Liikenne

Nuoret juuri ajoluvan saaneet ja myöskin nuoret aikuiset miehet ovat tiedotusvälineiden mukaan niitä jotka vaarantavat liikennettä valtavilla ylinopeuksilla. Saadaanko nämä kaaharit kuriin? Löytyykö yhteiskunnan "varastosta" sellaisia konsteja, joilla kuriin saaminen saadaan onnistumaan.!Toinen suuri vaara on rattijuopot liikenteessä!
Kysyn vielä uudelleen miksi jotkut (varmaan sadat tuhannet) henkilöt lähtevät ajamaan humalapäissään vaikka hyvin tietävät, että se on ehdottomasti kielletty. Jo kansa- ja peruskoulussa kaikille tulee selväksi, että humalassa ollessa ei pidä kuljettaa mitään moottoriajoneuvoa.

Olin 90-luvulla käräjäoikeuden lautamiehenä ja siellä kun oli paljon rattijuoppoja vastaamassa, niin siellä he aina toivat esille sen, että ajolupa olisi poissa vain mahdollisimman lyhyen ajan, koska se ajokortti on minulle niin tärkeä. Eikö se silloin humalassa ajamaan lähtiessä tullut mieleen, että se ajokortti on minulle tärkeä, eli sitä ei ole varaa menettää vähäksikään aikaa.Siellä tuomiota kuunnellessa raavaat miehet sekä nuoret miehet itku silmissä kuuntelivat tuomioita!Lisäksi rattijuoppoudesta saadut tuomiot ovat aivan liian lepsuja!Alkolukko on hölmöläisten hommaa johon tuhlataan rahaa.Juoppo tai alkoholisti kyllä keinot keksii!Ja autoja voi vaihtaa!Alkolukko on rahan ja ajan haaskausta.Pitäisi pureutua ongelmaan,ei lieveilmiöihin!Ja tuomiot rajusti kovemmiksi,pakkotyötä valtiolle,puskienperkausta,katujensiivousta,ym.Lisäksi vähintään 2 vuoden ajokielto!!Ja mahdollisuus joko hoitoon tai auto valtiolle!
Mistä apu näihin kaikkiin liikenteen pulmiin? Jotain radikaalia on yhteiskunnan tehtävä ja vielä nopeasti. Nyt on kevät jo ovella ja sen jälkeen tulee kesä, varsinkin henkilöautokanta on hyvää ja nopeaa ja alkoholi on halpaa ja sitä on helppo alaikäistenkin saada. Itse ajattelen kauhulla mitä kevät ja kesä tuo tullessaan maantieliikenteessä.
6594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirjoitat Pertti asiaa.Olen itsekin ollut huolissani tästä nykykehityksestä jo pitkään.

Olen sitä mieltä, että nämäkin ongelmat johtuvat hyvin pitkälti siitä, että me suomalaiset emme enään arvosta itseämme, saati toisiamme. Tuntuu että on täysin hyväksyttyä toimia ja käyttäytyä miten sattuu ja missä sattuu.

Nuorten kaahailuun olisi minulla seuraavat auttavat säännöt:

1)

Kahdeksankympin lätkä takalasiin niin kuin 70-luvullakin oli sääntönä

2)

Alle 25-vuotiaalle ei oikeutta ostaa tai hankkia omaa autoa, vaan sillä isännnän autolla ajoa yhtenä iltana viikossa klo 18-22.00 Näin perheen sisäinen valvonta saataisiin taas toimimmaan. Sääntöä rikottaessa perheen pää kyllä asian sitten ihan itse hoitaisi.

Olen samaa mieltä kanssasi Pertti siitä, että ehdotetut alkolukot autoihin on täyttä humpuukia. Kyllä juoppo pistää siihenlukkoon hönkäilemään vaikka naapurin koiran ja taas mennään.

Kyllä tähän juovuksissa rälläykseen pätevät vain mainitsemasi kovat keinot.

Ensinnäkin viinan hinta takaisin entistä ylemmäs, Auto valtiolle ja Pelsonsuota joka kerta vähintään 2-vuotta.

Sitten olisi kyllä hyvä se, että näiden rattijuoppojen kuvat ja henkilötiedot julkaistaisiin paikallisissa tiedotusvälineissä.

Tämä se saattaisi asianomaisen niin suureen häpeään, että siinä saattaisi jo kärsiä työ- ja yritystoiminta uskon, että tämä olisi tehokas keino.

Lakimuutosta vaan aikaan ja rattijuopot läpijulkisiksi näin asia hoituisi.

Yhteiskuntajärjestelmäasiantuntija
Ollikainen.P / Kokkola

Äänestä
  • Oman kokemukseni mukaan terve ihminen EI mene humalassa toistuvasti rattiin. Ja kun joku narahtaa ratista, on aivan turha olettaa, että se olisi hänelle juuri se ensimmäinen kerta kun tuli ajeltua kännissä. Sitä on jatkunut jo kauan.
    Päihderiippuvuudesta on yleensä kyse, kun henkilö juo viikoittain alkoholia, vaikka tuota ei haluta myöntääkään, koska "jokainenhan juo".

    Juomisen puheeksiotto, interventio, tulisi tehdä ammattimaisesti JOKAISELLE ratista humalassa tavatulle, jokaiselle.
    Sääli vaan, että Suomen terveydenhuollon ammattilaiset eivät osaa puheeksiottoa tehdä. Sitä ei osata myöskään A-klinikalla (hehän yrittävät opettaa päihderiippuvaiselle kohtuukäyttöä..?!!).

    Jos päättäjät haluavat todella tehdä kyseessä olevalle ilmiölle jotain, on oikea osaaminen löydettävissä AA:n, myllyhoidon tai minnesotahoidon piiristä. Siellä tiedetään mistä riippuvuudessa on kyse ja osataan asia hoitaa.

    Kyse vaan näyttää olevan siitä, että asia yritetään hymistellä taka-alalle, koska useimmat päättäjätkin juovat viikoittain, ja yks sun toinenkin heistä on jo käyttänyt korttinsa narulla kuivumassa

    Virhe on siinä, että kortti laitetaan kuivumaan, vaikka kuski on märkä...
    Eihän se kortti ole kuivaamisen tarpeessa, vaan kuljettaja.

    Äänestä

  • ...kirjoittaa, mutta jättää "vitsissään" huomioimatta, että kyllä niitä kaahareita löytyy myös (ja mielestäni ennenkaikkea) KESKI-IKÄISISTÄ miehistä. Ei ne kaikki ole mitään nuoria kolleja.

    Nuorena, rauhallisena, naisautoilijana kauhulla seuraan liikeenteessä, kun vanhat sovinisti äijät yrittävät kohottaa menetettyä egoaan terrorisoimalla nuorempiaan ja etenkin naisia. Ensin ajetaan sillä Volvolla satasen alueella 75:ttä ja sitten vasta kun yrittää ohi, painetaan sitä kaasua. Eikös se jos mikä ole liikenteen vaarantamista?

    Äänestä

  • Ollikainenkin... kirjoitti:

    ...kirjoittaa, mutta jättää "vitsissään" huomioimatta, että kyllä niitä kaahareita löytyy myös (ja mielestäni ennenkaikkea) KESKI-IKÄISISTÄ miehistä. Ei ne kaikki ole mitään nuoria kolleja.

    Autoharrastajat ovat koneromantikkoja. Autokiinnostus merkitsee suurta taloudellista ja ajallista uhrausta identiteetin , elämänilon ja sosiaalisten suhteiden vahvistamisen vuoksi.

    Moottoriurheilussa menestyvässä maassa kuten Suomessa, ajokortin saaminen merkitsee auto-orientoituneille nuorille miehille vihkiytymistä lailliseen ajoharjoitteluun ja kaahailuun.

    Miehet seuraavat rallikilpailuja ja ihailevat voittajia, sankareita moottoriurheilussa. Kaahailu ja legendaaristen liikennetemppujen esittely siirtyvät uusille sukupolville mekanismilla, jolla esimerkiksi nuorisorikolliset rekrytoivat jäseniä seuraavista ikäluokista.
    Tutkimuksen nuorilla sosiaalinen jäljittely ja sankaruuskuvitelmat purkautuvat muiden harrastusten puuttuessa kuvitteelliseksi ralliharrastukseksi ja rallisanastosta tutuksi tulleeksi "salaharjoitteluksi" yleisillä teillä.

    Vuosituhannen vaihteessa, teknologisoituneessa kilpailuyhteiskunnassa autolla suoritettavat rohkeuskokeet ja nopeustestit ovat syrjäyttäneet ruumiilliset voimainkoitokset.

    Nuorten viikonloppuliikenne sisältää itsessään palkitsevan järjestelmän, jossa menestyneet pojat nauttivat tyttöjen suosiota ja kohonneen aseman tuomia etuja. Vauhti on seksikästä, ja tyttöjen kiinnostus poikiin suuntautuu tämän kulttuurisen elementin kautta.

    Hyvinä työmiehinä tunnetut nuoret miehet siirtävät periksi antamattoman, sisukkaan työn eetoksen viikonloppuisin työyhteisöstä poikkeavaan ympäristöön, liikenteeseen.

    Tuttu eetos näkyy liikenteessä ehdottomana asioiden loppuun asti viemisenä esimerkiksi kilpakaahailussa ja poliisia paetessa. Järjenvastainen terveydestä piittaamattomuus peilautuu onnettomuuslukuihin.

    Perjantai-ilta on kiihkeää identiteetin ja yhteisön rakentamisen aikaa. Se merkitsee jatkuvaa rajanvetoa itsen ja toisten välillä sekä oman ja vieraiden ryhmien välillä. Nuorten viikonloppuliikenteen kaahailutilanteet ovat osa miesten mustasukkaista, äkkipikaista ja väkivaltaista reaktiota kunniaa uhkaavaa, kilpailevaa autokuntaa tai kuljettajaa vastaan.

    Koko autokunta tai takapenkillä yllyttävä auton omistaja saattavat olla osallisia kilpakaahailuun. Harvoin nuori kuljettaja yksin lähtee viemään vastustelevaa matkustajajoukkoa kisaan. Tästä poikkeuksen muodostavat hermonsa menettäneet juoppokuskit, jotka jälkeenpäin, haastatteluissa, toteavat "vintin menneen pimeäksi".

    Rohkeusmyytit ovat yhä turvavöiden käyttämisen esteenä. Samoin ihannoitu, salamannopea kuolema ilman "kitumisen" todennäköisyyttä, mikä on todettu myös useissa moottoripyöräkulttuuri tutkimuksissa.
    Kamppailu kunniasta on erityisen kiivasta eri paikkakunnilta tai eri lähiöistä tulevien autokuntien väillä. Takaa-ajo voidaan aloittaa heittämällä toista autoa olutpullolla.

    Autojen lattioilla on yleensä pulloja heiteltäviksi asti, sillä kansallinen, humalahakuinen alkoholikulttuuri tiivistyy näissä nuorissa. Parikymmentä olutta muovikassissa illan viettäjää kohden on autoilevissa nuorisoryhmissä tyypillinen viihdyke ja luotettu rohkaisija.

    Suomessa on läntisen Euroopan humalahakuisimmat juomatavat. Kuljettajan tai matkustajan humaltunut mieli on ylen määrin herkistynyt ja se etsii hyvitystä: toisen nolaamista tai mahdollisuutta ajotaidon kiistattomaan näyttöön.

    Ylemmän koulutuksen ja keskiluokkaisen kilpailuyhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt nuori nauttii kunnioitusta ja arvostusta olemalla rohkea ja hyvä kuljettaja, reilu kaveri, uskottu poikaystävä.

    Äänestä

  • Ollikainenkin... kirjoitti:

    ...kirjoittaa, mutta jättää "vitsissään" huomioimatta, että kyllä niitä kaahareita löytyy myös (ja mielestäni ennenkaikkea) KESKI-IKÄISISTÄ miehistä. Ei ne kaikki ole mitään nuoria kolleja.

    Nuorena, rauhallisena, naisautoilijana kauhulla seuraan liikeenteessä, kun vanhat sovinisti äijät yrittävät kohottaa menetettyä egoaan terrorisoimalla nuorempiaan ja etenkin naisia. Ensin ajetaan sillä Volvolla satasen alueella 75:ttä ja sitten vasta kun yrittää ohi, painetaan sitä kaasua. Eikös se jos mikä ole liikenteen vaarantamista?

    Nyt en ymmärrä? Mainitsit että minä kirjoitin huumorilla. Nyt olet kyllä ymmärtänyt täysin väärin. Ensiksikin minä olen perin huumorintajuton ihminen ja kun kirjoitan, niin olen enemmän kuin tosissani.

    Mielestäni on joutavaa kirjoittaa yleensä yhtään mitään ellei ole tosissaan.

    Hyvää päivän jatkoa ja vakavaa otetta elämään!

    Ollikainen.P
    Yhteiskuntajärjestelmäasiantuntija

    Äänestä

Tieliikenteessä sattuneet kuolonturmat ovat jyrkässä kasvussa, käy ilmi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tammi-maaliskuun raporteista. Alkuvuonna tutkittiin kaikkiaan 80 kuolemaan johtanutta turmaa, kun edellisvuoden vastaava luku oli 57.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Parolan Pertti kirjoitti:

Nuoret juuri ajoluvan saaneet ja myöskin nuoret aikuiset miehet ovat tiedotusvälineiden mukaan niitä jotka vaarantavat liikennettä valtavilla ylinopeuksilla. Saadaanko nämä kaaharit kuriin? Löytyykö yhteiskunnan "varastosta" sellaisia konsteja, joilla kuriin saaminen saadaan onnistumaan.!Toinen suuri vaara on rattijuopot liikenteessä!
Kysyn vielä uudelleen miksi jotkut (varmaan sadat tuhannet) henkilöt lähtevät ajamaan humalapäissään vaikka hyvin tietävät, että se on ehdottomasti kielletty. Jo kansa- ja peruskoulussa kaikille tulee selväksi, että humalassa ollessa ei pidä kuljettaa mitään moottoriajoneuvoa.

Olin 90-luvulla käräjäoikeuden lautamiehenä ja siellä kun oli paljon rattijuoppoja vastaamassa, niin siellä he aina toivat esille sen, että ajolupa olisi poissa vain mahdollisimman lyhyen ajan, koska se ajokortti on minulle niin tärkeä. Eikö se silloin humalassa ajamaan lähtiessä tullut mieleen, että se ajokortti on minulle tärkeä, eli sitä ei ole varaa menettää vähäksikään aikaa.Siellä tuomiota kuunnellessa raavaat miehet sekä nuoret miehet itku silmissä kuuntelivat tuomioita!Lisäksi rattijuoppoudesta saadut tuomiot ovat aivan liian lepsuja!Alkolukko on hölmöläisten hommaa johon tuhlataan rahaa.Juoppo tai alkoholisti kyllä keinot keksii!Ja autoja voi vaihtaa!Alkolukko on rahan ja ajan haaskausta.Pitäisi pureutua ongelmaan,ei lieveilmiöihin!Ja tuomiot rajusti kovemmiksi,pakkotyötä valtiolle,puskienperkausta,katujensiivousta,ym.Lisäksi vähintään 2 vuoden ajokielto!!Ja mahdollisuus joko hoitoon tai auto valtiolle!
Mistä apu näihin kaikkiin liikenteen pulmiin? Jotain radikaalia on yhteiskunnan tehtävä ja vielä nopeasti. Nyt on kevät jo ovella ja sen jälkeen tulee kesä, varsinkin henkilöautokanta on hyvää ja nopeaa ja alkoholi on halpaa ja sitä on helppo alaikäistenkin saada. Itse ajattelen kauhulla mitä kevät ja kesä tuo tullessaan maantieliikenteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu