Onko ideoita miten saada koira lopettamaan toisille koirille räyhääminen?
Mulla koira heti kun näkee toisen koiran alkaa äriseen ja yrittää käydä kimppuun, olen yrittänyt saada huomion kiinnitettyä muualle, mutta ei toimi.
Meillä kyllä on toinen koira, jonka kanssa tulee hyvin toimeen. Mutta jos tulee vieras koira, niin alkaa oleen keinot vähissä. Muuten kyllä on tosi kuulianen koira.
koira räyhää toisille koirille
24
11854
Vastaukset
- pelosta
Koirat räyhäävät useimmiten pelosta, joten rankaiseminen ja hihnasta kiskominen sekä koiran kieltäminen ei auta. Otapa sen sijaan lenkille mukaan nameja tai jokin lelu (mikä on koirallesi kaikkein tärkeintä). Sinun on tietysti pitänyt leikkiä kotona koirasi kanssa, jotta se kiinnostuu yleensäkin jos alat houkutella sen huomiota. Kun huomaat jossakin kaukana koiran, niin kiinnitä koirasi huomio leluun ENNEN kuin se alkaa räkyttää. Älä mene niin lähelle toista koiraa, että koirasi kiinnittää siihen huomiota. Pikkuhiljaa voit lähestyä muita koiria. Lopulta koirasi oppii, että kun näkee toisen koiran, niin tapahtuu jotain kivaa. Työtä se vaatii, mutta toimii! Muista ettet palkitse koiraasi nameilla, jos se räkyttää.
- ---
Tuo kaikki lähtee siitä että saat sen koiran huomion edes sekunniksi, sitten palkkio. Sitten pidempi aika jne. Ei se päivässä tapahdu vaan siihen voi mennä pidempikin aika. Sinä tulet ehkä itse näyttämään ihan ääliöltä sillä se huomio on kiinitettevä keinolla millä hyvänsä.
Aloita ensin se huomion kiinnittäminen sinuun kun ei ole muita koiria näkyvissä ja palkitse koiraa siitä jollain tosi hienolla herkulla tai lelulla. - edellisen kanssa!
Tein virheen edellisen koiramme kanssa kun se käyttäytyi juuri noin, kuvailemallasi tavalla:
Kiskoin hihnasta sitä viereeni, huusin nimeä, ja Nätisti-sanaa, tai Ohi-sanaa.
Nyttemmin olen kuullut, että olen ilmeisesti nähdessäni toisen koiran jo etäältä tulevan vastaan, huomaamattani alkanut jännittyä jonka koira aina aistii. Ne kun on hyviä stressin aistijoita.
Siinä koira on sitten muistanu,t että toisen koiran vastaantulemiseen liittyy aina kipu kaulassa ja, kun kerran omistajakin selvästi stressaantuu, täytyy vastaantulijoissa olla jotain uhkaavaa ja niinpä niille täytyy heti näyttää, että kyllä täältä pesee jos meinaatte jotain yrittää ...
Tarkkaile myös itseäsi vastaantulotilanteessa.- Koirakko
kierre juuri samaisessa ongelmassa. Yritän lähestyä rauhallisesti, hihna löysällä, komennan ei, tähän asti kaikki hyvin. Koira pysyy hetken hiljaa, mutta kun otan askeleenkin eteenpäin alkaa kamala rähinä ja vetäminen. Lyhyt hihna on pakollinen, jos meinaa isoa koiraa hallita, muuten menen suorin vartaloin perässä. Tänään menin vaatteet savessa ja mudassa, ei ole kivaa yrittää löysällä hihnalla, kun lopputulos on mutapainia koiran takapuoli nenun edessä.
- Koirakko
Meillä kotona menee kaikki hyvin. Johtajuus on kunnossa, tottelee jne. Ei ole ketään tai mitään purrut, mutta kun tulee toinen koira vastaan alkaa täpinä ja töpinä töppösissä. Yhtään koirakaveria ei ole enkä aio hihnalenkiltä hankkiakaan. Meillä ainoa konsti ohittaa toiset koirat on tiukka ote hihnasta, kielto ennen sitä ja odottaa, että toinen häipyy maisemista tai me menemme takavasemmalle. Kohdakkain mennään vain kun on pakko. Haaveilen vain tuollaisista huomioimattomista ohituksista... He, jotka ovat onnistuneet, kertokaa, mitä olette tehneet! Olkaa niin kilttejä.
Lisäksi rähinä ei ole ainakaan aluksi vihaista vaan älytöntä intoa päästä tutustumaan toiseen koiraan, mutta en päästä. Minulla on leikkaamaton iso uros, jota en päästä kokeilemaan tuleeko taistelu vai ei.- rollo1
Huomannut että koiralle puhuminen auttaa tilanteessa. Oma koirani ei voi sietää toisia uroksia, tai sille räyhääviä toisia koiria, korostan vielä että se ei tunne tai ilmaise minkäänasteista pelkoa kohtaamistilanteissa. Jos toinen koira rähjäsi niin oma koirani vastatasi aina satasella. Kokeilin hiki hatussa huomion kiinnittämistä muualle suurinpiirtein kaikilla mahdollisilla asioilla (no okei en kokeillut heilutella nokan edessä pihvin palasta) ja mikään ei riittänyt edes siksi sekunniksi kiinnittämään koiran huomiota muualle.
Itse luonnollisesti aloin myös olla jännittynyt ohitustilanteissa. Tähän omaan rentouteen auttaa juuri tuo puhuminen. Selittää vaikka rauhallisella äänellä mitä tehdään "kävellään nyt vaan tästä ohi" "ei me noista muista välitetä" ym.
Saattaa kuulostaa hölmöltä mutta meillä on oikeasti auttanut ja vinkin olen saanut eräältä ongelmakoirakouluttajalta.
Tämä perustuu hyvin yksinkertaiseen asiaan. Koira kysyy aina sinulta miten toimia. Se saattaa esimerkiksi kohtaamistilanteissa kysyä asiasta kymmeniä kertoja. Jos se ei saa sinulta mitään vastausta tai huomaa että omistaja on jännittynyt --> uhka lähestyy, koiralle tulee koko vastuu tilanteesta ja yleensä tähän tilanteeseen käyttäytyminen on hyökkäys. Puhumalla koko ajan, jo reilusti ennen kohtaamista, koira saa sinulta vastauksen siihen miten tulee menetellä.
Oma koirani on vielä hyvin puolustuspainotteinen, joten reagoi helposti jos huomaa minun olevan jännittynyt tai peloissani. Itsensä rauhoittaminen ja rentouttaminen on melkeinpä tärkeintä.
En tiedä toimiiko tämä kikka Koirakon tilanteessa, mutta omassa tilanteessani se on toiminut. Ja minullakin on iso kokoinen koira jonka rotuun kuuluu jo peruskarsaus vieraita koiria kohtaan. - Koirakko
rollo1 kirjoitti:
Huomannut että koiralle puhuminen auttaa tilanteessa. Oma koirani ei voi sietää toisia uroksia, tai sille räyhääviä toisia koiria, korostan vielä että se ei tunne tai ilmaise minkäänasteista pelkoa kohtaamistilanteissa. Jos toinen koira rähjäsi niin oma koirani vastatasi aina satasella. Kokeilin hiki hatussa huomion kiinnittämistä muualle suurinpiirtein kaikilla mahdollisilla asioilla (no okei en kokeillut heilutella nokan edessä pihvin palasta) ja mikään ei riittänyt edes siksi sekunniksi kiinnittämään koiran huomiota muualle.
Itse luonnollisesti aloin myös olla jännittynyt ohitustilanteissa. Tähän omaan rentouteen auttaa juuri tuo puhuminen. Selittää vaikka rauhallisella äänellä mitä tehdään "kävellään nyt vaan tästä ohi" "ei me noista muista välitetä" ym.
Saattaa kuulostaa hölmöltä mutta meillä on oikeasti auttanut ja vinkin olen saanut eräältä ongelmakoirakouluttajalta.
Tämä perustuu hyvin yksinkertaiseen asiaan. Koira kysyy aina sinulta miten toimia. Se saattaa esimerkiksi kohtaamistilanteissa kysyä asiasta kymmeniä kertoja. Jos se ei saa sinulta mitään vastausta tai huomaa että omistaja on jännittynyt --> uhka lähestyy, koiralle tulee koko vastuu tilanteesta ja yleensä tähän tilanteeseen käyttäytyminen on hyökkäys. Puhumalla koko ajan, jo reilusti ennen kohtaamista, koira saa sinulta vastauksen siihen miten tulee menetellä.
Oma koirani on vielä hyvin puolustuspainotteinen, joten reagoi helposti jos huomaa minun olevan jännittynyt tai peloissani. Itsensä rauhoittaminen ja rentouttaminen on melkeinpä tärkeintä.
En tiedä toimiiko tämä kikka Koirakon tilanteessa, mutta omassa tilanteessani se on toiminut. Ja minullakin on iso kokoinen koira jonka rotuun kuuluu jo peruskarsaus vieraita koiria kohtaan.Kokeilen jo tänään tuota juttelua. Olen ollut itseeni niin pettynyt, kun kaikki muu meillä onnistuu ja koira on juuri niin ihana kuin koiran tulee olla. Minulla on ollut stressi näistä tilanteista ja tietysti koira sen huomaa. Kissoja en ole pelännyt, kun ne automaattisesti lähtevät karkuun. Koiran kohtaamisessa on myös toinen osapuoli ja jännitän, mitä se toinen sanoo. Tuleeko liki, kun pitäisi ohittaa niin, ettei olla nenät vastatusten. Spk-lapinkoira on meidän koiruus.
- ......
rollo1 kirjoitti:
Huomannut että koiralle puhuminen auttaa tilanteessa. Oma koirani ei voi sietää toisia uroksia, tai sille räyhääviä toisia koiria, korostan vielä että se ei tunne tai ilmaise minkäänasteista pelkoa kohtaamistilanteissa. Jos toinen koira rähjäsi niin oma koirani vastatasi aina satasella. Kokeilin hiki hatussa huomion kiinnittämistä muualle suurinpiirtein kaikilla mahdollisilla asioilla (no okei en kokeillut heilutella nokan edessä pihvin palasta) ja mikään ei riittänyt edes siksi sekunniksi kiinnittämään koiran huomiota muualle.
Itse luonnollisesti aloin myös olla jännittynyt ohitustilanteissa. Tähän omaan rentouteen auttaa juuri tuo puhuminen. Selittää vaikka rauhallisella äänellä mitä tehdään "kävellään nyt vaan tästä ohi" "ei me noista muista välitetä" ym.
Saattaa kuulostaa hölmöltä mutta meillä on oikeasti auttanut ja vinkin olen saanut eräältä ongelmakoirakouluttajalta.
Tämä perustuu hyvin yksinkertaiseen asiaan. Koira kysyy aina sinulta miten toimia. Se saattaa esimerkiksi kohtaamistilanteissa kysyä asiasta kymmeniä kertoja. Jos se ei saa sinulta mitään vastausta tai huomaa että omistaja on jännittynyt --> uhka lähestyy, koiralle tulee koko vastuu tilanteesta ja yleensä tähän tilanteeseen käyttäytyminen on hyökkäys. Puhumalla koko ajan, jo reilusti ennen kohtaamista, koira saa sinulta vastauksen siihen miten tulee menetellä.
Oma koirani on vielä hyvin puolustuspainotteinen, joten reagoi helposti jos huomaa minun olevan jännittynyt tai peloissani. Itsensä rauhoittaminen ja rentouttaminen on melkeinpä tärkeintä.
En tiedä toimiiko tämä kikka Koirakon tilanteessa, mutta omassa tilanteessani se on toiminut. Ja minullakin on iso kokoinen koira jonka rotuun kuuluu jo peruskarsaus vieraita koiria kohtaan.on pehmeä koira niin silloin makupalat toimivat ja sillä saadaa aikaiseksi että koira mielummin syö niitä makupaloja kuin rähjää koiralle.
Jos taas teillä on kova voimakastahtoinen koira se piot paut välittää teidän makupaloista koska sillä on velvollisuus johtajana suojella teitä vastaan tulevalta koiralta.
- Koirakko
totutuksen toisiin koiriin, enkä yritäkään kohti kävellä. Hyvä, kun on hiljaa ja pysyy paikallaan näin aluksi. Ei ole koiran kokoon tai sukupuoleen katsomista, kaikki kiinnostavat yhtälailla. Illalla tuli pieni huiskahäntä emäntänsä kanssa. Minä parkkeerasin katumerkintätolpan viereen, kiedoin nahkaremmin tolpan ympäri, etten tuiskahda ja juttelin koiralle. Koira istahti, katseli ja kun toinen hävisi näkyvistä ininää perään, mihin se kaveri hävisi.
- rollo1
Tuo on! Jos joudut kävellen kohtaamaan koiran niin kannattaa vaihtaa jo ajoissa esimerkiksi ns. rintamalinjaa ja jatkaa puhumista koiralle. Jos käännyt kulkemaan vastaantulevasta hieman sivuun, niin ei ole niin uhkaavaa koiralle. Suoraan kohti meneminen on monesti koiralle uhka tilanne. Ja ymmärtääkseni kiertämällä tulee samalla koiralle ilmaistua että tuon luokse ei mennä eikä ole tarvdetta mennä.
Itse stressasin kanssa hyvin paljon tuosta, että mitä jos se toinen koira tulee tämän luokse. Itselläni on siis koira jonka elopaino on reippaasti päälle 40 kiloa, joten ei mikään höyhensarjalainen. Tilanteita stressasi minulle vielä lisää se että muutamat olivat päästäneet koiransa oman koirani luokse, vaikka selvästi kielsi päästämästä, ja tappeluhan siitä meinasi syntyä.
Luojalle kiitos ukko rähjää vain toisille uroksille, ja niillekin yleensä vain jos toinen aloittaa kähinän. Nartut ja pennut on ihan sama. Irti päässeille pennuille yleensä kääntää vain selän, että menkääs nyt muualle siitä minua kiusaamasta.. ;) Mutta on kyllä itselläni sydän hypännyt kurkkuun.. - Koirakko
rollo1 kirjoitti:
Tuo on! Jos joudut kävellen kohtaamaan koiran niin kannattaa vaihtaa jo ajoissa esimerkiksi ns. rintamalinjaa ja jatkaa puhumista koiralle. Jos käännyt kulkemaan vastaantulevasta hieman sivuun, niin ei ole niin uhkaavaa koiralle. Suoraan kohti meneminen on monesti koiralle uhka tilanne. Ja ymmärtääkseni kiertämällä tulee samalla koiralle ilmaistua että tuon luokse ei mennä eikä ole tarvdetta mennä.
Itse stressasin kanssa hyvin paljon tuosta, että mitä jos se toinen koira tulee tämän luokse. Itselläni on siis koira jonka elopaino on reippaasti päälle 40 kiloa, joten ei mikään höyhensarjalainen. Tilanteita stressasi minulle vielä lisää se että muutamat olivat päästäneet koiransa oman koirani luokse, vaikka selvästi kielsi päästämästä, ja tappeluhan siitä meinasi syntyä.
Luojalle kiitos ukko rähjää vain toisille uroksille, ja niillekin yleensä vain jos toinen aloittaa kähinän. Nartut ja pennut on ihan sama. Irti päässeille pennuille yleensä kääntää vain selän, että menkääs nyt muualle siitä minua kiusaamasta.. ;) Mutta on kyllä itselläni sydän hypännyt kurkkuun..kotiin kesken lenkin. Pissat ehti koirani tehdä, kun vähän matkan päähän pysähtyi auto, kaksi naista tuli ulos ja otti koirankin pihalle. Nuori spk-uros flexissä. Hetken kalkatusta ja sitten koira irti. Omani istui ja katseli. Istuttiin pitkään kunnes tämä kolmikko hävisi kauemmaksi. Kakat pikaisesti ja takaisin kotiin, ettei törmätty takaisin tulevaan kolmikkoon. En oikein jaksa uskoa, että tuo toinen olisi pysytellyt kaukana käskystä, jos omani olisin päästänyt lähemmäksi ja rähjäyspisteeseen. Tämä hiljaa pysyminen on jo edistysaskel minustakin.
- Koirakko
Koirakko kirjoitti:
kotiin kesken lenkin. Pissat ehti koirani tehdä, kun vähän matkan päähän pysähtyi auto, kaksi naista tuli ulos ja otti koirankin pihalle. Nuori spk-uros flexissä. Hetken kalkatusta ja sitten koira irti. Omani istui ja katseli. Istuttiin pitkään kunnes tämä kolmikko hävisi kauemmaksi. Kakat pikaisesti ja takaisin kotiin, ettei törmätty takaisin tulevaan kolmikkoon. En oikein jaksa uskoa, että tuo toinen olisi pysytellyt kaukana käskystä, jos omani olisin päästänyt lähemmäksi ja rähjäyspisteeseen. Tämä hiljaa pysyminen on jo edistysaskel minustakin.
pelkäsin sen toisen koiran puolesta, että sen käy huonosti, kun omani on isompi ja vanhempi.
- halla
Hei!
Mulla on ollut paimenkoiran kanssa vastaava ongelma ja silloin ei auttanut mikään muu kuin viedä koira jalkakäytävältä pois ja sivulle ja odottaa että toinen koira meni ohi. Pakotin koiran olemaan vaan hiljaa eli otin kuonosta kiinni ja puhuin ja kehuin koiraa koko ajan. Palkitsin koiran sitten makupaloilla kun toinen koira oli mennyt ohi ja pystyin edes hetkesi löysäämään kuonosta. Pikkuhiljaa etenin koiran kanssa siihen että pystyin vaan käskyttään sen istumaan jakakäytävän laitaan jo ja palkitsin siinä koko ajan jutellen.
Tästä lähdimme opettelemaan sitten liikkumista hiljaa kun vastaan tulee koira eli juttelin koiralle iloisesti (mulla koira räyhäsi koska pelkäsi, siksi piti kilkattaa sille iloisesti)ja heti onnistuneen ohituksen jälkeen palkitsin koiran makupaloilla. Yksi hyvä keino on jos koira osaa käskystä katsoa sinua (se kannattaa opettaa eri tilanteessa jos ei osaa, vaikka kotona sisällä) eli pyysin koira katsomaan ja sitten alkoi mun yksinpuhelu kuinka mahtava tyttö mulla on jne... Jos koira haukahti niin saman tien kielsin tarttumalla kuonoon kiinni. Tuota ei monta kertaa tarvinnut tehdä vaan pelkkä kielto riitti.
Lopulta opetin palkitsin koiraa siitä kun uskalsi katsoa vastaantulevia koiria ja pikkuhiljaa eli vuoden työllä mun koirasta tuli mukava lenkkikaveri joka osasi sitten kulkee räyhäämättä vuosia eteenpäin lenkillä.
Puhuminen on paras juttu ja kun alka juttelemaan niin joskus vastaan tuleva räyhäävä koira vaikenee ja alkaa tuijottaman minua kuin idioottia :D Siinä sitten ohitukset ovat sujuneet hyvin kun kumpikin koira on hiljaa ja toisen koiran omistaja tuijottaa myös mua että mikähän hullu toikin on. Joskus tekisi mieli huikata että voisi tepsii sunkin koiralle paremmin kun toi sun hiljaa karjuminen vaan ei tohdi lopettaa puhumista ettei koirat ala taas räyhään =) - Bajatso
vastauksista. Tähän mennessä tosin ei oo onnistunu mun koiran kanssa. Namit ei kiinnosta yhtään, ja lelu kiinnosti siihen asti, että koira ite huomas toisen koiran ja sitten alkoikin kauhea räkytys. Ohi oli tosin pakko mennä ja tällä kertaa meinas se toinen koira tulla päälle. Mutta eiköhän tässä vielä joskus onnistu, kun vaan jaksaa harjotella...
- kysymys...
minkä rotuinen koirasi on?
Vosin väittää että kaikkille roduille kuin yksilöillekkään ei toimi samat koulutus menetelmät.
Voisin antaa vinkkiä mikäli tietäisin rotusi, siis jos rotusi on jokin minun tuntemani tai kouluttamani :) - Bajatso
kysymys... kirjoitti:
minkä rotuinen koirasi on?
Vosin väittää että kaikkille roduille kuin yksilöillekkään ei toimi samat koulutus menetelmät.
Voisin antaa vinkkiä mikäli tietäisin rotusi, siis jos rotusi on jokin minun tuntemani tai kouluttamani :)on isovillakoiran ja lapinkoiran sekoitus.
- itselläni
Bajatso kirjoitti:
on isovillakoiran ja lapinkoiran sekoitus.
oli kauan sitten lapinkoira uros. Ne on aika jästejä :)
Mutta villakoirillahan on kumminkin suuri miellyttämisen halu mikä voi tehdä koiran kouluttamisesta helpompaa.
Koita näin. Kun koira alkaa riekkumaan ota tätä kevyesti niskasta ja paina tämä maahan makuuasentoon (en tarkoita selättämistä), vaan kevyesti painat tätä alaspäin ja sanot tälle ei.
Alkuun voit pitää koiraa kevyesti makuuasennossa koko ohituksen ajan niin että koira on rauhallisesti paikoillaan. Myöhemmin voit koiran ollessa rauhassa maassa lisätä jonkin koulutuksessa opetetun käskysanan vaikka "seuraa" ja koiran tulee ohittaa muut sivullasi. Jos koira meinää hypätä tai lähteä sivulta, painat sen uudelleen kevyesti makuuasentoon. Kun alkuun saat koiran maahan, voit itse mennä "koiran turvaksi" seisomaan koirasi ja toisen koiran väliin niin että selkäsi on käännettynä vastaantulijaan ja puhua omalle koirallesi rauhoittuvasti. Ja aina kun koira meinaa nousta sanot tälle ei ja laitat tämän makoilemaan. Koiraa rauhoittaa pitkät kevyet silitykset ja rauhallinen puhe. Ja jos maahan laitosta meinaa tulla "paini" älä laita koiraasi väkisin makoilemaan vaan voit koittaa helpommin laittaa koira istumaan, älä liiku ja seiso koirien välissä niin että selkä on käännettynä vastaantulijaan. Istuminen voi olle helpompaa, mikäli koirasi ei suostu menemään makuuasentoon. Mutta alkuun voi olla helpompaa pitää koira rauhassa kun ette itse liiku. Ja pidä huoli ettei vastaantulijat päästä omia koiria istuvan koirasi luokse. Ilmoita miten sujui :) - ---
itselläni kirjoitti:
oli kauan sitten lapinkoira uros. Ne on aika jästejä :)
Mutta villakoirillahan on kumminkin suuri miellyttämisen halu mikä voi tehdä koiran kouluttamisesta helpompaa.
Koita näin. Kun koira alkaa riekkumaan ota tätä kevyesti niskasta ja paina tämä maahan makuuasentoon (en tarkoita selättämistä), vaan kevyesti painat tätä alaspäin ja sanot tälle ei.
Alkuun voit pitää koiraa kevyesti makuuasennossa koko ohituksen ajan niin että koira on rauhallisesti paikoillaan. Myöhemmin voit koiran ollessa rauhassa maassa lisätä jonkin koulutuksessa opetetun käskysanan vaikka "seuraa" ja koiran tulee ohittaa muut sivullasi. Jos koira meinää hypätä tai lähteä sivulta, painat sen uudelleen kevyesti makuuasentoon. Kun alkuun saat koiran maahan, voit itse mennä "koiran turvaksi" seisomaan koirasi ja toisen koiran väliin niin että selkäsi on käännettynä vastaantulijaan ja puhua omalle koirallesi rauhoittuvasti. Ja aina kun koira meinaa nousta sanot tälle ei ja laitat tämän makoilemaan. Koiraa rauhoittaa pitkät kevyet silitykset ja rauhallinen puhe. Ja jos maahan laitosta meinaa tulla "paini" älä laita koiraasi väkisin makoilemaan vaan voit koittaa helpommin laittaa koira istumaan, älä liiku ja seiso koirien välissä niin että selkä on käännettynä vastaantulijaan. Istuminen voi olle helpompaa, mikäli koirasi ei suostu menemään makuuasentoon. Mutta alkuun voi olla helpompaa pitää koira rauhassa kun ette itse liiku. Ja pidä huoli ettei vastaantulijat päästä omia koiria istuvan koirasi luokse. Ilmoita miten sujui :)toisille koirille räyhäävää (tai kilttiäkään) koiraa maahan makaamaan. kun sinä laitat koirasi makaamaan, toinen koira(vastaan tuleva) voi ottaa sen väijymisenä ja hyökätä omaa koiraasi kohti(jota yrität kouluttaa väistämään toisia koiria). tällöin oma koirasi voi provosoitua hyökkäämään ja olette ottaneet takapakkia koulutuksessa. laita siis mieluumin istumaan ja mene itse koirasi eteen, vähän niinkuin "näköesteeksi".
- Bajatso
--- kirjoitti:
toisille koirille räyhäävää (tai kilttiäkään) koiraa maahan makaamaan. kun sinä laitat koirasi makaamaan, toinen koira(vastaan tuleva) voi ottaa sen väijymisenä ja hyökätä omaa koiraasi kohti(jota yrität kouluttaa väistämään toisia koiria). tällöin oma koirasi voi provosoitua hyökkäämään ja olette ottaneet takapakkia koulutuksessa. laita siis mieluumin istumaan ja mene itse koirasi eteen, vähän niinkuin "näköesteeksi".
tässä aamulla ollessa lenkillä tuli koira vastaan. Pääsinpäs testaamaan tätä istumista ja näköesteenä olemista, ja näytti toimivan, ainakin tällä kertaa, toivotaan että jatkossakin sujuu. Kiitoksia neuvosta!
- Koirakko
Bajatso kirjoitti:
tässä aamulla ollessa lenkillä tuli koira vastaan. Pääsinpäs testaamaan tätä istumista ja näköesteenä olemista, ja näytti toimivan, ainakin tällä kertaa, toivotaan että jatkossakin sujuu. Kiitoksia neuvosta!
auttoi lisäksi, kun tutustutin urokseni kahteen narttukoiraan vapaana pihalla. Ei meidän omalla pihalla. Koira sai varmuutta ja minäkin. Äskenkin vielä haukkui pari kertaa vastaantulijalle, joka oli outo koira meille, mutta se kamala reuhtominen jäi väliin. Juttelin vain ja kävelin eteenpäin viistosti ohi vastaantulijasta. Huomasin itse olevani rento ja se heijastui suoraan koiran käytökseen.
- Kastanja
Ihan hyvä keskustelu aiheesta:
http://www.wintoosa.com/lauttasaarenkoirakerho/phpbb2/viewtopic.php?t=17 - Koirakko
että meillä on tehonnut tämä jutteleminen ja eteen asettuminen. Pidän edelleen välimatkaa vastaantulijoihin, jos mahdollista. Mutta ihanaa, kun koira ei enää ulvo, hauku tai inise toisten koirien takia. Tarvittaessa istutan koiran peffalleen katselemaan ja kuuntelemaan ja rauhoittelen juttelemalla ja rapsuttelemalla. Muut ulkoiluttajat on olleet niin mukavia, että juttelen heidänkin kanssaan siinä ohimennen ja suunnittelen, koska ollaan valmiita lähempään tuttavuuteen.
- Piikeli poika
Mun beagleni (uros) alkaa kävellä oikein matalana kun toinen koira ilmestyy jostain, ja jonkin ajan päästä alkaa riuhtoa ja äristä. Kunhan pääsee haistamaan se lopettaa..tämä tepsii vain nartuille, uroksille se rähisee vaikka saisi haistaakkin. Mikä neuvoksi?
- on nuori
Piikeli poika kirjoitti:
Mun beagleni (uros) alkaa kävellä oikein matalana kun toinen koira ilmestyy jostain, ja jonkin ajan päästä alkaa riuhtoa ja äristä. Kunhan pääsee haistamaan se lopettaa..tämä tepsii vain nartuille, uroksille se rähisee vaikka saisi haistaakkin. Mikä neuvoksi?
kuten oletan olevan, niin siihen auttaa aika. Ja sen lisäksi se että annat nuuskasta myös poikia hetken. Sitten poistutte. Todennäköisesti lähtöhetkellä seuraa vielä parranpärinää mutta puhut rauhoittavasti niin se helpottaa...
Sitten pari asiaa mitkä auttaa myös:
- Laita täydellinen kieltolaki nartunpissin nuolemiselle, se nostaa kukkoilunhalun uusiin sfääreihin.
- Lähde lenkille sellaisella hetkellä kun koira on rauhallinen, esim. nokosilta juuri noussut ei viitsi niin kovin äristä. Myös eri aikaan joka päivä, ettei tule tilannetta jossa haukku tuumaa "jippii, kello löi jo kuusi, tämän hauvan lenkki alkoi juuri". Tällöin on nimittäin vireysaste sata ja silloin mielellään annetaan reviirillä vieraileville kyytiä. Ainakin meillä.
Oma koira on nyt reilu 3-vuotias, ja vihdoinkin alkaa sujumaan kaikki niinkuin olen aikoja sitten toivonut. Joten toivoa on luultavasti teilläkin vielä. Tuossa ylempänä tätä ketjua oli aika paljon hyviäkin vinkkejä joukossa. Kannattaa lukea niitä läpi ja katsoa mikä sopii omalle hauvalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401440Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981365Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2971280- 1091115
- 191061
- 651048
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161029- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841