Oletteko opiskeluaikananne kohdanneet tyyppejä, joilla oli tarve kehuskella esimerkiksi omaa älykkyyttään ? Tai sellaisia, joilla oli ylikorostunut tarve mainostaa seurustelukumppaniaan. -Minä kohtasin opiskeluaikana muutamia sellaisia, ja oli se rasittavaa.
Terveisin: Puolireuho
Terveisin: Puolireuho
Vastaukset 31
Vanhimmat
Omakehuihmisiä on. Omakehu johtunee siitä, että henkilöllä on valtava pätemisentarve ja samalla heikko itsetunto.
Olen tavannut sellaisiakin, jotka tosissaan uskovat olevansa kaikin tavoin parempia kuin muut
ja neroja. Onkohan ne kaikki niitä narsisteja vai suuruudenhulluja vai mitä ?
Olen sellaisia joskus tavannut.
Minä olin sellainen kun tulin Etelä-Suomeen. Typeryyttäni kerroin itsestäni tai perheestäni asioita joita iloitsin. Minua sanottiin leuhkaksi ja että olen itseni kehuja. Jos sitten joku löysi yhdenkin syyn loukata niin teki sen. Olinhan sen ansainnut kun elämä oli muka niin hyvin.
Ja edelleen pystyn sanomaan että olin kärkijoukossa eteenpäinpyrkimiseni, sitkeyteni ja voimani ansiosta. Vaan enää en sitä sanoisi, enkä tähänkään kirjoittaisi rekattuna.
Olen oppinut olemaan siipiä myöden, mies sanoi opittuani näyttämään köyhältä ja vaatimattomalta minua piiloleuhkaksi. Vieläkin jos vertailuun pistettäisiin, ei tarttisi hävetä. Harva vain sitä tietää, olen läksyni oppinut. Toivottavasti en nyt ärsyttänyt ketään, ketjun otsikko vain niin kolahti ja menneet palasivat mieleen.
Et sinä ollut typerä, vain suomalaiset, jotka eivät kestä minkäänlaista kehua, ovat. Tämän maan kansalaiset ovat vielä niiin lähellä metsää ja alkukantaista itsekseen jurnottamista, että sellaisten on paha olla, jos joku osaa ja tietää, miten ollaan toisella tavalla; positiivisesti ja elämäniloisesti kerrotaan, mikä omassa elämässä on hyvää ja kaunista. - Nm. Myöskin suunsa suppuun pannut
Niin, ne toiset...en minä.
Älkää nyt herrantähden kaikkia suomalaisia niputtako samaan kastiin. Ja jos puhut suomalaisista omalta kohdaltasi, tarkoitat itseäsi / perhettäsi/ sukuasi tai muita tuttujasi, joita tunnet?
Sattu noita. Tänä päivänäkään ne ei omista mehuistaan pääse.
Opiskeluaikojen kehuskelijoita en enää muista, mutta me vanhemmat tuppaamme kehuskelemaan muistoillamme: töillämme, matkoillamme, julkkistutuillamme jne. Mutta pääasiassa kehuskelemme lastemme ja lastenlastemme aikaansaannoksilla, jo ihan pienilläkin.
Valitettavasti " kel onni on, se onnen kätkeköön" on iskostunut omaan tyyliini ja " vaatimattomuus kaunistaa" on mottoni, joten kaikenlainen kehuskelu vähän ärsyttää. Ja epäilyttää.
Omakehu haisee.
Jos kertoo kokemuksistaan, onko se kehumista.
Jos kivoista kokemuksistaan kertoo, olettaa, että muillakin on samankaltaisia tai muuta vastaavaa. Jos ei ole, ei ole pakko heittäytyä ikäviksi kuulijan tai lukijan.
Muutoin voitaisiin tervehtiä näin: paskaaks kuuluu? No, pakaaks täsä!
Beng
Marinaa mahtuu monesta monesti.
Itselläni on uskottavuusongelma. Jos kerron elämästäni, niin aina sanotaan, että valehtelen. Kertomus on ihmeitä täynnä!
Tähän voi ehkä kertoa jutun. Useampi vuosi sitten tapasin 50 naisen, joka sanoi: "Ennen isoäidit kaivoivat lapsenlapsen kuvan lompakostaan. Nykyään he pyyhkäisevät puhelimen kosketusnäyttöä." Ja sitten hän pyyhkäisi, jolloin lapsenlapsen kuva näkyi. Tekniikan kehitystä tämäkin (vähän nopeammin).
Niin, kyllä kait sitä kertoa saa hyvistä asioista, liian paljon on tai annetaan ymmärtää, huonoa joka asiassa, mikään ei onnistu ja aina menee huonosti, mulla menee huonosti ja muilla paremmin. Ja naapuri hykertelee.
Hetki sitten11 vuotias nuori neiti kertoili omista tuntemuksistaan, kuinka hän on välillä kateelline, kun joku kavereista onnistuu paremmin kuin hän ja tulee siitä vihaiseksi. No, siinä sitten juteltiin mitä tällaisessa tilanteessa on hyvä tehdä, ensiksi "kääntämällä näkökulmaa ratkaistaan monta pulmaa". Kaikissa asioissa ei voi eikä tarvi olla paras, riittää, kun on tyytyväinen omaan suoritukseensa. Pitää hyväksyä, että ne kaverit ovat parempia monissa asioissa ja itse toisissa. Elämä on sellaista.
No sit alotukseen. Miksi ei saisi kehuskella omista hyvistä puolista, se on "kehuskelijan" omaa osaamista ja hän iloitsee jostakin missä on onnistunut ja mitä osaa, ym. Tänä päivänä koulumaailmassa pitää oppilaitten tuoda esille missä on onnistunut ja mikä sujuu hyvin, missä on vielä parantamisen aihetta joko vähän tai paljon. Joten, elämä on meille aikuisillekin oppimista kaiken aikaa. Niin myös minulle :) Ollaan älykkäitä tai mitä tahansa, siitä syntyy tyytyväisyyttä jokaiselle.
EIpä ihmisen, joka oikeasti on jotain, tarvitse sitä erikseen mainostaa.
Jos on rikas, viisas, kaunis, herkkä tms. ei sitä tarvitse toitottaa mutta jos luulee olevansa rikas, viisas, kaunis, herkkä sitä pitää toitottaa.
Suhtaudun aina varauksella ihmisiin, jotka kertovat olevansa jotain erinomaista. Toki itsestään saa hyviä puolia kertoa mutta kehua retosteleminen on asia erikseen.
Onneksi en ole näitä ihmisiä juurikaan tavannut, pari narsistia on osunut työn puitteissa kohdalle, mutta siirryn heti takavasemmalle tuollaisen tunnistaessani; se on ainoa keino välttyä heidän manipuloinneiltaan.
Ihan vaan asumisesta; ostin erottuani asunnon. Ihan yhtäkkiä vain.
Riemuitsin saavutuksestani, mutta heti sain kuulla, etten asuntoa olisi saanut ilman erossa saatuja tai muuten perittyjä rahoja. ”Ei näillä palkoilla kukaan asuntoa osta!”
Nyt eläkkeellä ja asunnon remontteineen maksaneena, asumismenot ovat pienet. Mutta edelleenkin kysytään, että paljonko saan asumistukea, kun jotkut eivät edelleenkään kestä sitä, että olen asunnon ostanut.
syynä siihen suomalainen kateus !
Helposti löytyi, joku joka oli olevinaan tai muuten tärkee.
Myönteinen asenne on hieno asia, ja on hyvä, kun omia asioita tuodaan esiin iloisesti. Vaan se on rasittavaa, jos oman ihanan elämän kertoja yrittää väkisin pakkosyöttää sellaista ajatusta, että muilla ihmisillä asiat olisivat huonosti, vaikka oikeasti ei olisikaan.
olen tavannu ihan saman ikäsiä lähiaikoina, ei nuoria, heillä on päihderiippuvuus
Minä tiedän kaiken. Luulin kerran olevani väärässä, mutta erehdyin.
Mut' kaikki erehtyvät ehkäpä kerran vain, tuomita ei kenkään kai silloin voi ...
S.Hanskilta
Beng
Jokainen ihminen erehtyy monia kertoja. Vaan useimmiten erehdysten merkitys ei ole iso. Jotkut erehdykset voivat aiheuttaa hassuja tilanteita. Esimerkiksi kun yksi porukka oli tilannut tilausajolinjurin 10.4. tapahtuvalle retkelle, niin linjuri ja kuljettaja tulivat hakemaan ryhmää 10.3. - siis kuukauden etuajassa.
Et huomannut sarkasmia tuossa kirjoituksessa.
En tahtonut. Jatkoin laulua...
Beng
En ole koskaan missään kohdannut omakehutyyppejä!
Työpaikalla oli eräs nainen, oli kaikkien yläpuolella. Minustakaan ei tykännyt, ei puhunut moneen vuoteen ja väkisinkin tuli outoja tilanteita työnjaossa kun tuurasinkin häntä. Sitten tuli organisaatiomuutos, pääsin pois.
Tämä oli 80-luvulla. Silloin ei puhuttu työpaikkakiusaamisesta. Olihan tuo eräänlaista henkistä ylivaltaa kun oli samalla pomon suosikki.
Olin arka mutta olisi pitänyt räjähtää kerran ja kunnolla
Itselläni on ollut keskimäärin mielekäs työpaikka, mutta olen kuullut kauhutarinoita joistakin 80-luvun työpaikoista, jossa on ollut joku esimiesasemaan tuppautunut äijä, joka on juossut ympäri konttoria kiirekiirekiire-asenteella, ja joka on moittinut varsinkin sellaisia henkilöitä, jotka ovat vastustaneet hermostuneen äijän kiirekiirekiire -asennetta.
En ole koskaan missään tavannut omakehutyyppejä!
Noin voisin myös sanoa. Kyllähän jotkut osaavat itsensä kehumisen taidon, mutta mitä sitten, sehän on hyvä. En vaivaannu aiheesta enkä ymmärrä, miksi hemmetin ihmeessä siitä(kin) pitää sivullisen, ulkopuolisen vetää herneet nenukkaan ja / tai tehdä joku ongelma. - Nm. Käsittämätöntä
Oi kuinka kaunis olenkaan, tähdet kateellisna tuikkii taivaaltaan...
Laulattaa...
Beng
Kiwa, se on hyvä, että laulattaa, koska laulaminen tekee hyvää ja pitää terveenä. - Nm. Musa on terapiaa
Jep. Jepulis.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia kukkia vain...
Beng