Papukaija opiskelijalle

Anonyymi

Hei!
Täällä olisi abi kirjoittelemassa papukaijan hankinnasta:)
Muutan pian pois kotoa, tosin super lähelle oman perheen asuntoa(noin minuuutin kävelymatkan päähän). Nyt, kun oma itsenäinen elämä alkaa niin olen alkanut todella pohtimaan papukaijan hankkimista. Olen haaveillut kaijasta jo monen monta vuotta, etsinyt tietoa jne. ja vihdoin olisi mahdollisuus lintu hankkia.
Asun vielä kotipaikkakunnallani reilun vuoden ennen yliopistoon tai ammattikorkeakouluun hakemista, ja ajattelin, että jos tämän vuoden sisällä hankkisin kaijan olisi hyvät mahdollisuudet sosialisoida se perheen ja ystävien kanssa, ennen kuin muutan kauemmas jossa en välttämättä tunne ketään.
Olen päätynyt pariin lajiin, jotka omasta mielestä voisivat sopia itselleni, senegalinkaija tai siniaratti (tai yleisesti jokin lintu Pionus tai Poicephalus suvun kaijoista) niiden hiljaisuuden takia (itseä ei kova lintujen huuto haittaa, tosin seinänaapureista en voi sanoa samaa). Ne ovat myös kuulemma hyviä lintuja aloittelijoille.
Tosin varsinkin yksi asia mietityttää linnun hankkimisessa tässä kohtaa... Saatan hakea vaihto-opiskelijaksi tulevaisuudessa, ja en ole varma mitä sen suhteen pitäisi tehdä, jos linnun hankin. Voi olla, että jos hankin linnun niin perun suunnitelmat vaihdosta, jos linnulle ei löydy hyvää vaihtoehtoa sen puoleen.

Ennen kuin täysin päätän linnun hankkimisesta, haluaisin kuulla muiden opiskelijoiden kokemuksista papukaijan kanssaelämisestä, tai kuulostavatko suunnitelmani muiden kaijojen omistajien korvaan järkeviltä.

Loppujen lopuksi, jos kaija kaverin hankkiminen tässä vaiheessa ei ole hyvä idea, voin haikeasti tyytyä odottamaan parempaa hetkeä sen hankkimiseen. Prioriteettini on tietysti se, että lintu eläisi onnellisen elämän kanssani :)

1

1511

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei. Senegalit ainakin menevät hyvin kerrostalossa. Mutta esim: opiskelijasolussa jne. Ääni saattaa ajoittain olla todella korvia "kutkuttava" :D Varsinkin aamuisin. Mutta ovat kyllä hiljaisemmasta päästä moniin muihin verrattuna. Sekä voivat elää sen 30-40 vuotta, hyvällä hoidolla. Kiintyvät todella kovin omistajaansa jopa niin etteivät muita hyväksy. Joten todella pitäisi olla pitkäaikaisesti sitoutunut hoitamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe