaan pitäisi olla max palkat ja max eläkkeet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin se menee. Osalla kansaa yli-suuret huippupalkat ja huippu-eläkkeet!!

    Oikeastaan pitäisi olla max palkat ja max eläkkeet.

    Kannustava palkkojen lasku tarvitaan julkishallintoon. valtio ja kunnat. Näin säästyy velkarahaa!! Samoin pakolaisturistien saamat ylisuuret edut on puolitettava.

    Äänestä

"Työkokeilu+&+Kuntouttava+työtoiminta:-+Ihminen+saa+Työmarkkinatuen,+asumistuen+ja+9+euron+päivän+kulukorvauksen.-+Ihminen+ei+ole+työttömyystilastoissa+työtön.-+Kunnan+ei+tarvitse+maksaa+sakkomaksua+työttömästä+valtiolle+kun+työtön+on+sijoitettu+kyseisiin+palveluihin.-+Kunta+saa+ilmaista+työvoimaa,+miksi+palkata+ihmisiä+töihin+TES-mukaisella+palkalla?-+Kuntouttava+työtoiminta+on+sosiaalinen+palvelu!-+Kunta+saa+valtiolta+10+euron+ylläpitokorvauksen+per+päivä,+mikäli+työtön+on+sijoitettu+näihin+palveluihin.-+Eläkettä+ei+kerry+kummastakaan+palvelusta,+ei+ole+oikeutta+työterveyshuoltoon.-+Kuntakokeilussa+yrittävät+urkkia+kaikki+mahdolliset+henkilökohtaiset+asiat+ilman+että+tähän+olisi+oikeutus.-+Työttömästä+etsitään+terveystarkastuksen+kautta+pienikin+henkinen+&+fyysinen+vika+että+työtön+voidaan+laillisesti+sijoittaa+Kuntouttavaan+työtoimintaan.+Tervettä,+toimintakuntoista+työtöntä+ei+lain+mukaan+saa+Kuntouttavaan+työtoimintaa+laittaa!!!-+Kuntouttavasta+työtoiminnasta+ja+Työkokeilusta+2%+saa+palkkatyötä!-+Yrityksellä+/+työpaikalla+missä+Työkokeilu+tapahtuu+ei+ole+mitään+velvollisuutta+palkata+ihmistä+töihin+kun+työkokeilu+loppuu,+erittäin+suurella+todennäköisyydella+tulee+uusi+työkokeilija+tilalle+=+ilmaista+halpatyövoimaa.-+Työttömyys+yritetään+aina+laittaa+ihmisen+omaksi+viaksi+kaikin+mahdollisin+keinoin,+vaikka+avoimia+työpaikkoja+on+80.000+ja+työttömiä+300.000-+Kuntouttavaa+työtoimintaa+voidaan+ketjuttaa+kahden+vuoden+sykleissä+hamaan+tappiin+asti.-+Työkokeilu+kestää+maks+6kk+kerrallaan"

Äänestä
  • "Työttömyys yritetään aina laittaa ihmisen omaksi viaksi kaikin mahdollisin keinoin, vaikka avoimia työpaikkoja on 80.000 ja työttömiä 300.000"

    Molemmat luvut muuttuvat, joten päätelmäsi on virheellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Työttömyys yritetään aina laittaa ihmisen omaksi viaksi kaikin mahdollisin keinoin, vaikka avoimia työpaikkoja on 80.000 ja työttömiä 300.000"

    Molemmat luvut muuttuvat, joten päätelmäsi on virheellinen.

    nrot kyllä lisääntynyt niinkuin pska työttömän niskaan

    Äänestä

  • Näin on asiat Suomessa saatu aikaan Kokoomuksen ja porvarijohtoisten hallitusten avulla, asiaa auttamassa on olleet myös kaikki ne lyhytnäköiset puoluejohtajat joilla sana "vastikkeellisuus" on toistunut puheissa vuodesta toiseen. Eivät yksinkertaisesti ymmärrä mistä puhuvat.

    Saksassa työ teki vapaaksi.

    Suomessa työ kuntouttaa.

    Missäs se fasismi on, siinähän se on kun luette systeemin toimntatavan läpi, jos ei paska-palvelut kelpaa sitten työttömyysturva poikki.

    Pikku ongelma vain on siinä että työttömille tarkoitettu palvelu ei voi olla paska-palvelua, lisäksi kaikenlaiset omituiset siirtelyt sosiaalilainsäädäntöön kuuluvien palvelujen puolelle on luultavasti A) laissa vaaditun tarkoitussidonnaisuuden vastaista toimintaa ja lisäksi B) virkavastuulain vastaista toimintaa etenkin silloin jos asiaa hoitavat virkailijat ilmeisen tahallisesti ja tarkoituksellisesti yrittävät saada painostettua tai harhautettua millään tavoin työtöntä siten että lopputuloksena olisi jokin hatusta heitetty väite sosiaaliongelmista (jonka perusteella laissa taas edetään esim. KuTyn suuntaan)

    Jokainen on tämän asian kanssa yksin, mutta systeemi kannattaa haastaa, valituksia kehiin asiasta tulee oikeusjärjestelmästäkin nyt lausuntoja joita ei ole kovin vaikea lukea.

    Äänestä

Olen ollu te ja typ leikeissä kyykytettävänä jo pitkään.
Yhtään tyydyttävää aktiivi malli suunnitelmaa ei ole tehty.
Pelkästään turhia, ja ne allekijoitettu, ja sitten varattu aika on ollut ohi.
On siis ollu turhatoimintaa. moniammatillista, tms ?
Nyt koronan aikaan ei ole tarvinnut käydä typ toimistossa.
Korona siis oli typ kyykytettävälle eduksi.

Vakava ongelma tämä jatkuva massa-työttömyys Suomessa.
Mutta siitä ei keskustella, vaan pölhö valtamedia täytetään työvoimapula- ja ulkomaan kriisi- uutisoinneoilla.

Äänestä
  • 2020 keväällä alkoi puhelin kyykytys siinä menee helposti lankaan, lievää painostusta,manipulointia,syyllistämistä,näin 3kk välein,taas edessä kohta 2vs 1 kaikki valehtelee, holhooja..

    Äänestä

palkatonta orjuutta ovat yrittäneet tarjota, ja olenkin silloin aina kysyny virkailijalta, että ymmärrätkö mistä olet puhumassa.... vastausta en ole saanu.

Äänestä

Noissa kokeiluissa otetaan kunnille kinttaita suorittamaan töitä joita muut eivät halua tehdä.

Äänestä
  • ei pelkoa töistä, kun töitä ei vaan ole riittävästi ! siis palkanmaksajia ei ole riittävästi.
    Siksi massa-työttömyys jatkuu vaan.
    Hallitukset vaihtuu ja massa-työttömyys pysyy.

    Äänestä

Nyt olen saanu olla rauhassa koko koronan ajan. Ei ole ollu turhatoimintaa te, typ suunnassa. Edellisen hallituksen aikana tehtiin talkoilla työkyvyttömyyseläke hakemuksia, kun muuten olisi pienentynyt se pieni, pieni pieni työmarkkinatuki! Oli se huvittavaa toimintaa, oikeastaan säälittävää. Kiitos väärä profeetta sipilä. kokoomus kepu. teidän osaaminen oli siinä. säälittävää.

Sanon tuota te typ peliä turhatoiminnaksi kun ei sieltä palkka töitä löydy. Ja eläkkeelle ei pääse. Ollaan vaan työttöminä. Ja kirjoitellaan tärkeenä aktiivisuunnitelmia ajankuluksi.
Kokemusta ei ole kuntakeekoilusta, kun asuinkunnassani ei sitä ole.
Mutta täälläkin pyörii ns. "kuntouttavat", joissa iso määrä ihmisiä vietää aikaa. päivähoidossa, ilman palkkaa. kai karenssilla pakotettuna siellä.

Äänestä

Elämän perusasioista vieraantuu kaukolämmön ja ydinsähkön turvin eläessä.
- joten kuntoutusta vaan, turha näitä turhakulutus viihde-eläkeläisiä on tehdä lisää.
eläkkeelle pyrkii niin paljo teeseitse sairaita ja työhön kyllästyneitä, että kapitalistit ja sosialistit on huolissaan kun rahat loppuu. Lisäksi ulkomailta on tuotu jo liikaa kela-lomille väkeä lepäilemään , ja ne tulee liian kalliiksi, niin rahat loppuu. Ulkomaalaisten lomat maksaa jo nyt useita miljardeja e/vuosi, joten maksajia tarvitaan !!
Ei suomalaisia enää voi laskea eläkkeelle, vaan pitää pitää töissä veroa maksamassa, vaikka pakolla.
Työ kuntouttaa! ja jos ei palkkatyö kelpaa, niin kuntouttavaa työtoimntaa ilman palkkaa.

Äänestä
  • 1.5.2022 alkaa valehtelun kulta-ajat. Tehtaillaan tekaistuja ym työnhakuja 4kpl/kk hulluksi on Suomi mennyt. tai eduskunta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1.5.2022 alkaa valehtelun kulta-ajat. Tehtaillaan tekaistuja ym työnhakuja 4kpl/kk hulluksi on Suomi mennyt. tai eduskunta.

    tuleeko silloin se "työllisyys ohjelma aktiivi2" pelleily, tms?
    No kumminkin ei ole työttömyys asioissa järkeä ollu vuosikymmeniin.
    Ja massa-työttömyys on kai haluttu olotila! maan tulonjako olotila?

    Hallituskausi mennään loppuun velkaantumalla, ja seuraava hallitus alkaa pohjilta säästötoimet.
    Kyllä tässä taas valehdellaan paljon, kun Suomea on ajettu seinään. Syyllisiä ei löydy.
    Ja rahaa virtaa pois maasta naivismi politiikan vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tuleeko silloin se "työllisyys ohjelma aktiivi2" pelleily, tms?
    No kumminkin ei ole työttömyys asioissa järkeä ollu vuosikymmeniin.
    Ja massa-työttömyys on kai haluttu olotila! maan tulonjako olotila?

    Hallituskausi mennään loppuun velkaantumalla, ja seuraava hallitus alkaa pohjilta säästötoimet.
    Kyllä tässä taas valehdellaan paljon, kun Suomea on ajettu seinään. Syyllisiä ei löydy.
    Ja rahaa virtaa pois maasta naivismi politiikan vuoksi.

    2022, Osaamaton hallinto aikoo teettää taas uusia kyykytyspuuhia.... hakemussulkeiset.
    ( Huippu oli se sipilän aikaan aktiimalli touhu, kun tehtiin työkyvyttömyys eläke hakemuksia yli vuoden aijan joka kuukausi!! -että se tuntui järkevältä.... kiitos profeetta sipilä).

    Esimerkkinä huonosta hallinnosta; Aiemmin n. 2005, Minut tiputettiin iki karenssiin, ja en päässyt millään edes siihen työehtoon, kun töitä tai muuta sijaistomintaa ei ollut. En päässyt toimenpiteisiin! Lopulta kävin istumassa kuntouttavassa sen iki karenssi rangaistus tuomion. Se oli jo aika pohjilta noin työvoimapolitiikassa!!! saastaa..

    Nyt luvassa aktiivi malli2. sdp vihreä kepu rkp toimi, jossa kyykytys jatkuu. Mutta hallituskausi on jo lopuilla, että se on kuin löysä pieru tai virtsankarkailu, tämä tyttöhallituksen kyykytystoimi.
    Odotamme seuraavaa hallitusta, joka edistää sitten tarmolla aktiivi 2. tai 3. mallia. Kun rahat on lopussa ja velkaantunut maa, niin voi tulla raippaa aivan kunnolla? Rahat lopussa ja kyykytys lisääntyy!!

    Äänestä

Kulutus seis. Niin saa syödäkseen. Yksinkertaiset ruuat. Itse tehden.
Älä osta mitään. vain ruokaa!

Äänestä
  • Mullakin toi kuluttamaton elämänmalli pakosta rahan puutteesta, työmarkkinatuki köyhä on köyhä.
    , selvää kehitysmaa elämää. Köyhyys on niin monilla. Ja työttömyys köyhiä ja eläkeläis köyhiä on paljoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mullakin toi kuluttamaton elämänmalli pakosta rahan puutteesta, työmarkkinatuki köyhä on köyhä.
    , selvää kehitysmaa elämää. Köyhyys on niin monilla. Ja työttömyys köyhiä ja eläkeläis köyhiä on paljoo.

    Tuttu malli toi kehitysmaa-suomi elämä. Kulutus minulla on ruuan osto, ja lämmitysenergia. Ja verot. Ja nyt selvästi ovat löytäneet uudelleen tuon energian hinnan noston, se on kätevä lisä-vero kylmässä maassa nöyrälle kansalle. Rahaa tarvitaan helsinkiin ja brysseliin lisää.
    Ei ole varaa eri maksuhin. Autoillakin pitää nykyään salaa! Minulla on vanha toimiva auto, yritin sitä myydä pois kun ei varaa trafi maksuhin, vakuutuksiin , kats. bensoihin, renkaisiin, huoltoihin, jne. Mutta korkein tarjous oli 100e. Niin auto on edelleen pihassa ja ajelen sillä salaa, maksamatta helsinkiin käytömaksuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuttu malli toi kehitysmaa-suomi elämä. Kulutus minulla on ruuan osto, ja lämmitysenergia. Ja verot. Ja nyt selvästi ovat löytäneet uudelleen tuon energian hinnan noston, se on kätevä lisä-vero kylmässä maassa nöyrälle kansalle. Rahaa tarvitaan helsinkiin ja brysseliin lisää.
    Ei ole varaa eri maksuhin. Autoillakin pitää nykyään salaa! Minulla on vanha toimiva auto, yritin sitä myydä pois kun ei varaa trafi maksuhin, vakuutuksiin , kats. bensoihin, renkaisiin, huoltoihin, jne. Mutta korkein tarjous oli 100e. Niin auto on edelleen pihassa ja ajelen sillä salaa, maksamatta helsinkiin käytömaksuja.

    Vältä salaa autoilua, kun jos kiinni jäät niin tulee tosi kallis lssku, joka menee ulosottoon köyhältä. Kun rahaa ei ole!!

    Itse olen samanlaisessa työmarkkinatuki köyhyydessä. Varaa ei ole kulutukseen. Autokin on pihassa seisonnassa. Kannattaa katkaista liikennevakuutuskin kokonaan, kun siitä nykyään menee perusmaksu, ajoi tai ei.
    Itse pyöräilen. Talvella ostan kyydin kerran kk. kauppaan. Likkumiset jääny vähiin. Kun ei ole varaa enää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vältä salaa autoilua, kun jos kiinni jäät niin tulee tosi kallis lssku, joka menee ulosottoon köyhältä. Kun rahaa ei ole!!

    Itse olen samanlaisessa työmarkkinatuki köyhyydessä. Varaa ei ole kulutukseen. Autokin on pihassa seisonnassa. Kannattaa katkaista liikennevakuutuskin kokonaan, kun siitä nykyään menee perusmaksu, ajoi tai ei.
    Itse pyöräilen. Talvella ostan kyydin kerran kk. kauppaan. Likkumiset jääny vähiin. Kun ei ole varaa enää.

    bensa jo 2e/litra ! trafi tasavero-maksut köyhälle liian korkeat!!
    Minullakin arvoton, mutta toimiva vanha auto pihassa käyttämättömänä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mullakin toi kuluttamaton elämänmalli pakosta rahan puutteesta, työmarkkinatuki köyhä on köyhä.
    , selvää kehitysmaa elämää. Köyhyys on niin monilla. Ja työttömyys köyhiä ja eläkeläis köyhiä on paljoo.

    Liian kallista on autoilukin köyhille. Meidän köyhien liikkuminen on nyt estetty! Ja rikkaita tuetaan kotitalousvähennyksellä ja sähköauton hankinta tuella ! sekä tasa-veroilla.

    Äänestä

Järkyttävä määrä työttömiä suomalaisia luonnevikaisia miehiä jotka pakoilevat elatusmaksuja suurin osa kun muuta taitoa ei ole ollut muuta kuin paljaalla panemaan kakaroita mutta mitään vastuuta niistä ei ota. Antavat ne vain veronmaksajien elätettäviksi ja kuvittelevat että ne sitten tulevat vanhuuden päivillä katsomaan ja seuraa pitämään jollekkin perseaukiselle luuserille jolla ei ei ole yhtään mitään.

Minun isäni ei ollut läsnä, maksanut elatusmaksuja eikä edes muistanut syntymäpäiviäni koskaan ja kun sitten sairastui niin koitti alkaa pitää yhteyttä kun haki hoitajaa itselleen raihnaisena ja rahattomana. Teki pimeitä töitä niin kauan kun elatusmaksuja perittiin ja antoi veronmaksajien maksaa elatusmaksunsa.

Minulla on mies eikä mikään helvetin työtön mies ja yhteiskunnan luuseri joita inhoan yli kaiken. Mieheni muistaa syntymäpäiväni ja kunnioittaa minua.

Äänestä
  • Järkyttävä määrä työttömiä suomalaisia ja ylkomaalaisia luonnevikaisia naisia ja miehiä jotka elää sos.tuella, pakolaiset käyttää jo nyt 1/3 osan sos. rahasta!! Monet pakoilevat elatusmaksuja suurin osa kun muuta taitoa ei ole ollut muuta kuin paljaalla panemaan ja raiskaamaan kakaroita mutta mitään vastuuta niistä ei ota. joutilaina ollaan ja rukoillaan, osa velttoiolee päivät kauppakeskuksissa jouten, jne... Ovat ja Antautuvat ne vain veronmaksajien elätettäviksi ja kuvittelevat että ne sitten tulevat vanhuuden päivillä katsomaan ja seuraa pitämään jollekkin perseaukiselle luuserille jolla ei ei ole yhtään mitään.

    Yh naiset tuhoaa säälittä perheitä. Miehet ei ota vastuuta kun joutuvat maksumiehiksi yh-kulttuuriin. Minun isäni ei ollut läsnä, maksanut elatusmaksuja eikä edes muistanut syntymäpäiviäni koskaan ja kun sitten sairastui niin koitti alkaa pitää yhteyttä kun haki hoitajaa itselleen raihnaisena ja rahattomana. Teki pimeitä töitä niin kauan kun elatusmaksuja perittiin ja antoi veronmaksajien maksaa elatusmaksunsa. Paljon on näitä yh-orpoja Suomessa!!

    Minulla on mies , sellainen joku keinottelija teeskentelijä, kuten minäkin. eikä mikään helvetin työtön mies ja yhteiskunnan luuseri joita inhoan yli kaiken. Inhoan yleensä paljon. Mieheni muistaa syntymäpäiväni ja kunnioittaa minua. ja käy vieraissa kun vihainen akka on kotona pinna kireänä vihaamassa.

    Äänestä

odotellaan nyt jos joku aktiivi malli kahlevankeus saataisiin työttömille! silloin olisi ilo ylimmillään ja ei tartteis jakaa työtä ja elintasoa sille kahle työttömyys joukolle ollenkaan.

Äänestä
  • Se näyttää olevan oikeiston himoa toi kyykytys. On aina ollu ennenkin. Kun ovat ylimielistä ahnetta sakkia. Eivät luovu mistään itte, mutta yrittävät syyllistää muita.
    Teloituskomppanioihin löytyisi johtajat ja ampujat helposti.
    -Ja toi vasemmisto vihreä puoli on täysin sekaisin, kun maailman ymmärrys ja mittasuhteet unohdettu, joten ovat huuhaa puheineen, ihmisarvon ja super naiivi idealisminsa kanssa epärealistisessa tilanteessa. Outoa , kun haluavat verorahatkin hassata ulkomaille, ja ulkomaalaisten täysylläpito kela lomiin suomessa. Siis tupsutetaan vähiä rahoja ja velkarahaa ymmärtämättöminä sinnetänne....
    Näkymät tällaisessa suuressa osaamispula tilanteessa ovat tosi huonot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se näyttää olevan oikeiston himoa toi kyykytys. On aina ollu ennenkin. Kun ovat ylimielistä ahnetta sakkia. Eivät luovu mistään itte, mutta yrittävät syyllistää muita.
    Teloituskomppanioihin löytyisi johtajat ja ampujat helposti.
    -Ja toi vasemmisto vihreä puoli on täysin sekaisin, kun maailman ymmärrys ja mittasuhteet unohdettu, joten ovat huuhaa puheineen, ihmisarvon ja super naiivi idealisminsa kanssa epärealistisessa tilanteessa. Outoa , kun haluavat verorahatkin hassata ulkomaille, ja ulkomaalaisten täysylläpito kela lomiin suomessa. Siis tupsutetaan vähiä rahoja ja velkarahaa ymmärtämättöminä sinnetänne....
    Näkymät tällaisessa suuressa osaamispula tilanteessa ovat tosi huonot.

    kun esiinnytään idealisteina, tyhminä nettomaksajina, niin eu-basaarissa tullaan pahasti huijjatuiksi!!!
    suomalaisen elintaso laskee kun toimitaan maailman sosiaalitoimistona ja takaajina!!
    Arjessa ollaan kuitenkin pieni ja köyhä maa, jossa on omakin käyhyys ja työttömyys ongelma ja nyt lisäksi liian kallis energia kylmässä arktisessa maassa. Sekin osoittaa että politikkomme ovat täysin osaamattomia. - vai lahjottuja`?

    Äänestä

Lähes kaikki halutaan kuntouttavaan työtoimintaan, 2024 kunta hoitaa suurimmaksi osaksi työtttömien SIIRROT. alkaa epädemokraattinen aikakausi.

Äänestä

Ei onnistu

Äänestä

Historian pskin kuntouttava työtoiminta , paljonkohan Gulagissa on porukkaa.

Äänestä
  • Jokaisessa kaupungissa suomessa on usempi kpl kuntouttavia ajanvietto-toimintoja, Aikuisten päivähoitoa.
    Pahaksi on jo menny massa-työttömyys, kun pitää kuntouttaa, siis tappaa aikaa jossain valvotusti....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokaisessa kaupungissa suomessa on usempi kpl kuntouttavia ajanvietto-toimintoja, Aikuisten päivähoitoa.
    Pahaksi on jo menny massa-työttömyys, kun pitää kuntouttaa, siis tappaa aikaa jossain valvotusti....

    Niin, kaikenlaista pelleilyä tehdään, kun ei haluta oikeasti työllistää palkkatöihin.
    Ja on syntynyt sellainen työttömien hoitajien järjestelmä. likaista puuhaa tem ministeriö!!

    Suunnitteilla on lisäksi valtion pöhkötyö oy, joka työllistää tippuneet.
    Etetlä-Suomen lähiöt kun jo nyt makaa täynnä joutilaita, kela lomilla jouten ulkomaalaisia pakolaisturisteja. Niille kai jotain puuhaa on ajateltu, ettei terrorismi leviä, kuin ruotsissa nyt jo on ongelmana.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kaikenlaista pelleilyä tehdään, kun ei haluta oikeasti työllistää palkkatöihin.
    Ja on syntynyt sellainen työttömien hoitajien järjestelmä. likaista puuhaa tem ministeriö!!

    Suunnitteilla on lisäksi valtion pöhkötyö oy, joka työllistää tippuneet.
    Etetlä-Suomen lähiöt kun jo nyt makaa täynnä joutilaita, kela lomilla jouten ulkomaalaisia pakolaisturisteja. Niille kai jotain puuhaa on ajateltu, ettei terrorismi leviä, kuin ruotsissa nyt jo on ongelmana.....

    ek mtk työvoimapula on huutava!! kerrotaan viikoittain valehtelevassa valta-mediassa..
    Samaan aikaan rehellisiä töitä, ja palkkaa ei tunu löytyvän !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ek mtk työvoimapula on huutava!! kerrotaan viikoittain valehtelevassa valta-mediassa..
    Samaan aikaan rehellisiä töitä, ja palkkaa ei tunu löytyvän !

    se on dis-informaatiota, ns. vastaisku propagandaa.
    Tilanne tarkoituksella epäselvyytetään, niin massa-työttömyydelle ei tarvitse taaskaan tehdä mitään!! ehkä hauta hoitaa asian?

    Äänestä

Kohti 30 lukua.

Äänestä

Hallinto esiintyy laupiaina samarialaisina verovaroin. Tuhlaa vero- ja velkarahaa hukkaan ulkomaille ja ulkomaaisten lomiin Suomessa.

Kotimasssa asiat hoitamatta. -työllisyys ohjelma, hoitajamitoitus, sote ja maakuntavero, aktiivi malli 2..... rahat välimerelle, sosiaaliturvakela loma pakolaiset elätyksessä, massa-työttömyys, työpaikkapula, palkanmaksu pula, investointi pula, liian kallis työn hinta, turvattomuus, terroristit kulkee vapaana, huumekauppaa, lapset raiskataan ja silvotaan, uskonto terrori, paperittomat rikolliset kulkee vapaana, vetelehtii jouten kauppakeskuksissa. - maa velkaantuu, huuhaa idealismia hallinnossa .......
kyllä tämä hallitus on osaamispulansa jo näyttänyt.

Äänestä

Hallitus, kela, sak, mtk, myel, ek ja vero tiedoite;
- työtä. työtä, työtä tehdään,
jotta jotta leipää syödään.
työ ihmisen rangaistus on.
työtä työtä työtä tehdään,
jotta jotta jotta,
Etelä-Suomen lähiöt voi täynnä turisteja leppäillä,
ja kela lommailla, lommailla iliman työn vaivoo,
lommaillaan lommaillaan, lommaillaan,
toisten rahoilla lommaillaan.
lommoo iliman hommoo, se tahto on elintasoturistin.

Äänestä

Gulag ei koskaan ollut kannattava, mutta se dominoi

Äänestä

Kuntoutus marssi:
( trad. kokoomus-kepu, sdp-vihreä, rkp kyykytys marss )i.

Kuntouttavaan, kuntouttavaan, marssimme näin.
Kuntouttavaan, pakko kuntouttavaan, marssimme näin.

Työvoima uljas köyhän kansan, marssii alla johdon nerokkaan.
Päin työn eturintamaa.
Päin työn eturintamaa.
Kuntouttavaan, kuntouttavaan, ilman palkaa, marssimme näin.
Kohti työn eturintamaa, uljaasti näin.

Johtajamme nerokkaat meitä marssittaa. Kohti työn eturintamaa.
Kuntouttavaan, kuntouttavaan, työkansa uljas , köyhän maan, marssii näin.

Nerokkaat, nerokkaat, johtajamme oivat. Suurella Älyllä johtaa meitä.
itse korkeapalkkaiset johtajamme nerokkaat, köyhää kansaa marsittaa.
Kuntouttavaan, kuntouttavaan, päin työn eturintamaa.
Päin työn eturintamaa.

Äänestä
  • E N M E N E K O S K A A N hullujen huoneita

    Äänestä

Bile Sanna antaa boomereille keppiä…😁😁👍

Äänestä
  • Hallituskausi lopulla jo, joten tämä hallitus sai siirreltyä sitä työttömyys ohjelmaa seuraavalle hallitukselle asti.
    Kuten muitakin asioita , mutta silti ahkerasti . velkaanuutti Suomen.
    Muutenkin tyhjäpää Hallinto esiintyy laupiaina samarialaisina verovaroin. Tuhlaa vero- ja velkarahaa hukkaan ulkomaille ja ulkomaaisten lomiin Suomessa.

    Kotimasssa asiat hoitamatta. -työllisyys ohjelma, hoitajamitoitus, sote ja maakuntavero, aktiivi malli 2..... massa-työttömyys, työpaikkapula, palkanmaksu pula, investointi pula, liian kallis työn hinta, energia hintojen nousu !! jne... mutta silti rahat välimerelle, sosiaaliturvakela loma pakolaiset elätyksessä, turvattomuus, terroristit kulkee vapaana, huumekauppaa, lapset raiskataan ja silvotaan, uskonto terrori, paperittomat rikolliset kulkee vapaana, täysin jouten olevat turisti massat vetelehtii jouten kauppakeskuksissa. On kuin Ruotsin tie turvattomuuteen ?
    - maa velkaantuu, huuhaa idealismia hallinnossa .......
    kyllä tämä hallitus on osaamispulansa jo näyttänyt.

    Äänestä

Vastoin tahtoa kuntouttaminen on suurin syy työttömien masentuneisuuteen.

Äänestä

vakava ongelma on tämä työmarkkinatuki köyhyys.
vanhat ei pääse eläkkeelle, ei töihin.
roikutaan 65 ikään työttöminä....

Äänestä

Miloin alkaa kotiorjuus?

Äänestä

- saatiin 2,1 miljardia eu-rahaa takaisin ! ( omia rahoja).
Maksettiin n. 7,7 miljardia.
Ja otettiin yli 15 miljardin velkavastuut eu vedätyksessä!

- Onko hallinto ja politiikka Suomessa osaavissa käsissä?
Miksi tehtiin salaa huonoja eu-vedätys sopimuksia? Miksi?

-saako nykyiset suomen johtotason politikot eu-komissaarin paikkoja palkinnoksi? Kuten sai katainen ja urpilainen, kun lahjoittivat Suomesta vero-rahaa kreikkahuijjaukseen.

Äänestä
  • Pitkän aikaa Suomella on ollut rengin osa eu vedätyksissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitkän aikaa Suomella on ollut rengin osa eu vedätyksissä.

    kalliiksi tulee elämä eu-renkeinä, kun maksetaan nyt verot rikkaaseen Italiaankin !

    Äänestä

Kotiorjuus , vuodenvaihteessa ?

Äänestä

sähkö, bensa, diiseli, polttoöljy, hinnat on nyt kovat.
ja se nostaa muitakin kustannuksia.
elämisen kulut nousseet. elintaso siis laskee.

Äänestä
  • Raha virtaa maasta ulos, elintaso laskee... maasata tehdään turvaton barbaari valtio... outo tilanne.
    Olemme brysselin siirtomaa?
    Suomen politiikka ja hallinto ei kykyenevää. ikävä kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raha virtaa maasta ulos, elintaso laskee... maasata tehdään turvaton barbaari valtio... outo tilanne.
    Olemme brysselin siirtomaa?
    Suomen politiikka ja hallinto ei kykyenevää. ikävä kyllä.

    Pitkäaikaistyöttömät ja toimeentulotuella elävät ulos Suomesta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitkäaikaistyöttömät ja toimeentulotuella elävät ulos Suomesta!

    super kalliiksi tulevia työttömiä tuodaan lisää, nyt esim. isis terroristeja sotavankileireiltä kela lomille Suomeen, täysylläpitoon!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitkäaikaistyöttömät ja toimeentulotuella elävät ulos Suomesta!

    Työtön sknäkin oot

    Äänestä

Bile Sanna antaa piiskaa 🇫🇮

Äänestä

Hellurei ! Jokos juomakokeilu on vihdoinkin aloitettu. Työkkärissäkin varmaan haluaisivat vaihtelua virkakyöstin elämään. Juomakokeilu on sellainen, että kun on kuntakokeilussa, niin yhtenäkään päivänä ei saa olla selvin päin. Tuo todetaan alkomittarilla. Työttömyysturva otetaan pois jos ei ole jatkuvassa kännissä kuntakokeilun ajan. Kyllähän valtiolla viinaa riittää ...

Äänestä

kuntasekoilulla peitellään vakavaa massa-työttömyyttä.
ja ensi keväänä tulee hakemus talkoot.
tehdään hakemuksia.
Sitten hallituskausi jo alkaakin olla ohi.

Äänestä
  • Kuntakokeilulla siivotaan työttömyystilastoista työttömiksi työnhakijoiksi kelpaamattomat.

    Massatyöttömyys voineekin paljastua osittain tilastointivirheeksi, kun osa nykyisistä työttömiksi ilmoittautuneista ohjataan toimeentulotuen piiriin.

    Äänestä

  • Tämä viher vas kepu rkp hallitus kusi vanhojen työttömien päälle. - Ei siis tullut lex lindströmmiä, tms. ja tuli etujen heikennyksiä vain!!
    - Taxfree aamiais marin ei osannut hoitaa vanhojen vakavaa työttömyysongelmaa, ja ilmeisesti ei halunnut!
    Mutta aikaa riitti ja rahaa riitti esim. isis terroristien laajennettuun hoitoon ja kela lomiin Suomessa.

    Äänestä

jokos alkoi hakemusten teko urakointi? Hallituksen työllisyysohjelmaa alkaa taas 2022, hakemuksia hakemuksia !!

Äänestä
  • 1.5.2020 🤮

    Äänestä

  • Yleistyöhakemus

    Haen palkka-töitä.
    Olen kiinnostunut hyvästä palkasta.

    Teppo Työnhakija.
    Työnhakukylä 3. Suomi.

    Allekijoitus. 2022.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleistyöhakemus

    Haen palkka-töitä.
    Olen kiinnostunut hyvästä palkasta.

    Teppo Työnhakija.
    Työnhakukylä 3. Suomi.

    Allekijoitus. 2022.

    Palkkakokeiluhakemus

    Haen hallintopäällikön kokeilutyöpaikkaa ja kokeilupalkka voisi olla 10 000 €/kk. Kokeilutyön voin aloittaa heti.

    Kokeilija
    Jii Ländstöm

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkkakokeiluhakemus

    Haen hallintopäällikön kokeilutyöpaikkaa ja kokeilupalkka voisi olla 10 000 €/kk. Kokeilutyön voin aloittaa heti.

    Kokeilija
    Jii Ländstöm

    hakemus taxfree aamiaiselle.
    Haluaisin minäkin kylmät taxfree bile aamiaiset,
    1200e/kk laaturuokaa.

    Bile jannu,
    bilehileboomerintie 7.
    PohjolanKongo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    hakemus taxfree aamiaiselle.
    Haluaisin minäkin kylmät taxfree bile aamiaiset,
    1200e/kk laaturuokaa.

    Bile jannu,
    bilehileboomerintie 7.
    PohjolanKongo.

    Hallitus Vtv, eu-tuki rahasto.

    Taxfree krapula bile aamias hakemus.

    Haen etuja, 1300e taxfree krapula kylmiä aamiaisia.
    Runsas bilettämiseni vaatii tukea.

    Tarja iki-hiiva.
    Diskotie 7
    Pohjois bile kongo.

    Äänestä

Kannatan julkista katumus ja rangaistusnäytöstä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen suuren tem hallinnon alamainen, siis suomi kunta-kinttenä tässä. Ja kai se kuntakokeilukin ja aktiivi malli, jne työllisyyspolitiikka toimet ovat juuri nyt kiivaimmillaan. Kliimaxissa?
Niinpä olisi kiva kun munaani kuntouttaisi toimelias nainen vaikka kuntasekoilu puuhissa. Siinä mies vetreytyisi. myös 60v. mies tarvitsee kuntoutusta kun oman ikäiset naiset ei sitä juuri tarjoa noin luomuna. ovat kai jo lemmen työkyvyttömyyseläkkeellä?
No kumminkin kuntakokeilussa voisi näin saada kohtaanto-ongelmaan tyydytystä?

Lisäksi minäkin, pääministerin tavoin, tartteisin aamupalarahaa sen 350e/kk. kun olen työttömänä ja työmarkkinatuella saan vain noin 500e /kk. Niin lisätuki olisi tarpeen.. Voisi olla vaikka työttömän aamiais investointi, hehtaari ek mtk tuki nimellä se tuki? tai kallis kela loma, kotoutus loma ilmais tuki ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu