Kaikkein pahin terveydelle on turve. Saastuttaa ja turverekat jurraavat ja kuluttavat teitä. Rekoista tulee monin verroin enempi erilaisia vaarallisia ääniä ja päästöjä. Tuulivoimalan juuressa on hyvä vaikka nukkua. Tasainen unettava suhina.
Vastaukset 10
- Anonyymi
Hyvin viisasteltu
- Anonyymi
Kyllä Ahti tietää..
- Anonyymi
onko oikeasti ollut perhossakin tuulmyllyistä haittavaikutuksia? luin perhiksestä.
- Anonyymi
Miksi tuulimyllyjä ei rakenneta kansallispuistoihin kun ne ei mitään haittaa aiheuta ja ympäristöystävällisiäkin ovat vihreiden mielestä.
- Anonyymi
Hyvä heitto tuo puistoon rakentaminen. Ilman muuta sinne saavat viherpiipertäjät samalla reissatessa bongailla niitä.
- Anonyymi
Kirjoittihan joku joskus, että alkuaikoina, kun tuulivoimalat Perhossa otettiin käyttöön, niin Paikallisen kaupan pihalla maa vavahteli niin, että pussikaljat tippuivat muovipussin läpi maahan.
- Anonyymi
Huumori sijansa saakoon mutta minua ainakin tympäisisi kovasti jos tuollainen mylly hallitsisi näkymää olohuoneen ikkunasta.
Puhutaan kyllä kauniisti tuulivoimapuistosta kun hanketta myydään kuntalaisille mutta minusta kyseessä on teollisuusalue. - Anonyymi
Tuulivoimalla höynäytetään jo muutenkin 80% valmiiksi typerää porukkaa. Tariffien muodossa ollaan valmiita tukemaan ylihintaa ” hölynpöly” energiasta” . Kuntapolitiikkaan heikkoa itsetuntoaan paikkaamaan haluavat ja mahdollisesti muodollisesti päättäjäksi valitut eivät todellisuudessa, vaikka jostain oikeaa tietoa saisivat taikka itse jotain hoksaisivatkin uskalla vastustaa kunnan taloutta huonosti hoitaneita todellisia päättäjiä, jotka luonnosta ym arvoista välittämättä ovat valmiita myymään vaikka kirkkomaan tuulivoimapuistoksi kiinteistöveroja saadakseen.
- Anonyymi
Olihan siitä juttua kuinka Perho, Kyyjärvi ja Alajärvi saa paikattua surkeassa kunnossa olevia talouksiaan tuulivoimalla, kyllä on syytä kerätä eurot pois kun kerran tarjotaan. Myllyt on varmasti haluttuja myös maanomistajien taholta, miksipä ei sitten kuntalaiset saisi äänestää mihin myllyt sijoitetaan tuulivoimayhtiöden valitsemista paikoista?
- Anonyymi
Myllyn alla nukkujalle tiedoksi että siellä Mylly juurella voi päästä hengestään, 8 kilon joutsen kun tipahtaa päähän ja talvella muutaman kilon jää murikka voi tehdä saman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561