Yritysmaailma pitää sisällään mitä ihmeellisimpiä tempaajia, kuten otsikon esimerkkihenkilö vuosikausia kertoo eläneensä osakaslainalla.
Nyt hänen perheensä saa Thaimaassa maataloustukea ja hän jakaa ahdingossa eläville avustuspaketteja.
Hänellä on myös sopimus kuningaskunnan kanssa huumeviljelmistä.
Koko hänen asuinseutunsa ihmiset hän mukaanlukien on rokotettu, vaikka muualla thaimaassa rokotuksien anto tökkii prinsessan puuttuen jo peliin hallituksen varpaille astuen.
Työttömyysluvutkaan ei hänen mukaansa myöskään ole lainkaan edes harmillisia Thaimaassa, koska suhteutettuna Suomen väkilukuun ja työllistämiskursseihin maahanmuuttajien ohella Suomi on hoitanut asiansa huonommin.
Hänellä varmaankin on tiedossaan Thaimaan "Työnvälitystoimiston" tilastot.
Mutta tuohon aloitusotsikkoon palatakseni täytyy todeta ainoa oikea kommenttija se on, että ei pidä esittää tietäväistä, kaikesta tietoista ja kaiken kokenutta, kun tosiasiassa on pelkkä paniikkihäiriöinen omanapanarssu NOLLA, joka tarvitsee Pattayan matkailupalstaselitelmilleen TURVA-AIKUISIA.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Turva-aikuinen 😂
Tosiaan aikamoista läheismyötätuntoa kun itse itseään fanittaa 🐒
Herrasmies ja kaunis perhe 😨
Onneksi T mode 🐷on senssukan🐃 kaveri 🥕🐶🐼🤡🤮👻 !!!
Otampa kantaa tuohon rokotetilanteeseen, käsittäkseni joku toinenkin reppana kertoi jo saaneensa rokotuksen, täällä thaimaassa, hua hinissä ei ainakaan kukaan farangi ole saannut, eikä käsitääkseni paikallisetkaan, tosin jokin varausjärjestelmä on olemassa jopa ulkomaalaisille hua hin hospitalissa, ja jakavat siellä rokoteaikaja ensi kuun puoliväliin, jollin rokotukset alkavat täällä.
Oletko taas vetänyt jotain sieniä? Hoitolaitosten asukkaat on rokotettu aikoja sitten.
No sittenhän tilaneesi on koronan osalta täysin kunnossa.
tietysti tilanteesi