Jämsän Seutu kertoo tänään seuraavista asioista:
Rantakaavasta
Henkilöstön palkitsemisesta
Vesilaitoksen yhdistämissuunnitelmasta
Tärkeitä asioita. Lehdessä ei ole sanaakaan tilatyöryhmän kokemasta epäasiallisesta käyttäytymisestä, josta löytyy varsin uutiskelpoista materiaalia samasta esityslistasta mistä nämä muutkin löytyvät.
Aihe on kuitenkin oikeiden ihmisten työssään kokemia, epämiellyttäviä tilanteita. Sekö ei ole paikallislehdelle uutinen, koska vaalit ovat tulossa?
Mutta rantakaava on?
Vaikka kuinka on vaara, että henkilöityisi, niin tällainen hiljaisuus halventaa kaikkia työssään huonoa käytöstä kokeneita ja koulukiusattuja.
JS! Ensi kerrallako toimitte samalla tavalla, kun jostain paljastuu epäasiallista ja työhyvinvointia vaarantavaa toimintaa, siis jos tekijäksi paljastumassa on poliittisesti aktiiviset tahot?
Hävettää, uuden päätoimittajan puolesta...
Jämsän Seudun uutisoinnista
21
581
Vastaukset 21
- Anonyymi
Onneksi Suomessa on lehdistönvapaus, eikä tuommoinen öyhöttäjä päätä lehtien sisältöä. Häpeä keskenäsi.
- Anonyymi
Kyseinen uhkailusta ja karkeasta käytöksestä tunnettu henkilö on samaa "vaativaa ja kriittistä" toimintatapaansa hyödyntäen saanut muutettua juttujen ja mielipidekirjoitusten sisältöä ja otsikointia mieleiseensä suuntaan. Kuka jaksaa laskea montako perättömäksi osoittautuneilla väitteillä ja syytteillä rakennettua omaa kirjoitusta ja vastinetta hän on parin vuoden aikana saanut paikallislehdessä läpi.
Tämä henkilö ei tunnista eikä tunnusta ongelmakäytöstään ja se tulee jatkumaan ihan niin kauan kuin muut sen sallivat.- Anonyymi
Anteeksi nyt vaan, mutta sinullahan tässä tuntuu ongelma olevan, kun jauhat yhtä ja samaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan, mutta sinullahan tässä tuntuu ongelma olevan, kun jauhat yhtä ja samaa.
Minä vai aloittaja emme ymmärrä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä vai aloittaja emme ymmärrä?
Ymmärrät sinä.
- Anonyymi
Mitä tuossa aloittajan esille nostamassa asiassa on nyt sellaista, että se piti suoli 24 kipata ?
ettei nyt olis kyse jostakin omaa etua koskevasta asia kokonaisuudesta ja herkkä hipiäisyydestä. kertokoon selko kielellä tai pysyköön hiljaa. emme me voi alistua hänen kannattajakseen ja alkaa hänelle oikeutta vaatimaan hänen itsensä pysytelessä taustalla turvassa. - Anonyymi
Joko o uutisoitu joko?
- Anonyymi
No joko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joko?
Joko on uutinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko on uutinen?
Ihmeellistä flippaamista. Onko sinulla jokin hätänä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmeellistä flippaamista. Onko sinulla jokin hätänä?
Minunkin mielestäni meillä on lehdistönvapaus hätätila jos uhkaavaan käytökseen syyllistynyt HenkilöJonkaNimeäEiSaaSanoa käyttäytyy uhkaavasti paikallislehteä kohtaan, jonka vuoksi lehti ei julkaise kaupungin työntekijään kohdistuneen epäasiallista käytöstä HJNESS taholta.
Kun tämä karkeakäytöksinen henkilö pyrkii ilmeisestä sopimattomuudestaan huolimatta toimimaan kuntademokratiassa, olisi tämä vaalien alla oleellinen ja merkittävä tieto.
- Anonyymi
Joyain kävi mielessä...
Mitä jos jollekulle on kuitenkin jäänyt jostain ikävä olo, eikä tee mieli uutisoida?
Se ei olisi Jämsässä mitään, koska täällä vain sellainen on jotain josta tuomitaan, muunlaista ei ole. Ei ole kyllä uutistakaan.. - Anonyymi
Mitä tapahtuu oikeasti seuraavalla kerralla kun tulee paikallinen puolisuuri rikos, ja tekijä onkin jonkun johtavan poliitikon sukulainen? Taputellaanko yleisen edun ja tasapuolisuuden vuoksi tapahtunut maton alle ja kirjoitetaan kaikesta muusta...
- Anonyymi
Selittäkää tyhmälle. Mitä on pyyhkitty maton alle? Onko jotain tapahtunut vai vaalikiimoissako täällä keskustellaan?
- Anonyymi
Ihmetellään, miksi paikallislehti uutisoi Kaikesta muusta mutta päätoimittajan valikoiva silmä ei halua uutisoida kaupungin työntekijöiden työssään kokemasta työterveyttä vaarantavasta toiminnasta?
Joku politiikassa mukana oleva on näköjään haastanut työterveyshuollon tekemän raportin aiheesta.
Jos yrittäjä vastustaisi oman yrityksensä työterveysselvitystä, kun johtopäätös on, että työntekijöiden terveys vaarantuu työssä, niin pian laittaisi työsuojelu koko firman kiinni?
Ja tämä ei ole Jämsän Seudulle uutinen, kun se tapahtuu vain kaupungin työntekijöille...- Anonyymi
Kiitos selvennyksestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos selvennyksestä.
Sen verran vielä kysyn, että onkos joku antanut tämän palautteen myös päätoimittajalle?
- Anonyymi
Päätoimittajat ovat viisaita ihmisiä ja osaavat kyllä varmasti tehdä punnittuja päätöksiä ihan itse. Mutta jos päätoimittajan pomo tämän vaikka lukisi ja tutustuisi asiaan, koska jotain erikoista tässä on.
- Anonyymi
Jaa että päätoimittajan pomo lukisi vaalikiimaista Suomi24-keskustelua? Missä universumissa elelet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että päätoimittajan pomo lukisi vaalikiimaista Suomi24-keskustelua? Missä universumissa elelet?
Kyllä se päätoimittajan pomoa kiinnostaa työnantajaroolissa tietää onko hänen alaistaan uhkailtu tapauksessa jossa uhkailuun syyllistynyt on syyllistynyt jatkouhkailuun saadakseen nimen , jonka kaikki tietävät, laajemman julkistamisen, vaikka se on julkisista asiakirjoista vapaasti nähtävillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se päätoimittajan pomoa kiinnostaa työnantajaroolissa tietää onko hänen alaistaan uhkailtu tapauksessa jossa uhkailuun syyllistynyt on syyllistynyt jatkouhkailuun saadakseen nimen , jonka kaikki tietävät, laajemman julkistamisen, vaikka se on julkisista asiakirjoista vapaasti nähtävillä.
Onko nyt täysikuu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561284- 19907
- 68762
- 64748
- 47714
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69708Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131645Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10612Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i11569Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �124521- 4512
- 75498
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483- 36445
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16441
- 36437
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26437