Lellun ja Jessen tutustumisreissu

Lellu, oikealta nimeltään Leena, opiskeli AMK:n kaupallista tutkintoa, Jesse taas elektroniikkaa. Eivät nähneet toisiaan kuin välitunnilla, eivätkä silloinkaan tulleet tutuiksi.

Lellu alkoi kiinnittää huomiota Jesseen, mutta ajatteli, että varmahko vesiperä: se seurustelee kuitenkin jo. Lellun kiinnostus kuitenkin kasvoi, kun teki tiedusteluja ja kuuli, että ei seurustele. Lellu katseli etäältä Jesseä välitunneilla ja havaitsi, että lienee kunnon mies.

Jesse hiukan hämmästyi, kun hänelle jokseenkin tuntematon tyttö tuli häntä jututtamaan. Lellu sanoi: "Minulla on perintökesämökki järven rannalla, on sähköt ja sauna, mutta ei ole vesijohtoa, kaivo kuitenkin. Ajattelin kutsua sinut sinne, jotta voisimme tutustua. Matkaa on satakunta kilsaa. Innostaako?"

Jesse vastasi: "Muuten innostaisi, mutta ei vielä tällä puheella. Jos ei edeltä tiedä, ollaanko myös yhdynnässä, tutustuminen on tuskaa ja vaivaa. Ei tutustua voi ilman seksiä."

"Olen tismalleen samaa mieltä," vastasi Lellu. "Ei henkisestikään voi tutustua, jos seksitarve koko ajan häiritsee. Bileissä olen muutenkin antanut vittua muutamille pojille, joten asia ei ole mitenkään outo. Vaikkakin olen harvoin ollut yhdynnässä, syön varmuuden vuoksi pillereitä.".

"Kuulostaa hyvältä. En minkään ole ollut monta kertaa yhdynnässä. Minua kiihottaa vain tavallinen seksi, erikoisuudet vievät halut. Toiveeni on, että löytäisin herttaisen tytön."

Sovittiin, että tavataan ja matkustetaan jo ensi lauantaina. Sopimus vahvistettiin ujolla suudelmalla, mutta suulle. Oli vaihdettu puhelinnumerot ja päätettiin eväistä. Asetuttiin linja-auton perään, joka oli muuten aivan tyhjä.

Jesse pani merkille ja, että Lellulla oli lyhyt hame ja polvisukat. Hän sanoi, että arvaili, mitä alla on: "Saanko nostaa hametta ja katsoa? - "Saat, se on tarkoituskin." Jesse veti helmaa ylös, Lellu levitti jalkojaan. Paljastui erittäin kaunis posliiniksi ajettu vittu. "Onpa se nätti. Kun kämppä on lämmin, pyydän että olet koko ajan vittu paljaana."

"Arvasin toiveesi etukäteen. Kämpän lämpenemisen ajaksi varasin verryttelyhousut. Sen jälkeen ne pannaan takaisin pussiin."

Matkaa oli vielä 90 kilometriä. Jesse hyväili hiljaa Lellun klitorista välillä emätintäkin sisältäpäin. Kun Lellun orgasmi tuli, hän tukahdutti äänet puremalla Jessen puseroa. Aivan mahtava suoritus: kukaan autossa oleva ei huomannut, tai ainakaan ollut huomaavinaan, vaikka orkku oli todella voimakas.

"Kun ollaan perillä, olet minulle sitten jotakin velkaa," sanoi Jesse. Matka jatkui Jessen sormi koko ajan Lellun emättimessä.

Saavuttiin perille. Tehtiin asiat tärkeysjärjestyksessä. Ensin Lellu kytki päälle mökin sähkölämmityksen ja sitten runkkasi Jessen kyrvän. Jesse sanoi, että mihinkään ei pysty keskittymään, jos seksin puute vaivaa. Lellu veti verryttelypögät jalkaan. Vietiin eväät jääkaappiin.

Sitten mentiin sytyttämään saunan pesää. Lellu oli hankkinut saunaan vesiautomaatin, joten vettä ei tarvinnut kantaa, mutta jonkin verran oli laskettava kuumavesipönttöön, joka kuumeni kiukaan mukana.

Siinä se sitten olikin. Sähkölämmitys oli nopea. Lellu riisui verkkarit ja hameenkin ja oli vittu aivan paljaana ja ihanana, samoin riisui Jessekin housunsa. "Vähän ajan päästä on niin lämmin, että voi riisua yläosankin," sanoi Lellu. Eikä siinä kauan mennytkään.

Kun Lellu riisui puseronsa, nousivat Jessen silmät tapille. Lellulla olivat pienehköt sopusuhtaiset rinnat, häkellyttävän kauniit. Jesse koppasi Lellun lähelleen ja imi pitkän ja hartaasti Lellun nännejä. Nännit nousivat koholle ja kovettuivat.

Jessen käsi hakeutui Lellun vittuun, sormetti klitorista ja häppäreitä. Lellu tunsi vitussaan, kuin olisi turpoamassa hajalle. Jessen kyrpä oli halkeamispisteessä. Ei kummallakaan ollut halua pitkiin esileikkeihin. Jesse nosti Lellun sängylle ja työnsi kivikovan kyrpänsä Lellun pakottavaan vittuun.

Nyt ei Lellun enää tarvinnut tukahduttaa ääntään. Hän huusi ja inisi kovalla äänellä kuin pikkulapsi. Yhdyntä oli raivoisaa myllerrystä, joka päättyi hengen salpaavaan kouristukseen ja pian sitä seuraavaan täydelliseen velttouteen. Vartin päästä Lellu sanoi: "En ole ennen kokenut vastaavaa." - "En minäkään," vastasi Jesse ja hymyili.

Keitettiin kahvia eväsleipien kera. Jesse kävi välillä lisäämässä puita saunan pesään. Kahvin jälkeen löylyyn. Saunassa molemmat kertoivat itsestään ja paljastivat myös kiinnostuksensa ja ajatusmaailmansa.

Kumpikaan ei halunnut railakasta menoa, ei ollut suuntautunut omaisuuteen, eikä paljoon seuraan. Kuvasivat itseään koti-ihmisinä, jotka halusivat nököttää toisen lähellä. ( Lue: toistensa lähellä. Kyllä se oli jo ratkennut. )

Ottivat vielä löylyt, pesivät toisensa, varsinkin toistensa sukupuolielimet, ottivat pienet jälkilöylyt ja huuhtoutuivat. Kämpässä söivät tukevammin, mutta päälleen eivät pukeneet, vaan säätivät lämmön sopivaksi.

Kun palasivat, asettuivat yhteen asumaan.

0

1317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        141
        1563
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        946
      4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        296
        820
      5. 68
        743
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        723
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        629
      8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        591
      9. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        60
        587
      10. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        571
      Aihe