Paras synttärilahja, sanoi vaimoni.

Anonyymi

Olimme joskus leikkineet kahdestaan seksileikkiä jossa sidon vaimoni sänkyyn jalat levällään ja silmät sidottuna, alan hyväilemään ja lopulta nuolemaan avoinna olevaa pillua.
Vaimoni kuvittelee että joku vieras on hänen kimpussaan ja kiihoittuu valtavasti, pillu suorastaan tulvii jonne lopulta työnnän kovan kaluni muhimaan, hetihän vaimoni alkaa huohottamaan ja saamaan melkein heti pitkää orkkua.
Olimme silloin etelässä lomalla ja vaimoni täytti 26 vuotta, ajattelin yllättää hänet, olin kysellyt paikallisilta tummilta miehiltä olisiko joku jolla olisi oikein iso mela housuissaan ja löytyihän sellainen lopulta.
Sovin salaa vaimoltani että tämä tulee hotelliimme huoneen oven taakse illalla kello kymmenen.
Olimme taas sängyssä sidontaleikeissä ja vaimon silmät sidottuna pimppihän taas oli melkoisen märkä ja odotti sisäänsä kaluani, sanoin kuitenkin meneväni juomaan lasin vettä.
Avasin huoneen oven hiljaa ja päästin sen tumman miehen sisään joka meni vessaan riisumaan itsensä,
kauhistuin kun se hiljaa hiipi sieltä hirvee jortikka pystyssä, aloin katumaan jekkuani.
Vaimo makasi sängyssä selällään pimppi märkänä ja mies hiipi hiljaa sänkyyn ja alkoi välittömästi työntämään melaansa vaimoni märkään pimppiin.
Vaimo parkaisi, kun helvatin iso tatti alkoi työntymään hitaasti sisään ja huusi ei, ei, ei, rimpuilikin siinä, mutta mies painoi hitaasti kalua peremmälle pilluun.
Kalu oli jo melkein pohjassa ja paksun varren ympärillä pillunhuulet kireällä, huomasin kuinka vaimoni alkoikin rentoutumaan ja inisi hiljaa.
Musta kulli alkoi hitaasti kiihdyttämään tahtiaan ja siitäkös naiseni alkoi tykkäämään, vastatyönnöt alkoivat minkä sidokseni antoivat periksi, itselläkin oli kalu kovana ottaessani videokuvaa samalla.
Vauhti lisääntyi ja pillu litisi märkänä mustan kalun kiiltäessä vaimoni kiimanesteistä, alkoi melkoinen huuto kun orgasmi alkoi tulla naiseltani.
Musta mies kesti yllättävän kauan, ennen kun alkoi tyhjentämään lastiaan naiseni sisään.
Kalu pysähtyi lopulta ja otin lähikuvaa jossa näkyi kuinka spermat lähti liikkeelle, siemenputki paisui ja supistui vuorotellen, sieltä lähti varmaan melkoinen annos naiseni sisään.
Aina vain laukauksia lähti ja lopultahan sitä alkoi tulla purskadellen tiukan pillun huulten välistäkin ulos, paksu sperma valahti lakanalle.
Hitaasti mies veti kaluansa ulos ja ulos päästyään huomasin kuinka pillu jäi auki toviksi ja melkoinen lasti lorahti ulos ennen sen sulkeutumista, vaimoni huokaisi hengästyneenä.
Musta kalu alkoi veltostumaan hitaasti ja huuhdeltuaan sen vessassa, maksoin sovitun summan, vaimoni ei edes nähnyt kuka häntä nai.
Jalat levällään sidottuna vieläkin, työnsin melani pilluun ja melkein välittömästi alkoi lastini purku myös.
Hyvää syntymäpäivää, toivotin ja avasin siteet, vaimoni yhä huohottaessa sanoi, no huh, huh, tämä oli kyllä paras synttärilahja pillun yhä valuttaessa spermoja ulos.
Näytin kuvaamani videon ja sekös kiihoitti naiseni, huomasin kuinka hipelöi pilluaan sitä katsoessaan ja varsinkin se kohta jossa musta kalu alkaa laskemaan siemensatsiaan, sanoi että kyllä se varsinkin tuntui hyvältä kun kuumaa spermaa ruiskittiin sisään, aattelin ettei se lopu koskaan, aina vaan tuntui spermaiskut pimppini pohjassa, sanoi hän.
Katsoimme usein videota naidessamme ja joka kerta naiseni posket alkavat kuumottamaan ja ääneen ihmettelee että tuollainen mela on edes mahtunut sisään ja voi kauhea kun se teki tosi gutaa, vaatii uusintaa.
Parin päivän päästä se otettiin ja nyt ilman sidoksia, katsoin kuinka vaimoni meni sänkyyn kontalleen peppu pystyssä pillu märkänä odottamaan kun mies saapui, olin jo vähän mustasukkainenkin, pääsinhän minä kuitenkin aina jälkiliukkaille.
Palatessamme suomeen usein näen kuinka vaimo katselee salaa ottamaani videota ja käsi vatkaa pillua, no pääsinhän aina valmiiseen pöytään laskemaan lastini.

4

10083

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voisin tulla panee sun vaimoo paksulla kullillani!

    • Anonyymi

      Taatusti on joku Ville wee kirjoittanut kun ei ole taitoa tyydyttää jonnaa ja minulla ei ole mitään halua edes ajatella tyydyttää jonnaa.sen verran paljon matkailu muistoja on tarttunut hänelle 😂😂 ettei tulisi mieleenkään koskee noin likaista naista

    • Anonyymi

      Tietysti olisi upeaa ja kiimaista jos meilläkin kävisi noin. Rouvani on kohta 60v ja suuret rinnat ja pyöreän ja pyllyn omaava nainen..
      Tykkää kun saa rakastelua..

    • Anonyymi

      Pitäisikö laittaa puhelinnumeroni mukaan...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      630
      2408
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1187
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1036
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      935
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      885
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      93
      795
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      673
    Aihe