Kosketus

Nykyään yleistynyt halaamisen kulttuuri on hämmentänyt monet, varsinkin ikäihmiset, jotka eivät ole siihen tottuneet.
Ollaan nyt eurokansalaisia, joiden tulee opiskella poskisuudelmat ja smoolltook.
Olisi kuitenkin suotavaa, että olisi jokin kansainvälinen tapa osoittaa, ettei halua itseään halattavan. On aika vastenmielistä, jos joku tulee liian lähelle omaa reviiriä.

Vanhusikäinen minä en ole kovinkaan innostunut, jos minua tullaan pitämään kädestä ja silittämään poskea, olen sitten missä tahansa tilanteessa. Varmaan johtuu siitä, että olin pikkulapsena ilmeisesti hellyyttävän näköinen, koska minua halasivat kaikki tutut, mummut ja sedät ja serkut. Inhosin sitä. Kun kasvoin vanhemmaksi, opin väistämään päällekäyvät hyväntahdon lähettiläät, enkä siedä vieläkään, että minuun tartutaan äkkiarvaamatta.
Muistijälki on jäänyt.
Lapset ja lapsenlapset ovat tietenkin aina asia erikseen.

Nuoret halaavat estottomasti, mutta meikäläisen täytyy olla varovainen ettei aiheuta väärinkäsityksiä. Tavanomainen kohteliaisuuskin naisia kohtaan on tehty vaikeaksi, kun liikkeiden ovet on automatisoitu. Ei voi avata ovea naisille, mikä minua suuresti harmittaa.

Tuossa taannoin eräänä sunnuntai-aamuna kaupungille autoillessani ,havaitsin bussipysäkillä värjöttelevän naisen. Tiesin ettei linkkuria tulisi useaan tuntiin. Pysäytin tarjoten kyytiä. Arvelin ettei olemukseni näytä hampparilta, mutta toisin kävi. Nainen antoi ymmärtää, mitä minulla oli mielessäni, joten nolona sain yksin jatkaa matkaani.

Niin, että halaamaan vielä!

Avoimmuus ja kaikenlaiset kosketukset ovat kiitettävästi lisääntyneet meidän suomalaisten keskuudessa. Näin vanhemmiten se lämmittää mieltä.

Nuorten keski-ikäisten kohdalla sen huomaa eritoten. Siitä muistuukin mieleeni viime viikonvaihteen pieni hämmentyminen, kun tyttäreni ystävätär minua tervehtiessään teki halauselkeen, minä ojensin samanaikaisesti käteni, jolloin hän fiksuna noudatti kättelyä. Jäin sitä oikein miettimään. Olinko vielä noin kaavoihin kangistunut! Herttainen tyttö! Vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa tapojaan.

Kaikki halaukset ovat tärkeitä mielestäni, varsinkin lasten ja vanhusten. Mutta on myös hyvä ottaa huomioon vastaanottajan tavat ja tottumukset.

Koskaan ei ole tullut mieleeni kyseenalaistaa tuota. Sukulais- ja tuttavapiirissämme on tapana halata usein. Ja voi kuinka ihanalta tuntuu kun kyläilypaikassa toivotetaan tervetulleeksi halaamalla. Silloin ei ainakaan epäröi, onko ehkä tervetullut.
Ja se etu tästä korkeasta iästä on, että nyt ainakaan halattavat eivät luule ystävänhalausta "iskuyritykseksi".

Kun rakas käsi koskettaa, olkoon äiti lastansa, lapsi äitiänsä, tai puolisot toisiansa, se tuntuu lämmiltävältä ja jättää jäljen mieleen... muiston
läheisestä suhteesta.

Kohtaamme erilaisia kosketuksia, tervehdimme kättelemällä, joka onkin yleisin tapa, ja siinäkin kosketuksessa voimme aistia erilaisia tunteita.
Joku puristaa kättämme kovalla otteella, ei katso silmiin, mutisee vain jotain ja siitä kosketuksesta ei jää mieleen mitään.
Toinen tarttuu arasti käteemme, puristus on hellä, katse kohtaa katseemme, ote käsiemme välillä lujittuu ja esittäytyessämme huomaamme kuinka tuo tervehdys muuttuikin läheisemmäksi, koskettavammaksi ja sen muistamme uudelleenkin.

Sairaana ollessamme, viileä käsi otsalla tai poskella, kuin lohduttavat sanat, sekin on mieleen jäljen jättävä tilanne.
Sairaan äitini poskea silittäen muistin kuinka äidin käsi ennen silitti poskeani, sekoitti hiuksiani kiusoitellen ja ne tilanteet eivät koskaan unohdu mielestäni. Näin kuinka äitini nautti kosketuksestani. Oman puolisoni pyyntö iltaisin maata mennessämme;" anna käsi", tuo mieleeni ne lukemattomat kosketukset välillämme...
niissä oli sanattomia viestejä... niistä voimme lukea enemmän kuin muutamasta sanasta pimeässä huoneessa...

Nykyinen tapa, halata jokaisessa kohtaamisessa, se tuntuu vieraalta vieraita ihmisiä tervehtiessä.
Mieluummin nuo poskisuudelmat ja halaukset vasta tutustumisen myötä, muutoin kiva tapa kun harvemmin tavataan.
Kosketus on terapiaa... kosketus on sanoja silloin kun ne muuten puuttuvat... kosketus on viesti... niin... odotanko turhaan hellää kosketusta kädelläni, kun maailma murjoo, silloin on hellä käsi todella tärkeä.
Ja osaanko minä koskettaa toista oikealla hetkellä ja oikealla tavalla... halatakin lohduttaen niitä läheisiäni joilla on vaikeaa.

Et usko kuinka hyvälle tuntuu kunnon halaus... ja sen antajan muistaa.

On ihanaa, jos joku joskus halaa! Kotona kun ei ole muita, on satunnainenkin kosketus harvinaista elämän eliksiiriä! Vasta, kun menettää jotain, osaa sitä arvostaa ja kaivata. Menetin puolisoni aika varhain ja yksinolo ei aina ole pelkästään mukavaa. Toki lapsenlapset tavattaessa halivat ja suukottelevat, mutta aikuiskontaktit ovat harvinaisia. Ei ole kanttia mennä kadulle kyltti kaulassa: 'Olen yksineläjä, halaa minua'! Miten te muut yksin jääneet pärjäätte?