Nyt kannattaa tutustua mihin olette päänne pistäneet. Hallituksen kokoukset eivät ole vain kahvikerhoja.Käypä esimerkiksi sivulla www.taloyhtio.net.
Onnea valitsemallanne uralla! Hallituksissa pitäisi olla asiantuntijajäseniä nyt varsinkin kun isoja remontteja on vanhenevassa kiinteistökannassa.Ymmärrä vetäytyä pois ennen kuin haukkaat liian ison palan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Aivan oikein,ei hallituksen kokouksissa juoda vain kahvia. Siellä keskustellaan,mietitään ja päätetään as.oy:n asioista. Onneksi vielä on osakkaita,jotka uskaltavat ja viitsivät pistää päänsä likoon yhteisten asioitten puolesta. Asiantuntijoita tuskin joka yhtiöstä löytyy joka asiaan, mutta tietoahan saa kun sitä osaa etsiä vaikkapa tuolta taloyhtiö.net sivuilta.
Jos tuntuu siltä,että on haukannut liian ison palan voi aina erota hallituksesta, siihen on oikeus.MUTTA,jos kukaan ei tee mitään minkään asian eteen, voi vain kuvitella minkälaisessa kunnossa yhtiö on muutaman vuoden kuluttua. Johan asunnon arvokin tippuu, jos kiinteistöä ei ole hoidettu kunnollisesti.