Mitä me tunsimme,
sitä ei luotaa.
Mitä me koimme
- kyynelet vuotaa.
Alussa ilo, ihmetys,
se onko tottakaan?
Sitten, paljas kärsimys,
en pysty kertomaan.
Ja miksi, sitä vieläkään
en saata käsittää.
Ei mikään satu syvempään,
kun kaiken menettää.
Siis rakastinko väärin
vai väärää ihmistä?
Ja miten, missämäärin?
- En sitä ymmärrä.
sitä ei luotaa.
Mitä me koimme
- kyynelet vuotaa.
Alussa ilo, ihmetys,
se onko tottakaan?
Sitten, paljas kärsimys,
en pysty kertomaan.
Ja miksi, sitä vieläkään
en saata käsittää.
Ei mikään satu syvempään,
kun kaiken menettää.
Siis rakastinko väärin
vai väärää ihmistä?
Ja miten, missämäärin?
- En sitä ymmärrä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvää runoa jälleen; "miun maun mukkaan"))))
Runo, jonka ääreen palaa toistekin.
vaikka itseäni vaivaa runon raakileisuus. Kirjoitin liian nopeasti. Ja painoin enteriä. Kun malttaisi antaa runon kypsyä, sisältö ja muoto ehkä löytäisivät toisensa. Tuttua kai kaikille, jotka kirjoittavat.
Joskus palaan samaan runoon paljon myöhemmin ja puran sen kokonaan alkutekijöihinsä, jolloin mitallinen voi muuttua vapaamittaiseksi tai päinvastoin.
Kyllä minä sen palautteen ihan "vakaalla sydämellä" annoin, enkä suinkaan lempeydellä maustettuna.Se on vain niin, että omaa runoaan arvostelee niin kärkevästi ja huomaa sen jokaisen särön. Hyvä tietenkin, että onkin niin, kunhan ei vain ole liian kriittinen itselleen.
On totta, että usein runo vaatii oman "hautomisajan" (epärunollinen ilmaus)))).
Joskus oikean sanan löytäminen on uskomattoman vaikeaa,mutta kun runon antaa hetken aikaa olla "unohduksissa" , se puuttuva sana tai lause tai rytmi, tuleekin jostakin...mistä lie.
Olisikohan se se runolähde, josta se pulpahtaa))))?
Kirjoittamisen iloa sinulle.