Moi! Kannattaako hakea (ilmaista) asuntola paikkaa (6-8 hengen soluasuntoa) amiksesta, jos matkaa kouluun on n. 50km bussilla kävelyt pysäkeille, jne. Entä miten rahoittaa ruoka? Saavatko 16 vuotiaat helposti töitä opiskelun ohessa? Riittäisikö lapsilisä (n. 110€/kk) asumiseen, kun ei itse tarvitse kustantaa sähkö-, vesi-, taikka muitakaan laskuja, ja koululta saa yhden ruoan päivässä (käsittääkseni). Haluaisin hakea asuntolaan että voisin viettää aikaa kavereideni kanssa myös koulun ulkopuolella ja osallistua koulussa järjestettäviin sähly ja lentopallo turnauksiin/peleihin.
Kysymys vielä vanhemmille. Antaisitteko oman 16v lapsen muuttaa asuntolaan? Asuntolassa on toki ympäri vuorokautinen valvoja / muu aikuinen paikalla. Olisin myös viikonloput kotona, kun asuntola on suljettu.
Asuntolat -ammattikoulu / AMIS
8
786
Vastaukset
- Anonyymi
Itsellänikin on ollut tuo samainen ongelma muutamia vuosia sitten, vaikka tosin koulumatkani oli huomattavasti lyhyempi, mutta silti olisi pitänyt kulkea julkisilla. Oletko ajatellut pyytää kelalta tukea koulu matkoihin? Muistaakseni he maksavat noin 80%, eli itselle jäisi maksettavaksi 20%. Mielestäni tuo asuntola idea ei ole mikään mahdottomuus jos koet sen olevan sinulle hyväksi. Toki joudut jaksamaan kämppiksiä ja pientä melua, mutta osa ihmisistä ihan pitää asuntolaelämästä mukaan lukien minä. Myöskään ei tarvitse herätä kauhean aikaisin, joka auttoi itseä henkilökohtaisesti hyvin paljonkin, kun sai nukuttua hyvin. Koulukavereihin tuli tutustuttua paljon paremmin kun pystyi hengailemaan koulun jälkeenkin, esim säbän yhteydessä. Jos on vanhemmista kiinni, niin koita saada heidät ymmärtämään että et halua asua asuntolassa sen takia että voisit ryypätä ja bilettää ilman valvontaa, vaan mielestäsi se tukisi opiskeluasi ja helpottaisi yhteydenpitoa uusiin kavereihisi. Tuo 110€ mielestäni riittää elämiseen, mutta ei sillä määrällä paljoa juhlita. Mutta jos sisua on niin varmasti löydät jotain työtä, esim lehtienjakoa sun muuta. Tsemppiä :)
- Anonyymi
Minusta ilmaista asuntolapaikkaa kannattaa ehdottomasti hakea! Ei vain sen takia, että olisi aina kavereita ympärillä, se voi olla tuskallistakin, vaan siksi, että on kuluttavaa kulkea joka päivä noinkin pitkää koulumatkaa. Pääseehän siitä paikasta eroon, jos sittenkin haluat käydä joka yö kotona.
Asuntola on siis ilmainen ja yksi (?) ateria päivässä. Silloin 110 €/kk on aika vähän kaikkeen muuhun. Sehän kuluu jo kotimatkoihin viikonlopuksi! Miten on opintotuki? Vanhempien pitäisi myös pystyä vähän avittamaan, ainakin matkakulut, ruoka ja puhtaus.
Riippuu paikkakunnastakin, mutta 16-vuotias ammattikoululainen tuskin missään on halutuinta työvoimaa. Ansiotyön varaan ei sinun pidä laskea yhtään mitään.- Anonyymi
Opintotukea ei ilmeisesti voi saada jos saa vielä lapsitukea, eli voin hakea sitä vasta 17 vuotianna, saatana toki olla myös käsittänyt asian väärin. Viikonloppusin voin kulkea mopolla kotia, mutta kouluun en sillä joka aamu jaksaisi kulkea noin kun matkaan kuluu 1-2h. Jos asuntolaan menen niin olen siellä vain vuoden, jonka jälkeen haen poikkeusluvalla autokorttia, taikka jos asuntola elämä yhä kiinnostaa saatan hakea uudestaan sinne. Kiitos vastauksestasi! :)
-aloittaja
- Anonyymi
Itsellä lähestulkoon täysin samat ongelmat meneillään. Mutta isoin ongelmani on se että vanhempani eivät anna minun muuttaa asuntolaan. Äitini sanoo: "En minä raaski sinusta päästä eroon" jonka toki ymmärrän, mutta ei ole kauhean kiva... Äitini haluaa että kuljen joka aamu 7:40 lähtevällä bussilla kouluun 60km (n. 40min) matkan. Ongelma on se että kärsin hirvittävästä matkapahoinvoinnista, jonka takia saatan oksentaa tai muuten vain joutua kitumaan oksennuksen pelossa aina kun olen jonkin liikkuvan asian kyydissä. Kaupunki johon menen opiskelemaan on sama kaupunki jossa vartuin ensimmäiset 11 vuotta elämästäni. Ymmärrän toisaalta että yleensä äidit eivät halua lapsistaan eroon, mutta hänen pitäisi koittaa ymmärtää asiaa minun kannaltani. Mikä neuvoksi?
- Anonyymi
Ethän sinä äidiltäsi mihinkään katoa, vaikka olet viikot asuntolassa. Viikonloput kai kuitenkin vietät kotona vanhempiesi luona.
Sano äidille, että 60 km aamuin illoin on liikaa vaadittu, se vie voimat ja ajan. Ei ole rakkautta vaatia sellaista.
- Anonyymi
Moi taas. Tulin ajatellekseni että riittäisikö 170€/kk (lapsilisä jo saamani "viikkoraha") asumiseen? Lapsilisää vanhemmat saavat minusta noin sen 110€. Olisiko mielestänne parempi saada 170 heti kuukauden alussa, 110€ kuukauden alussa ja joka viikko 15€ vai saada joka viikko noin 40 euroa käyttörahaa. Jos saisin kaikki rahat kerrallaan niin joutuisin tekemään koko kuukauden laajuisen listan paljon minäkin päivänä voi käyttää rahaa, mutta taas jos saisin kerran viikossa se olisi helpompaa. Aijon toki puhua tästä ehdotuksesta vielä vahmepieni kanssa, mutta mikä teidän mielestä olisi paras ratkaisu?
- aloittaja - Anonyymi
Mielestäni 40€/viikko on oikein sopiva määrä elämiseen. Ruokaan on rahaa noin 5,50€/päivä joka on jo aivan tarpeeksi, esim jos teet makaronilaatikon niin se kestää hyvinkin sen 3pv, joten sinulle jää hyvin rahaa muihinkin menoihin, kuten vessapapepriin, hammastahnaan, saippuaan...
- Anonyymi
6-8 ihmistä on solussa liikaa! Itse ammattikoulussa 2 hengen solussa ja toinen lähti pois niin ketään ei kuulemma enään oteta tänne asuntolaan.
Ennen olin 4 hengen solussa silloinkin yksi lähti pois. Likaa meteliä oli kahdestakin jonnesta.
Se lähtiä on introventti kaverini joka ei tule toimeen muiden kanssa.
Kannatta asua asuntolassa minun mielestäni sanoi ennakkoluuloiset mitä tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107141Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2891008