Stukko

Kysymykseni on rakentamisen ja kirjallisuuden välimaastosta: Esim. USA:n länsirannikolla on ollut stukko muotia, ainakin mikäli päättelen sikäläisestä kirjallisuudesta; suomennoksissa puhutaan stukkorapatuista taloista tai stukkokoristeisista taloista. Samoin Välimeren maissa, mutta en tiedä onko stukko-käsite siellä sama. Olen useammalta suomalaiselta arkkitehdilta penännyt selitystä että mitä tarkoittaa stukko eivätkä ole oikein tienneet. Onko se kukaties yksinkertaisesti "koristeulkorappaus". Ja että kirjansuomentajien pitäisi käyttää tätä arkisempaa ilmaisua. Vai onko stukko jotain ylevämpää? Onko Suomessa stukkotaloja?
33682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Stukko on erityisellä stukkolaastilla tehty rappaus, jota yleensä käytetään lähinnä koristeissa, vähemmän koko seinäpinnoilla. Meillä näitä on ollut pääasiassa sisätiloissa, etelämpänä myös ulkona. Suomesta voisi löytää ulkona käytettyä stukkoa lähinnä 1800-luvun lopun kertaustyylisistä taloista. Usein niiden koristeet ovat kuitenkin jotain muuta, lähinnä kipsiä tai sementtilaastia/betonia.

Jenkeissä käytetään kaikenlaisia nimityksiä usein aika luovasti. Kalliimmissa taloissa voi stukko tosiaan ollakin oikeaa stukkoa, muutoin usein kuitenkin meikäläisittäin sanottuna tavallista rappausta.
Kirjoissa julkaistaan yleensä kalliimpia taloja, joten julkaisuissa stukko voi olla sitä itseänsä.

Katsoin piruuttani Wikipediasta hakusanan Stucco, ja se kyllä kuvasi pääosin tavanomaista rappausta.

Äänestä
  • - Kiitos.
    - Kirjallisuuteen viitatessani tarkoitin itse asiassa dekkareita, on tyypillistä että dekkareissa joissa tapahtumat ovat länsirannikolla esiintyy vähintään kerran maininta jostain stukkotalosta, se suorastaan huvittaa.
    En ole tutustunut arkkitehtuurikirjallisuuteen, en ole alan ihminen.
    - Mikä tuo stukkolaasti sitten on?

    Äänestä

  • Reijo kirjoitti:

    - Kiitos.

    Taisi olla eka kerta kun näillä palstoilla joku kiittää. No, et ollutkaan näitä rakentajia ;)

    Stukko dekkarissa on varmaan miljöötä luova viittaus, jossa on häilähdys ylellisyyttä. Poikkeaahan se perusamerikkalaisesta (muovi)panelilla päällystetystä omakotitalosta.
    Kääntäjät eivät näissä kirjoissa varmaan montaa nanosekuntia mieti, olisiko kyse stukosta vai rappauksesta - jos se nyt mistään selviäisikään saati peruslukijaa askarruttaisi.

    Stukkolaasti poikkeaa peruslaastista siten, että siinä on mukana kipsiä ja marmori- tai kalkkikivijauhetta tms ja muitakin lisäaineita. On kovempaa ja kestävämpää kuin normaali kalkki- tai kalkkisementtipohjainen rappauslaasti, siis sopivaa koristeisiin.

    Stukkotyöt ovat ihan oma käsityötaiteenlajinsa.
    Plastisten (3-ulotteisten)koristeiden lisäksi stukkotöihin kuuluu sisäseinillä oma usein marmorimainen kiiltävä käsittelynsä stucco lustro.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Reijo kirjoitti:

Kysymykseni on rakentamisen ja kirjallisuuden välimaastosta: Esim. USA:n länsirannikolla on ollut stukko muotia, ainakin mikäli päättelen sikäläisestä kirjallisuudesta; suomennoksissa puhutaan stukkorapatuista taloista tai stukkokoristeisista taloista. Samoin Välimeren maissa, mutta en tiedä onko stukko-käsite siellä sama. Olen useammalta suomalaiselta arkkitehdilta penännyt selitystä että mitä tarkoittaa stukko eivätkä ole oikein tienneet. Onko se kukaties yksinkertaisesti "koristeulkorappaus". Ja että kirjansuomentajien pitäisi käyttää tätä arkisempaa ilmaisua. Vai onko stukko jotain ylevämpää? Onko Suomessa stukkotaloja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu