Aloin pienentää asemaa ja joutuu siirtämään n. 500gigaa niin puoli välissä tehnyt yli 20 gigan login. Onneksi on asennettu eri asemalle kuin windows, joillakin mennyt windows jumiin tuon takia. Näköjään jatkaa vaikka täyttänyt koko aseman. Ei viitsi kesken hommana kokiella poistaakaan tuota logia ettei sekoa.
Kun olisi arvannut että joutuu siirtämään kaiken toiseen osaan levyä, olisi kannattanut siirtää muuten, tuolla kestää kymmenisen tuntia.
Ihmettelin jo kerran aikaisemmin mikä oli täyttänyt levyn, mutta en ehtinyt tutkia kun käynnistyksessä ccleaner poisti ellei itse poista. Tuossakin hyvä syy että aentaa mahdollisimman vähän C-asemalle. Ei pääse nyt katsomaan voiko login estää tai rajata pienemmäksi.
"Lähetyksessä virhe", tulee varmaan taas moneen kertaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Taas ihan puutaheinää.
Mitähän säntöjen vastaista muka kun piti idiootin poistattaa, googleta ellet usko että tekee gigogen logeja. Ei näy vastausta Aomein sivulla miksi. Poistin lkogin käsin kun tuli valmiiksi.
Kesti peräti 15 tuntia siirtää tiedostot ja näyttii että olisi kokonaan osioimnaton levy, mutta onneksi näkyi normaalisti kun purki uudelleen salauksen. Silti Aomei näyttää edlleen että osiot olisi saman kokoiset
Johtuiskohan logi kun muuntaa SSD-levyä, laitoin tähänkin vahingossa päälle SSD-optimoinnin vaikka tavallinen levy, logi sitten kulutti SSD-levyä.
Lelu Windows.
Windows 10 ei ole käyttöjärjestelmä, vaan aihio, josta esimerkiksi NT on tehty. W10 aihiona, on erittäin reikäinen ja tietoturvaltaan mailman suurin riski.
Pienensin uudelleen levy tyhjänä, nyt ei tullut kuin muutaman kilon logi ja näyttää koot oikein.