PS pelastaa Suomen

Luetun ymmärtämisestä olisi demareille hyötyä

Onko Halla-aho esittänyt haluavansa poistaa yleissitovuuden ja työehtojen vähimmäissuojan? Esittääkö Halla-aho työttömyysturvan leikkausta? Ei ole.

Se, mitä Halla-aho oikeasti esitti, olisi selvinnyt myös demarikansanedustajille ja ministereille, jos he vain olisivat viitsineet lukea Halla-ahon puheen. Tai toisaalta, lukeminen ei vielä ole riittävää, koska pitäisi myös ymmärtää mitä on lukenut.

Kuten Halla-ahon puheesta käy ilmi, perussuomalaisille yrityksen ja työntekijän välinen tasapaino on olennaisinta. Se, että suomalaiset työpaikat säilyvät ja kasvavat sekä se, että jokainen suomalainen tulee palkallaan toimeen ja elättää perheensä. Samalla parannetaan yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä, sillä yritysten palkanmaksukyky ei riipu tuotannon määrän vaan tuotannon arvon kasvusta.

Neuvotteluvoimaa ja luottamusta

Puheessaan Halla-aho kehotti molempia työmarkkinaosapuolia katsomaan peiliin ja hakemaan ratkaisuja, jotka palvelevat molempien osapuolten intressejä. Toisin kuin demariedustaja Lindtman väittää, Halla-aho ei ole esittänyt esimerkiksi palkansaajien neuvotteluaseman heikentämistä. Päinvastoin: Halla-aho painotti puheessaan sitä, että kummallakin osapuolella, sekä ay-liikkeellä että elinkeinoelämällä on oltava neuvotteluvoimaa takanaan.
1148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos Marin kertoisi suoraan, että ”aamiaisrahoilla” ei ole ostettu alkoholia, niin kiinnostus ei olisi niin suuri kuitteja kohtaan. Miksi hän salaa ne, jos ovat vain ruoka!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luetun ymmärtämisestä olisi demareille hyötyä

Onko Halla-aho esittänyt haluavansa poistaa yleissitovuuden ja työehtojen vähimmäissuojan? Esittääkö Halla-aho työttömyysturvan leikkausta? Ei ole.

Se, mitä Halla-aho oikeasti esitti, olisi selvinnyt myös demarikansanedustajille ja ministereille, jos he vain olisivat viitsineet lukea Halla-ahon puheen. Tai toisaalta, lukeminen ei vielä ole riittävää, koska pitäisi myös ymmärtää mitä on lukenut.

Kuten Halla-ahon puheesta käy ilmi, perussuomalaisille yrityksen ja työntekijän välinen tasapaino on olennaisinta. Se, että suomalaiset työpaikat säilyvät ja kasvavat sekä se, että jokainen suomalainen tulee palkallaan toimeen ja elättää perheensä. Samalla parannetaan yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä, sillä yritysten palkanmaksukyky ei riipu tuotannon määrän vaan tuotannon arvon kasvusta.

Neuvotteluvoimaa ja luottamusta

Puheessaan Halla-aho kehotti molempia työmarkkinaosapuolia katsomaan peiliin ja hakemaan ratkaisuja, jotka palvelevat molempien osapuolten intressejä. Toisin kuin demariedustaja Lindtman väittää, Halla-aho ei ole esittänyt esimerkiksi palkansaajien neuvotteluaseman heikentämistä. Päinvastoin: Halla-aho painotti puheessaan sitä, että kummallakin osapuolella, sekä ay-liikkeellä että elinkeinoelämällä on oltava neuvotteluvoimaa takanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu