"Poliisi epäilee sähkönmyyntiyhtiöitä noin 6,5 miljoonan euron törkeistä veropetoksista.
Poliisin mukaan kyse on saman toimijan kolmesta eri yhtiöstä ja veropetosepäilyt liittyvät rikoksesta epäillyn omaan henkilökohtaiseen verotukseen.
Kaikkea yhtiöiden myyntiä ja arvonlisäveroja ei ole poliisin mukaan ilmoitettu vuosien varrella verottajalle. Toisinaan veroilmoituksissa on välitetty tiedoksi vääriä summia.
– Tapauksen rikoshyöty on poikkeuksellisen suuri. Poliisin arvion mukaan yritysten toiminnassa epäillään vältetyn arvonlisäveroja yhteensä noin 6,5 miljoonan euron edestä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Sampsa Marttila poliisin aiemmin toukokuussa julkaisemassa tiedotteessa.
Energiaviraston ja kuluttaja-asiamiehen tietojen mukaan esitutkinta liittyy Fi-Nergy Voima Oy:n ja Fi-Nergy Voima Oü:n sekä 365 Hankinnan toimintaan, Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tiedotteessa sanotaan."
(Teksti Taloussanomista)
Fi-Nergy ja 365 hankinta kiikissä!
6
280
Vastaukset 6
- Anonyymi
Mistähän puhelinmyynti yrityksestä on soitettu, ois ihan hyvä sekin tietää. Kun se joka on toimeksi antoa tehnyt niin ei ole puhtaat jauhot sillä yrityksellä
- Anonyymi
https://energiavirasto.fi/-/ohjeita-fi-nergy-voiman-ja-365-hankinnan-asiakkaille
Nyt on kolme viikkoa aikaa sopimuksen tekoon, sillä sähkön jakeluun saattaa tulla katkos jos on erehtynyt tekemään sopimuksen näiden huijareiden kanssa.. - Anonyymi
Millaiset ihmiset tuollaisilta sähkön myyjiltä sähkönsä menneet ostamaan
- Anonyymi
Varmaan tullut kaikkineen todella halvaksi...!
- Anonyymi
Joo, meni siihen kusetukseen 200-300e hukkaan.
Vituttaahan se
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi272769- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557