liesituulettimen asennuskorkeus

kyökki

Keittiöremppa alkaa olla loppusuoralla. Viikonloppuna mietittiin liesituulettimen paikkaa. Remonttimiehelle oli palotarkastaja sanonut, että liesituulettimen alapintaan pitää olla hellatasolta matkaa 65 senttiä.

Tarkistimme asian toiselta palomestarilta. Hänen mukaansa liesituulettimelle ei ole annettu missään asetuksessa määräkorkeutta, paloturvallisuuden tai vakuutuksien vuoksi. Tämän mestarin mielestä käyttömukavuus siis sanelee asennuskorkeuden.

Soitimme varmuuden vuoksi vielä yhdelle palomestarille. Hän muisteli, että 50 senttiä olisi jossakin sanottu mitaksi. Lupasi vielä tarkistaa asian, mutta soittoa ei häneltä koskaan tullut.

Käytännössä tuo 50 senttiä tuntuisi ihan hyvältä mitalta ja siihen liesituulettimen todennäköisesti myös asennamme -ainakin kaakelointi on tehty jo sen mukaisesti.

Jos jollakin on vielä tarkempaa faktaa asiasta, kertokaa ihmeessä, ettei tarvitse jännittää sitten seuraavaa palotarkastusta...
Kyseessä on aktiivihiilisuodattimella varustettu liesituuletin, jos sillä nyt sitten on merkitystä asiassa.

8

41861

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iknow

      Hei, se asennuskorkeus riippuu laitteen valmistajasta eli asennusohjeissa pitää näkyä mikä etäisyys lieteen pitää olla! yleensä se on minimi 550-650mm.... ulosvedettävät liesituulettimet saa asentaa 500mm etäisyydelle liedentasosta.

    • korkeus

      Muistelen että sähkölieden yläpuolella pitää olla vapaatatilaa 40 cm, mutta useimmissa tuulettimissa on minimi mainittu mitä valmistaja haluaa noudatettavan. yleensä 55-60 cm. kaasuliedellä vielä enemmän.

    • P_A

      Hei,

      meillä tuulettimen asennusohjeissa lukee seuraavasti:
      Vähimmäisetäisyyden keittotasosta tuulettimen alareunaan pitää olla sähkölaitteissa 600 mm.
      Vähimmäisetäisyyden ritilän yläreunasta tuulettimen alareunaan pitää olla kaasuhelloissa 700 mm.

      Tämä voi tietenkin vaihdella tuulettimen merkistä ja tyypistä riippuen.

      • pitää

        olla 70 cm, valmistajan määräys.


    • PÄTKÄ

      ME LAITOIMME KORKEUDEN NIIN, ETTEI MINUN PÄÄNI
      OSU LIESITUULETTIMEEN KUN KATSON TAKALEVYLLÄ OLEVAAN KATTILAAN
      TESTASIN KORKEUDEN LAITTAMALLA KATTILAN HELLALLE JA TOINEN TESTI OLI, ETTÄ MEHUMAIJA MAHTUU
      HELLALLE JA YLÖS JÄÄ TILAA

      • kyökki

        Minäkin testasin ihan ensiksi liesituulettimen toimivuutta mehumaijalla :-)

        Kiitokset kaikille kommenteista.

        Liesituuletin tuli sitten asennettua siihen mihin kaakelointi loppui ja taitaa etulevyjen kohdalta korkeus olla aika lähelle 60 senttiä, kun liesituulettimen "nokka" nousee hiukan yläviistoon.

        Olin tuossa hiljaittain palopäällikön juttusilla ja kysäisin vielä kertaalleen häneltäkin tästä asiasta ja ei sille asennuskorkeudelle tosiaan ole olemassa vaadittua korkeutta asetuksissa tai pykälissä. Tietenkin olisi hyvä noudattaa laitteen ohjeissa annettuja arvoja, mutta eipä tuo kuulemma palotarkastajaakaan haittaa jos ei ole ihan sentilleen.


      • Liesikupuopiskelija
        kyökki kirjoitti:

        Minäkin testasin ihan ensiksi liesituulettimen toimivuutta mehumaijalla :-)

        Kiitokset kaikille kommenteista.

        Liesituuletin tuli sitten asennettua siihen mihin kaakelointi loppui ja taitaa etulevyjen kohdalta korkeus olla aika lähelle 60 senttiä, kun liesituulettimen "nokka" nousee hiukan yläviistoon.

        Olin tuossa hiljaittain palopäällikön juttusilla ja kysäisin vielä kertaalleen häneltäkin tästä asiasta ja ei sille asennuskorkeudelle tosiaan ole olemassa vaadittua korkeutta asetuksissa tai pykälissä. Tietenkin olisi hyvä noudattaa laitteen ohjeissa annettuja arvoja, mutta eipä tuo kuulemma palotarkastajaakaan haittaa jos ei ole ihan sentilleen.

        Vanhat on tekstit.
        Mutta laitteiden tekniset tekstit sanoo 65cm kaasuliesi, 40cm sähköliesi.
        Eli, jos ei keitä mehumaijalla niin 40cm käy.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1639
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1044
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      96
      960
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      932
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      744
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      719
    7. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      81
      690
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      661
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      651
    Aihe