Miten lentävä lautanen toimii?

Anonyymi

Philip J. Corson inspiroima tunnevisio.

Miksi lentävän lautasen toiminta prinsiippi on 'tuntematon'?
Vastaus on että ei tunneta kaikkia tekijöitä, jotka luovat avaruudessa matkustamista.

Vaikka P. J. C mainitsi että Toisen Maailman sodan saksalaiset rakentelivat lentäviä lautasia ja jotkut niistä osallistuivat taisteluihin.
Aitoja ufoja olisi nähty sotatantereilla, mittaamassa kaluston toimivuutta.

(Saksassa 1974, Ramsteinissa sotilaat olisivat ampuneet sattumalta lentävän lautasen alas: niitä harvoja kertoja.)

Lentävän lautasen mekanismiksi on todettu sähkömagnetismi.
Mutta mikä aiheuttaisi taivaalla lentämisen?

Maallikko tunnevisio:

Avaruus on tila, jossa on paikkalähtöisia erilaisia ominaisuuksia, joita pitää tuntea paikkakohtaisesti erikseen, mitä jokainne on olevinaa, niin kuin kuin maapallo on kartoitettu koordinaateiksi ja olisi oikein tietää, mitä koordinaatiluvun takana piilee: joku maa, jolla tietynlaisia voimavaroja ja mielenlaatuja, jotka vaikuttavat ympäröivään eliöstöön.

Avaruudella on suunta, mihin päin se työntyy.
Maallikona en ole oppinut vielä, mihin päin se suunta kulkisi.
Niin kuin muslimeilla rukoillaan Mekkaan päin oleskelutilasta riippumatta.
Maapallohan käyttäytyy nollakohtamäisesti, että pallo pyörii yhteen suuntaan, sitä tuetaan toisesta suunnasta ja kolmannesta ja niin edelleen, että lopussa pallo on joksikin vetovoimien vaikutuksesta paikassa, jossa se pysyy ja jää.
Palloon vaikuttavat monet energiat.
Niistä kaikista pitää nähdä kuitenkin mihin päin kaikkeus suuntaa.
Suunnan pitää osata näyttää sormella asian selkeyttämiseksi.

Big Bang olisi piste A ja sen laitama on B
Voi ymmärtää, että avaruudessa on kehitystasoja, jotka ovat erilaisia ominaisuuksiltaan.

Tästä lopulta päätelleen kysymme, että jotta lentävä alus siirtyisi avaruuden syvyyssuunnassa, niin pitää ylittää tasoja.

Mutta menin liian asioiden edelle.

Ensiksi siis ymmärretään, että sähkömagnetisoitu lentävä alus alkaisi nousta ilmassa. Mikä sen aiheuttaa?
Ovatko fysiikan laitkin kuten kaikki humanismikin usein kehässä pyörimistä: samat lait loputtomasti vaihdelleen.
Jos näin on, niin maallikko ymmärtää fysiikan lait kylmän ja kuuman energialla, joka työntää myös sen ihmeellisen lentävän lautasen.
Sähkömagnetismi ionisoi kappaleen, joka liikkuu, koska on suhteessa ympäristöönsä 'kuuma' tai yksinkertaisesti magnetisoitu.

Ja ylipäätään monimutkaisten asioiden toimintaperiaate on yhtä simppeli kuin minkä tahansa muiden luonnon arkisten asioiden toiminta periaate.

'Lentävä lautanen lentäisi kuin ilmapallo, jossa kuuma ilma liikuttaa sen kylmässä tilassa' - väärin ilmaistuna lentävän lautasen periaate maallikon silmin.

Siten jostakin laista kumpuaa myös se mekaniikka, miksi lentävä lautanen pyörii akselinsa ympäri: sekoittaa napojaan, pakkaa liikeenergiaa spiraaliin kuin jousen, joka kimpoaa takaisin kun sitä kääntää....

Kun maallikon teoriassa lentävä alus on lennossa, niin mikä saa lautasen hyppimään tasojen ylitse, niin lautasen pyöriminen....
Onko kaukaa haettu tunnetasoinen oivallus, josta loogikka ei ota kantaa?

Niin ja vielä se, mikä saa lautasen lentämään, niin ovat universumimme ja Big Bangimme kulkusuunta. Ne ovat tien raiteita, joiden pitkin lautanen lentää.
Energia siis kulkee tiettyyn suuntaan, niin myös lentävä lautanen kulkee niitä pitkin energioita myötäillen ionisaatiota käyttäen.
Suuret sähkömagneettiset aallot ja lentävän aluksen omat ionisaatiot.
Tämä on vastaus miksi lentävä lautanen lentää.

Unviversumin paikkakohtaisuus taas tarkoittaisi universumin monimutkaista loputonta verkostoa, miten galaksit ovat rakentuneita keskenään evolutiivisesti.

Yksi suurimmista lentävän lautasen ja vaikeimmista asioista on suunnistus.
Koska unviersumi on kuin maapallokin paikkakohtainen, niin kosmoksessa riittää sokkeloita, joista ei aina pääse elävänäkään.
Yhdet kanavat syntyvät ja kuolevat. Kysymys on miten palata turvallisena takaisin päin?

Miten siis suunnistaa avaruuden loputtomien sähkömagneettiaaltojen keskellä ja erotella niitä ja tuntea niitä.
Vähän niin kuin ihmisetkin kaikki erilaisia ja tuovat toisilleen erilaisia energioita, mutta samaan aikaan ihmiset ovat samanlaisia rajallisia, joilla samoja ongelmia vuodesta toiseen.

22

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Fysiikka puhuu madonreijistä ja todellisuuden taipumisesta.
      Kuvassa todellisuus taipuu tilaksi ja madonreikä yhdistää kahta tasoa.
      Joku kosmoksen fenomeeni.

      Niin kuin Afrikka synnyinmaa, joka sijaitsee Etelänavan aivan vieressä, joka on ihmisen kulttuurievoluution päätepiste tai ainakin minne Latinalaisesta Amerikasta pääsee geo-loogisesti kun kerran Afrikka on piste A ja Latinalainen-Amerikka on piste B kulttuurievoluutiossa.

      Pitihän matkata tuhansia vuosia, jotta pääsiis Amerikkaan, vaikka manner on aivan Afrikan nenän vieressä, puhumattakaan Etelänavasta!!!

      Kadonnut Atlantis voisi yhden teorian mukaan olla Etelänapa.

      Mikä madonreikä yhdistäisi Afrikan ja Etelänavan?
      Vastausta etsitään Etelä-Afrikasta.

      Ehkä avaruudessa lähellä Aurinkokuntaamme sijaitsee jo paratiisi, jonne ollaan menossa, mutta vähän pitkän juoksun mukaan, vaikka tie olisi suoraa käyttäen paaaaljon lyhyempi.
      Ja ehkä Linnunradan aivan vieressä sijaitsee se paratiisi, minne ollaan menossa suoraa käyttäen, eikä avaruudesta tuttua eklipsiä.
      Ei olisi niin ikään tehdä täysikierros kun tuntee suoran lennon.

      Ja suora lento, mihin aikaan, mitä paikkaa ja välinettä käyttäen, olisi saavutettavissa?
      Keskelläkö on massiivinen Musta aukko, jonne kaikki tähtäävät?

      • Anonyymi

        Voihan Mustan aukon energioita käyttää kimmokkeena päästäksemme tiettyyn paikkaan eklipsisella radalla. Iso lasku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan Mustan aukon energioita käyttää kimmokkeena päästäksemme tiettyyn paikkaan eklipsisella radalla. Iso lasku.

        Niin Madonreijät ja avaruustilan taittuminen olisi vastaus siihen, miten palata takaisin pisteeseen A.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin Madonreijät ja avaruustilan taittuminen olisi vastaus siihen, miten palata takaisin pisteeseen A.

        'palata pisteeseen A' teoriassa
        koska filosofisesti ehkä kierroksen taitettuaan
        ei olisi enää tarvetta palata takaisin pisteeseen A

        eikä mahdollistakaan fysikaalisesti enää
        vaikka olisi mahdollista

        siten avaruuden sähköaallot big bangistä laitamille olisivat vain.....poikittaissuuntaisia

        ja siten palaaminen....kysymys...olisiko mahdollista tällät asolla

        poikittaisesti palattaisiin, mutta pitkittäisesti emme palaa
        siksi ajallisesti ei pidä odottaa liikaa, jotta olisi vielä aika palata takaisin

        lentävätkö galaksit avaruudessa eklipsin lattea puoli ala- ja ylä tasosta sunnassa A - B?

        Siten ajatteluni mukaan lentävä lautanen lentäisi samalla tavoin. Sen ylätaso katsoisi kohti Big Bangin laitamia päin....

        Liike ja pyöriminen olisivat varsinaista matkustamista kuin auton pyörät tilassa.

        Varsinaisesti lentävä lautanen kulkee kuitenkin leveyssuunnassa, siis pisteiden A ja B:n ristisuunnaassa, eikä A ja B:n myöten.
        Lentävän lautasen terävämpi keula näyttäisi pisteisiin C ja D.

        .......A

        C............D

        .......B

        Siten meidän ajattelumme suuntautuu pisteistä C-D
        vaikka se tavoittelee ajattelua A-B
        Voimmeko tietää Big Bangin tapahtumista mitään?
        Että kun pyritään A-B:hen, niin päädymme siitä huolimatta C-D suuntaan.

        Emme osaa ennakkoodottaa tulevan ja siksi yllättymme aina mitä tulemaan pitää.
        Ihmisen pitää vähän nukkua jotta näkisi todellisuuden unessa, eikä valveilla.
        Koska universumi ei ole suoraa, mutta käänteinen.

        pitkittäisesti emme kehity ilman leveäsuuntaista kehitystä

        ehkä ihmiset velvoite ei ole pitkittäinen (K)
        ihmisen hierarkinen ja kokoon nähden oleva tehtävä elämässä on olla (L)
        se on koko mihin ihminen yltää omalla kädellään
        ihminen kehittää oman eliöpiirinsä elämää
        ja se eliöpiiri ei kulminoitu elämän päämäärään sinänsä
        emme voi tuntea sen
        mutta se kulminoituu elämän laadun ylläpitämiseen
        kehittää ihmisen kulttuuria ja ympäristöä niin hyvin kuin mahdollista
        ja eteenpäin

        luonto ja aika tuo uutta, mutta ihmisen aika kuluu oman elämänsä järjestämisessä, parantamisessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'palata pisteeseen A' teoriassa
        koska filosofisesti ehkä kierroksen taitettuaan
        ei olisi enää tarvetta palata takaisin pisteeseen A

        eikä mahdollistakaan fysikaalisesti enää
        vaikka olisi mahdollista

        siten avaruuden sähköaallot big bangistä laitamille olisivat vain.....poikittaissuuntaisia

        ja siten palaaminen....kysymys...olisiko mahdollista tällät asolla

        poikittaisesti palattaisiin, mutta pitkittäisesti emme palaa
        siksi ajallisesti ei pidä odottaa liikaa, jotta olisi vielä aika palata takaisin

        lentävätkö galaksit avaruudessa eklipsin lattea puoli ala- ja ylä tasosta sunnassa A - B?

        Siten ajatteluni mukaan lentävä lautanen lentäisi samalla tavoin. Sen ylätaso katsoisi kohti Big Bangin laitamia päin....

        Liike ja pyöriminen olisivat varsinaista matkustamista kuin auton pyörät tilassa.

        Varsinaisesti lentävä lautanen kulkee kuitenkin leveyssuunnassa, siis pisteiden A ja B:n ristisuunnaassa, eikä A ja B:n myöten.
        Lentävän lautasen terävämpi keula näyttäisi pisteisiin C ja D.

        .......A

        C............D

        .......B

        Siten meidän ajattelumme suuntautuu pisteistä C-D
        vaikka se tavoittelee ajattelua A-B
        Voimmeko tietää Big Bangin tapahtumista mitään?
        Että kun pyritään A-B:hen, niin päädymme siitä huolimatta C-D suuntaan.

        Emme osaa ennakkoodottaa tulevan ja siksi yllättymme aina mitä tulemaan pitää.
        Ihmisen pitää vähän nukkua jotta näkisi todellisuuden unessa, eikä valveilla.
        Koska universumi ei ole suoraa, mutta käänteinen.

        Ei voi sanoa että "leveyssuunnassa" sillä avaruudessa ei ole ulottuvuuksia samalla tavalla kuin maapallolla.

    • Anonyymi

      Lopuksi väsynyt aivo vielä kerran epäilee, että lennettäiskö lentävällä lautasella terävä keula A:sta B:hen kuitenkin.

      Pitkähkö laiva olisi silloin äänifilosofialtaan oikein K niminen.

      Ja se eklipsinen matkaaminen, jota galaksit taittavat olisi siten avaruusaluksen litteiden ylä- ja ala tasojen mukainen.
      Ja ihmisen mielestä, me lennettäisiin oikein päin ylös eklipsin mukaan, miten avaruusmatka näyttäytyisi oikeinpäin ylöspäin.

      Mutta taas kerran spekulatiivinen kysymys, että no mutta vaikka matka on L niin aluksen lentoasento on K.
      Tässä yritetään tavoittaa kaavaa L L, vaakatasossa suoraan,
      Taas kysymys.

      Palikoita kääntää mutta aina jää vastakkainen palikka pystyyn.
      Sekin luonnon sääntö, että ristiriitaisuuksilta ei välty, koska elämä rakentuu vastakkainasettelusta joka tapauksesta, käänsi palikat tässä tai tuolla eri suuntiin.

      Siten päämäärä valikoituu praktisesti paikkakohtaisesta tarpeesta.
      Mutta ainakin ollaan tietoisia siitä, miten osataan olla muuten yhdellä tavoin.

    • Anonyymi

      Ja lopuksi P. J. Corson kirjasta kuvaus Pii kiekoista, joita löydettiin UFOjen romuista.
      Kiekkoihin sisällytetty virtapiireja.

      Corso kertoo yritysteknologian ottaneen suoraan mallia avaruusaluksista.

      Alienien yhdensuuntaiset pitkät pukujen kuidut, joiden tehtävä ehkä johdattaa sähköä.
      Kuitu olisi osa ihoa, kommunikoisi ihon kanssa jollakin tavoin.

      • Anonyymi

        Avaruusaluksen alatasossa olisi tuntematon hieno kupari hopea seos levy: erinomainen sähkön johdattaja.
        Koko lentävä alus olisi erinomainen sähkön johdattaja.

        Itsestään korjaantuvat kimmoisat, kestävät, harmaat, kevyet, tuntemattomat kuidut...

    • Anonyymi

      Jos on vähääkään perehtynyt joulupukin rekeen, niin on päivänselvä asia että lentävä lautanen toimii täsmälleen samalla periaatteella. Ne porot siellä reen edessä ovat vain silmänlumeeksi ja hölmöjen huijaamiseksi. Ei siihen mitäään poroja tarvita, senhän tajuaa jo lapsikin. Ja jos siellä Suomessa ei kukaan ole kuullutkaan joulupukin lentävästä poropulkasta, niin kyllä täällä Californiasa ainakin kaikki yli 5-vuotiaat osaavat selittää tyhmille ja osaamattomille kuinka se systeemi oikeasti lentää.
      Ja jos ette sitäkään tiedä että Amerikassakin on napapiiri niin sieltä se alkuvoima irtoaa. Sieltähän se joulupukki on oikeasti kotoisin, Amerikan napapiiriltä.

      • Anonyymi

        "Ei siihen mitäään poroja tarvita, senhän tajuaa jo lapsikin."

        Tuoretta ravintoa kiireisellä jakelumatkalla.

    • Anonyymi

      Mielikuvituksen ehtymättömällä voimalla.

    • Anonyymi

      Melkoista sekametelisoppaa tuolla ylempänä. Bob Lazar lienee lähimpänä sellaista kenen tutkimuspohjaisia teorioita kannattaa kuunnella jos haluaa tietää.
      Tieteen puolella on paljon puhetta kvanttiverkostossa lomittumisesta realiajassa ja toinen teoria on luoda oma avaruutensa aluksen ympärille jolloin sitä ei rajoita painovoima, kiihtyvyydet, ilmanvastukset, vedenvastukset eikä mitkään ja siksi ufoalus ei synnytä esimerkiksi yliäänipamauksia.

    • Anonyymi

      Ai miten ufo toimii? Käännät avaimesta virrat päälle ja odotat että kiekuran mallinen keltainen valo sammuu. Sitten käännät virta-avainta myötäpäivään ja ufo käynnistyy. Sen jälkeen kojelaudasta keppi D-asentoon ja ei muuta kuin hanaa! Muista vaan täyttää tankki naftalla 1500 valovuoden välein äläkä vaan laita bensaa. Muuten rakkine hyytyy hyperavaruudessa ja voin sanoa että siellä tulee äitiä ikävä.

      • Anonyymi

        Samaa tavaraa tulee kehon ylemmästä aukosta kuin alemmastakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa tavaraa tulee kehon ylemmästä aukosta kuin alemmastakin.

        Ai kakkaa? Sitä satelee myös ufoista. Alieenien saniteettitilat on mallia reikä lattiassa. Toimii ku junan vessa.

    • Anonyymi

      Hassuksi tekee alkoräjähdys jossa kaikkiin suuntiin hajaatuu materiaali. Vaikeaksi tekee juuri tämä, mistä suunnasta noita lentäviä lautasia matkaisi.
      Tietenkin itse lautanen, kuinka se liikkuu, on todellakin kiinnostavaa. Mitä materiaalia lautanen on ja mitä kuljettaa mukanaan. Onko sillä edes mitään massaakaan, että pystyy nopeasti livahtaa. Ilmestyy ja katoaa, kuin pieru Saharassa. Pelkkä haamu.

      • Anonyymi

        Vai tekee alkoräjähdys hassuksi? Sanoisin että A-supermarketin tuotteet tekee kaltaisestasi hampista vain ärsyttävän! Kannattaa miettiä kaks kertaa ennenku niillä räjäyttää tajuntansa.

    • Anonyymi

      Yhtäkaikki hommous on niin turhaa.

      • Anonyymi

        Siitäkin huolimatta ufot käy dieselillä. Etkä voi sille yhtään mitään vaikka hanurissasi olisi sirppi tai vasara.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      149
      10901
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5200
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2413
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2113
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1681
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1514
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1221
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1166
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      925
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      882
    Aihe