Se tiedetään, että koronaviruksen jälkioireista kärsiviä on kaiken kaikkiaan paljon.Koronan pitkäaik

Anonyymi

”Jopa käveleminen täytyy opetella lähes uudelleen”

Koronan pitkäaikaisoireiden kestoaikaa ei edelleenkään tiedetä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) kertoi torstaina koronainfossaan epidemiatilanteesta. Infektiosairauksien poliklinikan osaston ylilääkäri Mari Kanervan mukaan koronavirustaudin pitkäaikaisoireet tai jälkioireet ovat osoittautuneet ”aika yleisiksi”.

Hänen mukaansa se ei ole poikkeuksellista infektiosairauksille. Niistä toipuva voi kärsiä pitkittyneestä väsymyksestä, heikosta lihaskunnosta ja lihashermotuksesta, stressistä ja lääkehoitojen sivuoireista.

– Sairaalahoito ja vakava sairastuminen jo sinänsä aiheuttavat vajaakuntoisuutta. Esimerkiksi keuhkokuumeen jälkeen yskä ja hengenahdistus voi kestää viikkoja. Lihaskunto heikkenee, esimerkiksi tehohoitojakson jälkeen, ylilääkäri Mari Kanerva totesi osan potilaista kokemista vaikeuksista.

– Myös lihashermotus (heikkenee). Käytännössä pitkän vuodelevon jälkeen jopa käveleminen täytyy opetella lähes uudelleen. Tällainen akuutti sairaus on myös psykofyysinen kuormitustekijä, ja posttraumaattinen stressireaktio on aika tavallinen vakavan sairastumisen jälkeen.

Koronan jälkitilasta ylilääkärin mukaan tiedetään, että terveydentila palaa ennalleen vähän hitaammin.

– Se tiedetään, että koronaviruksen jälkioireista kärsiviä on kaiken kaikkiaan paljon. Koska koronatautia on paljon, niin sinänsä vaikka yksittäiset muutokset ovat harvinaisia, niin jälkioireilijoita voi olla paljon, Kanerva sanoi.

Suurin ryhmä ylilääkärin mukaan ovat yleisoireilijat. He saattavat olla sairastaneet taudin kotona tai kotiutuneet sairaalasta, mutta oireet pitkittyvät yli kolmen kuukauden pituisiksi.

Kolmen kuukauden jälkeen yleisin oire on uupumus. Aivosumua ja/tai alentunutta keskittymiskykyä on joka neljännellä. Yleisiä ovat myös hengenahdistus, painon tai kivun tunne, kohonnut syke ja stressi tai masennus.

Kanervan mukaan on paljon asioita, joita pitkäaikaisoireista ei vieläkään tiedetä. Ei tiedetä, ovatko oireet erilaisia lievemmän tai vakavan taudin jälkeen. Oireiden syntymekanismia ja itse viruksen tai immunologisen reaktion tai genetiikan osuutta niihin ei tunneta.

Oireiden kestoa ei tiedetä. Ei tiedetä, ovatko oireet erityisiä koronavirukselle vai seurausta siitä, että korona on nyt yleisin virusinfektio. Terveydenhoidossa ei tiedetä, miten ja missä hoitoa pitäisi parhaiten antaa.

Covid-19 -taudin jälkeen jopa 71 prosentilla keuhkokuvasta löytyy muutoksia kolmen kuukauden kohdalla kotiutumisen jälkeen.

Pandemian alkuvaiheessa jopa 20 prosenttia koronan sairaalapotilaista sairasti keuhkoveritulpan. Tämän jälkeen tätä on alettu ehkäistä ennalta lääkkein.

– Sairaalapotilaista jopa viidenneksellä on todettu neurologisia oireita maailmalla tehdyissä seurantatutkimuksissa. Yleisimpiä ovat päänsärky ja erilaiset neuropsykologiset oireet eli esimerkiksi sekavuus ja ahdistus, ylilääkäri Mari Kanerva kertoi.

Haju- ja makuaistin häiriöt ovat tavallisia ja niitä on jopa joka toisella. Niistä yleensä toivutaan.

Aivoinfarktit ovat ”harvinaisia mutta mahdollisia”. Sydänlihastulehdus on mahdollinen ilmiö, mutta ”ei niin merkittävän yleinen”.

JUHA-PEKKA TIKKA | 27.05.2021 | 14:42

https://www.verkkouutiset.fi/jopa-kaveleminen-taytyy-opetella-lahes-uudelleen/#439b70a4

8

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos, että jaksoit tuoda tuon, sillä tuo kaikki on todella hyvä tietää! :)

    • Anonyymi

      Nyt heitä ja heidän oireitaan on alettu tutkia.
      Tutkitaan, mikä heitä auttaisi.

      • Anonyymi

        On hyvä, että tutkitaan auttamismahdollisuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hyvä, että tutkitaan auttamismahdollisuuksia.

        – Se tiedetään, että koronaviruksen jälkioireista kärsiviä on kaiken kaikkiaan paljon. Koska koronatautia on paljon, niin sinänsä vaikka yksittäiset muutokset ovat harvinaisia, niin jälkioireilijoita voi olla paljon, Kanerva sanoi.

        Suurin ryhmä ylilääkärin mukaan ovat yleisoireilijat. He saattavat olla sairastaneet taudin kotona tai kotiutuneet sairaalasta, mutta oireet pitkittyvät yli kolmen kuukauden pituisiksi.

        Kolmen kuukauden jälkeen yleisin oire on uupumus. Aivosumua ja/tai alentunutta keskittymiskykyä on joka neljännellä. Yleisiä ovat myös hengenahdistus, painon tai kivun tunne, kohonnut syke ja stressi tai masennus.

        Kokemusasiantuntija:

        Uupumus, masennus, aivosumu, keskittymiskyvyn vaikeudet,
        tasapainon huonontuminen, hajuaistin puute, ahdistus ja sekavuus...

        APUA!

        Ja minä sairastin kotona, kun terveysasemalle meno oli kielletty,
        viime vuoden maaliskuussa sen taudin,
        kaikkia lihaksiani särki koko päivän, nenästä tippui vettä ja kuumetta tuntui olevan.

        Pitkittäisoireet jatkuvat vieläkin.

        Terveysasrman ohje oli: jos tunnet sairauden oireita, pysy kotona.
        Niin tein.

    • Anonyymi

      Kuinka moni on kuollut viruksen aiheuttamiin komplikaatioihin? Vertaa sitä lukua siihen montako on kuollut rokotukseen. Kumpaan kuolee suuremmalla todennäköisyydellä? Itse tein päätökseni tuon tuumailun perusteella.

      • Anonyymi

        Miten päätit, kumman valitsit, kerro!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      181
      8387
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4558
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      4118
    4. Tunniste

      Jonka vain sinä ja kaivattusi tietää. ⬇️
      Ikävä
      54
      3562
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      3136
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      50
      2870
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2586
    8. Haluan huomiota sulta

      nainen…tiedoksi. 😥❤️ -M-
      Ikävä
      35
      2288
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      2046
    10. Anteeksi kun käyttäydyn

      niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv
      Ikävä
      38
      2043
    Aihe