JUHIS TEHOLLE

koronan takia.

Karmea juttu.

Toivottavasti keuhkot eivät vaurioituneet pysyvästi.
22952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Suomalaisen lavatanssin yksi vetovoimaisimmista henkilöistä Sinitaivaan keulamies Juhis sairastui vaikeaan koronaan. Paranemista Juhikselle.

Äänestä

Juhiksen haastattelu:

www.radiopooki.fi/ohjelmat/pookin-iltapaiva/a-206545

Juhiksen äänestä kuuluu että Juhiksen hengityselimistö ollut todella äärirajoilla. Toivotaan että lauluhommia pystytään vielä jatkamaan.

Jos laulu ja puhe ei kulje jatkossa joutunee Juhis hakemaan muita hommia kuin muusikon töitä.

Äänestä
  • Mikäli Juhis saisi selville, kuka levitti hänen yritykseensä mahdollisesti sen hautajaiset aiheuttaneen koronan, hän voisi hakea viimekädessä oikeusteitse koronan levittäjältä korvauksia yrityksensä hautajaisten aiheuttamille kustannuksille, jotka eivät hänen tapauksessaan voisi olla kovinkaan pienet. Törkeässä tapauksessa koronan Juhiksen yritykseen levittänyt saattaisi saada linnatuomionkin, mikäli hänellä ei ole esittää voimassa olevia vähäjärkisen papereita oikeudelle. Törkeä tapaus on vieläpä hyvin todennäköinen, sillä viranomaiset ovat jo monta vuotta tiedoittaneet koronan vaarallisuudesta, joten tekoa joudutaan pitämään tahallisena eikä siis vahinkona, josta selviää pelkillä vahingonkorvausmaksuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäli Juhis saisi selville, kuka levitti hänen yritykseensä mahdollisesti sen hautajaiset aiheuttaneen koronan, hän voisi hakea viimekädessä oikeusteitse koronan levittäjältä korvauksia yrityksensä hautajaisten aiheuttamille kustannuksille, jotka eivät hänen tapauksessaan voisi olla kovinkaan pienet. Törkeässä tapauksessa koronan Juhiksen yritykseen levittänyt saattaisi saada linnatuomionkin, mikäli hänellä ei ole esittää voimassa olevia vähäjärkisen papereita oikeudelle. Törkeä tapaus on vieläpä hyvin todennäköinen, sillä viranomaiset ovat jo monta vuotta tiedoittaneet koronan vaarallisuudesta, joten tekoa joudutaan pitämään tahallisena eikä siis vahinkona, josta selviää pelkillä vahingonkorvausmaksuilla.

    En uskoisi, että Juhikselle tulisi edes mieleen, mutta näissä koronahautajaisten aiheuttamissa vahingonkorvauskäräjissä tullaan näkemään sellaisiakin tapauksia, joissa vahinkojensa korvausten hakija herkutteelee ainakin salaa mielessään sellaisellakin ajatuksella, että jättäytyisi koronan levittäjän kustannuksella ennenaikaiselle eläkkeellekin, koska tilaisuus on niin loistava.

    Mikäli yritykseen ja läheiseen leviämään lähtenyt korona aiheuttaa hautajaisia siten, että yrityksen ja läheisen hautajaiset aiheuttavat orpokustannuksia, niin on otettava huomioon, että Harwardin yliopiston pääsykokeista läpipääsemisen perusedellytys on, että opiskelijaksi hakevalla on varoja luxushotellimamaisen opiskelun monivuotiseen läpivientiin. Mikä tällaisessa törkeässä koronanlevitystapauksessa onkin perusehtona täytetty koronavahingonkorvausoikeudenkäyntien jälkeen, koska koronan orpojen läheisiin tahallaan levittänyt tuomitaan tietenkin kustantamaan myös yliopistokustannukset..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäli Juhis saisi selville, kuka levitti hänen yritykseensä mahdollisesti sen hautajaiset aiheuttaneen koronan, hän voisi hakea viimekädessä oikeusteitse koronan levittäjältä korvauksia yrityksensä hautajaisten aiheuttamille kustannuksille, jotka eivät hänen tapauksessaan voisi olla kovinkaan pienet. Törkeässä tapauksessa koronan Juhiksen yritykseen levittänyt saattaisi saada linnatuomionkin, mikäli hänellä ei ole esittää voimassa olevia vähäjärkisen papereita oikeudelle. Törkeä tapaus on vieläpä hyvin todennäköinen, sillä viranomaiset ovat jo monta vuotta tiedoittaneet koronan vaarallisuudesta, joten tekoa joudutaan pitämään tahallisena eikä siis vahinkona, josta selviää pelkillä vahingonkorvausmaksuilla.

    Oireeton levittäjä ei ole vastuussa mistään. Ajattele itseäsi ketä tapasit tänään !Oireettomana saatoit tartuttaa taudin rakkaimpaasi. Näin voi todellakin käydä. Asialle ei voi kukaan mitään. Kukaan ihminen hullua lukuunottamatta ei elä kuplassa yli vuotta.

    Täysin yleisessä tiedossa on seikka siten, että täysin oireeton henkilö voi tartuttaa yli planeetallisen verran ihmisiä, mikäli pääsee tekemisiin myös planeettamme kiertoradalla oleskelevien astro-, kosmo- ja taikonauttien kanssa. Nimittäin viranomainen on tästä mahdollisuudesta varoittanut jo niin monta vuotta, että ei pitäisi planeetallamme olla ketään kuka ei olisi tästä asiasta selvillä, että joukkokokoontumisiin ei ole mitään syytä näissäkään pandemiaolosuhteissa ryhtyä.

    Hän joka omalla vastuullaan lähtee joukkokokoontumiseen riskit tietäen, ottaa siis tietoisen riskin siitä, että voi tartuttaa lähes planeetallisen verran ihmisiä koronalla aiheuttaen näiden ihmisten sekä yritysten että läheisten hautajaisia, joista aiheutuvien sekä välittömien että välillisten kustannusten korvausvelvollisuus hänelle täten langetetaan. Minkä lisäksi törkeästä (vakaasta harkinnasta ja tansskiertuesuunnitelmallisesti tehty teko) koronatuhotyöstä langetetaan hänelle myös linnatuomio, mikäli hänellä ei ole esittää vähäjärkisen papereita.

    Äänestä

Siinä on hyvä esimerkki täällä koronalle naureskelijoille. Hyvässä kunnossa oleva nuorimies tehohoitoon.
Ei muuta kuin tervemenoa lavatansseihin. Kyllä se korona tarttuu, kun oikein kerjää.
Voipi hyvällä onnella saada intialaisen ( delta) version !!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Onneksi tanssijoilla on jo laumasuoja. Heinäkuussa saan itsekin jo tehostepiikin. Ja hei Deltavarianttiin purevat hyvin rokotteet, jos yhtään olet uutisia lukenut..

    Äänestä

Ja Mara.ry vielä vaatimalla vaatii koronan vapaata levitysoikeutta.

Äänestä

Vuosi sitten Juhiksella oli vähän erilaiset ajatukset koronasta. Toivottavasti toipuu.

Äänestä
  • Katsokaa toimittaja Antti Liinpään videot, niin tiedätte kuinka kova tauti korona on.

    Äänestä

  • Korona erottaa tosimiehet nöösipojista.

    Muistan elävästi sen kun Juhis valitteli koronan häiritsevän soittopisneksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korona erottaa tosimiehet nöösipojista.

    Muistan elävästi sen kun Juhis valitteli koronan häiritsevän soittopisneksiä.

    Juhis oli juuri saamaisillaan ekan koronapiikin ennen sairastumistaan. Herpaantuiko miehen suojaus juuri kriittisellä hetkellä loppukeväästä ja Juhis sai sitten sen karmivan koronan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juhis oli juuri saamaisillaan ekan koronapiikin ennen sairastumistaan. Herpaantuiko miehen suojaus juuri kriittisellä hetkellä loppukeväästä ja Juhis sai sitten sen karmivan koronan.

    Tartutusaikaikkunan kaventaminen auttaa huomattavasti koronan Juhiksen yritykseen levittäneen etsinnöissä! Myös siitä, että Juhis on saattanut oireettomana levittää koronaa yrityksensä sisällä, tullaan syyttämään koronan Juhiksen yritykseen alunperin levittänyttä, mikäli levityksestä seuraa yrityksen hautajaiset.

    Äänestä

Sinitaivaan keikkakalenteri on tyhjä. Mikä on tilanne bändissä ? Mikä on Juhiksen vointi ?

Kuka sijaistaa / korvaa Juhiksen jos pakko lähteä keikalle ?

Äänestä
  • Särkän avajaisiin ehtii tulla kuntoon <3 Ja antaahan tartunta muutaman kuukauden immuniteetin. Rokotetta ei edes heti tartunnan jälkeen anneta, koska korona ei tartu heti uudelleen. Vasta-aineet säilyvät jotain puoli vuotta.

    Äänestä

  • Sinitaivaan keikat;
    Sinitaivas
    Su 4.7.2021 Metsälinna
    La 10.7.2021 Kermankosken lava
    Pe 16.7.2021 Kapakanmäki
    Su 18.7.2021 Venesjärven rantalava
    To 22.7.2021 ÄmyriPe 23.7.2021 Lusan halli
    La 31.7.2021 Maaningan kasino
    Pe 20.8.2021 Esakallio
    La 28.8.2021 KaarihoviLa 4.9.2021 Ämyri
    La 13.11.2021 Kartano Kievari
    https://youtu.be/btfC1nynitI
    Ei tuo ihan tyhjä ole 😁
    Jossain nähdään 😉

    Sinitaivaan keikat;

    Hämyslava 3.7...

    Näköjään jännän äärellä on oltu postaamassa?

    Äänestä

Nyt Sinitaivas voi ottaa ohjelmistoon Arttu Wiskarin menestyskappaleen Tuntematon potilas. Ja välispiikkinä Juhis voi heittää jotain koronasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

koronan takia.

Karmea juttu.

Toivottavasti keuhkot eivät vaurioituneet pysyvästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu