Mistä johtuu kajaanilaisten Oulu-kateus? Se jatkuva naljailu ja v-uilu työpaikalla tympii vanhaa oululaista. Kateuttahan se tietysti on kun Oulussa kaikki on hyvin ja täällä päin p-eetä. Vai mitä?
Oulu-kateus
VedeM
495405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Näin se valitettavasti on. Kainuulaiset ovat oma rotunsa, jotka ovat kateellisia jo siitä, jos naapurilla on varaa ostaa kupillisen kahvia huolto-asemalla. Parempi jättää tuollaiset herjat omaan arvoonsa. T:Ex-Oululainen
Täsmennäppä vähän miten tämä kateus ilmenee?
Kainuulaiset ovat kateellisia nyt ihan mistä vain. Monet kainuulaiset luulevat, että kaikki suuremmissa kaupungeissa (Oulu, Helsinki, Turku jne.) asuvat ovat jotenkin ylpeitä, koppavia ja luulevat olevansa parempia kuin muut. Itseään sitä pitää leppoisana maalaisena, jota ei suuremman 'maaliman' hommat paljon hetkeuta. Eli kyseessä ovat luultavasti väärät käsitykset. Inhottavaa kun yleistetään.
...ja tuo äskeinenkö ei sitten ollut yleistystä.
Tosi hyvä keskustelun aihe. Olen itsekin Oulusta muuttanut ja on sen kyllä saanut tuntea nahoissaan. takavuosina maakunnan valtalehtikin piti oikein viisastelupalstaa jossa julkaistuja typeriä oululaisvitsejä sai sitten kuulla päiväkaudet työpaikalla. Kyse on kateudesta ja nurkkakuntaisuudesta. Kajaanilaiset ovat mielestäni niin juntteja ettei juntimpia olentoja maasta löydy. Eikä edistystä parempaan suuntaan näy tapahtuvan.
Suomea, ihmiset on välillä kateellisia toiselle ihmiselle, jolla on kalliimpi auto tms., se on suomalaisten ihmisten yleispiirre.
Kajaanilaiset ovat tosiaankin alemmuudentuntoisia,
perusnegatiivisia. Kaupungilla kaikki paikat säretään, nämä ns. keskustelupalstoiksi tarkoitetut
foorumit täyttyvät silkasta ilkeydestä, vittuilusta ja muusta skitsoilusta. Jos joku ulkopuolelta tuleva
yrittää jotain uutta luoda, alkaa se jäynänteko ja
nokkavartta pitkin katselu. Perseestä ovat nämä
kajaanilaismullit.
kokonaan paikkaansa, älä yleistä asiaa, onhan täällä kaikenlaista tapahtunut, mutta on sitä muuallakin, olen itse asunut muuallakin, täällä ei niin paljon tapahdu, pienessä kaupungissa pienetkin asiat tuntuu suurilta, särkemistä tapahtuu joka kaupungissa, suurimmissa vielä enemmän, ylpeitä ihmisiäkin täällä on aika vähän verrattuna muualle. POSITIIVISUUTTA ASIOIHIN ! kateus on katsojan silmissä....vai miten se sanonta menikään...ainakin sinnepäin...!
Kajaani on junttila, vieläpä rasistinen sellainen jossa mikään ei ole ilmeisesti hyvin.
Kaikki asiat ovat muualla paremmin, niinkö?
Kannattaa ihmeessä silloin pysyä kaukana Kajaanista.
Kylläpä aika moni näyttää pysyvänkin kaukana kajaanista ja sukupolvi sukupolvelta suurin osa ihmisistä sieltä pois lähtee... Niin että hyvin on jallu sulta onnistunut tuo käännytystehtävä ;) Saat kohta piereskellä ihan issekses siellä.
käännytystyötä tehdä, olin 20-30 vuotta muualla töissä, nyt työ saa tulla mun perässä, jos ei oo töitä YHTEISKUNTA ELÄTTÄÄ!!
että, kun kainuun perukoilta ennen vanhaan soudettiin ouluun kädet rakolla tervaa, jotka sitten oulun tervaporvarit pilkkahintaan ryösti köyhältä kainuulaiselta. Näin oulu pääsi kasvamaan ja vaurastumaan kun taas pientilallinen köyhtyi köyhtymistään kun hallakin pani pienet sadot polviltaan. Eli älä ihmettele mistä kateus johtuu.
Nykytutkimus on toista mieltä ns. tervakaupasta. Oululaiset maksoivat tosiasiallisesti hyvin kainuulaisille tervasta. Ilman oululaisten tervan ostoa tervat olisivat jääneet metsään ja Kainuu olisi ollut entistä köyhempi.
kyllä niissä kaupoissa, köyhät talonpojat voittivat se on faktaa. Oulu olisi paljon nopeammin kehittynyt ja vaurastunut jos olisi tervakaupat jätetty tekemättä, viisaita tutkijoita.
Koko Kainuu hyötyi tervakaupasta, se on fakta. Tietysti myös Oulun porvarit. Kauppa on sellaista että kaikille yleensä koko ketjussa jää jotain käteen, muuten kauppaa ei tehtäisi. Tämä tervajuttu on yhdenlainen kainuulainen ikioma valitusvirsi, aina sen kuulee. Eikö olisi jo aika päästä valituksen yli? Onhan tuo nähty mihin valittamisella, ruikuttamisella ja kateudella pääsee. Meillä on Suomen köyhin kaupunki asttavanamme. Tarttis jo tehdä muutakin kuin ruikuttaa. Otetaan Oulusta mallia, ruvetaan töihin! Perustetaan firmoja! Opiskellaan1 Katsotaan maailmalle!
ruikutat ja valitat että oululaista sorsitaan, itke äitilles. Kyllä sitä nyt ollaan niin tekevinään, kyllä teidät knoppailijat tunnetaan. Minkälaisen firman olet itse perustanut tänne? Joko ulkomaan vienti vetää? Opiskeletko siinä sivussa? Anna tulla ideoita millä kajaani saadaan nousuun, tee jotain asian hyväksi sullahan pitäisi olla oululainen know how.
Just noin perinteellisesti kainuulainen käyttäytyy kuin tuo edellä: nostaa kädet pystyyn ja syyttelee ja haukkuu ja nimittelee jos joku uskaltaa esittää ajatuksia ja ideoita. Niinhän sitä elämää on tässä kaupungissa ja maakunnassa aina parannettu ja mitä on tullut? Nothing.
kuka on nostanut kädet pystyyn? kuka haukkunut ja nimitellyt? mitä ajatuksia ja ideoita sinä olet tässä esittänyt? Et mitään et niin yhtään mitään, elä höpötä joutavia vaan kerro fakta 4:ssä vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin.
Mitä ne kysymykset ovat? Sitäkö miten tämä syrjämaa saataisiin nousuun? Vai sitä miten ihmiset saataisiin uskomaan parempaan? Vai sitä miten sinun kaltaiset negatiivikot saataisiin ajattelemaan asioita positiivisesti? Vai sitä miten ruikuttajat saataisiin kärrätyksi kaatopaikalle ja tuotua tilalle ihmisiä, joilla on visioita (kuten Oulussa) ja halua ja innostusta elämään ja yhteisen kolkkamme parantamiseen. Raukat saavat mennä meren taa - jos riittää uskallusta ja rahaa edes menolippuun. Lienet niitä peräkamaripoikia ja valittajia, joita täällä on liiaksi asti ja joilla ei pysy mikään muu hanskassa kuin keskaripullo - kun äitimuori antaa siihen vippiä.
vaan jotain muuta. Unohtuuko aikaisemmat kirjoituksesi tai minun? Perustetaan firmoja, katsotaan maailmalle, opiskellaan. Kysyin minkälainen firma itselläsi täällä on, ja vetääkö ulkomaan vienti, opiskeletko siinä sivussa? Ei varmaan mitään näistä! Knoppailla kyllä osataan mutta oikeasti tekemiset jää puhe asteelle. Sinunkaan palveluja ei oulussa tarvittu joten piti tulla tänne peräkylälle elvistelemään ja pönkittämään oulussa ryöpytettyä omaa itsetuntoa. Nyt itkettää kun joku heittää läppää oulusta. Täällä asuu viisaampia ihmisiä kuin luuletkaan poika, joilla on oikeita visioita ja tekoja, eikä vain räksyttämistä toisten huonoudesta, sinäkö luulet nostavasi kajaanin uuteen uljaaseen nousuun hehe ei ainakaan noiden puheiden perusteella. Mitä tulee merten taakse menosta esim. itse olen tehnyt työpäiviä siellä eläessäni enemmän kuin sinä olet syönyt pottuja poika. Ja kaljaa en ryystä kuten esim. muutamat oululaiset, räkäposkella kajaanin kuppiloissa kehua retostellen systeemeistä mitä isossa maailmassa tehdään joissa ei itse edes olla koskaan käynyt, tee työsi nöyrästi mitä olet täältä saanut ja jätä kaupungin kehittäminen kehittyneempien ihmisten huoleksi.
aikaansa hukata sinun kasvattamiseen, mutta kun aivan kerjäät omassa pienuudessasi muilta ajatuksia, joita voit sitten esitellä jopa ominasi niin olen haaskannut aikaani muutamiin riveihin. Minulla ei ole omaa firmaa, teen työtä toisen renkinä vuoroin Oulussa, vuoroin Kajaanissa. Kirjoilla olen Kajaanissa, mutta tuskin kovin pitkään. Tehtävät kutsuvat taas maailmalla. Mielelläni täältä lähden, sillä näin surkeaa paikkaa en ikinä olisi voinut kuvitella missään päin olevan. Ihmisten aika menee voivotteluun, toisten tarkkailuun, miettimiseen miten saisi lypsetyksi valtiolta taas jonkun avustuksen ... Kainuulaiset, katsokaa E-Pohjanmaalle. Siellä perustetaan yrityksiä pilvin pimein. Jokainen työllistää ainakin itsensä, se on kunnia-asia heille. Mutta miten täällä ...? Kehtaatko vastata?
sinun ajatuksissa mitään, niin kuin arvelinkin, jota vois käyttää, vähiten omana. Raukat vain menköhöt merten taa sanoit uhoten mutta, niin vain rotat näyttää jättävän laivan, mitään tekemättä. Se oli pelkkää puhetta niin kuin arvelinkin. Vai että tehtävät odottaa maailmalla, no käyhän panemassa asiat kuntoon sielläkin. Me taikinoidaan täällä. Vie amerikoihin terveisiä, vielä täältä noustaan.
Uutisissa juuri kerrottiin tutkimuksesta että, oulussa sekä tampereella joka kolmas ajaa punaisia päin. Näkyy pitävän paikkansa että, hätäilemällä sitä vain kuspäisiä lapsia tullee.
oulusa haisee paska koko ajan ja täällä ei, se harmittaa vietävästi.
Ainakaan minulla ei ole ollut tarvetta olla kateellinen sinne, hyvä vaan että pohjoisessakin menee hyvin. Kyllä Oulun menestyksellä on ollut positiivista merkitystä Kajaanillekin.
Jos nyt ei muuta esimerkkiä keksitä niin ainakin Kajaanin Hokille?
Onnittelut Kärpille.
eikä muutakaan kaunaa oululaisille. Sotkamolaisethan ovat katkeria Oulun suuntaan siksi, koska hävisivät aikoinaan pesäpallossa Oululle.
on voittanut pesiksen SMn vuosina -71,-72,-94 ja -98.Siis 4 kertaa.
Ja Jymy on voittanut -63,-90,-92,-93,-95,-96,-97,-01,-02,-03 ja -04 = yhteensä 11 kertaa.
Tapansa kullakin tulkita asioita,vaikkei pesiksestä pitäisikään.
Kyllä kai se kateuden poikanen kaivertaa kun pitää työttömänä olla ja Oulussa on niitä miljonääreja ja muutenkin kaikkea sitä mitä täällä ei ole eikä varsinkaan nuorille menopaikkoja niin kuin Oulussa jossa tulee käytyä silloin tällöin pilettamassa. Niin ja onnea Kärpille!
Sotkamolaiset muistavat ikänsä katkeruudella, kun Kari Kallio lukkarina nöyryytti Jymyn pelaajia. Et satu muistamaan erään oululaisen kulkijan yleisenosastokirjoitusta, kun hän meni kahville Nesteen baariin. Hänen autonsa kyljessä oli tarra, joka paljasti hänet oululaiseksi. Mies meinatteli, että kahvit juo, mutta sotkamolaiset pikkupojat hyökkäsivät räkyttämään, "oululainen hyi". Kahvi kuulemma jäi juomatta.
Tuttava sotkamolainen kaveri totesi muutama vuosi sitten, kun Kärpät oli nousemassa liigaan, että Kärpät ei tule pärjäämään liigassa.
Nyt kun ratkaisupelit olivat edessä, hän sanoi olevansa SaiPan kannattaja. Tunnen kaverit sen verran hyvin, että ei epäilystä.
Miksi oltaisiin kateellisia oululle?
Onko nämä naljailijat siellä Oulussa, vai onko työpaikkasi Kajaanissa?
Ei oulussa todellakaan ole mitään kadehtimisen arvoista, vaikka se aika voimakkaasti kasvattaakin kokoaan talousalueena.
Eikä oululais(t)en itsetunto taida olla ihan parhaimmassa iskussa, jos työpaikan naljailut moisesta asiasta vaivaa.
Iät ja ajathan kainuulaiset ovat pitäneet oululaisia hiukan tyhminä porvareina, eikä sille mitään voi.
Varsinkin nyt tuo Kärppä -huuma antaa siihen oikeutuksen.
Eihän aikuiset, oikeat miehet sentään alennu minkään kiekon perässä luistelmaan, niinkuin joskus pentuna tehtiin.
Mutta kaikkiaan kuvaa hyvin oululaisia. :-))
Kainuulaisen ihmisen perusluonne näyttää olevan kateuteen taipuvainen. Kun itsellä menee hyvin leuhotetaan ja nokka on niin pystyssä, että sateella on hukkumisvaara. Kun sitten toisella menee hyvin, kadehditaan oikein urakalla, vähätellään kaverin suoritusta ja toivotaan, että kaveri epäonnistuisi. Tämä näin muualta Kajaaniin muuttaneena, siellä vuoden asuneena ja työskennelleenä ja taas muualle muuttaneena.
KATEUTTA EI OLE LAINKAAN, VAIKKA OLLAAN KAJAANISSA!!
joo kainuulaiset on kyllä vähän junttia porukkaa osa mutta näin muualta tulleena olen huomannut että tänne oulusta muuttaneet hehkuttavat ja ylistävät oulua maasta taivaisiin jne. joten itteäkin on se ruennut tympimään ja kun oulussa olen joutunut käymään pari kertaa niin ei tulisi mieleenkään muuttaa sinne...prkl:een kylmä ja haiseva rannikko kylä...
Muutin Ouluun Kajaanista yli vuosi sitten. Oulu tuntui jotenkin houkuttelevalta. Olen asunut täällä aikaisemminkin lyhyemmän ajan. Oikeesti tää kaupunki onkin aika pe*seestä. Terveydenhuolto-jonot on pitkät, aina ei pääse edes lääkäriin, ihmisiin on vaikeaa tutustua jne. Tosin kauppoja täällä riittää mutta köyhälle ei niistä paljon iloa ole. Joka paikkaan on hirveästi matkaa. Ja se sellun haju on oma lukunsa. Olen ikävöinyt Kajaaniin takaisin. Ei kannata kadehtia oululaisia, paremminkin voisi sääliä.
Ei vois olla joutavampaa aihetta kinastella! Ei ole niin iso asia onko osa kainuulaisista kateellisia vaiko ei. Mitä väliä??
En sanoisi että kainuulaiset ovat kateellisia, mutta perkeleen katkeria ja riidan haluisia.
4 vuotta tuolla tuli vietetty opiskeluaikana ja nytten vuoden päivät työelämässä.Aika paska paikka, mutta onneksi sentään asuu riittävän kaukana ko.paikasta.Työpaikalta osa paikalllista porukka on todella syvältä ahterista.Jatkuvaa vinkumista, juoruilua seläntakana muuta kivaa.Ei tuolla kyllä viihdy itte pirukaan pitkään.Maankunnat ihan millä tahansa itä-pohjoissuunnassa on parempia.
löydättekin ikivanhoja viestiketjuja, ja vastaatte niihin kun ois just alotettu? Tämäkin on alotettu
VedeM
20.4.2005 00:43
joten eiks ihan hyvin voi sanoa että kainuulaisethan ne tolloja on!
Taitaa tollous kiinnostaa, kun kyttäät koska joku nostaa uuvestaan pinnalle.Taijat saada tämmösillä joposi keulumiin, tietty pienen sellaisen, jos ei lasketa pippeliä mukaan keskellä ottaasi ;)
tollojahan täällä riittää. Sinä mukaanluettuna. Sullako on keskellä otsaa se mikä toisilla miessukupuolen edutajilla on aivan jossain muualla, siellä jalkojen välissä, mutta ethä sinä sitä voinu tietää, kun omassa otsassasihan se nököttää, se nysä.
Taitaa pippeli touhut pojua kiinnostaa, mutta niinhän se teillä oululaisilla on.
Niin taitaa Oulunpojua ahistaa, kun joutuu elämään ilman poikarakkautta täällä kaenuun puutteenperässä.No onneksi pääsee näppärästi viikonlopun viettoon Oulun maalikylälle.
sukupuoli uudestaan, ja älä vedä Oulun suuntaan, kun sieltä takahikiältähän pääsee muihinkin ilmansuuntiin. Onko sulle hirttäny kiinni Oulusyndrooma? Se on upea kaupunki, ja ystävälliset ihmiset siellä asustaa.
Oulu-kateus juontaa monesta asiasta ja pääosassa on kajaanilaisten oman mitättyneisyyden tunnistaminen ja sen peittely-yritykset. Kaikki menee Kajaanissa päin peetä ja Oulu sen kuin rikastuu ja komistuu.
Olen itse peruskajaanilainen ja tunnistan kyllä kajaanilaisten aivoitukset. Minulla on paljon kontakteja Ouluun ja samanlaisia ihmisiä he ovat kuin mekin. Sitäpaitaisi melokoinen osa oululaisista on kainuulaislähtöisiä.
Kateus on Kainuun kansantauti, se näkyy ja kuuluu. Olen kainuulaislähtöinen ja kiusantunut kun aina muistutetaan kateudesta. Ei me kaikki Oulua ja muita rikkaita paikkoja kadehdita.
Oulu on hyvä paikka asua ,saa pierrä kaupassaki eikä tiedä haiseeko sellu vai paska.
Nykyään tunnistaa jo 88888:n, ei haise enää sellu.
Oulussa ei ole haissut teollisuus enää vuosiin, Stora Ensolla on uudet prosessit ja filtterit. Toisin on Kainuussa - sanonko mikä haisee täällä?
Hajukaupunki on joku muu kuin Oulu.
No sano.