kiinnostiko jääkiekko?

Anonyymi

Seurasitko jääkiekkokisoja televisiosta?
Meikäläistä ne eivät kiinnostaneet.
Enpä pannut pahakseni, että hävittiin loppuottelussa. Siinähän saivat.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kiinnosta yhtään katsoa kun aikuiset miehet rynnii pallon tai kiekon perässä raivokkaasti.

    • Ensimmäistä kertaa kun katselin lähes kaikki ottelut telkkarista. En ole koskaan ollut mikään jääkiekkofani, mutta nyt sattui sellaiseen saumaan, että ei ollut oikein muutakaan puutarhatöiden ja huushollin lomassa, niin istuimme miehen kanssa ja tuijotimme kun aikuiset miehet hakkasivat välillä toisiaan, välillä tönivät kiekkoa ja luistelivat välillä lujaa, välillä hiljaa, mutta kyllä siihenkin löytyi sittemmin mielekkyyttä . Hienoa että Suomi pärjäsi "hopea ei ole häpeä". Eilen minulla oli suorastaan jääkiekkoabstinenssia.
      Muutaman päivän päästä alkaa futiksen Euroopan mestaruuspelit ja ne ovat mielestäni viihdyttävämpää katseltavaa.
      Eilen katselin yleisurheilua Paavo Nurmi-kisoja Suomen Turusta. Ruotsin ylpeys Daniel Arvid Paavali Ståhl heitti kiekko isiensä kaupungissa ja mamma ja mummi olivat katsomossa heijaamassa. Urheilu kaikissa muodoissaan on toki parempaa viihdettä kun huonojen käsikirjoitusten kanssa tehdyt väkisin väännetyt tositv-ohjelmat.

      • Anonyymi

        Daniel on puoliksi suomalainen. Äitinsä on turkulainen, myös urheilija aikoinaan 80 -90-luvuilla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Daniel on puoliksi suomalainen. Äitinsä on turkulainen, myös urheilija aikoinaan 80 -90-luvuilla.

        Daniel puhuu myös suomea, mutta edustaessaan Ruotsia hän käyttää periaatteesta ruotsia haastatteluissa.


      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Daniel puhuu myös suomea, mutta edustaessaan Ruotsia hän käyttää periaatteesta ruotsia haastatteluissa.

        Eikö siis hallitse englantia?

        Kyllä hän suomalaisille haastattelijoille aina puhuu suomea, mitä minä nyt olen nähnyt ja kuullut.


    • Anonyymi

      Katsoin ja jännitin Suomen puolesta.
      Kyllä ruumiinkulttuuri on kannatettavaa, vaikka monet suhtauvat siihen alentuvasti , verrattuna korkeampiin kulttuurien muotoihin.
      Mitä sitten lienevät.

    • Anonyymi

      Kasoin jatkoajan ja ruotsalaiset tuomarit otti voiton, Kanadalle.
      Joten aikaisemmin viettä naisten kulta ja nyt sitten miesten osoittaen, että Jukka Jalonen on suomalaisille opettanut opettajia kuinka maailman tuomarit saadaan kateellisiksi!
      Voisiko Kansainvälisisen urheilu järjestön viisaille osoittaa suruadressin tuomareiden kouluttajina ja tehtäviin asettajina. Tai oliko kyseessä ruotsalaisten tuomareiksi valitseminen tarkoitukseslla kun tiesivät ruotsalaisten olevan kateellisia?

    • Anonyymi

      Se on tyhmien peli.
      Hyvä kun kiekkoleijonat saivat köniinsä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1184
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe