Koiran pomputtelu

Sairauteni vuoksi koiranpentuni (berni), nyt 6 kk on joutunut olemaan jo pari kuukautta viikottain vanhemmillani 3-5 päivää hoidossa. Koira on erittäin sosiaalinen ja ihmisrakas, kiintynyt vanhempiini vaikka pitääkin minua edelleen 'ykkös ihmisenään'. Onko tällaisella pomputtelulla haittaa pennulle?
Vanhempieni luona ollessaan se esimerkiksi pissaa joka yö paperille, vaikka kotona se on täysin sisäsiisti.
Pentu on pienestä asti ollut seuraaja-tyyppiä, eli ei mielellään päästä hetkeksikään silmistä pois. Tämä talosta toiseen siirtyminen varmasti aiheuttaa pennulle jonkinlaista stressiä, mutta onko sillä mitään pitkäaikaisia vaikutuksia? Jos kaikki menee hyvin, tilanteen pitäisi olla parempi ensi syksynä. Vanhempani hoitavat pentua hyvin ja sillä on mm. piha jolla juosta, toisin kuin kerrostalokodissaan. Samoin säännöt ovat vakiot molemmissa paikoissa, eli mitä saa tehdä ja mitä ei.
3371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos on pakko niin sittenhän se on pakko...;) En usko että siitä on koiralle haittaa vanhemmalla iällä kunhan tosiaan kummatkin pitävät samoja sääntöjä ja käyttävät samoja koulutussanoja ym. Näin pentu ei mene sekaisin. Kyllähän sitä suositellaan että pentuaikana koiralla olisi vain yksi koti juuri tuon stressin vuoksi mutta onhan koirasi jo 6 kk ja se tärkein pentuaika leimautumisen ym kannalta on jo ohi.

Sanoit että pentu on seuraaja tyyppiä... joutuuko se olemaan yhtään yksin? Jos ei niin ajattelen vain tulevaisuutta ja sitä että jos se joskus sitten sinun luona taas vakituisesti asustaessaan joutuu jäämään yksin niin kannattaa aloittaa se harjoittelu ajoissa.

Äänestä
  • Pentu on vanhempieni luona yksin välillä, mutta valitettavasti =)isäni on eläkkeellä ja nyysää kotona paljon.Ennen tilanteen muuttumista pentu oli omassa kodissa yksin työpäivät, ja nähtävästi nukkui suurimman osan aikaan. Ei ole ainakaan tuhonnut mitään yksin ollessaan. Nyt se on jäänyt kotiin vähän hankalammin silloin kun se on ollut luonani. Jää haukkumaan mutta äänittäessäni yksin oloa on lopettanut haukkumisen noin minuutin sisällä.
    Aina kun pentu hoidosta tulee takaisin kotiin ja tiedän että se joutuu taas olemaan yksin, olen toistanut monta kertaa muutaman sekunnin ulos menoa-takaisin tuloa. Joka kerta se on riemuissaan ja tohkeissaan niinkuin olisin ollut koko päivän poissa, vaikka kävi vain oven takana kolme sekuntia. Tuossa mielessä luonteeltaan aivan kuin emonsa, joka vielä nelivuotiaana ei päästä omistajaansa hetkeksikään silmistään kun hän tulee kotiin töistä. Liekö kyseessä paimentamisvaisto, mutta silloin kun talossa on enemmän kuin yksi henkilö, pentu pitää jatkuvasti lukua siitä, missä päin kukanenkin on. On se kuitenkin herpaantunut jo vähän ja osaa välillä rentoutuakin paimentamisen sijasta!

    Äänestä

Berni ei päästä laumaansa/ihmistään koskaan silmistään ja seuraa kaikkialle. En usko olevan järjestelyistä haittaa. Tiedän vastaavia tapauksiakin. Itsellä bernejä jo v. 19913 lähtien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tipi kirjoitti:

Sairauteni vuoksi koiranpentuni (berni), nyt 6 kk on joutunut olemaan jo pari kuukautta viikottain vanhemmillani 3-5 päivää hoidossa. Koira on erittäin sosiaalinen ja ihmisrakas, kiintynyt vanhempiini vaikka pitääkin minua edelleen 'ykkös ihmisenään'. Onko tällaisella pomputtelulla haittaa pennulle?
Vanhempieni luona ollessaan se esimerkiksi pissaa joka yö paperille, vaikka kotona se on täysin sisäsiisti.
Pentu on pienestä asti ollut seuraaja-tyyppiä, eli ei mielellään päästä hetkeksikään silmistä pois. Tämä talosta toiseen siirtyminen varmasti aiheuttaa pennulle jonkinlaista stressiä, mutta onko sillä mitään pitkäaikaisia vaikutuksia? Jos kaikki menee hyvin, tilanteen pitäisi olla parempi ensi syksynä. Vanhempani hoitavat pentua hyvin ja sillä on mm. piha jolla juosta, toisin kuin kerrostalokodissaan. Samoin säännöt ovat vakiot molemmissa paikoissa, eli mitä saa tehdä ja mitä ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu