Kypsään ikään tultuaan alkaa ihminen muistella nuoruuttaan ja vanhana miehenä useimmiten muistot liittyvät noihin nuoruuden ihastuksiin.
Ihastuksiin niin,olihan niitä jo hyvin nuorena.
Ensimmäinen oli Seija niminen , nätti , ruskeatukkainen , sinisilmäinen ja pisamainen tyttö.
Muistaakseni huomasin hänet kansakoulun ensimmäisellä luokalla seitsemän vuoden kypsässä iässä.
Koskaan en hänelle sitä kertonut enkä edes puhunutt hänen kanssaan, sillä olin hyvin , hyvin ujo pieni poika .
Mutta unelmissani kävelin Seijan kanssa kotiin, kerroin kuinka paljon pidän hänestä
ja pelastin hänet milloin mistäkin kauheasta vaarasta ja kaikkein suurin ja rohkein unelmani oli pussata hänen punaisia houkuttelevia huuliaan
Tämän pusujutun olin lukenut Tom Sawyerin seikkailuista; siinä Tonm saa pusun kauniilta tytöltä .
Samaistin aina kirjaa lukiessani Seijan tuohon ihanaan Maryyn?
Mutta unelmissa vain ,todellisuudessa menin aivan mykälksi Seijan läheisyydessä , mutta salaa katselin häntä välitunneilla ja kadehdin Mauria joka sai istua Seijan vieressö ja joka uskalsi jopa puhua hänelle - sydämeni valitulle.
Että olisin uskaltanut puhua tytölle saati sitten kertoa tunteistani oli täysin mahdotonta .
Nuoruuden rakkaudet
Anonyymi
2
318
Vastaukset 2
- Anonyymi
Tom Sawyer antoi pusun Becky Thatcherin huulille, kun he olivat luolassa eikä ulospääsystä ollut vielä tietoa. Luin kirjan 12-vuotiaana yhdeltä istumalta.
- Anonyymi
Näin taisi olla,pitääpä lukea kirja uudestaan vuosikynmenten jälkeen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4501975- 1531280
- 941183
- 711163
- 1141147
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku1801048- 100783
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.54729- 45711
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57674