Lavatanssit alkavat Kainuussa

Anonyymi

Juhannuspäivänä pääsee taas tanssimaan, mikäli koronarajoitukset sallivat. Kainuulaiset tanssilavat suunnittelevat kesäkauden avaamista, mutta joutuvat vielä odottamaan päätöstä kesän tapahtumarajoituksista. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa kesän ohjeistuksista torstaina.

Kainuun ensimmäiset tanssit tanssitaan näillä näkymin juhannuspäivänä 26.6. Jormuan lavalla Kajaanissa. Silloin lavalle on nousemassa tanssiyhtye Souvarit , Tupla-Viihde Oy:n Paavo Huuskonen Jormuan lavalta kertoo. Loppukesän esiintyjät ovat jo varmistuneet. Lavatansseja tahdittavat myöhemmin kesällä muun muassa Saija Tuupainen & exMiehet , Teemu Roivainen & Energia sekä Yölintu.


NAAPURINVAARAN tanssilava, "Napis", aloittaa lavatanssien järjestämisen heinäkuun lopulla 24.7. Silloin väkeä tanssittavat yhtyeet Johannes Vatjus & Helmi sekä Joonas Erkkilä & Unelma .

Sotkamon Nuorisoseuran puheenjohtaja Maija Granqvist Naapurinvaaralta kertoo, että kausi jatkuu aina marraskuun loppuun saakka, mikäli kaikki sujuvat suunnitelmien mukaan.

– Joudumme seuraamaan, mitä rajoitukset sanovat: mitä sanoo avi, mitä sanoo paikallinen sote, mitä sanoo kunta. Nehän ovat ne rajoittavat tekijät ja sitten tietysti nämä lait ja asetukset, mitä on olemassa. Minun käsitykseni mukaan tanssiasetusta ja karaokeasetusta ei ole purettu sellaisista paikoista, joissa on ravintolatoimintaa, ja meillähän on ravintolatoimintaa, Granqvist sanoo.

Aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola Pohjois-Suomen avista kertoo, että tietoa yleisötilaisuuksien järjestämisestä kesän aikana on tulossa torstaina. Rajoitukset saatetaan purkaa nopeastikin.

– Jos rauhallinen tilanne jatkuu, rajoitukset ovat todennäköisesti nykyistä sallivammat juhannuksena, Eskola kertoo.

THL:N MAANANTAINA julkaisemien ohjeiden mukaan yleisötapahtumissa suositellaan käytettävän kasvomaskia, eikä oireisena saa tulla paikalle. Tapahtumajärjestäjän vastuulla on varmistaa mahdollisuus käsien puhdistamiseen sekä riittävään hygieniatasoon ja etäisyydenpitoon.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saako tulla tansseihin vaikka on vatta kuralla ja koko ajan soi? Meinaan että tähän ei se koronanaamarin suoja ihan riitä.

    • Anonyymi

      Saa ja pitääkin. Ja koske kaikkeen mihin yllät ja pystyt

      • Anonyymi

        Tansseissa kasvomaskit? Entä riittävä etäisyys?


    • Anonyymi

      Napiksella eivät jostain syyystä hätäile, Voi olla viisauttakin.

      • Anonyymi

        Viime syksynä oli joku saanut tartunnan Napikselta. Kainarissa kait siitä oli jotain juttua, ei tietenkään Sotkamonlehdessä, koska tanssipaikan vetäjiä on lehdessä töissä. Eli sellaista on vastuullinen journalismi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viime syksynä oli joku saanut tartunnan Napikselta. Kainarissa kait siitä oli jotain juttua, ei tietenkään Sotkamonlehdessä, koska tanssipaikan vetäjiä on lehdessä töissä. Eli sellaista on vastuullinen journalismi.

        Perätön juttu oli. joku laittoi tekstiviestin, jonka lehti julkaisi, mutta oikaisivat sitten.


    • Anonyymi

      Ei ole mikään kiire avata vielä lavatansseja. On se kesä ensivuonnakin.

      • Anonyymi

        Tässä nyt on muutakin tärkeämpää tekemistä kuin ajatella jotain tanssimista. Meikäläisellä.

        Mutta joilla tanssijalkaa vipattaa, niin olisihan sinne päästävä. En tiedä eikä kukaan meistä tiedä totuutta, mikä on tilanne Juhannuksena ja koko kesänä.

        Pitää vaan yrittää toivoa parasta ja pelätä pahinta. Semmoseksi se on mennyt tämä maailman meno ja ollut jo pitkästi toista vuotta tällaista.


    • Anonyymi

      Sotkamon ns:n puheenjohtaja on parhaiten kartalla. Kajaste joutui perumaan 4.6 tanssit, karaoke- ja tanssikielto on voimassa.

      • Anonyymi

        Jos on kerran kielto, niin ei voi tansseja järjestää Kajasteellakaan. Kuinka Jormuan tanssit, eikös tämä kielto ole voimassa kesäkuun loppuun?


    • Anonyymi

      Odotellaanhan että saadaan rokotuksista laumasuoja ennen kuin tanssitaan ja lauletaan.

      • Anonyymi

        Coronarokote lieventää vain oireita, ei estä sairastumista. Tanssit on tanssailtu ja ulkomaan reissut reissailtu. Globalisoituminen sekä yltiöpäinen kaupungistuminen sai pysyvästi lunta tupaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Coronarokote lieventää vain oireita, ei estä sairastumista. Tanssit on tanssailtu ja ulkomaan reissut reissailtu. Globalisoituminen sekä yltiöpäinen kaupungistuminen sai pysyvästi lunta tupaan.

        Faktantarkistus. Mistä on tullut tieto, ettei rokote estäisi sairastumista? Jormuassa eivät usko tuota väitettä, vaan aloittavat juhannuksena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Faktantarkistus. Mistä on tullut tieto, ettei rokote estäisi sairastumista? Jormuassa eivät usko tuota väitettä, vaan aloittavat juhannuksena.

        Rokote estää n 80%:lla vakavan sairaalahoitoa vaativan taudin muodon, mutta ei siis itse tautia, jota sairastunut edelleen voi levittää.


    • Anonyymi

      Ihmiset on lopettaneet koronan leviämiseltä suojautumisen. Ei käytetä enää maskeja,käsidesejä eikä turvavälejä kaupoissa eikä julkisissa tiloissa. Ravintolat,terassit ja juottolat täynnä ihmisiä. Musiikki festareita suunnitellaan ja markkinakatuja,runoviikkoja. Ei hyvä heilu tästä välinpitämättömyydestä, kun virusvariantteja liikkeellä ja ulkomaalaiset ja ulkomaille matkustelevat ihmiset kantaa niitä päivittäin tänne kainuuseenkin. Pysyisivät kotimaassaan ja etelä-suomeenkin matkustelu vain pakollisissa työmatkoissa.

    • Anonyymi

      On mielessä ain
      hetki onnellinen
      Sun valsiin mä hain
      kahden tanssimme sen

      Niin kauan jo kai
      siitä illasta on
      Poski poskea vasten
      kun tanssimme
      sydän löi malttamaton

      Kun kaunein on yö
      Kun on kukkiva maa
      Niin halla sen lyö
      Syksy sen tuhoaa

      En ymmärtänyt
      että sen kerran vain
      poski poskea vasten
      kun kanssasi kerran
      vaan tanssia sain

      Pois tiesi taas vei
      enkä löydä sua en
      Mut vaikene ei
      valssi onnelinen

      Se mieleeni taas
      sinun tenhosi toi
      Poski poskea vasten
      kun tanssimme
      valssi kun meille vain soi

      Se mieleeni taas
      sinun tenhosi toi
      Poski poskea vasten
      kun tanssimme
      valssi kun meille vain soi

    • Anonyymi

      Tanssiiko ne muka lavalla?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe