Mihin vain

Mihin ikinä menetkin,
olen päättänyt että sinne
minäkin tahdon.
Vaikka olisitkin samanlainen
kuin muut olivat,et
viipyisi elämässäni kuin vain
hetken,tahtoisin silti
vain sinut elämääni.
Miksi minä odotan sinua?
Miksi?
Ehkä sen vuoksi,koska
en tarvitse ketään
muita minun maailmaani.
Minä olen myöntänyt,että
sinussa on se jokin,
mistä muut eivät
ole kuulleet.
Muut eivät ole nähneet
sinun katsettasi,tunteneet
sinun tuoksuasi.
Jokin sinun katseessasi saa
minut pysähtymään,
odottamaan jotain.
Tiedän,että jonain päivänä
se jokin saapuu,
mutta silloin en
ole yksin.
Silloin sinä olet minun
kanssani,missä ikinä
oletkin silloin.
Sinun tuoksusi sekoitti minut
kokonaan.
Kenelläkään muulla ei
ole samanlaista tuoksua.
Kukaan toinen ei ole
myöskään saanut minua toivomaan,
pahstumaan,ärsyyntymään,
haaveilemaan ja haluamaan
enemmän.
Vielä jonain päivänä
me molemmat kohtaamme sen
jonkun,mikä on meille
tärkeää.
Milloin se tapahtuu,sitä
emme kumpikaan tiedä.
Siihen asti me kumpikin
odotamme ja olemme
yhdessä missä ikinä
kuljemmekin.
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Chillipepper kirjoitti:

Mihin ikinä menetkin,
olen päättänyt että sinne
minäkin tahdon.
Vaikka olisitkin samanlainen
kuin muut olivat,et
viipyisi elämässäni kuin vain
hetken,tahtoisin silti
vain sinut elämääni.
Miksi minä odotan sinua?
Miksi?
Ehkä sen vuoksi,koska
en tarvitse ketään
muita minun maailmaani.
Minä olen myöntänyt,että
sinussa on se jokin,
mistä muut eivät
ole kuulleet.
Muut eivät ole nähneet
sinun katsettasi,tunteneet
sinun tuoksuasi.
Jokin sinun katseessasi saa
minut pysähtymään,
odottamaan jotain.
Tiedän,että jonain päivänä
se jokin saapuu,
mutta silloin en
ole yksin.
Silloin sinä olet minun
kanssani,missä ikinä
oletkin silloin.
Sinun tuoksusi sekoitti minut
kokonaan.
Kenelläkään muulla ei
ole samanlaista tuoksua.
Kukaan toinen ei ole
myöskään saanut minua toivomaan,
pahstumaan,ärsyyntymään,
haaveilemaan ja haluamaan
enemmän.
Vielä jonain päivänä
me molemmat kohtaamme sen
jonkun,mikä on meille
tärkeää.
Milloin se tapahtuu,sitä
emme kumpikaan tiedä.
Siihen asti me kumpikin
odotamme ja olemme
yhdessä missä ikinä
kuljemmekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu