Tein elämäni

Aloitin tupakan polton 23v ystäväni tarjotessa ja yllytellessä, poltin 18v ja olin monasti ajatellut lopettaa , ja olin yrittänytkin useamman kerran, Mutta kerran se tärppäsi, pystyin olemaan 1v polttamatta, ja kuinka kävi taas, ystävä tyrkytti ja sanoi että polta nyt tänä iltana jatkat lakkoa taas huomenna, ja niin minä poltin taas vuoden. Päätin jälleen aloittaa lakkoa, ja samalla päätin etten yhtään tarjottua tupakkaa ota. Niin minä jälleen ryhdistäydyin ja ajattelin että jos pystyn olemaan vuoden polttamatta, olen samantien kaksi. Siitä päätöksestä on kulunut nyt 27 vuotta
15903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onnittelen päätöksestäsi. Siitä näkee, että kun yrittää lopettaa esim. tupakanpolton, voi tulla takaiskuja, mutta aina pitää vaan jatkaa uudestaan. Jo vuodenkin tauko on ollut hyväksi.

Toiset voivat lopettaa helpommin ja toisille lopettaminen on vaikeampaa. Miten asia voitaisiin selittää tuolle nuorisolle, etteivät aloittaisikaan.

Tupakointi niin paha juttu, että tupakoitsijat eivät varmaan sitä ymmärrä, kun jotkut eivät edes yritä lopettaa. Pitävät vaan meitä vastustajia tiukkapipoisina.

Voisin saarnata tästä pitkään, mutta jääköön tällä kertaa tähän. Vielä kerran: kaikkea hyvää ja terveyttä sinulle!

Äänestä

Oli mukavaa lukea mielipiteesi, ja olisi mielenkiintoista lukea erään toisenkin kamppailu IRTI TUPAKASTA, onnistuiko helpolla vai oliko työn takana? Ja kuinka pääsit alkuun? Mitä "kikkoja " tai keinoja käytit? Tästä voi kenties joku innostua lopettamaan tupakoinnin. Olis niinkuin tukea asialle.

Äänestä
  • Lopetin tupakoinnin 40 v. jälkeen. Pohjustin lopettamistani pari vuotta. Huomautin itselleni jatkuvasti, että tämä maksaa, tämä on epätervellistä ja turhaa. Rekisteröin mielessäni kuinka usein tupakka maistui pahalta ja silti poltin sen loppuun. Ihmettelin miksi.
    Sitten vain sanoin päättäväisesti eräänä päivänä TÄMÄ ON VIIMEINEN. Lupasin sen itselleni, en kenellekään muulle. Lupaukseni olen pitänyt. Jos sen rikon, petän vain itseäni, enkä voi sitä salata.

    Nyt sitten vain kysyn, kumpi on epäterveellisempää, tupakointi ja ylipaino? Läskiä on tullut todella yli tarpeen lopettamisen jälkeen. En voi luvata itselleni, että en syö. Se on paljon vaikeampaa.

    Äänestä

  • Tupakoimaton kirjoitti:

    Lopetin tupakoinnin 40 v. jälkeen. Pohjustin lopettamistani pari vuotta. Huomautin itselleni jatkuvasti, että tämä maksaa, tämä on epätervellistä ja turhaa. Rekisteröin mielessäni kuinka usein tupakka maistui pahalta ja silti poltin sen loppuun. Ihmettelin miksi.
    Sitten vain sanoin päättäväisesti eräänä päivänä TÄMÄ ON VIIMEINEN. Lupasin sen itselleni, en kenellekään muulle. Lupaukseni olen pitänyt. Jos sen rikon, petän vain itseäni, enkä voi sitä salata.

    Nyt sitten vain kysyn, kumpi on epäterveellisempää, tupakointi ja ylipaino? Läskiä on tullut todella yli tarpeen lopettamisen jälkeen. En voi luvata itselleni, että en syö. Se on paljon vaikeampaa.

    Oli hienoa kuulla sinun versio. Minulle kävi alkuun samalla tavoin, lisäpainoa alkoi tulla, mutta kun tutkiskelin itseäni huomasin että tekemisen puutteen sijaan kävin jääkaapilla luvattoman usein, ja tartuimpa asiaan koska tiesin mihin se johtaa. Tupakasta aiheutuva tekeminen ottaa tupakka sytyttää ja sauhutella on eräänlainen (rituaali), ja kun se loppuu tilalle tulee muuta, esim syöminen. Mitä liikakiloihin tuleee on se mielestäni sittenkin terveellisempää kuin tupakointi.

    Äänestä

  • Tupakoimaton kirjoitti:

    Lopetin tupakoinnin 40 v. jälkeen. Pohjustin lopettamistani pari vuotta. Huomautin itselleni jatkuvasti, että tämä maksaa, tämä on epätervellistä ja turhaa. Rekisteröin mielessäni kuinka usein tupakka maistui pahalta ja silti poltin sen loppuun. Ihmettelin miksi.
    Sitten vain sanoin päättäväisesti eräänä päivänä TÄMÄ ON VIIMEINEN. Lupasin sen itselleni, en kenellekään muulle. Lupaukseni olen pitänyt. Jos sen rikon, petän vain itseäni, enkä voi sitä salata.

    Nyt sitten vain kysyn, kumpi on epäterveellisempää, tupakointi ja ylipaino? Läskiä on tullut todella yli tarpeen lopettamisen jälkeen. En voi luvata itselleni, että en syö. Se on paljon vaikeampaa.

    Sinullekin onnittelut, kun pääsit tupakasta eroon. Tupakointi on paljon vaarallisempaa kuin lisäkilot sekä itselle että tupakoitsijan lähellä oleville.

    Mitä niihin kiloihin tulee, ensimmäinen etappi on se, että ei enää yhtään lisää. Se ei vielä vaadi kovin suurta ruoka- ja liikuntaremonttia.

    Sitten vaan pikkuhiljaa kilo kuukaudessa pois, vain 30 grammaa päivässä. Ajattele, että voisit olla Mikkelinpäivänä jo viisi kiloa kevyempi. Jos ei onnistu, älä masennu, vaan yritä uudestaan!

    Äänestä

Kun on aikansa polttanut, juonut ja rällännyt, tulee mieleen, voisiko toisinkin elää. Miten toisin? Siten ettei tupakoisi, joisi eikä rälläisi. Kuinka menetellä, mikä neuvoksi?

Jos on todella sisäistänyt halun muuttaa elämäntapojaan, kannattaa marssia terveyskeskukseen ja kertoa lääkärille omituiset halunsa. Hän katsoo ensin ihmetellen ja arvioiden oletko seonnut, mutta siitä se alkaa, nimittäin verinäytteestä.

Kannattaa lähteä kaikin puolin kohentamaan kuntoaan. Huonolla peruskunnolla ei tehdä elämäntapamuutosta. Tuntuu haljulta sanoa, että pitää ruveta elämään "lääkärin määräysten" mukaan.

Mukaan tulee myös huonomaineinen painonhallinta. Kuten tuossa "tupakoimaton" pähkäilee, että onko ylipainoisena olo sen terveellisempää, niin sehän se vaanii ellei ruokailutottumuksia muuta ja liikkumista lisää. Näihin kaikkiin on olemassa tietoa.

Jotta tuo kaikki onnistuisi, tarvitaan intohimoa elämään. Sillä tavalla on sitäpaitsi mainio tilaisuus hämmästyttää sukulaisia ja tuttavia: että hänkö on muuttanut elintapansa? Ei voi olla totta.

Yllä on eräs ratkaisumalli, jolla muuan yhden tähden juntti ratkaisi ongelman neljännesvuosisata sitten. Tosikertomus siis!

Äänestä
  • yhden tähden junttia.

    Että painokin,mistähän ammentaisi intoa,kunnon yllä pitoon ?

    Äänestä

  • Ja me nostamme hattua! -

    Äänestä

  • temppu tamäkin! Lopetin tupakoinnin,ystävät,sukulaiset,lapset ja muut kehuivat ja ylistivät,että on ihan esimerkillinen mummu, kun 40v.jälkeen pystyy lopettamaan. Mutta sitten kuukausien jälkeen sorruin,ja nyt tupakoin joskus salaa nurkan takana,.. kaverina hiton huono omatunto,mutta en voi antaa lasteni pettyä minuun.Että sillai

    Äänestä

Olisi mukavaa saada kirjoitus niiltä henkilöiltä jotka aikovat lopettaa tai ovat yrittäneet ja epäonnistuneet. Kerron oman kamppailun, Tupakka on lopettajan mielessä joka hetki, ajattelin että yritän olla 15min ilman, sitten 1/2 tuntia jne ja aina kun aiottu aikani tuli täyteen niin Nuukana ihmisenä laitoin tupakka askin hinnan määrättyyn rasiaan, ja voi että kyllä tuli hyvä mieli kun näin kuinka sain säästöön, ja samalla tuli ajatelleeksi terveyttä, että mikä tervan määrältä keuhkot säästyikään. Jos harkitset lopettamista, kokeile vaikka tätä konstia.

Äänestä
  • Olin tehnyt ns. tupakkalakon monta kertaa. Jopa pari vuotta meni jossain vaiheessa. Kuitenkin salaa kaipasin niitä tupakkahetkiä, joten niin vaan kävi, että lankesin taas.
    Mutta sitten rupesin tupakanpolton aikana joka kerran huomauttelemaan itselleni, että tämä on turhaa. Jos se maistui hyvältä, huomauttelin itselleni keuhkoistani, jos taas pahalta, ihmettelin miksi jatkan vaan. Koulutin itseäni ainakin sen pari vuotta. Laskin tumpit ja kauhistuin päivän annostani.
    Tupakointikielto sisätiloissa auttoi myös asiaa. Se tuli voimaan monessa paikassa ja aiheutti sen, että tupakanpoltto ei ollutkaan enää mukava seurustelumuodon jatke, vaan piti suorittaa seisten kylmässä pihassa.
    Niinpä lopetin. Pari kertaa olen nähnyt painajaisen, jossa nautinnollisesti polttelen koko savukkeen ja vasta sitten muistan, että olen lopettanut. Ihana herätä siitä unesta ja huomata että se oli unta vaan.

    Äänestä

Olipa mukavaa kuulla, että olet sisukkaasti ainankin kerran yrittänyt. Sanotaan että tupakkalakko vaatii useamman aloituksen. Mitä jos otat asian uudelleen esille ja pontevasti aloitat taas, samoilla konsteilla kuin aiemminkin. Tiedän että pystyt siihen kun kerran olet jo pystynyt. Annan sinulle kaiken tukeni, ja olen hengessä mukana, ja toivon sinun aloittavan jo tänään. Ajattele niitä hyviä puolia, on huomattavasti parempi olla, aamuyskät jää pois, hajuaisti paranee, ja paljon muuta hyvää. Ja ennenkaikkea olet hyvänä esimerkkinä lapsillesi ja vaikka ystävillesi. Kaikkea hyvää sinulle ja ryhdy taisteluun tupakkaa vastaan. Annappa kuulua itsestäsi!

Äänestä

Olipa mukava kuulla, että lopulta kuitenkin pääsit eroon tupakasta. Voin kokemuksesta sanoa, mitä kauemmin olet ilman tupakkaa sen helpompaa se on. Sinulla oli oma konstisi (voimavarana)lopettaa tupakointi. Ole ylpeä saavutuksestasi, ja ihanaa että kerroit täällä netissä, jospa tämäkin sinunkin kertomuksesi auttaisi ja kannustaisi muitakin lopettamaan. Ole nyt vahva, äläkä ota ainuttakaan tupakkaa, vaikka joskus kuinka mieli tekisi. Tervakin poistuu keuhkoista muutamassa vuodessa, ja elämä helpottuu kaikin puolin. Jatka niin ja ollaan vahvoja. Hyvää savutonta kevättä myös sinulle.

Äänestä

Haluaisitko lopettaa tupakoimisen? Kirjoita siitä rohkeasti, yritämme kannustaa ja olla henkisesti mukana. Kaikenlainen kannanotto, olkoon puolesta tai vastaan on tervetullutta. Vaikka olisit yrittänyt useinkin luopua tupakasta, ja olet "retkahtanut", kirjoita siitäkin. Asia olisi mielestäni ensiarvoisen tärkeää, se rohkaisisi muitakin yrittämään. Olisimme hyvällä asialla, tukisimme toinen toisiamme. Rohkeasti kirjoittamaan.

Äänestä

Enään ketään , joka olisi kiinnostunut tupakoinnin lopettamisesta? Kyllä varmaan, mutta miksi et ota yhteyttä? Hyvänä esimerkkinä tahdon lujuudesta on kirjoittanut Maalaismies*. Hänkin on onnistunut ja tupla asioissa. Hällekin onnittelut ja kiitokset. Ei tämä pitäisi olla niin vaikeaa kun voi kirjoitella nimimerkillä. Minä vaan yritän rohkaista ajatusten vaihtoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viisaimman päätöksen kirjoitti:

Aloitin tupakan polton 23v ystäväni tarjotessa ja yllytellessä, poltin 18v ja olin monasti ajatellut lopettaa , ja olin yrittänytkin useamman kerran, Mutta kerran se tärppäsi, pystyin olemaan 1v polttamatta, ja kuinka kävi taas, ystävä tyrkytti ja sanoi että polta nyt tänä iltana jatkat lakkoa taas huomenna, ja niin minä poltin taas vuoden. Päätin jälleen aloittaa lakkoa, ja samalla päätin etten yhtään tarjottua tupakkaa ota. Niin minä jälleen ryhdistäydyin ja ajattelin että jos pystyn olemaan vuoden polttamatta, olen samantien kaksi. Siitä päätöksestä on kulunut nyt 27 vuotta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu