Korvatulehduksen myötä minulle jäi tinnitys toiseen korvaan itse tulehdus alkoi ja 2kk sitten ja oli pitkä nyt vasta loppui ja tinnitys alkoi n. Viikko sitten pahenememaan ja on vieläkin
Korvatulehduksen myötä tinnitus toiseen korvaan.
2
155
Vastaukset
- Anonyymi
Itse olen nuoruudesta lähtien saanut herkästi tinnituksia. Nuorena usein virusinfektio laukaisi tinnituksen. Kesti pari viikkoa ja lakkasi. Voimakkaasta stressistä olen saanut verenpaineet kohoamaan ja samalla tinnituksen. Samoin kaikki korviin liittyvät jutut, kuten vaikun kertyminen ja avoimesta korvatorvesta johtuvat ongelmat ovat aina laukaisseet tinnituksen. Joka on aina aikanaan loppunut.
Nyt ei ole tinnitusta, ja olen keski-iässä. Mutta kuulo on alentunut sen verran, että asian huomaan jo itse, kaikkia entisiä ääniä ei kuule tai äänet ovat erilaisia. Mm. erilaiset hyönteisten äänet ovat hyvä mittari. En tiedä onko yleistä näin päin. Yleensähän on ensin esim. meluvaurio, ja sitten seuraa tinnitus. Mutta taitaa mennä myös toisin päin.
Joka tapauksena voin lohduttaa, että tinnitus ei välttämättä kestä ikuisesti. - Anonyymi
Kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2365520- 1962797
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss602138Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa201728- 681623
- 1381365
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1081336Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1671329- 871242
Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1091224